Preppy Red & Stripes

Muistatteko punaiset housuni viime kesältä? Ne joiden hankkimista jahkailin pitkään ja lopulta hurahdin punaisen huumassani oikein kunnolla! Pöksyt ovat olleet talviunilla, kunnes viime perjantaina tuosta auringonpaisteesta ja lämmöstä inspiroituneena kaivoin ne taas esiin. Hetken kyllä arastelin kaapin edessä, onko jo tarpeeksi keväistä näille väripilkuille…

Trench coat / Zara
Sweater / Tommy Hilfiger
Pants / Dr. Denim
Bag / Mulberry
Sneakers / Converse
Watch / Michael Kors
Bracelet / Marc by Marc Jacobs
Sunglasses / Ray-Ban

Arasteluista viis ja puin housut lopulta jalkaani perjantaisille kahvitteluille suunatessa, oltiinhan jo ihan huhtikuun kynnyksellä! Punaiset housut ovat kuin tehty raitojen ja trenssitakin kaveriksi, joten tällaisessa hyvinkin preppyhenkisessä kokonaisuudessa mentiin. Mitäs pidätte tästä väripilkusta pimeän talven jälkeen? :)

Kuluneen puolen vuoden aikana blogissa on ollut hyvin vähän asukuvia – täällä Vaasassa harvoin ehdin niitä kuvaamaan ja se puuhaan hyvin tarpeellinen “hovikuvaajakin” on ollut hukassa. Nyt olen kuitenkin superinnoissani värvättyäni taitavan ystäväni kameran taakse ja mikä parasta, pääsen itsekin myös vaihteeksi kameran toiselle puolelle. Vaasan keskusta on täynnä kauniita katuja ja rakennuksia, joten toivottavasti ehdimme napsia vielä muutamia keväisiä kuvia täällä!

Do you still remember my red pants from last summer? Those have been hidden in the back of my closet until now that it’s starting to look like spring aain! I felt like wearing something colourful after the looong and dark winter, so on last Friday I decided to put these on. I think red looks so fresh combined with navy stripes and finally it’s warm enough for a trench coat. What do you think of this splash of colour after all the neutral toned outfits? :)

Nespresso tuli taloon

Olen haaveillut kahvikoneesta niin kauan kuin muistan. Tai noh, ainakin niin kauan kuin olen juonut kahvia. Halusin muuten aikoinaan opetella kahvinjuojaksi, tumma litku ei arvatenkaan maistunut aluksi ollenkaan, mutta teini-ikäinen Jonna halusi väkisin olla aikuinen ja juoda kahvia. Sittemmin kahvi on alkanut maistua vähän turhankin hyvin, rakastan sitä omaa aamuista hetkeäni kahvin kera enkä käynnisty ilman kupillistani.

Takaisin kuitenkin kahvikoneeseen! Manguin sellaista meille pitkään kotona vielä asuessani, mutta Moccamaster oli ja pysyi keittiössämme. “Voit hankkia sellaisen ihan vapaasti sitten omassa kodissa asuessasi.” Minähän hankin, ajattelin tomerana.

Ja niin on tämä tyttö yhtä valtavaa hymyä ja keittiössä tuliterä kahvikone – kiitos yhteistyön Nespresson kanssa! Sain toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja valita heidän laajasta valikoimastaan meille kahvikoneen. Valinta ei ollut helppo, sillä ensisilmäyksellä vaihtoehtoja ja etenkin niiden ominaisuuksia tuntuu olevan hurjasti. Yhdessä Nespresson avuliaan edustajan kanssa kartutimme läpi kriteerejämme, joita oli muun muassa maidonvaahdotin (maitoa kahvilla, kiitos!), helppokäyttöisyys sekä tietysti sisustukseen sopiva ulkomuoto. Loppujen lopuksi kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen tässä juuri huhtikuussa lanseerattavassa Lattissima Pro-koneessa.

Lattissima Pro saapuikin meille tovi sitten ja voi sitä riemua. Fiilistelin ensin sen tyylikästä ulkomuotoa – sehän on kuin tehty keittiöömme! Koko oli myös positiivinen yllätys, jotenkin oletin värkkineen olevan huomattavasti suurempi, mutta se onkin varsin sieppeä. Tämä vie itse asiassa loppujen lopuksi jopa vähemmän tilaa kuin entinen Mocciksemme, ainakin leveyssunnassa, joka onkin juuri se ratkaisevampi mitta.

Itse kahvin pyöräyttäminen on pienen tutustumisen jälkeen helppoa – kahvikapselin valinnan, takana olevan vesisäiliön sekä maidonvaahdottimen täyttämisen lisäksi homma on enää napin painalluksesta kiinni. Kahvikone lämpenee parissakymmenessä sekunnissa, jonka aikana voikin miettiä sopivan kahvityypin juuri tähän hetkeen. Päällä olevasta valikosta painetaan haluamansa, useimmiten valitsen itselleni Latte Macchiaton. Tässä vaiheessa käynnistyy maidonvaahdotus ja täydellisen pehmeä vaahto, jota voit muuten itse myös säädellä, laskeutuu kahvikuppiin. Siis saan maitovaahtoa painamalla nappia!

Tämän jälkeen sisään laitettu kapseli tekee taikojaan ja huumaava kahvintuoksu täyttää keittiön. Omia tähän astisia suosikkejani ovat voimakas Dharkan sekä makeampi Caramelito, joka toimii loistavasti iltapäiväkahvina. Poikaystäväni taas tykästyi eksoottisempaan Caucaan, joka kuuluu Limited Edition-makuihin. Koneella onnistuu siis niin espresson kuin korkean lattenkin tekeminen kuppitasoa säätämällä. Kahvin valmistuttua maidonvaahdottimen automaattinen puhdistus vipua vääntämällä ja vaahdotintölkki kätevästi jääkaappiin odottamaan seuraavaa kertaa.

Tähän astisten yhteisten päiviemme jälkeen voin sanoa olevani hurmioissani tästä pienestä arjen piristäjästä – enpä ole ollut ennen näin innoissani elektroniikasta! Tällä hetkellä olen takaisin Vaasassa vähemmän hekumallisen pannukahvini kera, mutta haaveissani siintävät kuitenkin jo pian koittavat Helsingissä vietetyt kesäaamut. Kahvihetki-ihmisenä (mutta siis kaikkea muuta kuin aamuihmisenä) odotan näitä innolla, tästä lähin nautin aamuhetkistäni vieläkin enemmän kotona tehdyn erikoiskahvin kera :)

Pian taas sitten sitä pannukahvia keittämään ja vaahdottelemaan maitoa ihan näin manuaalisesti ;) Kiireinen viikko tiedossa ja kahvin määrän ennustetaan nousevan koviin sfääreihin erään tentin taas lähestyessä. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Yhteistyössä Nespresso

Kotoinen sunnuntaibrunssi

Kuten Instagramin puolella seuraavat jo näkivätkin, on täällä vietetty sunnuntaita rennon letkeissä tunnelmissa. Suunniteltiin jo viikolla tyttöjen kanssa, kuinka järjestäisimme viikonloppuna kotitekoisen brunssin. Yleensä sunnuntait kun kuluvat aika jähmeästi ja uneliaasti täällä päin, niin oli ihana viettää sitä kerrankin toisenlaisissa tunnelmissa :)

Olin aamupäivän emäntänä aivan innoissani, sillä ilmeisesti minussa asuu pieni sisäinen hostess. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin kunnolla emännöimään täällä kotonani ja fiilistelemään kattauksen kanssa. Mitään kovin erikoisia elementtejä ei tosin pöydästä löytynyt, mutta tuoreet kukat, kauniit astiat ja tarjoiluyksityiskohdat tekevät jo paljon. Ensimmäistä kertaa kaivoin myös esiin toissa kesänä ostamani Lexingtonin punotut servettirenkaat, jonne sujautin Riviera Maisonin servetit. Jotkin ihanat merihenkiset sinivalkoraidalliset lautasliinat olisivat sopineet renkaisiin niin hyvin!

Meidän yksinkertaisesta, mutta sopivasti täyttävästä brunssimenustamme taas löytyi tuoreita croissantteja, cocktailpiirakoita, banaanipannareita, joissa maku korvasi ulkonäön ;), tuoreiden mansikoiden ja pensasmustikoiden kera sekä marjaisat smoothiet isoa pannua kahvia unohtamatta. Mitään sen ihmeellisempiä aineksia ei tarvita, niin kasassa on jo herkullinen brunssi! Pöydän ääressä (ja lopulta sohvalla ähkykuolemaa tehden) kului monta tuntia – aivan täydellinen sunnuntai! Nyt sen sijaan pitäisi kaivaa taas tenttikirjat esiin, plaah…

Rentouttavaa ja makoisaa sunnuntain jatkoa :)

Those of you who follow my Instagram might have already seen some snaps of my Sunday feelings. We decided to make a homemade brunch today at my place and I was so excited about being the hostess. Some fresh flowers and beautiful serving details – that’s all you need for a pretty table setting!

On our brunch menu we had some croissants, banana pancakes with fresh berries, karelian pies and smoothies. We spent a few hours eating, drinking coffee, listening to the music and chatting about everything. Oh how I love Sundays like this! Hope yours has been great as well :)