Suosikkipastan ohje

Paahdettujen tomaattien ohjeen jaettuani lupasin paljastaa teille myös tämän hetkisen suosikkipastani reseptin. Minä rakastan pastaa ja melkeinpä kerran viikossa tulee kokkailtua jotain vakio-ohjeistani, ne kun ovat usein myös aika helppoja ja nopeita ruokalajeja. Tämä seuraava on pasta on se, jonka pelkkä ajatteleminen saa veden herahtamaan kielelle! Kyseessä siis varsinainen herkkupepun pasta, eli pinaatti-mascarponenepasta. Ohjeen nappasin Kellin blogista jo syksyllä, minkä jälkeen siitä on tullut yksi vakkareistani aina, kun tekee mieli syödä vähän jotain astetta herkullisempaa.

tagliatellepastaa
n. 400 g pinaattia (itse olen usein myös tehnyt puolet vähemmällä määrällä)
150 g mascarponea
1,2 dl vispikermaa
pari valkosipulinkynttä oman maun mukaan
loraus oliiviöljyä
pari teelusikallista voita
teelusikallinen muskottipähkinää jauhettuna
suolaa ja mustapippuria
parmesania

Laita vesi kiehumaan ja keitä tagliatelle ohjeiden mukaisesti. Pese ja hienonna pinaatinlehdet ja valkosipulinkynnet. Laita pannulle loraus oliiviöljyä, voinokareet, hienonnetut valkosipulinkynnet ja muskottipähkinä. Voin sulattua lisää hiljalleen hienonnetut pinaatit ja sekoita, jotta kastike tarttuu lehtiin. Muutaman minuutin sisällä pinaatti on kutistunut ja tummunut.

Lisää mascarpone ja vispikerma. Anna seoksen hautua. Pastan kypsyttyä ota hieman keitinvettä sivuun ja lisää sitä halutessasi kastikkeeseen. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Sekoita pasta ja pinaattikastike varovaisesti keskenään. Voit lisätä parmesania joko suoraan kattilaan tai vasta annoksien päälle.

Mitään kevyttähän tämä ei ole, mutta kyllähän nyt elämässä pitää herkutella ;) Pasta on aivan järisyttävän hyvää, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Syön tätä usein ihan sellaisenaan, mutta toki esimerkiksi kana maistuu tämän rinnalla hyvin, joskin minusta se peittää tuon pinaatin herkullisen maun.

Kertokaas muut pastahiiret, mikä on teidän suosikkiohjeenne? Vaihtelu virkistää aina, joten vinkit otetaan mieluusti vastaan!

Sorry no translation for the recipe – just enjoy the delicious pictures ;)

Life Lately

Tulipas pidettyä parin päivän breikki blogin puolelta! En ole oikeastaan ehtinyt koneelle juuri ollenkaan viime päivien aikana, on ollut niin hirmuista haipakkaa. Alkuviikko kului kirjaston penkillä torstaiseen tenttiin lukien, toivotaan että pänttääminen tuotti tulosta! Samana iltana taas oli tiedossa eräät opiskelijabileet, jonne meikäkin pääsi ensimmäistä kertaa vetäisemään kirkkaanpunaiset haalarit ylle ;) Hieman on alastomat haalarit tosin, menin muuttohässäkässä hävittämään kaikki merkkini! En vieläkään saa mitenkään päähäni niiden olinpaikkaa, mutta ehkä ne vielä jostain tupsahtavat.

Ilta oli aivan superhauska ja haalareissa juhlittiin tappiin asti, mutta se tietysti kostautui seuraavan päivän uneliaisuudella. Seuraavana päivänä oli myös erään paritehtävän palautuksen deadline, jonka parissa vietettiinkin sitten koko ilta viimeiseen minuuttiin asti :D Huh, tällaista tämä opiskelijaelämä välillä on!

Nyt taas viettelen rauhallista lauantaipäivää aamiaisen kera ja käyn pian kommenttien ja sähköpostien kimppuun. Odotan jo malttamattomana ensi viikkoa, kun pääsen pidemmäksi aikaa Helsinkiin kaikkien läheisten luo. Lisäksi onnistuin tekemään mielettömän hyvän laukkulöydön second handina (ihkaensimmäisen sellaisen!) ja tämä pieni kaunotar odottelee noutamistaan ;)

Aurinkoista lauantaita kaikille!

It’s been a very busy few days so I haven’t really had the time for blog lately. I had an exam on Thursday so I spent all week studying at the library. The same night we had a student party so it was time to put the overalls on – red is the colour of our university! We had such a fun night, but the day after that wasn’t that fun, haha. We also struggled with an essay all evening, but luckily we managed to get it done just few minutes before the deadline ;) Well, this is what student life is sometimes! 

At the moment I’m having some late breakfast and a big cup of coffee. I’m going to get into all the comments and e-mails soon :) Have a great Saturday you all!

Something Blue pt. II

Jatketaan värikkäissä tunnelmissa! Mainitsin ohimennen tehneeni viime aikoina muitakin sinisen sävyisiä ostoksia kuin vain aiemmin esittelemäni Diorin pastellisen kynsilakan. Sinisen huumani on tosiaankin valloillaan ja olin toissa viikonloppuna pitkästä aikaa Zaraan päästessäni aikamoinen näky – syli täynnä eri sävyisiä vaatteita ja kynsissäkin tuota uutukaista!

Zara on hyvä paikka metsästää niitä viime hetken trendejä ja kuten jo aavistelinkin, löytyi sieltä kasa kaikkea sinistä. Sirot roikkuvat korvakorut olen ostanut jo aikaisemmin, ne kuitenkin sattuvat sopimaan täydellisesti nyt kassan kautta mukaan lähteneeseen taivaansiniseen puseroon. Valkoisia ilmavia puseroita on kaappi jo täynnä, joten pieni ripaus väriä on sinne aina tervetullutta! Sinisestä skaalasta koboltinsininen on ehdottomasti suosikkini, mutta kevään aikana nämä hempeämmätkin sävyt ovat alkaneet miellyttää silmää. Paita tulee olemaan varmasti ihana farkkujen kanssa rusketuksella höystettynä!

Toinen sininen ostokseni on tämä maksimekko, jota ensin katselin kaiholla henkarista lopulta vieden sen sovariin asti – olihan minulla käynnissä mekon metsästys tulevia Aussie Blog Awardseja varten. Olin toivonut löytäväni juuri jotain sinisen sävyistä juhliin, klassisia pikkumustia kun voi pitää vaikka vuoden ympäri! Mekko vaatii kuitenkin pientä tuunailua (ylläri), ensinnäkin helmaa pitäisi lyhentää reippaalla kädellä ja myös olkaimia tulisi kiristää hieman kaula-aukon roikkuessa navassa asti. Saa nähdä, ehdinkö tuunata tästä kelvollisen ennen awardseja, vai joudunko kuitenkin tyytymään siihen pikkumustaan.. ;)

Blog Awardseista puheen ollen, muistattehan että vielä on aikaa äänestää suosikkiaan 8.4. asti! Jonnamaiselle voi halutessaan käydä jättämässä äänensä täällä, isot kiitokset jo etukäteen kaikille äänensä antaneille :)

Like you might have already noticed – I’m madly in love with everything blue at the moment. I wrote about my blue fuss in my post here and ever since I’ve been searching some blue coloured additions into my wardobe as well. I knew that Zara was a good place to start! I didn’t leave empty handed either and I bought a sky blue blouse with matching earrings. I bet the blouse will look so great with jeans and with a hint of tan. 

My other purchase was this amazing maxi dress. I was looking for a dress for the Aussie Blog Awards and I dreamed about finding something blue to wear – surprise. This dress only needs to be fixed a little bit and the party is already next week, so we’ll see what happens! Speaking of the Blog Awars I wanted to remind you that there’s still time until 8th of April to vote my blog as readers’ choice! You can do it here – I’m so thankful for all the votes :)