Comfy Wear

Jeejee – hienoa että niin moni on jo löytänyt tänne uuden blogin puolelle! Kiitos myös kaikesta jättämästänne palautteesta, mahtavaa että uusi ulkoasu miellyttää teidän silmää yhtä paljon kuin omaani :) Nyt tämän bloginsiirtohärdellin jälkeen voidaan palata takaisin tavallisiin aiheisiin, joskin vähän jälkijunassa reaaliaikaisuuden suhteen!

Tässä nimittäin olisi asua viime torstailta, jolloin kävin aamulla tekemässä tentin (matikka – score!) ja sen jälkeen
vietin myöhemmin pientä hengähdystaukoa keskustassa. Päätimme mennä kaverin kanssa lounaalle ja näin tentin selättämisen kunniaksi kerrankin jotain Amicaa parempaa – Sweet Vaasan tomaattikeitto oli täydellistä flunssan parannusta. Jälkitauteja välttääkseni (ja pesemätöntä tukkaa peitelläkseni) heitin pipon päähän sekä keväästä haikaillen valkoiset Converset jalkaan. Lounaan jälkeen yritin myös metsästää uusia farkkuja, nämä kuvan yksilöt kun alkavat olla jo varsin puhkikulutetut kirjaimellisesti. Miten lempifarkuille käykin aina näin! Minulla on tapana aina jumiutua yksiin farkkuihin, joista en ihan heti suostu luopumaan, vaikka ne olisivat kuinka rähjäiset. Noh, onneksi arkikäytössä rispaantuneisuus ei ole ihan niin justiinsa ;)

Coat / Mango
Cashmere sweater / Mango
Scarf / Acne Studios
Beanie / Lexington (giveaway)
Jeans / Zara
Bag / Mulberry
Shoes / Converse (find here*)


Vaikka nukuttuja tunteja oli takana vain muutama hassu ja seuraava tentti kutkutteli jo takaraivossa, olin jotenkin superhyvällä tuulella koko päivän ja hymy oli herkässä. Vietin tyytyväisenä vapaapäivää, vaikka oikeastaan olisi pitänyt jatkaa seuraavaan tenttiin lukua, mutta pieni hengähdys teki kuitenkin todella hyvää. Fiilistelin kukkakaupan
ulkopuolelle ilmestyneitä tulppaanikimppuja ja osittain kuivia katuja, sekä sillointällöin pilkahtavaa aurinkoa. Asua kuvatessa ohi kurvasi paikalliset abirekat, ja hymyilimme omille muistoillemme neljän vuoden takaa. Kylläpä se kuulostaakin pitkältä ajalta, vaikka penkkaripäivä ja fiilis rekan kyydissä pitkin Espaa huristelemisesta onkin vielä ihan tuoreessa muistissa.

Nyt kaipaan samaa optimismia ja hyvää fiilistä, kun tänään on edessä yksi tärkeä tentti. Sormet ja varpaat ristiin, että lukemisesta on jäänyt jotain päähän! Kivaa tiistaita kaikille :)

It’s so good to see, that most of you have already found here to my new blog! Thank you also for the kind feedback, I’m glad that you like the new design as much as I do :) I also feel so much more inspired now when the layot looks more fresh. Now that the new blog is released we can finally get back to the basic stuff, like this outfit from last Thursday. It was all about comfy basics and some of my favourite things, like the Mango coat and that cute Lexington beanie. Spring is getting closer and closer, so now it’s time to make the most of these favourites. Although as much as I like these, I would much rather wear a trench coat or light blazer with ballerina flats… ;)

*mainoslinkki / commercial link

Welcome!

Vihdoin uudet sivut ovat auki – lämpimästi tervetuloa! :) Tai vihdoin ja vihdoin, itse sivujen luomisessa ei loppujen lopuksi kauaa nokka tuhissut, mutta haave ulkoasun uudistamisesta on ollut mielessä jo niin pitkään, joten tuntuu siltä että vihdoinkin. Otin alkuvuodesta yhteyttä Happy Days -blogin Idaan, jonka muistin joskus kertoneen jossakin sivulauseessa koodailuinnostaan, ja kysyin olisiko hänellä aikaa ja kiinnostusta tällaiseen projektiin. Tammikuussa ryhdyimmekin suunnittelemaan, ja kerroin Idalle hieman minkälaista lopputulosta toivoisin. Ida tuntui ymmärtävän heti, millainen visio minulla oli mielessäni, joten oli helppoa antaa ohjat toiselle. Nyt, valmista uutta ulkoasua katsellessani en voi kuin hymyillä – tämähän on aivan näköiseni aina bannerista jokaiseen pienimpään yksityiskohtaan asti (onhan niitä hiottukin ;)! En voi tarpeeksi kiittää Idaa upeasta työstä, kärsivällisyydestä ja avusta kaiken tänne WordPressiin siirron suhteen – olet oikea kultakimpale!

Blogi on siis nykyään uudella alustalla täällä WordPressissä ja toimii osoitteella www.jonnamaista.com. Toivottavasti löydätte kaikki tänne perille ja pidätte uudesta raikkaasta ilmeestä yhtä paljon kuin minä! Meininki täällä jatkuu samana kuin ennenkin – sen voin taata! Laittakaa ihmeessä palautetta uudesta ulkoasusta tulemaan, kaikki ajatukset otetaan ilolla vastaan! Osoitteen päivittäminen muualle vie tovin, mutta ainakin Facebookissa tykkäämällä pysytte perillä heti päivityksistä. Mahtavaa viikon alkua jokaiselle siellä ruudun toisella puolen :)

Finally my new blog is open! It’s been my dream for such a long time to have a better design for my blog, so in the beginning of the year I contacted Ida from Happy Days blog. Ida understood right over what I had on my mind and started designing my layout. The result is here and I couldn’t be happier with it – it’s perfect and suits me so well! Hope you like it as much as I do, and above all, hope you all find your way here to the new address www.jonnamaista.com :) Have a great week you all!

Nyt niitä saa…

Roshe Runeja nimittäin! Eilen luovaa matikkataukoa pitäessäni huomasin Zalandolle vihdoin tulleen roppakaupalla tätä suosittua tennarimallia, juuri viime viikolla katsoessani kun oli tarjolla vain pari hassua miesten mallia. En ole vieläkään saanut aikaiseksi tilata himoitsemiani harmaita tossuja Niken omilta sivuilta (lähinnä palautusta epäröiden), joten riemu oli huipussaan bongatessani myös nämä uutuuksista! Ikävä kyllä jotkut minua huomattavasti sukkelammat ovat rohmunneet näistä jo kaikki koot (damn you!), mutta pistin vahdin päälle ja jään toivomaan, että tulisi täydennystä.

Zalandonike21. Neule, 2. Clubmasters, 3. housut, 4. trenssi, 5. harmaat Roshe Runit,
6. college, 7. Aviators, 8. punaiset Roshe Runit, 9. treenitrikoot

Harmaiden lisäksi ihastelin Rosheja myös värissä Hot Lava. En edes tiedä minkä värisiksi näitä kuvailisin, pinkeiksi vai lohenpunaisiksi, mutta superpäheät nämäkin! Vaikka tekstuuri pehmentääkin kirkasta väriä hieman, ei näitä ehkä kuitenkaan tulisi käytettyä muuten kuin lenkkipolulla, joten täytyy jäädä odottelemaan harmaiden täydennystä… Josko niitä ehtisi tulla vielä parin päivän sisällä, sillä Zalando nimittäin tarjoaa nyt 12.-15.2. ystävänpäivän kunniaksi -15% koko valikoimastaan koodilla YSTAVANP (tilauksen vähimmäisarvo 100€, ei voida yhdistää muihin alennuksiin)!

PS, Mitä enemmän noita punaisia söpöläisiä katselen, niin sitä houkuttelevimmilta ne alkavat näyttää… Jommatkummat on siis varmasti laitettava koodin voimassaoloaikana tilaukseen!
Linkit mainoslinkkejä / Commercial links