Category Archives: Travel

Copenhagen Snapshots

Cph7

Oltiin tosiaan viikonloppuna yllätysreissulla Köpiksessä yhdessä poikaystäväni perheen kanssa, tässä muutamia räpsyjä sieltä. Kohde ei olisi voinut olla mieluisampi, sillä ihastuin kaupunkiin edellisellä kerralla siellä käydessäni – parasta kun silloin oli vielä kaupungissa asuva ystävä oppaana ja pääsi näkemään parhaita paloja. Nyt oli kyllä hieman eri olosuhteet kun tuolloin kesäreissulla pyöräillessämme ympäri kaupunkia paljain säärin ja mekot hulmuten, nyt marraskuussa taas sai kääriytyä villahuiveihin ja pipoihin ihan tosissaan. Ei kuitenkaan annettu kylmyyden haitata, vaan käveltiin joka päivä monia kilometrejä ja ihasteltiin jouluun koristeltua kaupunkia.

cph8 Cph1

Aamiainen kuudelle hengelle lauantaina ilman pöytävarausta oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta päästiin lopulta ykkösvaihtoehtoomme Atelier Septemberiin (Gothersgade 30). Kävin täällä edellisellä reissulla kahvilla ja paikka on kyllä ihana, niin kiva tunnelma ja ystävällinen palvelu! Nyt pääsin tosiaan testaamaan ruokapuoltakin ja aamupala oli kaikkien mieleen – erityisesti tuo puuro mandariinihillolla oli herkullista.

Cph2

Majoituttiin Ibsens Hotelissa, joka oli tosi hyvällä paikalla kävelyetäisyydellä kaikkialta. Tänne pääsi myös näppärästi metrolla lentokentältä, lähin metroasema Nørreport on vaan viiden minuutin kävelymatkan päässä. Erityissuositus myös hotellin aamiaiselle, joka syötiin toisena päivänä – kaikki oli luomua ja tuoretta.

Cph5 Cph4

Hotellimme oli myös lähellä Torvehallerne -kauppahallia, joten käytiin täällä itse asiassa jopa kahtena päivänä lounaalla. Hallissa on moderniudestaan huolimatta jotenkin tosi kiva tunnelma (joskin myös ruuhka-aikaan paljon ihmisiä ja pitkät jonot) ja hyviä ruokapaikkoja – testattiin Hallernes Smørrebrød sekä Gorm’sin pizzat. Kauppahallin kruunaa kahden lasirakennuksen keskellä oleva torialue kukkakojuineen ja tuoreine kasviksineen, niin ihana paikka!

Cph9

Toisen päivän asuni. Pipoa en ollut optimistisena pakannut mukaan, mutta onneksi sentään tämä hattu oli matkalaukussa, niin sai vähän lämpöä päähänkin. Ei sitä osannut arvata, miten kylmä Köpiksessä olisi, mutta kylmänä puhaltava merituuli teki oman silauksensa.

Cph3

Kierreltiin tovi Nørrebrossa, jossa on useita kivoja second-hand putiikkeja. Täältä löytyy myös Acnen pieni outletliike eli Acne Archive, joka oli kuitenkin tällä kertaa niin tupaten täynnä porukkaa, että tehtiin nopeasti täyskäännös ulos liikkeestä. Tätä vastapäätä sijaitsee tosi kiva second-hand kauppa Second Wardrobe, jossa oli paljon tanskalaismerkkejä kuten Gannia ja Samsoe & Samsoeta. Lähdettiin tyhjin käsin, mutta valikoima vaikutti sellaiselta, että täältä voisi tehdä hyviä löytöjä.

Cph6

Viimeisen päivän nopea välipala Kompa9 -kahvilassa (Kompagnistræde 9) – valittiin kaikki leivät eri täytteillä ja nämä oli tosi hyviä. Alue ylipäätään on muuten tosi kaunista ja kadun varrella on paljon kivannäköisiä rafloja ja kahviloita. Lähistöllä sijaitsee myös Sonny -kahvila, jossa käytiin edellisellä reissulla!

Instacph5 Cph10

Niin ihana reissu – ensi kertaan Köpis <3

Norway Snapshots

PR-matkan tarjosi essie.

Vihdoin näytille muutamia kuvia viikon takaisesta Norjan matkasta, jolla olin essien kutsumana. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, vei Norja sydämeni tyystin! Jo lentokoneesta maisemia katsellessani piti haukkoa henkeä korkeat lumihuippuiset vuoret ja vuonot nähdessäni – en voinut kuin ihmetellä, miten Norjaan ei ole tullut aikaisemmin lähdettyä. Poikaystäväni on ehdottanut sitä joskus matkakohteeksi ja en ole täysin tyrmännytkään ideaa, mutta jokin toinen kohde on ollut lopulta houkuttelevampi. Näiden parin päivän jälkeen olisin kuitenkin valmis palaamaan Pohjois-Norjaan vaikka tältä istumalta – tänne on ehdottomasti vielä päästävä!

Essie11

Majoituimme Tromsøssa Malangen Resortissa, josta oli henkeäsalpaavat näkymät vuorille. Päästiin ihastelemaan maisemia vesiltä käsin seuraavan päivän aktiviteetissa speed boatingissa ja se oli ihan huikea kokemus (vaikka alkuun hieman jännitinkin). Touhussa tuli kaikista kerrastoista ja lämpöpuvuista huolimatta todella kylmä etenkin eturivissä istuessa, mutta oli todellakin sen arvoista. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun takaisin palatessa vene lipui hiljalleen kohti rantaa, aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja ympärillä oli kevyt sumu. Ihan uskomattoman kaunista.

Essie3

Essie toi meidät Norjaan uuden revontulista inspiraationsa saaneen talvikokoelman lanseerauksen tiimoilta, ja paikalla oli vaikuttajia useista eri maista. Suomesta kanssani reissussa oli tietysti Alexa, joka on essien brand ambassador. Kurkatkaa myös Alexan juuri julkaisema vlogi Norjasta!

Essie7

Lämmin ja mukava matkustusasuni, josta näittekin enemmän kuvia täällä. Majoituttiin taustalla näkyvissä pienissä punaisissa mökeissä – tuolta oli ihana herätä ja nähdä heti ensimmäisenä ikkunasta jylhänä kohoavat vuoret.

Essie1

Katsokaa nyt näitä näkymiä! Eivätkä kuvat edes anna täysin oikeutta. Meidän oli tarkoitus mennä saunaan ja paljuun fiilistelemään auringonlaskua, mutta aikataulun venähdettyä todistettiinkin auringonlaskua mökiltä käsin. Ei se myöhemmin iltahämärässä paljussa rentoutuminen ja pimenevän vuoriston katseleminenkaan huonoa tehnyt.

Essie10 Essie5

Essien revontulen väreissä hehkuva talvikokoelma on tosi onnistunut! Neutraalien kynsilakkasävyjen suosijana kaksi ehdotonta lemppariani kokoelmasta ovat hempeä hieman lilaan taittava harmaa just the way you arctic, sekä kaunis tummanpunainen hear me aurora.

Essie6

Revontulista puheen ollen (kuvista kiitos Alexalle)! Olimme lähdössä illallisen jälkeen yhdessä oppaan kanssa revontulien metsästykseen, mutta saimmekin upean valoesityksen jo illallisella. Kesken syömisen joku bongasi ulkona käydessään väriloiston taivaalla ja huusi kaikki äkkiä ulos katsomaan. Näky oli kyllä maaginen – näin vahvoja revontulia en ole aikaisemmin nähnyt, joten hymy oli herkässä. Illallisen jälkeen puettiin vielä paksummat kerrastot päälle ja lähdettiin koko porukka vähän matkan päähän katselemaan revontulia, lämmiteltiin nuotion äärellä ja ihasteltiin taivasta.

Essie9

Kiitos vielä essie upeasta reissusta ja elämyksistä! Norja-kuume syttyi kyllä toden teolla, enkä malta odottaa että pääsen joskus näihin maisemiin oikein kunnolla ajan kanssa.

Here are a few snapshots from my recent trip to Norway together with essie. This was my first  time in Norway but definitely not the last! We travelled to a little village called Tromsø up in the north and stayed in Malangen Resort. The views there were just stunning – never seen anything like this before. Essie had invited us and a bunch of other influencers around the world there to celebrate the new winter collection which is inspired by the Northern lights. We were lucky enough to actually see some Northern lights ourselves as well – I was so excited about them! We had wonderful two days in Tromsø and I can’t wait to travel back to Norway some day. Thanks again essie for a lovely trip!

Ikuinen Pariisi-kuume

En ole mikään järjestelmällisin ihminen mitä tulee koneen tiedostoihin, ja läppärini pursuaakin lähes aina tuhansia kuvia (tiedän, pitäisi ryhdistäytyä tämän suhteen!). Nyt se kuitenkin ilmoitti taas vaihteeksi käynnistyslevyn täyttymisestä, joten ryhdyin siivoamaan kesän aikana kertyneitä kuvatiedostoja ja siirtämään niitä ulkoiselle kovalevylle. Samalla törmäsin neljän vuoden takaisiin kuviin Pariisista, jossa olimme poikaystäväni kanssa joulun aikaan meidän ihka ensimmäisellä reissulla. Tuli oikea onnen tulvahdus kuvia katsoessani – paitsi että ne toivat mieleen ihania muistoja, lievittivät ne myös kovana jyllännyttä muotiviikkojen aiheuttamaa Pariisi-kuumettani. Tai ehkä ne vaan pahensivat sitä. Oli tarkoitus ainoastaan postata yksi kuvista muisteloiksi Instagramiin, mutta näissä oli niin kiva fiilis, että päädyin editoimaan useampia ja julkaisemaan tännekin. Hauska muuten huomata, miten paljon kuvankäsittelytyylini on muuttunut ja taidot kehittyneet vuosien aikana, kun sain näistä kuvista nyt niiin paljon enemmän irti.

Edellisen kerran kävin Pariisissa kaksi vuotta sitten keväällä juuri muotiviikkojen aikaan, ja sekin reissu oli kyllä ikimuistoinen. Pariisissa on vaan sitä jotain – viihtyisät kahvilat ja ravintolat, upea arkkitehtuuri ja ylipäätään sellainen ihana tunnelma. Etenkin Ranskassa puoli vuotta asuneena kaipaan maata ja sen kulttuuria hurjasti, rakastamastani kielestä puhumattakaan. Seuraavaa reissua Pariisiin ei ole kiikarissa, mutta toivottavasti jossain vaiheessa pääsisin taas näihin maisemiin <3 Kaupunki oli muuten joulun alla ihan maaginen kaikkine kauniine valoineen ja joulutoreineen – vinkvink jos ikinä tulee tilaisuus matkustaa sinne joulua fiilistelemään.

Näiden tunnelmakuvien myötä toivotan kivaa tiistaipäivää!

Pariisi8 Pariisi7 Pariisi4 Pariisi5 Pariisi6 Pariisi3 Pariisi2