Category Archives: Telma the Dog

8 x Weekend Snapshots

Puhelin5

1. Tuntuuko minusta vaan, vai onko tämä syksy ollut aivan erityisen kaunis? Olen jo monta viikkoa ajatellut, että lehdet putoaisivat ainakin täällä Tampereella jo ihan pian puista, mutta ruska on vaan jatkunut ja jatkunut. Tänään iltapäivälenkillä maisemat olivat aivan satumaisen kauniit! Emme muuten aiemmin ole käyneet kävelemässä Eteläpuistossa ja vitsit, täällä täytyy lenkkeillä useamminkin, sillä reitti on tosi kaunis.

Puhelin6

2. Lauantaina syömässä tapaksia Inez -ravintolassa, jossa kävin vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa. Kivan rento fiilis ja hyvät tapakset, täytyy poiketa toistekin täällä syömässä.

3. Olipa hassua, kun näin lokakuun puolivälissä tarkeni lenkkeillä pelkällä hupparilla ja vastaan tuli parhaimmillaan t-paitoja ja jopa shortseja. Huomisellekin on vielä luvattu +16 astetta, ihmeellinen lämpöaalto.

Puhelin1

4. Viikonloppu ja siivottu koti <3 Tuo hortensianoksa on muuten viime syksyltä, mutta se on säilynyt upeana näin kuivanakin. Valkoinen iso tuikkukippo taas on joskus kärsinyt muutossa ja saanut kylkeensä särön, mutta tykkään näistä niin kovasti, ettei se haittaa.

Puhelin2

5. Telma aivan innoissaan! Pysähdyttiin hetkeksi Eteläpuiston penkille istuskelemaan ja ihastelemaan maisemia, samalla kun Telma keskittyi etsimään lähistöltä keppejä heiteltäväksi.

Puhelin4

6. Siskoni oli käymässä Tampereella ja hän poikkesi meillä iltapäiväkahvilla ennen paluutaan Helsinkiin, tein nopeaksi tarjottavaksi tomaattipiirakkaa. On aina jotenkin erityisen ihanaa saada tänne perhettä kylään, koska sellaiset extempore iltakahvittelut tai muut eivät välimatkan takia ole tietenkään mahdollisia. Ihana sisko kun kävit <3

7. Rehellisyyden nimissä tämä kuva on edelliseltä sunnuntailta, mutta hyvin samoissa tamineissa olen liikkunut tänäkin viikonloppuna. Tämä ruututakki on ihan juurtunut ylleni!

Puhelin7

8. Lähetin Riikalle tämän kuvan ja totesin, että pakko tulla kuvaamaan tähän lähipäivinä vielä kun on näin upeat värit! Ehkä bongaatte siis saman maiseman pian asukuvista ;)

Sunnuntaijuttuja

Sunnuntai1

Karvaisen kaverin märät pusut herätykseksi.

Auringonvalossa kylpevä koti sateisen päivän jälkeen.

Telman rapsuttelu sängyssä ennen aamupalan tekoa.

Sunnuntai3

Lattiasta kattoon siivottu asunto – mitä nyt eilisen tiskit vielä keittiössä, mutta käännetään katse muualle ja palataan niihin myöhemmin.

Aamiaissämpylät – toiselle juusto päällimäisenä ja toiselle leikkele.

Vastakeitetyn kahvin tuoksu.

Eiliseltä jääneet omenapiirakan jämät.

Sunnuntai4 Sunnuntai6

Ensimmäiset aamukahvit Arabialta juuri saaduista ihanista Mainio -mukeista.

Pinterest -selailu. Olen pitkästä aikaa taas innostunut Pinterestistä ja keräillyt inspiraatiota sieltä.

Spotifyn Your Favorite Coffeehouse -playlist – vakkarilista sunnuntaiaamuille.

Sunnuntai2

Ihanaa sunnuntain jatkoa!  ♥

Kaksivuotias kultakimpale ja 10 faktaa

Tämä pieni valkoinen karvapallero täyttää tänään kaksi vuotta <3 Aika kuluu niin nopeasti, vastahan me haimme minikokoisen 12 viikkoisen pennun kasvattajalta kotiin. Nyt Telma on kuitenkin ollut osa meidän pientä perhettä jo näin pitkään, emmekä osaisi enää kuvitellakaan arkea ilman tätä pikkuista. Syntymäpäivän kunniaksi pistetään pitkästä aikaa kehiin kunnon Telma-postaus kymmenen faktan kera, edellinen oli niin tykätty, että uusinta on varmasti paikallaan :)

Telma1

1. Telmalla on monta lempinimeä, joista suurin osa ei ole edes mitenkään johdettavissa oikeasta nimestä. Yleisimpiä ystävien ja perheenkin keskuudessa käytettäviä lempinimiä ovat Temppu, Telmis, Tempura, Telmuri, Teppo ja Tepa. Kotona kuulee sitten myös muita mitä erikoisimpia versioita :’D

2. Telma nukkuu yön aina omassa pedissään, mutta aamulla se saa tulla sänkyyn. Se jatkaakin usein unia sängyssä vielä aamuviennin jälkeenkin, näkee vaan kun peittokasojen keskeltä nousee välillä venyttelevät ketarat ylös tai kuulee, kuinka Telma näkee unia. Insta Storyjani seuraavat ovat nähneet monia näitä hetkiä, hih.

3. Pentuna Telma pelkäsi jostain syystä ihan hirveästi kaikkia uusia sisätiloja – kaverillakin kyläillessä se saattoi jäädä eteisen matolle vinkumaan, eikä olisi halunnut tulla peremmälle. Onneksi otimme sitä kärsivällisesti mukaan moniin eri paikkoihin, niin jännityksestä päästiin eroon.

4. Telma ra-kas-taa leikkimistä, oli sitten kyseessä omat vinkulelut, mökillä kävyt tai metsälenkillä kepit. Jos kerran aloittaa sille heittelyn, ei siitä meinaa tulla millään loppua, ainakaan jos Telmalta kysyisi. Telman suosikkileluja ovat kuminen kalkkuna ja vihreä erikoinen olio, jota meillä on menossa jo kolmas laatuaan sen rakastettua edelliset puhki.

5. Telma on tosi nopea oppimaan ja sille on helppo opettaa uusia temppuja. Viimeksi opittiin kahdella tassulla heiluttaminen ja hauska tuplahyppy. Klassiseen pupuasentoonsa taas se turvautuu aina jotain pyytäessään, kuten anellessaan lisää lelun heittämistä :’D

Telma2

6. Kaikki ei toki ole ollut helppoa ja mennyt ihan niin kuin ohjekirjassa, sillä muille koirille haukkuminen on valitettavasti jäänyt ongelmaksi. Pienempänä Telmalle jäi kaksi huonompaa kokemusta isompien koirien tultua vapaana yllättäen päälle, ne eivät varsinaisesti auttaneet pentuna jo valmiiksi hieman arastelevaa yksilöä :/ Yritämme yhä sitkeästi päästä pelosta ja haukkumisesta eroon ja teemme päivittäin töitä sen eteen, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi Telmalla on kuitenkin lähipiirissä omia koirakamuja, joiden kanssa se pärjää loistavasti ja jokainen hyvä kokemus varmasti edistää!

7. Banaani on Telman suurin herkku. Se kuulee jo kuoren naksahduksen ja asettuu samantien poikaystäväni viereen nähdessään banaanin tämän hallussa. Useimmiten näiden suloisten nappisilmien ansiosta heltiää pieni maistiainen. Viimeksi minun ollessa reissussa poikaystäväni oli tehnyt Telmalle “herkkubowleja”, kun perinteisen jokailtaisen jogurtti-iltapalan sekaan oli pilkottu ekstrana banaaninpaloja, haha!

8. Telma tykkää autolla matkustamisesta, se tottui siihen heti pentuna meidän reissatessa Vaasasta paljon Tampereelle ja Helsinkiin. Se juoksee aina tuhatta ja sataa autolle korvat hulmuten odottaen innolla, minne tällä kertaa mennään! Kaikki pidemmät matkat Telma kulkee autossa turvallisesti omassa kuljetuskopassaan, jossa se rupeaa nukkumaan lähes heti auton lähdettyä liikkeelle.

9. Viime vuonna synttäreinään Telma sai poikkeuksellisesti juhlapäivän kunniaksi pienen annoksen maksalaatikkoa, joka osoittautui suureksi herkuksi. Niin suureksi, että Telma lähes paastosi seuraavan viikon – ei näköjään omat pöperöt enää maittaneet, kun pääsi kunnon ruuan makuun :’D Saa nähdä, onko samaa herkkua tänään menussa!

10. Mikään ei voita sitä, kun Telma nukahtaa sohvalle tiukasti kylkeen kiinni tai kun se herättää aamulla märillä pusuilla – tällä pikkuisella läheisyydenkipeällä karvapallolla on niin paljon rakkautta jaettavana <3