My Happy Place

Ihan pian saa laittaa koneen tältä päivältä kiinni ja starttaa viikonloppu! Pitäisi alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan kamoja kasaan, sillä lähdetään tänään illalla Helsinkiin. Vielä ei ole sen suurempia suunnitelmia, kuin huomiselle trampoliinipuisto (tällä kertaa kahden lapsen kanssa, katsotaan mitä siitä tulee, haha!) ja sunnuntaille mahdollisesti brunssi jossakin. Olisiko teillä ideoita kivoista brunssipaikoista Helsingissä? Entä mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?

Napattiin nämä kuvat eilen, kun käytiin kuvausiltapäivän päätteeksi vielä kävelyllä Pyynikinharjulla. Täällä on tullut lenkkeiltyä Telman kanssa nyt paljon ja etenkin tällaisessa kultaisessa ilta-auringossa maisemat ovat mielettömän kauniita. Mun happy place. Jonkin verran näkyi jo punertavia lehtiä, joten kunnon ruska-aikaa odotellessa! Kuvien ulkoiluasu taas on tämän hetken päivittäinen univormuni aina koiran kanssa liikkuessa, kaupassa poiketessa tai vaikka salille mennessä. Luin muuten juuri erästä viime syyskuista postaustani (tapanani on aina välillä palata vuoden takaisiin juttuihin), jossa kirjoitin, miten jo kuun alussa olisi kaivannut lenkille ulkoilutakkia ja pipoa. Aika huima ero siis nykyhetkeen, kun tämä hupparin ja trikoiden kombo on välillä jopa aivan liikaa. Nautitaan siis tästä kauniista ja lämpimästä alkusyksystä :) Ihanaa perjantaita!

Pyynikki6 Pyynikki5

Hoodie – Adidas,pants – Nike, trainers – New Balance (sponsored)

Pyynikki3

Miten voikin olla toinen noin suloinen <3

Photos: Mari / Edit by me

10 thoughts on “My Happy Place

  1. Brunssille Lämpöön Suvilahdessa.
    Tilaa runsaasti ja hyvät monipuoliset sapuskat.

  2. Ihan tosi kiva tuo sun takkisi! Osaatko sanoa sen tarkempaa mallia vai onko jo vanhempi/poistunut malli?

    1. Kiitos, tämä on kyllä ollut hyvä hankinta! Ostin tämän jo vuosi sitten, joten en valitettavasti tiedä onkohan ihan samaa enää myynnissä ?

  3. Ahh Pyynikinharju on niiin ihana paikka! Asuin ennen pyynikillä, niin silloin tuli tosi paljon lenkkeiltyä koiran kanssa tai yksinään noilla hoodeilla. Tampereen parhaita paikkoja! ❤️

    1. Telma on kyllä niin suloinen tapaus ? Paitsi on silläkin riiviöpuolensa, jos toisia koiria tulee vastaan, niin sitten suloinen ulkokuori pettää ? Tämä on ollut kyllä poikkeuksellisen kaunis syksy, ihanaa!

  4. Voi Telma kun hän on sulonen tapaus <3 Näytin ystävälleni Telman kuvia sun sun instagramista, kun suosittelin heille allergisoimatonta koiraa ja hän ihastui :)

    p.s suosittelen Green Hippo Cafe:eta vai ootko jo käyny?

    1. Voi kiva kuulla! Lämpimät suosittelut kyllä maltankoiralle täältä ?

      En ole vielä päässyt testaamaan Green Hippoa, mutta ehdottomasti listalla ensi kerralla kun käyn Helsingissä! Se näyttää niin kivalta :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *