Paluu arkeen loman jälkeen

Heei, täällä ollaan taas! Reissu on ohitse ja kalenterissakin ollaan jo siirrytty elokuun puolelle, mikä tarkoittaa paluuta arkeen. Tahdon uskoa, että syksyyn on vielä matkaa ja saadaan yhä nauttia lämmöstä, mutta lomat on kuitenkin nyt vietetty. Viikko Italiassa oli täydellinen päätös kesälomalle, tuntuu että muissa maisemissa saa irtauduttua arjesta ihan eri tavalla. Ei tarvitse huolehtia kaaoksesta kotona tai tehdä itse ruokaa – saa vaan olla ja rentoutua, nauttia täysin rinnoin kaikesta ympärillä olevasta. On reissusta kuitenkin aina ihana palata kotiinkin. Mitä nyt oli se mainitsemani kaaos ja sotku vastassa, mutta parasta kun pääsee omaan sänkyyn ja saa taas kiinni arjen rutiineista. Viikon ravintolaruuan jälkeen omassa keittiössä kokkaaminenkin maistuu taas ja mieli halajaa jotain freesiä ruokaa. Meillä oli tietenkin myös iloinen jälleennäkeminen karvaisen perheenjäsenemme kanssa, ollaan halittu ja hellitelty Telmaa ekstra paljon viikon erossaolon jälkeen. Tätäkin tekstiä kirjoitan valkoinen pieni kerä tutusti kiinni kyljessäni <3

Olin ajatellut tekeväni Italiasta käsin ainakin muutamia postauksia, mutta aikaa siihen ei yksinkertaisesti ollut, sillä palasimme hotellille aina vasta myöhään illalla koko päivän kiertelyn jälkeen. Tuli ainakin heittäydyttyä kunnolla lomatunnelmaan, mutta nyt jälleen langoilla ja uuden energian kera! Vaikken mitään pidempää pätkää lomaa ole blogin ja somen päivittämisestä ottanutkaan, niin tuntuu että koko kesä on mennyt hieman puolitehoilla, enkä ole saanut itsestäni kaikkea irti. Luonnoksissa on paljon pientä viimeistelyä vailla olevia postauksia ja virumaan jääneitä asukuvia, kuten nämä jo muutamien viikkojen takaiset kuvat. Nyt on kuitenkin akut ladattuina ja pää inspiraatiota tulvillaan, loma on siis tehnyt tehtävänsä :) Ihanaa olla taas bäk!

Olisi kiva kuulla, miten teidän kesä on mennyt? Oletteko viettäneet kesälomaa, vai ovatko lomaviikot vasta edessä? 

Valkoinenmekko2 Valkoinenmekko4 Valkoinenmekko3 Valkoinenmekko5

Dress / Zara
earrings / Mango
bag / Gina tricot (sponsored)
sunnies / Prada
shoes / Flattered (sponsored)

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

10 thoughts on “Paluu arkeen loman jälkeen

    1. Voi kyllä, loma teki niin hyvää! Toivottavasti sullakin ollut ihana kesä ? Mahtava kuulla, kiitos Emma kun kommentoit! ?

  1. Mukava kuulla, että loma teki tehtävänsä ja palasit rentoutuneena kotiin.
    Mulla on nyt elokuussa kolme viikkoa lomaa, kunnes elokuun lopussa palaan koulun penkille, jännää. Alkukesän tein töitä ja yritin ottaa kaikista vapaapäivistä ilon irti. Nyt olen saanut viettää aikaa ystävien ja poikaystävän kanssa ja perjantaina lähdetään äidin kanssa Espanjaan. Ihanaa?odotan kyllä syksyä ja koulun alkua enemmän kuin koskaan. Ihanaa saada arki taas kunnolla rullaamaan.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    1. Hei muistankin että pänttäsit pääsykokeisiin, joten ovet kouluun siis aukesivat?? ? Ihan huippua, onneksi olkoon! ? Muistan kyllä itsekin niin elävästi, miten jännittynein ja innostuksen sekaisin tuntein sitä odotti syksyä ja uuden elämänvaiheen alkua. Nyt nautit lomasta vielä täysin rinnoin, ihanaa Espanjan reissua jo näin etukäteen!

      1. Aukesivat joo, mutta ei ykköskohteeseen vaan kakkoseen. Hammaslääkis oli unelmana, mutta pääsinkin suuhygienistiksi. Toisaalta ala on sama ja ehtiihän sitä vielä lääkikseen hakemaan jos reilun kolmen vuoden päästä siltä vielä tuntuu. Olen kyllä iloinen tästäkin koulupaikasta! Enkä malta odottaa, että koulu alkaa. :)

  2. Loma loppui eilen, onneksi vuorotyöläisenä edessä oli vielä pari vapaapäivää ja keskiviikkona vasta töihin paluu edessä (tosin maksan näistä vapaista olemalla sunnuntain kokonaan töissä). Huh, tuntuu että vaikka sitä onkin rentoutunut ja viettänyt ihanat 3 helleviikkoa, niin tulee se töihin paluu silti liian nopeasti (varsinkin kun kuulin äsken uutisista, että helteet palaavat!), vähän meinaa jopa jännittää, miten nopeasti sitä stressaantuu taas (ja tämä ajatusmallihan ei mitenkään provosoi ?). Yritän löytää zen-asenteeni uudestaan, kivaa tätä viikkoa ?

    1. No mutta toisaalta ihanaa jos helteet palaavat, niin työpäivien jälkeenkin / ennen työvuoroa on sitten kiva vielä tehdä kaikkea! Ehtii nauttia sään myötä kesästä töistä huolimatta :) Ymmärrän hyvin, että stressiä voi jo pukata, mutta toivotaan että se siitä laantuu kun arki alkaa taas rullaamaan. Tsemppiä töihin paluuseen ja ihanaa viimeistä “lomapäivää” huomenna! ☺️

  3. Viikko olisi vielä jaksettava, sitten kauan kaivattu Kreetan-matka? Ja myös meikäläisen ainoa lomaviikko, aloitin kesätyöt jo huhtikuussa koulun ohella ja reissun jälkeen vielä viikko töitä ja sitten suoraan kouluun… Tulee tarpeeseen viikon irtiotto?

    1. Ihanaa että saat kuitenkin pienen breikin! Itsellänikin oli varsinaisina opiskeluvuosinani aina kesäisin viikko tai korkeintaan pari kesälomaa töiden ja kouluun paluun välissä, mutta siitä ajasta otti sitten kaiken ilon irti :) Ja vielä kun lähdet reissuun, niin pääsee rentoutumaan ihan eri tavalla irti arjesta! ?

      Tsemppiä vikaan työviikkoon ja ihanaa Kreetan matkaa jo näin etukäteen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *