Viileämmän päivän asu

Tällaisessa asussa ette ehkä ihan heti uskoneet näkevänne meikäläistä? Ainakin eräs ystäväni meinasi tukehtua pullaansa, kun mainitsin ohimennen minun omistavan tätä nykyä Martensin maiharit. Kieltämättä vierastin alkuun ajatusta maihareista, vaikka viime talvena vähän salaa fiilistelinkin Martenseja ystäväni Marin jalassa. Nimenomaan muiden yllä kengät ovat näyttäneet makeilta, mutten ollut ikinä sovittanut niitä omaan jalkaani. En siis ollut ajatellut hankkivani bootseja itse, ennen kuin kävin toukokuussa Tampereen suosikkivaateliikkeeni INCH” Storen tilaisuudessa, jossa Dr. Martenskin oli edustettuna. Oli kiinnostavaa kuulla brändin tarinaa ja saimme myös tilaisuuden päätteeksi valita itsellemme merkiltä kengät. Aikani eri malleja sovitettuani päädyin näihin perinteisiin Pascaleihin – yllättävää kyllä ne tuntuivat enemmän omalta jalassa. Järkeilin pitkävartisen maihareiden olevan parempi vaihtehto pidemmän käyttöaikansa myötä, kun niillä pärjää talvellakin tarvittaessa.

Martensit näyttävät mielestäni tosi kivalta esimerkiksi festariasuissa hempeämpien kesämekkojen kanssa, mutta yhdistinkin kengät viileänä kesäpäivänä raffisti cargotakkiin ja farkkuihin. Tykkäsin tästä asusta super paljon! Bootseja saa kyllä hetken ajaa sisään, joten täytyy pehmentää näitä jalassa nyt ennen Ruissia, jonka hiekkapöllyyn maiharit ovat varmasti oiva valinta. Mitäs sanotte vähän erilaisesta asusta? :) Nyt hiljenen juhannuksen viettoon loppuviikoksi ja toivotan teille kaikille ihanaa sekä turvallista juhannusta!

Dr Martens asu Martensit1 Martensit3 Martensit5 Martensit4 Martens7

Jacket / Odd Molly (sponsored)
top / Samsoe & Samsoe
necklace / Efva Attling (sponsored)
jeans / Gina Tricot
sunglasses / Prada
bag / Saint Laurent
boots / Dr. Martens (sponsored @INCH” Store)

Never thouhgt I’d own a pair of Dr. Martens boots but once again – never say never! I tried them on for the very first time when I attended a breakfast arranged for bloggers by the local clothing store INCH” Store here in Tampere. We got to choose a pair from Dr. Martens and after trying the traditional Pascal boots on I knew that was going to be my choice. I even surprised myself how much I like these! What do you think of this look with jeans and a cargo jacket? 

Tomorrow I’m off to the summer cabin to celebrate Midsummer with our friends for the rest of the week. Love this time of the year – there’s something really magical about it! Even though the weather forecast doesn’t look that good (raining and cold, brrh) but we won’t let that mind. I’ll get back here on Monday – have a lovely week peeps!
Photos: Mari / Edit by me

Related posts

15 thoughts on “Viileämmän päivän asu

  1. Tykkään! Itekin pikkuhiljaa lämpenemässä maihareille, ehkä jo syksyä varten uskaltaisin kokeilla omaankin jalkaan😄 ihanaa juhannusta🌸

    1. No eikun kokeilemaan! Mulla oli mielikuva kamalista kanooteista vaikka pieni kengänkokokin ja kaikkea, mutta hei näähän on coolit 😎 Joten testaa ihmeessä, josko lämpeäisit!

      Ihanaa juhannusta sinne kanssa! 💖

  2. Hahhaa joo en olisi minäkään ihan heti veikannut, että sinulla olisi Martensit, mutta nehän näyttävät tosi hyvältä.👌mustien timbsien myötä myös minulle on tullut hieman himo maihareihin, joita voisi käyttää lämpimimmillä (?😅) säillä juurikin mekkojen kanssa.
    Ihanaa juhannusta sinne! 😊

    1. Hehe, yllätin! Ja todellakin, maiharit näyttää tosi hyvältä myös mekkojen kanssa :) Veikkaan, että sellainen yhdistelmä pääsee sitten kesän festareilla itsellänikin kokeiluun!

      Toivottavasti takana on ihana juhannus 😘

  3. Aivan superhyvännäköinen asu! Kengät ovat ihan täydelliset. Kun kaikki muu on naisellista, voi jokin juttu olla rock. 🙂

    1. Kiitos paljon Elisa! Kiva jos tykkäsit asusta ☺️ Kengät saa kyllä hyvin yhdisteltyä naisellisempaan asuun, niin säilyy sopiva balanssi. Muokkasin yhden kohdan kommentistasi pois, toivottavasti et pahastu!

  4. Moikka!

    Mulla olisi kysymys YSL:n laukkuun miettien. Olen nyt pitkään suunnitellut ensimmäisen selkeästi arvokkaamman laukun hankkimista, ja iskenyt silmäni juuri sunset mediumiin. Itse olen katsonut laukkua kultaisilla yksityiskohdilla ja perus sileällä nahalla. Minua epäilyttää ainoastaan, onko laukku luonnossa ns liian maskuliininen. Haluaisin kuitenkin laukun olevan tyylikäs mutta naisellinen. Mietinkin omaa kokemustasi laukusta että koetko sen minkälaisiin asuihin sopivaksi ja sopiiko se myös iltakäyttöön mekkojen yms kanssa? Lisäksi kiinnostaisi tietää mahtuuko pienjärjestelmäkamera laukun sisään, siis sellainen digikamerasta ihan hiukan isompi. Kiitos jo etukäteen!:)

    1. Moikka! Omasta puolestani voin todellakin suositella Sunsetia, tykkään mallista ihan hurjasti :) Juuri näinkin, että tätä saa nykyään myös kultaisilla yksityiskohdilla ja sydän sykähti! Tuolloin vuosi sitten kun ei ollut tätä mallia saatavilla kuin hopeisilla detaljeilla.

      Tietysti se on ihan omasta mausta kiinni, mutta omaan silmääni tämä ei ole lainkaan liian maskuliininen. Varmasti vielä jos on sileä nahka ja kultaiset metallit, niin on vielä pikkuisen “sirompi” kuin tämä krokonahkainen. Itse ainakin olen yhdistänyt huoletta myös mekkojen kanssa, joten en näe miksi ei toimisi myös iltakäytössä. Kamerasta en valitettavasti osaa sanoa, tosi vaikea arvioida kun en yhtään tiedä kameran kokoa 😕 Nuo laukun osiot ovat suht pienehköjä, ne siis syövät tilaa vaikka laukku itsessään on tilavan kokoinen, joten en mene ihan takuuseen että pienjärkkäri mahtuisi.

      En tiedä oliko tästä nyt mitään apua, mutta summa summarum täältä peukku Sunsetille! 😍

      1. Kiitos vielä paljon vastauksesta, tästä oli kyllä paljon apua ja yhä enemmän pohdin kyllä tuohon sijoittamista!😍😊

  5. Super upee asu jälleen kerran Jonna <3 sun tyylistä ja asuista (myös hiustyylistä) on niin helppo inspiroitua ja yleensä myös shoppailla itselleen vähän jotain uutta ;D

    1. Voi kiitos Emilia, ihana kuulla että saat täältä inspiraatiota 💗 Hiustyylin kun mainitsit, niin kerrottakoon että ennen näitä kuvia tukka oli kivasti kiharalla, mutta kuvaustilanteessa oli aivan järjetön tuuli, niin piti aika äkkiä laittaa hiukset pikaiselle nutturalle 😂

  6. Wau, kuten edellä joku totesikin, niin sulle sopii kyllä näköjään kaikki! Näyttää tosi tyylikkäältä toi asu eikä edes mitenkään liian “rajulta” :D Itsekin vähän haaveilen martenseista, ehkä täytyy ainakin testata niitä jossain!

    1. Voi ihana kiitos paljon Kata! Välillä kannattaa siis ennakkoluulottomasti testata ihan uusia juttuja tyylin osalta, voi yllättyä miten omalta joku voikin yllättäen tuntua :) Ja eikun testaamaan Martenseja, niin hyvät jalassa!

Comments are closed.