Pieniä suuria ilonaiheita

– VALON MÄÄRÄ. Ei, caps lock ei suinkaan tullut vahingossa! Olen tästä valoisuudesta niin mahdottoman innoissani – lenkkeilin yhtenä iltana puoli kahdeksan aikaan, jolloin taivas oli vielä sinisenä. On se uskomatonta, miten pitkän syksyn ja talven aikana ehtii unohtaa miltä tuntuu, kun valoa riittää pitkälle iltaan tai kun herää aikaisin aamulla kaihtimista tulvivaan auringonvaloon.

– Yksi parhaista ystävistäni palasi juuri Suomeen vaihdosta. En malta odottaa, että näen hänet reissun jälkeen! Aika on mennyt kyllä niiin nopeasti, vastahan me juhlimme porukalla hänen yllätysläksiäisiä, mistä on kuitenkin kulunut jo yli puoli vuotta.

Marianne2

Shirt / Gina tricot (sponsored, find here*), jeans – Levi’s

– Uuden oppiminen ja siitä hyvän palautteen saaminen. Puhkun intoa tehdä videoita, kiitos siitä teille kannustavasta palautteesta, jota sateli my day -vlogiin! On todella motivoivaa oppia tekemään jotain uutta ja tuottaa erilaista sisältöä. Mitenköhän olen lykännyt tätä vlogijuttua niin pitkään ja aloitin viimein vasta nyt? Noh, parempi myöhemmin kuin ei milloinkaan! Mihinkään viikottaisiin vlogeihin minusta ei varmasti ole, mutta haluan tuottaa videoita ekstrasisältönä silloin tällöin.

– Vestan uudet biisit. Löysin artistin muutama kuukausi sitten ystäväni suosituksesta ja nyt  julkaistun levyn myötä olen koukuttunut hänen musiikkiin entisestään. Suosikkejani Vestalta ovat muun muassa Turvallista sotaaVielä1 ja Pelkään. Mimmillä on kaunis persoonallinen ääni ja mielenkiintoisia sanoituksia. Harmi, ettei Vestan Tampereen keikalle ole enää lippuja myynnissä, mutta Ruississa sitten pääsee kuulemaan livenä!

Marianne1

– Lenkillä juttelemaan pysähtyneet tuntemattomat ihmiset. Minusta on ihana miten avoin meininki Tampereella on. Viimeksi viime viikolla juttelin pitkän tovin puistossa iltapäiväkahvilla istuskelleiden vanhempien rouvien kanssa – kaikkea aina ihanasta asuinalueestamme Tampereen remonttimyllerryksiin ja tietenkin Telmaan. Lähes aina joku muuten kysyy, onko Telma vielä pentu, kun se on niin pikkuinen ja suloinen.

– Kivat duuniprojektit. Alkuvuosi on ollut hieman hiljaisempi (yrittäjänä saa aina sietää pientä epävarmuutta), mutta ehkä se on tehnyt ihan hyvää. Nyt on ainakin todella hyvä draivi päällä ja paljon inspiraatiota! Tuleville kuukausille on tulossa kaikenlaisia kivoja juttuja. Olen erityisen innoissani, että olen päässyt viime aikoina tekemään enemmän muotiaiheisia kampanjoita, sillä asut tuntuvat olevan teidänkin suosikkipostauksia.

– FIilis tulevasta. Jotenkin nyt on vaan todella hyvä fiilis kaikesta, mitä on edessä – kesäkin on kohta jo ihan nurkan takana <3

Mikä tekee teidät iloiseksi juuri nyt? Ihanaa alkavaa viikonloppua!

*mainoslinkki / adlink

12 thoughts on “Pieniä suuria ilonaiheita

  1. Tuo lisääntynyt valo on kyllä ihan mieletön hyvänmielen boosti! Kakkein iloisimmaksi mut tällä hetkellä kuitenkin tekee varmistus aikalailla unelmien kesäduunista :)

    1. Tuo valo antaa niiin paljon! Tuntuu että tässä viikossakin kevät on mennyt jo paljon pidemmälle ? Eikä hei miten hienoa, onnea ihan hurjasti kesätyöstä! :)

  2. Just nyt teki iloseks tää postaus <3 Upeita kuvia ja super magee paita näissä! Tuo valon määrä on ihan uskomatonta, kuinka se saakin niin energiselle ja iloselle tuulelle :)

    1. Ihana Emilia, kiitos <3 Tuo valo antaa kyllä ihan hirveästi energiaa, en pääse siitä yli ? Kivaa alkavaa uutta viikkoa!

  3. Moikka,

    pakko kysäistä vaikka ei liity tähän postaukseen, että mistä tuo teidän ihana päiväpeitto on kotoisin?:)

  4. toi punavalkoraidallinen paita ! (sydänsilmäemoji tähän) (ps. koska saadaan ne näppäimistöille :D)

    Mut saa iloiseksi myös toi valoisuus! Siis ai jestas kun lauantaina pääsin seitsemältä töistä ja ulkona oli vielä ihan valoisaa!!!
    Sen lisäksi 10päivän ennuste, joka näyttää asteita 6 ja 12 väliltä ja aurinkoa joka päivälle!

    Hmm no ainakin noi asiat, ne vie mun aivoista niin paljon tilaa etten osaa käsitellä muuta :D

    Okei vielä yks juttu, huomenna on maanantai, ja se tarkoittaa greyn anatomiaa! hullu fani täällä, ja vaikka ne näkisikin ruudussa jenkkitahtiin, niin siinä on jotain ihanaa kun kerran viikossa näkee jakson!

    1. HEI, itsehän opin vasta joitakin kuukausia sitten että emojit kyllä saa näppäimistölläkin! ? Ainakin Macilla, esimerkiksi Safari-ikkunassa painaa ylhäältä vasemmalta Muokkaa ja sitten alavalikosta Emojit ja symbolit. Sieltä niitä löytyy ? Paita kyllä ansaitseekin sydänsilmäemojit, tuo on ihana!

      Voin niin yhtyä tähän, en pääse yli miten mieletöntä on kun on valoisaa ja olipa Suomeen tullut aika paljon lämpimämpääkin tällä välin! Nautin niin kun sai vaihtaa ulkotakin vähän keveämpään ja tennaritkin ensimmäistä kertaa jalkaan.

      Greytä en ole muuten itse ikinä oikein katsonut, vaikka moni ystävistäni kanssa fanittaa sitä ihan täysillä ja on katsonut jokaisen jakson. Ehkä pitää joskus antaa mahdollisuus, eipähän ainakaan loppuisi jaksot ihan heti kesken :D

  5. Moi, tykkään itsekin kuinka helppo Tampereella on tutustua uusiin ihmisiin jopa ihan koiran kanssa lenkkeillessä! Tuntemattomille juttelu on täällä ihan yleistä ja todella piristää päivää :)

    1. Moikka! Juuri näin, tosi usein tulee juteltua tuntemattomien kanssa etenkin juuri koiran kanssa lenkkeillessä. Toki joskus Helsingissäkin tulee höpöteltyä, mutta mielestäni täällä on hieman avoimempaa sen suhteen, ja se on ihanaa! Jää aina hymy huulille sellaisista kohtaamisista :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *