The Perfect Winter Weather

Hyvät hyssykät miten kaunis päivä eilen oli! Sovimme viime viikolla Marin kanssa menevämme maanantaina Pyynikinharjulle koirien kanssa kävelemään, ja mitä säähän tulee, satuimme sopimaan treffit parhaalle mahdolliselle päivälle. Kurkatessani eilen aamulla ikkunasta ja nähdessäni huurteesta valkoiset puut sekä nousevan auringon, olin ihan haltioissani. Lämpömittari näytti aika kirpeää pakkaslukemaa, mutta eikun lämmintä vaatetta vaan päälle – täydellinen ulkoilukeli! Yhtä aurinkoa oli myös ystäväni, kyllä tuo taivaalla kirkkaana möllöttävä valoilmiö vaan tekee aina ihmeitä mielialalle. Koiratkin iloitsivat ja Teppo ja Telma kirmasivat poluilla peräkanaa puuterilumi pöllyten.

Vaikka odotankin jo into piukeana kevättä, nautin näistä talvisäistä vielä täysin rinnoin. Eipä siis haittaa jalkojen alla narskuva lumi tai pakkasesta punainen nenänpää. Kevääseen on kuitenkin vielä matkaa, joten otan avosylin vastaan tällaisen kunnon talven loskakelien ja harmauden sijaan. Viime aikoina on muuten iskenyt myös hirveä hinku päästä pitkästä aikaa testaamaan talviurheilulajeja – laskettelemassa en ole käynyt ikuisuuksiin, luistimet pölyttyvät varaston perällä ja hiihtämisestäkin on vierähtänyt tovi. Onneksi tässä on tosiaan vielä talvea jäljellä, josko sitä ehtisi ainakin käydä joku päivä lähijäillä verestämässä luistelutaitoja. Taidot lienevät kyllä vähän väärä sana, kauhistuttaa pysyisinkö edes pystyssä.. :D Se jää nähtäväksi!

Pyynikki1 Pyynikki3 Pyynikki7 Pyynikki6 Pyynikki5 Pyynikki10 Pyynikki9

Related posts

14 thoughts on “The Perfect Winter Weather

  1. Oi että😍tämä sää on kyllä unelma. Nytkin, jo aamupalan syöneenä nökötän ruokapöydän ääressä ka ihailen nousevaa aurinkoa. Tästä päivästä ei voi tulla huono, kun on näin paljon valoa tarjolla. I love <3
    Mulla on muute tuo sama, että pitäisi päästä talviurheilulajien pariin. Hiihdosta en niinkään välitä, mutta laskettelemaan ja luistelamaan on pakko vielä päästä. Lähimmälle luistelukentälle on alle 1km, mutta pitäisi ne luistimet jostain kaivaa :D ja laskettelemaan pääsen onneksi pääsiäisenä viimeistään.
    Aurinkoista päivää sinne!😊

    1. Aivan mieletön sää kyllä tänäänkin – minäkin katselen jälleen ikkunasta noita huurteisia puita ja sinistä taivasta! Tästä ei talvisää paljoa parane 😍

      Sama juttu, meilläkin on useampia kenttiä ihan vieressä, mutta ei vaan ole vielä tullut lähdettyä luistelemaan. Pakko kuitenkin vielä päästä! Oi kivaa että on laskettelureissu tiedossa :) Pääsiäisenä on kyllä kiva lasketella, kun ei ole kovin kylmä ja aurinkokin pilkahtelee usein!

      Aurinkoista päivää sinnekin ihana!

    1. Voi kiitos, ihana jos tykkäsit! Maisemat ovat tuolla ylhäällä kyllä niin kauniit, saisipa vielä ikuistettua kameraankin miltä ne näyttävät omin silmin :)

  2. Voi että mitä kuvia *sydänsilmäemoji!

    Itselläkin iski kamala hinku laskettelemaan kun katselin muutaman bloggaajan postauksia heidän laskettelureissuistaan. Meillä oiskin muutaman viikon päästä tarkoitus lähteä Kajaaniin ja sieltä Vuokattiin laskettelemaan kaveriporukalla, jos töiden kautta onnistuisi vapaa viikonloppu :) peukut pystyssä.

    1. Ihana kiitos! Oi että, kivaa että on ainakin jo suunnittelun asteella laskettelureissua, toivottavasti saatte sen onnistumaan :) Mekin olemme miettineet joku viikonloppu Himokselle menoa, kun sinne olisi Tampereelta niin lyhkäinen matkakin, mutta saa nähdä!

  3. Voih kuinka ihanat maisemat (ja Telma tietysti!). Niin kaunista! Minäkin niin mielelläni esim harrastaisin talvisin murtsikkahiihtoa (se tekee niin hyvää kunnolle) mutta harmi kun täällä Briteissä ei ole siihen mahdollisuuksia! Suomessa ollessa kävin pitkästä aikaa hiihtämässä ja se oli kyllä niin kivaa!

    1. Hih, Telma kiittää! Käytiin juuri lenkillä ja ihan mielettömän kaunis päivä tänäänkin, joskin vielä kovempi pakkanen kuin eilen, hrrh. Voi vitsi, harmi tosiaan! No onneksi pääsit Suomessa ollessa hiihtämään :)

  4. No ei muuta kuin luonnonjäille luistelemaan, vai minkälaisessa kunnossa Pyhjärven ja Näsijärven retkiluistelureitit ovat?
    Viime talven hiihtolomalla mummolareissulla ainakin Pyhäjärvellä pääsi mahtavasti viilettämään kilometrien reiteillä auringon paisteessa.

    1. Luonnonjäille pääsystäkin olen haaveillut! Tietääkseni ne ovat ihan kunnossa, ainakin mitä olen tuttujen Instagramista nähnyt :)

  5. Kylläpä on kaunista! Heti alkoi tosin tehdä myös munkkia, en oikein voi lukea Pyynikinharju ajattelematta herkkuja :). Kaunista talvenjatkoa, olisipa se kevääseen asti yhtä upea.

    1. Munkkikahvila on kyllä vaikea ohittaa, tulee himo pelkästä tuoksusta! Kiitos Milla ja kuin myös ihanaa talven jatkoa :)

Comments are closed.