In The Living Room

Sisustusjuttuja on saamieni kommenttien perusteella kovasti toivottu, joten täältä pesee! Olen ehtinyt jonkun verran kuvata täällä kotona, joskin paljon on toki vielä sisustuksen suhteen kesken. Olohuone alkaa kuitenkin pikkuhiljaa valmistua, mitä nyt matto puuttuu ja seinät ovat tyhjillään, mutta pääpiirteittäin kokonaisuus on edes jotakuinkin kasassa.

Sohvapöytä4 Sohvapöytä

Yksi suosikkijutuistani täällä on marmorisohvapöytä, josta olen haaveillut pienen ikuisuuden. Monien eri vaihtoehtojen selaamisen jälkeen päädyimme neliönmuotoiseen mustalla kehikolla varustettuun versioon*, jonka saimme Ellokselta. Pöydän näkeminen luonnossa jännitti, mutta tämä on ihan täydellinen! Alunperin kaavailimme suorakulmaista vähän suurempaa pöytää, mutta en tiedä miten sentit hämärtyivät silmissämme sellaista tähän mittaillessamme, koska yhtään isompi ei olisi tilaan kyllä käynyt. Halusin myös alkujaan pöydän messinkisillä jaloilla, kun taas poikaystävä liputti mustien puolesta – valitsimme kompromissina mustat, minä kuitenkin sain haluamani marmoripöydän ;) Mustat sopivatkin tähän tosi hyvin, messinkiä on kuitenkin pienissä yksityiskohdissa asunnossa muuten paljon. Pöytä on upea, iiisot kiitokset Ellokselle!

Tamperekoti7

Vihdoin saimme myös kattovalaisimen paikoilleen! Sen suhteen suunnitelmat laukkasivat suuntaan ja toiseen, ja sopivan löytäminen tuntui mahdottomalta. Haastavan valaisimen valinnasta teki se, että avonaisessa tilassa sekä makuuhuoneen, ruokailutilan että olohuoneen valaisimet ovat tietystä kulmasta katsottuna kaikki näkyvillä yhtä aikaa, joten niiden piti jotenkin sointua yhteen. Siitä syystä mikään supernäyttävä kattovalaisin ei tähän oikein toiminut, muttei mikään pikkurimpulakaan. Lisäksi sen pitäisi kuitenkin valaista tarpeeksi ja myös hintalappu saisi olla järkevä, ei mitenkään liikaa vaatimuksia siis, haha.

Viimein sitten tärppäsi! Törmäsimme tähän mustaan valaisimeen ihan sattumalta kauppareissulla Prismassa – sieltä en olisi ihan heti ensimmäisenä osannut esiä, joten mikä löytö. Hintakin jäi alle satasen, mikä on oikein kohtuullinen moniin katsomiimme valaisimiin nähden. Valaisinta näkee in action vielä tänään Instagram Storyssani (@jonnalepp), joten käykää sieltä kurkkimassa :) Lisää kotijuttuja pian luvassa!

*mainoslinkki / adlink

16 thoughts on “In The Living Room

  1. Hei, sisustus alkaa näyttämään hienolta, mutta entä teidän helsingin ja vaasan asunnot ja niiden tavarat? Mitä niille tapahtui ja miksei niiden kämppien tavaroita käytetty ollenkaan tampereella?

    1. Hei, kiitos! Helsingin koti meillä tosiaan jää vielä toistaiseksi. Vaasan huonekalut taas eivät tänne oikein käyneet, kun esimerkiksi sohva, ruokapöytä, sänky ym. olivat auttamattomasti liian pieniä tänne, ne olen kuitenkin ostanut aikoinaan yksin asuessani ja tietysti puolet pienempään asuntoon. Tänne on tuotu Vaasasta sisustustavaroita ja kaikki käyttötavarat astioineen ja niin edelleen :)

    1. Moikka Katri! Toistaiseksi alekoodia ei ole vielä näköpiirissä mutta välitän toiveen pikimmiten Balmuirille, toivotaan että sellainen saadaan tänne ;)

    1. Kiitos paljon Laura! Valkoista lattiaa en olisi tullut kyllä ehkä itse ikinä valinneeksi, mutta tänne en osaisi muuta kuvitellakaan, kun sopii niin hyvin ja tekee tosi valoisan :) Ainoa miinus tietysti, että kaikki pienimmätkin roskat näkyvät lattiassa heti, joten vaatii ahkeraa imurointia :’D

  2. Ihanannäköst! <3
    Kuinka iso asunto teillä on? Ja laitoitteko vuokralle Helsingin asunnon? :)
    Miten oot muuten viihtyny Tampereella ja saako kysyy et onksul autoo käytös et pääset kulkeen?

    1. Kiitos paljon Olga! Asunto on kaksio ja 66 neliötä. Toistaiseksi Helsingin koti on vielä omassa käytössämme. Tosi hyvin olen kyllä viihtynyt, vaikka toki uusiin maisemiin on myös totuttelua. Olen kirjoitellut fiiliksistä omaa postaustaan, joten siinä sitten tarkemmin :) Meillä on auto, mutta se on usein myös poikaystävällä käytössä työmatkoille, joten liikun keskustassa suurimmaksi osaksi jalkaisin tai bussilla. Sijainti on kyllä siitä kiva, että moneen paikkaan pääsee helposti kävellenkin!

  3. Onpa ihanan näköinen koti! Saako tiedustella, että mistä tuo tv-taso on hankittu :)?

    1. Kiitos kaunis Asta! Toki saat, se on Ikean Bestå -sarjaa. Haluttiin joku mahdollisimman eleetön ja simppeli taso, joten tuo toimii hyvin :)

  4. Ihana sohvapöytä! Miehenikin ihastui pöytään, mutta hinnan kuultuaan jäi pöytä vielä harkintaan :D minkälaista mattoa olet ajatellut olohuoneeseen?

    1. Hehe, vielä vaatii siis mies lämmittelyä ;D Pöytä on kyllä ihana, Elloksella on muutenkin tosi kiva sohvapöytävalikoima. Ja voi kun tietäisi, ei osata yhtään päättää! Alunperin mietittiin jotain muhkeaa vaaleaa marokkolaistyylistä mattoa tummalla kuvioinnilla, toinen vaihtoehto taas hyväksi todettu VM-Carpetin nukkamatto jossain vaaleassa tai harmaassa sävyssä. Ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan ;)

  5. Ihanalta näyttää teillä!
    VM-Carpetin matto jossain harmaassa sävyssä olisi ihana tuossa olkkarissa :)

    1. Kiitos ihana! Sellaista ollaan mietittykin, että voisi näyttää kivalta :) Pitäisi vaan käydä katselemassa sävyjä luonnossa, josko löytyisi sellainen harmaa joka sopisi tänne!

  6. Asunto näyttää ihanalta. Mitä materiaalia toi lattia on? Näyttää niin tasaiselta?

    1. Kiitos paljon Katja! Lattia on valkoiseksi maalaattua parkettia :) Oli valkoinen jo edellisen asukkaan toimesta, me vielä maalasimme pari kerrosta päälle freesataksemme pintaa ja peittääksemme pientä kulumaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *