Meet Monsieur Big

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Lancôme

Pidempään blogia lukeneet luultavasti muistavatkin, että olen aina säännöllisin väliajoin koukuttanut itseni ripsien pidennyksiin. En tosin ikinä ole pitänyt pidennyksiä yhteen putkeen puolta vuotta pidempään, kun alan aina lopulta muutamien kuukausien jälkeen kaivata luonnollisuutta (ja sitä silmien hieromista ja vapaasti vasten tyynyä nukkumista). Olen kuitenkin kuluneiden vuosien aikana ottanut räpsyttimet aina vähintään kesälomareissuille ja niin suunnittelin tälläkin kertaa alunperin tekeväni – kunnes kuvioihin astui eräs herrasmies nimeltä Monsieur Big

Lancome4 Lancome6

Lancôme nimittäin lanseerasi uutuusripsivärin, joka kantaa vaatimattomasti hieman jopa mahtailevaa nimeä Monsieur Big. Moni vannoo Lancômen klassikkoripsivärien nimeen, joten uskon että tällekin uutukaiselle tulee olemaan kysyntää. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota tyylikkääseen mustapinkkiin puteliin, jossa on Lancômen taattua luksushenkeä pienellä leikittelevyydellä varustettuna. Kauniin pakkauksen lisäksi Monsieur Big lupaa muun muassa tekevänsä ripsistä supertuuheat, näyttävät ja yön pikkutunneille asti siisteinä kestävät – mitäpä muuta sitä nainen ripsiväriltään toivoisi.

Lancome2 Lancome5 Lancome3

Mistä sitä tosiaan tunnistaa sen oikean? Olen pienen elämäni aikana kokeillut kymmeniä eri maskaroita, joten tiedän että sen täydellisen yksilön löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Minä kaipaan ripsiväriltä ensinnäkin toimivaa harjaa, jolla saa aikaan näyttävän lopputuloksen, mutta joka ei kuitenkaan ole liian kömpelön kokoinen ulottuakseen lyhyimpiinkin ripsihaituviin ilman sotkua. Toisekseen mustan värin on oltava tarpeeksi syvä, mutta se ei saa kuitenkaan tuhria yläluomia päivän aikana, mikä aina osoittautuu omassa käytössäni ongelmaksi. Kolmannekseen maskaramassaa on pystyttävä kerrostamaan helposti juuri halutun lopputuloksen saamiseksi – arkimeikkiin hieman kevyempää, iltamenoihin taas ripsissä saa olla jytyä.

Aikamoiset kriteerit meikäläisellä siis, mutta Monsieur Big on osoittautunut nimensä veroiseksi. Ennen kaikkea vihdoin tärppäsi vesiliukoisen, kulmaluuta päivän aikana tahraamattoman ripsivärin suhteen! Lisäksi mainitsemani kerrostettavuus on yksi niistä ominaisuuksista, joka tekee tästä uutuusmaskarasta loistavan – massaa pystyy harjaamaan lisää uudelleen ja uudelleen ilman että ripset paakkuuntuvat. Koostumus toimii minusta parhaiten kun maskaramassa ei ole vielä täysin kuivunut, joskin olen myös saattanut päivän päätteeksi kerrostaa väriä tyveen halutessani lisää intensiivisyyttä iltaa kohden. Intensiivisyydestä puheen ollen – kuvien meikki on Lancômen taitavan meikkaajan Inkan käsialaa, saisipa tällaisen juhlameikin aina tarvittaessa! Alempaa löytyy myös kevyemmällä silmämeikillä toteuttamani arkilook, jossa ripset pääsevät taivutuksineen päivineen vielä paremmin edukseen.

Lancome7 Lancome8 Lancome1

Mitäs sanotte, miltä Monsieur Big vaikuttaa? Testasimme ripsiväriä yhdessä ihanan Jennin kanssa ja pääsimme tämän tiimoilta myös toteuttamaan hauskan videon. Naurua riitti tätä kuvatessa, toivottavasti pieni pilke silmäkulmassa välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle ;)

Niin ja tosiaan, eipä ole paljoa pidennyksiä kaipailtu täällä reissussakaan!

Pictures of me: Jenni Rotonen
Video & Edit: Arttu Mustonen
Make-up: Inka Manninen / Lancôme

14 thoughts on “Meet Monsieur Big

  1. Tätä ripsaria on meilkein pakko kokeilla ?sen verran hyvän myyntipuheen pidit!?
    Ja toi video oli tosi hyvä! Videoita olisi kiva saada enemmänkin. ?

    1. Hehee loistavaa! Ripsarijutuissa onneksi kuvatkin puhuu puolestaan ;) Ja hei kiva kuulla, kiitos! Koko ajan kypsyttelen ajatusta videoiden suhteen skarppaamisesta, kynnys niiden tekoon on vain hirmuisen suuri, kun ei ole aikoihin kuvannut tai editoinut mitään. Toisaalta ei sitä opi pohdiskelemalla vaan tekemällä!

  2. Kuulostaa super hyvältä, sillä samat kriteerit on itselläkin ripsaria hommatessa. On ikävää jos se tarrautuu yläluomiin ja saa olla jatkuvasti hankaamassa pois..Onko näitä siis jo saatavilla?:)

    1. Mulla jää AINA ripsareista jäljet yläluomiin päivän aikana, niin ärsyttävää. En käsitä miten tämä onnistuu olemaan tahraamatta, vaikkei ole tosiaan edes vedenpitävästä ripsarista kyse. Minun ymmärtääkseni esimerkiksi Sokoksista pitäisi jo löytyä :)

  3. Kuulostaapa lupaavalta! Itsekin olen tosi tarkka ripsiväreissä ja 6-7 vuotta olen käyttänyt samaa Lorealin million volume lashesia, ihan vaan siksi, koska se on tosi hyvä ja en uskalla vaihtaa, sillä en usko muiden ripsareiden toimivan yhtä hyvin. Tuota tekisi kyllä mieli kokeilla! Ihana myös tuo pakkaus ja nimi. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    1. Ripsareiden suhteen olen itse ollut vähän tuuliviiri ja vaihdellut aina silloin tällöin, ihailtavaa siis lukea että olet ollut yhdelle uskollinen noin monta vuotta :D Tätä Monsieur Bigiä voin kyllä kehua, ihan nimensä veroinen!

  4. Pakko kommetoida uudestaan ja kysyä kameroista. Onko sulla vielä Olympuksen Peni käytössä? Voisitko suositella sitä edelleen? :)

    1. Nyt olen kuvannut jo pitkään Nikonin D750:llä, kaipasin täysikennoista järkkäriä minin jälkeen kun taidotkin karttuivat. PENiä voin kuitenkin yhä suositella etenkin aloittelevalle kuvaajalle! Esimerkiksi juuri näissä kuvauksissa kuvasin pitkästä aikaa Olympuksella ottaessani Jennille kuvia hänen PENillään ja jälki on kyllä tosi hyvää, näppärästä pienestä koosta puhumattakaan :)

  5. Uuu, tämä uutuus kiinnostaa kyllä täälläkin ja olen sitä käynyt jo Stockalla hypistelemässä.. Lancomen Hypnose kuuluu omiin suosikkeihin, tässä Monsieur Bigissä ehkä huolettaa paakkuuntuminen? Ehkä menee sitten kokeiluun kun nykyinen ripsari loppuu! xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

    1. Tämä levittyy todella nätisti! Paakkuuntumisvaara on vaan jos massa on ehtinyt kunnolla kuivahtaa ja erehtyy lisäämään kerroksia sitten liikaa, mutta “työstövaiheessa” ei tule kyllä paakun paakkua :) Ihan super!

  6. Sun blogin pitkäaikaisena lukijana häiritsee kyllä suunnattomasti näiden maksettujen mainosten lisääntynyt määrä. Tykkäisin enemmän aidoista jutuista ja etenkin sellasista jossa ei paistaisi läpi tuotteen tai tuotemerkin yltiöpäinen korostaminen sekä kuvissa että tekstissä. Toivottavasti huomioit myös tällaisen lukijoiden palautteen, koska moni näin ajatteleva ei suutaan avaa vaan vaihtaa hiljaa kanavaa jos mainoksia on liikaa.

    1. Hei Annukka! Kiitos kun avasit suusi, tottakai huomioin myös kritiikin ja sitä tarvitaankin, jotta osaan kirjoittaa blogia, joka pysyisi kaikille mieluisana paikkana.

      Olenkin kirjoittanut yhteistöistä tovi sitten postauksessani täällä, https://jonnaluukko.com/2017/04/blogien-aitoudesta-tai-sen-puutteesta/, johon sain myös hurjasti kommentteja lukijoilta. Tiedostan että yhteistöitä on ollut tänä keväänä enemmän ja välillä ne ovat osuneet turhan lähelle toisiaan, mutta aina en pysty aikatauluihin itse vaikuttamaan, enkä mukaan ilmoittautuessani välttämättä tiedä tarkalleen ajankohtaa. Haluaisin myös muistuttaa, että kaikessa mitä teen on aitous mukana, niin “normipostauksissa” kuin yhteistyöjutuissakin – en lähtökohtaisestikaan ilmoittaudu halukkaaksi kamppiksiin, jotka eivät lainkaan sovi minulle tai kohderyhmälleni. Esimerkiksi tästä Lancômen yhteistyöstä olin superinnoissani, koska brändi on minulle mieleinen ja tuttu jo entuudestaan.

      Tänä kesänä olen myös ensimmäistä kertaa ilman muita töitä ja elätän itseni blogilla, joten jotta pystyn tuottamaan tänne laadukasta sisältöä 5-6 kertaa viikossa on minun jollain myös ansaittava palkkani, toivottavasti ymmärrät sen. Kuten tuossa linkkaamassani postauksessa kirjoitinkin ei mikään taho maksa minulle itsenäisenä bloggaajana blogin kirjoittamisesta, joten kaupalliset yhteistyöt mahdollistavat sen, että voin tehdä tätä täysipäiväisesti.

      Kuten sanottua kuuntelen kyllä teitä ja haluan että blogi pysyy mieluisana paikkana kaikille, arvostan siis että jätit palautetta! Pyrin jatkossa pitämään yhteistöiden määrän suotuisana ja nyt kesää kohden tahti hiljeneekin, joten tulee enemmän tilaa myös muille jutuille :)

      1. Kiitos paljon fiksusta vastauksestasi. Ymmärrän hyvin blogien ansaintalogiikan ja sen, että laadukkaan blogin ylläpitäminen voi viedä rutkasti aikaa. En vain henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta, että blogi toisensa jälkeen, suosion kasvun myötä täyttyy ns. piilomainonnasta ja yhteistyökuvioista. Ymmärrän, että bloggaaminen on muuttunut sinunkin työksi, eikä se enää ole harrastus, kuten aiemmin.

        Toivon sinulle ja blogillesi kaikkea hyvää, ja juuri siksi varmaankin avasinkin suuni, sillä tiedän, etten ole ainoa tämän kannan omaava lukijasi. :)

        1. Kiitos itsellesi asian esittämisestä fiksuun sävyyn! Juuri näin on kiva keskustella teidän lukijoiden kanssa ja kritiikki on aina tervetullutta, hyvä siis että avasit suusi :)

          Pyrin pitämään paremman balanssin yhteistöiden ja muun sisällön välillä. Minua kiinnostaisi tietää, minkälainen määrä kamppispostauksia esimerkiksi juuri sinun mielestäsi on sopiva tai missä menee raja, että on liikaa? Pakko mainita vielä, että piilomainontaa en hyväksy enkä sitä harrasta, vaan ilmaisen aina tarkasti jos jokin tuote on saatu tai on kyse yhteistyöpostauksesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *