Lately

Sekalaista1

Lounaalla Lucha Locossa (Korkeavuorenkatu 4) Ullan kanssa. Tänne on palattava joskus ilta-aikaankin syömään! Muistelin juuri, olikohan tämä se rafla, jonne olin olevinani varannut viime synttäreinäni pöydän 12:lle hengelle. Lopulta osan porukasta päästyä jo perille selvisi, että varaus oli kahdelle, kröhöm. Mikälie aivopieru tai näppisvirhe kävi, sillä hetkellä kiukutti nälän nostaessa päätään perjantaisena iltana Helsingissä (aka todella vaikea löytää noin isolle seurueelle pöytää), nyt lähinnä naurattaa. Sittemmin olen tehnyt nettivarauksissa tuplachekkauksen henkilömääriin.

Sekalaista2

Kahvihammasta kolotti, joten siirryttiin Ullan kanssa lounaan jälkeen kadun toiselle puolelle KahVilla -kahvilaan. Tiloissa toimii Robert’s Coffeen lisäksi pieni sisustus- ja lahjatavaraliike, ja tunnelmallisempaa paikkaa saa hakea!

Sekalaista3

Kalenterin vaihduttua syyskuun puolelle myös kynsiin on päätynyt syksyisempiä sävyjä vaaleanpunaiseen taittavien nudejen sijaan. Minulla on kunnon harmaahiirikausi menossa, joten lakkasin kyntenikin kauniilla hieman lilaan taittavalla vaaleanharmaalla. Ihana!

Sekalaista8

Lomalla on ollut ihanaa kun on aikaa laittaa ja siivota kotia muutenkin kuin uneliaana töiden jälleen. Kaikkien käytännön asioiden hoitamisen ohella olen viime päivinä saanut pestyä monta koneellista pyykkiä, vaihdettua lakanat ja niin edelleen! Jotta nyt ei syntyisi liian tehokasta kuvaa olen myös torkuttanut aamuisin varmaan tunnin ja katsonut liian monta jaksoa Modernia perhettä, hehe.

Sekalaista6 Sekalaista5

Toissapäivänä treffasin pitkästä aikaa Vienaa – haettiin Pizzariumista Kluuvista slaissit mukaan ja istahdettiin Espan puistoon penkille syömään. Varmasti kesän aika lailla viimeisiä hetkiä, kun voi syödä ulkona ja nauttia lämmöstä, joten ei tarvinnut miettiä, jäämmekö sisälle syömään vai ulos aurinkoon.

Nyt viikonlopun viettoon – kivaa perjantaita ihanat!

4 thoughts on “Lately

  1. Hi!
    Your nails are beautiful pastel colour on one of the pictures!
    What nail polish is it?

    1. Hi Marlena! It’s a beautiful grey shade from a Finnish brand called Lumene :) Essie also has some similar shades!

  2. Tosiaankin ihana sävy, muistatko sen nimeä? Itsekin voisin harmaata kokeilla :) Ja ihania kuvia jälleen kerran!

    1. Sävy on Silokallio – se on luonnossa vieläkin nätimpi! Eikä kuitenkaan liian harmaa, kun on vähän vivahdetta mukana :) Kiitos paljon Kata!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *