During the Past Days

En ole juuri ehtinyt edes avata läppäriä viime päivinä, kun täällä puolen on riittänyt hulinaa jos jonkinmoista ja uni on tullut heti sänkyyn illalla rojahdettua. Matkasin tosiaan jälleen Nizzaan näkemään visiitille tullutta perhettäni ja on ollut kyllä ihana viettää viime päivät rakkaiden kanssa. En tiedä voiko puhua rentoutumisesta hahah, kun menosta on ollut huolehtimassa viisi alle kouluikäistä naperoa, mutta on ollut niin kiva päästä näkemään tädin pieniäkin taas pitkästä aikaa. Enää kolme (!!) viikkoa, niin palaan Suomeen näiden luokse!

Meillä oli täällä auto vuokrattuna, joten Nizzan lisäksi pääsimme näppärästi käymään myös Monacossa ja Cannesissa. Varsinaisista pikavisiiteistä oli tosin kyse, ja lasten ehdoilla kun mentiin emme kamalan paljoa ehtineet näkemään, mutta vähän edes kävimme nuuhkimassa näiden lähikaupunkien ilmaa. Cannesin fiiliksestä tykkäsin kovasti ja menisin mieluusti uudemmankin kerran tutkiakseni kaupunkia vielä tarkemmin! Olemme kuitenkin kaikki ihastuneet Nizzaan ikihyviksi – seuraavaa reissua odotellessa.

Cannes7

Meikkis ja muutama jahti Monacossa ;)

Cannes5

Hotelliaamupalaa Nizzassa – aina paras osuus muhkeiden sänkyjen ja valkoisten lakanoiden lisäksi hotellimajoituksessa!

Cannes6 Cannes4 Cannes1

Cannesin satamaa ja söpöjä pastellisävyisiä taloja

Cannes2

Gluteenittomia suolaisia ja makeita crepejä Cannesin herttaisessa La Crème de La Crêpessä! Plussaa myös ravintolan omistajien suloisesta Cavalierista, joka herätti taas sisällä kytevän koirakuumeeni.

Cannes3

Enemmänkin riittäisi tarinoitavaa, mutta nyt painaa jo uni sen verran silmiä, että on suljettava ruudut ja palattava asiaan myöhemmin. Täytyy muuten tunnustaa, että tämän postauksen kirjoittaminen meni hieman sallitun kello kymmenen yli, somelakko (sisältäen myös läppärillä työskentelyn) kun on edelleen voimassa. Siitä kuitenkin lisää huomisessa postauksessa!

Related posts

8 thoughts on “During the Past Days

  1. Ihana sininen taivas, täällä ollaan viime päivinä nautittu raekuuroista (!?) Vitsit miten sun aika siellä on mennyt nopsaan, vastahan olit lähdössä :)

    1. Olen aivan kauhuissani Suomen säästä, nyt olisi parempi alkaa lämmetä ja takatalvien jäädä historiaan.. :D Aika on kyllä mennyt hurjan nopeasti, huh! Kivaa viikon alkua, Erica :)

  2. Aivan ihania ja laadukkaita kuvia! Mäkin haaveilen Nizzaan pääsemisestä vielä joku kerta. Tämä ollut yks niistä paikoista, missä haluun kyl ehdottomasti vierailla. Eli kaikki matkaan liittyvä ja suosittelut on tervetullutta!! :-)<3

    1. Kiitos paljon Satu! Laitan pian vielä tulemaan loput kuvat Nizzasta ja siinä ohessa myös vinkkejä kohteeseen, toivottavasti niistä on tulevaisuudessa siintävää matkaa ajatellen hyötyä! :)

  3. Siis miten ihanaa, että pääsette koko ajan näkemään uusia paikkoja ja kokemaan uusia juttuja :) Ihan uskomattoman outoa, että sä palaat jo kohta takaisin Suomeen kun vastahan sä pakkasin matkalaukkuja sinne :o aika menee niin nopeasti, vähän ehkä jo salaa odotan ihania sisustuspostauksia kun pääset teidän kotia taas laittamaan ;)

    1. On ollut kyllä niin mahtavaa päästä näkemään ja kokemaan näin paljon viime kuukausien aikana, ei voi muuta sanoa! Aika on mennyt tosiaan ihan hurjan nopeasti ja vaikka on haikeaakin, niin odotan myös jo Suomeen ja omiin rutiineihin palaamista :) Hih, ja niitä sisustusjuttujakin sitten taas luvassa! Kivaa viikon alkua, Emilia :)

Comments are closed.