Falling for Khaki

Minulla menee pukeutumisessa aina kausittain, kun saatan innostua jostain väristä aivan toden teolla. Yleensä kevään tullen miellyttävät hempeät pastellit, mutta tällä kertaa olen iskenyt silmäni vihreän sävyihin. Aivan erityisen hullaantunut olen khakivihreästä, jota onkin näkynyt kauppojen rekeillä runsaasti viime aikoina.

Khakigreen1
1.Pusero. 2. bombertakki, 3. trenssi, 4. armytakki, 5. neule, 6. pooloneule, 7. nilkkurit

Mainitsinkin jo aiemmin, kuinka olen yrittänyt tänä keväänä etsiä liehuvaa trenssiä vihreänä, mutta sitä täydellistä yksilöä ei ole vielä tullut vastaan. Trenssi ei kuitenkaan ole ainoa meikäläisen silmää miellyttävä takki, sillä kelpuuttaisin kaappiini lisäksi armeijahenkisen takin tai bomberin hieman rennompaan menoon. Jos taas takki tuntuu liian hallitsevalta, voi vihreää kokeilla helposti myös neuleen tai puseron muodossa! Khaki on kuitenkin yllättävän helposti yhdisteltävissä, ja sopii värinä oikeastaan jokaiselle. Onko joku muu hullaantunut vihreästä?

Sometimes I might get really excited about some color, and this spring it seems to be khaki green. I just have my eye on everything green on stores at the moment, and luckily there’s plenty of it everywhere! I’ve been searching for a flowy trench in khaki but haven’t managed to find the perfect one yet. Trench isn’t the only jacket I’m craving for though, I would also love to have a bomber or an army coat. Are there any other fans of this color?

Linkit mainoslinkkejä / commercial links

8 thoughts on “Falling for Khaki

  1. Nykyään pidän khakivihreästä vaikken sitä vieläkään mitenkään rakasta, nimittäin kun vuoden pukeutui päivittäin juuri tuohon väriin intissä niin sain melkoisen yliannostuksen! :D Olen jo armeijanvihreän t-paidan hankkinut ja puserokin kelpaisi, mutta silti välillä vieläkin tulee ihan inttifiilikset ko. väristä vaikka olenkin kotiutunut jo viisi vuotta sitten. :D

    1. Haha, voin kyllä uskoa! Naurattaa vieläkin, miten poikaystäväni kommentoi syksyllä erästä vihreää neulehankintaani, kuinka se on “inttineule” :D Hänelläkin kuitenkin jo aikaa armeijasta, mutta silti väri toi mieleen inttivibat, hah. PS. Nostan todellakin hattua armeijan käyneille naisille – vaatii varmasti aika kovaa kuntoa!

  2. Täällä myös yksi khakihullu! :D Itse hurahdin kyseiseen väriin jo varmaan pari vuotta sitten ja silloin oli saatava vihreää parkatakkia ja kauluspaitaa ja puseroa. Ja viime kesänä sain myös ihanan armytakin siskoltani. Onneksi kyseinen väri on edelleen mieleinen niin vuosiakin vanhat vaatteet pääsevät edelleen käyttöön :)

    1. Hyvin hamstrattu! ;) Onneksi väri tosiaan miellyttää silmää edelleen, niin pääsee käyttämään samoja vaatteita yhä. Minulta löytyy toistaiseksi vain tuo kuvan pusero sekä hieman tuoreempi neule, mutta vähän houkuttaisi saada kaappiin jotain muutakin khakia!

  3. Mä taas en jostain syystä vieläkään khakista :D ehkä se sitten iskee jos kauppoja kierrellessä löytyy se THE vaate kahkinvihreänä, näin mulle yleensä käy uusein värien kanssa! Löydän jonkun täydellisen vaatteen “uudessa” värissä, ja sen jälkeen huomaan etsiväni sitä väriä joka puolelta :D
    Joku tollainen paitapusero tyylinen voisi kyllä olla kiva :)

    1. Eipä sitä tarvitse kaikesta aina innostuakaan, hih ;) Paitapusero on kyllä helppo, sen kun voi yhdistää lähes minkä kanssa vaan!

  4. Aika erikoista että tää tulee vasta nyt tänne meille Eurooppaan. Olin viime kesänä USA:ssa ja siellä oli khakinvihreää kaikkialla… Ostinki sitten housut ja silkkipaidan khakinvärisinä :D ollaanko me muka puoli vuotta jäljessä?! Aattelin että se olisi ollut toisin päin.

    1. Eikös Suomessa nyt tulla aina vähän jäljessä, hehe ;) Mielestäni khakia näkyi kyllä aika runsaasti jo viime vuoden puolellakin, ehkä itse vain kiinnitän siihen erityisesti huomiota vasta nyt!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *