Welcome on Board

Yhteistyössä Asennemedia & Viking Line

Käsi pystyyn, kuinka monelle teistä mielikuva risteilylaivasta tuo mieleen kokolattiamatolla varustetut hytit, hämyiset käytävät ja rupuiset karaokebaarit? Ainakin omat risteilymuistoni sijoittuvat lähinnä juuri näihin tunnelmiin, joissa ollaan seilattu opiskelijaristeilyillä. Olikin mielenkiintoista päästä kokemaan ihan erilainen risteilykokemus, kiitos Viking Gracen!

Vikingline2 Vikingline5

Kerrottakoon, etten ikinä ole ollut mikään suuri risteilyjen ystävä, mutta ajattelin, että tässä voisi olla tilaisuus korjata yllä mainittuja ennakkoluuloja. Matkassa mukana olivat Viena, Ulla, Jella ja Laura, joten seura oli ainakin kohdillaan!  Ajoimme lauantai-iltana Turkuun, josta lähti 23:n tunnin risteily kohti Tukholmaa. Ensimmäinen positiivinen yllätys tuli, kun veimme tavarat hyttiin – missä ne kokolattiamatot? Seaside Double -hytti oli kaikkea muuta kuin allekirjoittaneen aikaisemmin kokemat autokannen alapuolella sijaitsevat rupuhytit – päinvastoin se oli valoisa, mukavalla parivuoteella varustettu varsin näppärä hytti.

Ensimmäisenä iltana vyöryimme buffetin jälkeen vatsat täynnä hytteihimme, sillä kaikki kokivat valkoiset lakanat ja pitkät yöunet houkutteleviksi. Ja ai että miten odotin jo illalla aamupalaa – se on aina paras osuus! Perinteisen buffetravintolan sijaan nautimme aamiaisen Oscar À la Carte -ravintolassa, jota voin suositella lämpimästi suurien ikkunoiden ja rauhallisemman tunnelman vuoksi.

Vikingline6 Vikingline10 Vikingline8 Vikingline9

Aamupalan jälkeen iskimme tutkimaan Tax Freeta. Rakastan Tax Free -myymälöitä oltiin sitten laivalla tai lentokentällä – voisin viettää hyllyjen välissä tuntikausia! Vaarallista lompakon kannalta tosin, heh. Viking Gracen valikoima yllätti positiivisesti, ja etenkin kosmetiikkapuoli oli todella laaja – kollegani mukaan myös luonnonkosmetiikka oli hyvin edustettuna. Minua kiinnostivat perinteisten merkkien lisäksi mm. Essie (kolme kahden hinnalla -tarjous koitui kohtalokseni) ja Balmain – myyntiin on juuri tullut myös Jenkeistä peräisin olevat Bath&Body Worksin tuotteet.

Vikingline7 Vikingline12 Vikingline14 Vikingline13

Muodin puolelta taas Viking Gracelta löytyy mm. Furla ja Coccinelle, pieni valikoima Balmuiria, Adidas, Selected Femme, Minimum, sekä Eleven Paris näin muutamia mainitakseni. Jälkimmäisen hauskat ajankohtaiset Movember-paidat oli pakko kuvata meidän tiimipaitoinamme! Ennen kaikkea katsokaa nyt tätä ihanaa Ryhmärämää <3 Victoria’s Secretistä en ollut etukäteen erityisen innostunut, koska kuvittelin liikkeen sisältävän vain tuoksuja ja bodymistejä, joiden suurin fani en ole. Yllätyin kuitenkin huomatessani myynnistä löytyvän myös pieni valikoima alusvaatteita ja vieläpä esimerkiksi lentokenttää edullisemmin, en siis voinut vastustaa kahta paria!

Vikingline17 Vikingline15 Vikingline16

Risteilyn ehdoton kohokohta oli spasta iltapäiväksi varattu yksityinen kabinetti, jossa meillä oli kaksi tuntia aikaa saunoa ja lillua poreammeessa. Tila oli aivan ihana kaikkine isoine ikkunoineen, tällaisen voisi varata useamman kaverin kanssa, jolloin hintakin olisi todella kohtuullinen. Ja niin rentouttavaa kuin ammeessa poreilu olikin, niin parasta tällä reissulla olivat kyllä nuo aurinkoiset matkaseuralaiseni. Olen niin iloinen, miten upeisiin ihmisiin olen viimeisen vuoden aikana saanut tutustua!

Hauskojen tyttöjen kanssa koettujen muistojen lisäksi reissulta jäi käteen mukava, astetta tyylikkäämpi risteilykokemus sekä hirveä hinku päästä pian taas Tukholmaan. Katselimme aamulla laivan pysähtyessä satamaan kaiholla ikkunoista, voisiko kaupungissa tehdä edes pienen kierroksen. Tukholmaan on siis päästävä! Kiitos tytöt kivasta minilomasta!

Related posts

10 thoughts on “Welcome on Board

  1. Voi, mä tykkäisin hirveästi käydä risteilemässä jos puitteet olisivat tuollaiset, mutta laivan pienikin keikkuminen aiheuttaa ihan järkyttävän matkapahoinvoinnin – tämän postauksen myötä tosin tekisi mieli yrittää kuitenkin! ;D

    Ja hei en ehkä kestä, Jella on poikaystäväni serkku!!! Hoksasin nimestä ja oli pakko vielä varmistaa paremmalta puoliskolta – voi että miten on pieni maailma :D

    1. Voi ei, ymmärrän hyvin! Laiva matkasi tosi tasaiseen tahtiin, kunnes yöllä juuri kun olisi pitänyt saada unesta kiinni, alkoi se keinumaan ihan hirveästi. Vähän ahdisti siinä pimeydessä :D Kuulemma Ruotsin puolella oli joku myrsky, joten ei ihmekään jos vähän keinui!

      Eikä, maailma on tosiaankin niin pieni! :)

  2. Moikka! Ensinnäkin, kiitos ihan mahtavasta blogista! Käyn aika usein ihailemassa blogissasi sun laukkuja ja tyyliä, joten toivoisin taas päivitettyä laukkupostausta :)

    Olen myös huomannut, että aika usein kun yritän blogiisi päästä, niin jostain syystä en pääse… Kaikki muut sivut toimii, paitsi sinun… En tiedä mistä johtuu ja tätä sattuu aika usein! Tiedoksi vain, en tiedä voitko tehdä mitään asialle, mutta ajattelin kertoa… Jatka samaan malliin!

    1. Moikka Sanna! Kiitos itsellesi kun luet :) Ja hei voisin ehdottomasti tehdä päivitetyn laukkupostauksen – viimeistään joulukuussa kun olen kaikkine kamoineni yhdessä kaupungissa Helsingin päässä, saan sitten kaikki kuvattua.

      Äh, tällöin tulee varmaan valkoinen sivu jollain Error-herjalla? Huomaan itsekin tuon vian aina silloin tällöin, kiitos kun ilmoitit! Se johtuu mitä ilmeisimmin sivujen host-palvelusta, johon olen ottanut ongelman tiimoilta jo yhteyttä. Toivottavasti saadaan siihen pian jokin ratkaisu, niin ei tarvitse päivitellä sivua sataan kertaan, kunnes taas alkaa toimia :)

      Kiitos mukavasta kommentistasi, teistä lukijoista on aina yhtä ihana kuulla!

  3. Kamalaa kun oon ollut huono lukija!!! Koulu ja töiden etsiminen + vapaa-aika on vienyt niin paljon aikaa, etten ole kerennyt kuin käydä lukemassa, mutta kommentoinut olen ties milloin viimeeksi!! :( Täällä ollaan kuitenkin edelleen<3
    Mä olen aina pitänyt ristelemsestä, tosin usein nimenomaan hytit eivät ole sielät parhaasta päästä… Me ollaankin yleensä vietetty mahdollisimman vähän aikaa hyteissä ja keskitytty sitten kaikkeen muuhun!
    Viking Grace on kyllä ehdottomasti päästävä vielä kokeilemaan! Itseasiassa pikkuserkkuni työskentelee kyseisellä aluksella, joten ehkä pitää kysellä häneltä vähän vaikka sukulaistarjouksia.. ;)

    Teidän risteily vaikuttaa kyllä juuri niin rennolta ja mukavalta mitä kuvailit! Ihanaa että voi myös rentoutua ja syödä hyvin eikä vain riekkua koko yötä niissä rupuisissa karaokebaareissa- tosin niissäkin on oma hauskuutensa kyllä risteilyllä ollessa!

    1. Voi, ihana Jessika! Ymmärrän, ettei aina ole aikaa raapustaa kiireisen arjen keskellä, kiva kuitenkin kun nyt ehdit jättää kommentin – kiitos <3 Nämä ovat kuitenkin se kivoin puoli bloggaamisessa! :)

      Risteilyillä on tullut kyllä koettua hauskoja hetkiä juuri näillä "rupuisilla opiskelijareissuilla", mutta oli tämä tosiaan aika kivaa vaihtelua välillä näinkin ;) Viking Gracea voin kyllä suositella, juuri hytit tekivät ainakin itseeni ison vaikutuksen verrattuna laivoihin, joissa olen aikaisemmin ollut!

    1. Siellä oli ihan kaikennäköistä, useampi hylly tavaraa! Suihkugeelejä, vartalovoiteita, tuoksuja, muistaakseni miesten tuotteita myös :)

  4. Viking Grace on kyllä ryhdistänyt suomalaista risteilykokemusta, onhan se uutena paljon päivitetympi kuin nuo 80-luvun nukkamattolaivat, ja minusta sillä on niin mukava mennä! Aivan erityisesti yhdistän Gracen hyviin lomamuistoihin, sillä kahtena kesänä olemme sillä seilanneet auton kanssa Tukholmaan ja siitä menneet Eurooppaan, aina etelä-Italiaan asti. Mikä voisi olla parempaa kuin syödä hyvin buffetissa, ihailla maailman kauneinta saaristoa ja tuntea mahanpohjassaan kutkutusta, kun miettii kaikkea mitä matkan varrella tulee kohtaamaan? :)

    1. Oi, olipa aivan ihania lomamuistoja! Kuulostaa huikealta :) Ja mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa reissu tällaisella totaalirentoutumisella laivalla hienoissa puitteissa!

Comments are closed.