Matkan tärkein setti

Yhteistyössä Asennemedia ja POP vakuutus

Lomalle lähtö on ihanaa, jännittävää ja kutkuttavaa, mutta joskus myös varsin stressaavaa. Minun osaltani lähtövalmistelut ovatkin muutamalla edellisellä kerralla sujuneet kutakuinkin samalla kaavalla, kun kaiken sen suunnittelun ja pakkailun ohella olen lähtöä edeltävänä iltana onnistunut saamaan aikamoisen härdellin aikaan.  Olen nimittäin yhtäkkiä viime hetkellä tajunnut, ettei minulla olekaan vielä matkavakuutusta.

Äkkiä soitto kotiin vanhemmille: “voinko tulla sinne tulostamaan matkavakuutuksen”. Luulen, että äitini on jo allerginen tälle lauseelle ja jättäisi todennäköisesti ensi kerralla vastaamatta puheluuni. Voisi kuvitella, että ihmismieli viisastuisi muutaman kerran jälkeen ja ottaisi opikseen hoitaen asiansa kuntoon hyvissä ajoin. Uskokaa tai älkää, näin kuitenkin kävi taas muutama viikko sitten ennen Italiaan lähtöä.

Taorminakuva2

Eikun taas äkkiä autolla kotiin vanhempien luokse ja ostamaan määräaikaista matkavakuutusta netistä. Sen sijaan että hankkisin tulostimen kotiin tätä rumbaa helpottamaan, olisi kuitenkin ehkä viisaampaa laittaa vakuutusasiat kuntoon. Tähän mennessä vakuutukseni on ollut irrallinen kokonaisuus erinäisiä tarvittavia osia, kuten koti- ja henkilövakuutus, mutta tästedes voin luottaa siihen, että nuorille 18-28 vuotiaille suunnattu POP setti kattaa kaikki vakuutustarpeeni. Pääsin tekemään yhteistyötä POP vakuutuksen kanssa ja kokeilemaan itse, miten helppoa POP nuorisovakuutuksen tilaaminen on.

Pop1 Taorminakuva3

POP setti on yhdessä opiskelijoiden kanssa suunniteltu ja nimenomaan nuorille suunattu vakuutus, joka sisältää matka- ja tapaturmavakuutuksen, sekä valinnaisena kotivakuutuksen. Setti on helppoa ja vaivatonta ottaa, sillä se onnistuu myös mobiilissa eikä vaadi kymmenien tietojen täyttämistä, tarvitset vain pankkitunnukset. Lisäksi se on myös järkevän hintainen kokonaisuus. Opiskelijalle vakuutuksen ottaminen voi tuntua pakolliselta ja turhalta menoerältä, mutta tosiasia on, että jokainen meistä tarvitsee vakuutuksen. Ikinä ei voi tietää, koska omalle kohdalle sattuu jotain, minkä varalta vakuutus on hyvä olla. Vakuutuksesta jos jostain ei siis kannata säästää!

Tämä minun matkavakuutusrumbani on ollut aikaavievää ja hermoja raastavaa (meille kaikille, kröhöm), kun olen erikseen joka kerta ennen reissuun lähtöä sen ostanut, mutta ennen kaikkea se on tullut pidemmän päälle aika kalliiksi. Laskettuani hinnan omalle setilleni tein nopeasti päässä pienen laskutoimituksen todeten, että olisin voinut saada setin jos toisenkin näillä aikaisemmin ottamillani irrallisilla matkavakuutuksilla.

Taorminakuva1

Ja tiedättekö mitä? Matkavakuutukselle tulikin viimeisimmällä Italian reissullamme käyttöä. Onnistuin saamaan uima-altaassa haaverin terävästä reunasta jalkaani, ja se vaati lopulta käyntiä paikallisella lääkärillä. Kynnys käyttää lääkäripalveluja (tietysti muuten kuin oikeassa hätätilanteessa) olisi varmasti suurempi, jos minulla ei olisi ollut vakutuus kunnossa. Pystyin kuitenkin hyvillä mielin menemään lääkäriin ja hoitamaan jalkani kuntoon, sillä tiesin matkavakuutukseni kattavan tämän. Usein vakutuuksen tarpeellisuuden muistaakin vasta, kun jotain oikeasti sattuu, vaikka valitettavan monesti sitä erehtyy ajattelemaan, että eihän se nyt voisi minun kohdalleni tapahtua.

Nyt haluaisin kuitenkin kuulla, minkälaisia vakuutuskommelluksia teille on sattunut? Onko teille käynyt jotain noloja vahinkoja, jotka ovat vaatineet vakuuttamista? Entä onko sattunut jokin täpärä tilanne, jolloin on voinut kiittää vakuutuksen olemassaoloa? Kertokaa kokemuksianne, ja osallistutte kahden leffalippupaketin (2 x leffaliput + 2 x herkkuliput)  sekä kaksien POP-kuulokkeiden arvontaan. Jätä arvontakommenttisi tähän postaukseen perjantaihin 11.9. mennessä – voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Niin ja äiti, voit huokaista helpotuksesta, sillä ensi kerralla mulla on setti kunnossa.

25 thoughts on “Matkan tärkein setti

  1. Haha olipas hauska teksti! :-D

    Pop-setti vaikuttaa kyllä hyvältä vakuutukselta siinä vaiheessa kun saa muuttaa omilleen ja vakuutusasiat on tärkeitä. Matkavakuutus on onneksi ollut kunnossa jokaisella reissullani, mutta tarvetta ei ole ollut kyllä miesmuistiin. Aina pelottaa matkalaukkujen katoaminen mutta onneksi on vakuutukset kunnossa!

    Pinjafin

  2. En nyt tiedä nolosta tapahtumasta, mutta vaihdossa Kanadassa ollessani minulle tuli ilmeisesti poskiontelotulehdus ja naamani turposi jalkapallon kokoiseksi. Ensiksi soitto vakuutusyhtiön neuvontapalveluun ja sitten heidän suosittelemaan sairaalaan lääkäriin. Olisi aika kalliiksi tullut ilman vakuutusta (useita satasia). Sain kyllä matkalla sairaalaan metrolla matkustaessani muutaman kummastuneen katseen osakseni :D

    Euroopassa vielä ilman matkavakuutusta jollain lailla pärjää, mutta jenkkeihin en koskaan lähtisi ilman vakuutusta. Sairauden/tapaturman sattuessa voi matka tulla kalliiksi ja hyvä jos omat säästöt edes riittävät kattamaan sairaalalaskua.

  3. Vakuutusta ei aina pidä niin tärkeänä kuin se onkaan. Vakuutuksesta on ollut kerran minulle erittäin paljon hyötyä, kun pyöräni varastettiin.

    Haluaisin osallistua arvontaan. Mukavaa syksyn jatkoa Jonna! :)

  4. Nyt viime aikoina on kyllä saanut huomata sen, että vakuutuksen ottaminen on todellakin kannattanut.. Ensiksi hajotin puhelimen, joka oli tämän vuoden tammikuussa hommattu, joten kyse oli todella uudesta luurista. Sain puhelimen matkatavaravakuutukseeni, sillä hajoitin sen yli 50km päästä kotoolta. Matkatavaravakuutuksessa ei ollut omavastuuta ollenkaan ja sain uuden puhelimen rahat tililleni muutaman päivän päästä ilmoituksen jättämisestä. Tästä noin viikko eteenpäin sairastuin äkillisesti. Olimme ystäväni kanssa lähdössä ansaitulle lomamatkalle Kreikkaan muutaman päivän päästä ja ajattelin, että kyllähän minä terveeksi tulen ja pääsemme reissuun niin kuin olimme suunnitelleet, Lääkäri kuitenkin kielsi matkalle lähdön.. Pettymys ja harmitus oli todella suuri, MUTTA onneksi meillä oli matkavakuutus ja saimme rahamme takaisin. Vakuutuksesta on siis todellakin ollut hyötyä! :)

  5. Kätevä tuollainen paketti missä kaikki vakuutukset samassa…niiden kilpailuttaminen kyllä kannattaa, maksoin vuosia laajennettua kotivakuutusta, kunnes älyttyäni kilpailuttaa sen sain hinnan tiputettua puoleen! Hassua muuten, mitä kaikkea kotivakuutukseenkin saa, itselläni on siinä tosiaan laajennus, joka kattaa korvaukset jos lemmikkini (=hevonen) aiheuttaa tuhoja jonkun omaisuudelle. Ei se vielä onneksi ole kenenkään Porchea potkinut. :D

    Ovatko muuten nuo aiemmin käyttämäsi määräaikaiset matkavakuutukset tulleen edullisemmiksi kuin koko vuoden mittainen? Itse mitä olen katsellut niin ovat tuntuneet niin kalliilta, että olen vaan suosiolla ottanut vuodeksi kerrallaan koko maailman kattavan vakuutuksen.

  6. Tämä nyt ei ole mikään nolo tapahtuma, mutta kerran Thaimaassa ollessani sain suuhuni johkun ihme tulehduksen, ja jouduin kääntymään lääkärin puoleen. Lääkäri tutki ja antoi kaikki tarvittavat lääkitykset ja muut matkaani, ja kotiin tullessa kuitit vakuutusyhtiölle ja sain kaikki rahat takaisin :) Ja tulehduskin parantui, joten olin onnellinen että olin ottanut matkavakuutuksen, jotta pääsin hyvillä mielin käymään lääkärillä ilman huolia kuluista! :)

  7. Mulla on kakskin tarinaa. Olin 18 kun päätin, että haluan muuttaa omilleen. Eikun sairasvakuutus irtisanomaan, siihen olisi tarvinnut jonkun lapun mikä äidillä oli jemmassa, sanoin vaan etten tiedä missä se lappu on. Se oli tosiaan sellanen vakuutus, että sitä ei enää saa. Loppujen lopuksi muutin kotoa vasta 22 vuotiaana kun muutimme poikaystäväni kanssa yhteen, mutta rahat kyllä äiti laitto juurikin asuntoa varten säästöön :-)

    Toinen sattui kun olin menossa työharjoitteluun Helsinkiin ja pyöräilin juna-asemalle. Melkein törmäsin _pysäköityyn_ autoon kun jotakin puhelimella räpläsin. Viime hetkellä nostin katseeni puhelimesta ja kerkesin juuri väistää autoo, mutta itse menin mukkellismakkelis pyörällä :-) onneksi ei sattunut, vain muutama mustelma. Koulun vakuutus korvasi ambulanssi kuljetuksen ja terveyskeskus käynnin.

  8. Nyt minun täytyy kyllä hieman kummastella, että miten ihmeessä sinulla ei ole ollut jatkuvaa matkavakuutusta, vaikka matkustelet noinkin usein?

    En edes tiedä enää ketään, jolls ei olisi jatkuvaa matkavakuutusta, koska se tulee tosiaan sekä halvemmaksi että helpommaksi.

    Kaikki vakuutukset on ollut kunnossa jo iät ja ajat, ja “kop kop”, koskaan ei ole tarvinnut korvauksia hakea kuin autovakuutuksesta kiveniskemän korjaukseen. Siinä mielessä onni on siis ollut matkassa, mieluummin sitä tässä tapauksessa makselee vakuutusta ns. tyhjästä kuin tapaturman sattuessa vakuutusta ei olisikaan.

  9. Minulle vakuutuksista on ollut erittäin paljon hyötyä :D Muutamia vuosia sitten kaaduin laskettelurinteessä ja satutin ranteeni pahasti. Uskaltauduin vakuutuksen ansiosta menemään heti rinnelääkäriin, joka on todella kallis, mutta siellä sainkin erinomaista palvelua ja ranteeni saman tien kuvattua ja pakettiin.
    Lisäksi olen urheillut koko ikäni, joten sitä kautta on myös vakuutukselle ollut käyttöä kun milloin mikäkin vamma on sattunut..
    Myös rakas Macbookini koki kovia illan vietossa luonani ja sai vedät päällensä. Tässäkin kohtaa voin todeta olevani kiitollinen vakuutuksesta, koska onnekseni koneen tapaturma meni myös vakuutukseen :)

  10. Itse olin vaihdossa Englannissa viime keväänä, kun tooodella vanha kamerani sitten päätti sammua enkä saanut sitä enää kuvauskäyttöön. Onneksi muistikortti yms. säilyi ehjänä niin sai kuvat siirrettyä koneelleni. Kuitenkin kyseessä oli maalis-huhtikuu ja minulla oli vielä paljon vaihtoaikaa jäljellä niin äkkiä Pohjolalle vakuutuskorvaushakemus ja sain vanhasta kamerastani pienehkön korvauksen. Kävimme sitten matkalla ostamassa minulle simppelin digikameran käytettynä ja se on edelleen hätäkamerana :) Uutta kameraa en vielä ole ehtinyt ostamaan, mutta olin iloinen että sain n. 5-10 vuotta vanhasta kamerasta kohtuullisen korvauksen.

  11. Lomailin useamman viikon Ranskassa ystäväni kanssa muutama vuosi sitten. Koko matka meni ilman ihmeempiä sattumuksia, kunnes toiseksi viimeisenä lomapäivänä päätimme mennä melomaan järvelle. No, kaksi kaupunkilaistyttöä ja kanootti ei ole koskaan ollut hyvä yhdistelmä. Kanootti pyörähti ympäri ja sen mukana veteen päätyi mm. pieni kamera. Monet lomakuvista menetettiin, mutta vakuutus korvasi onneksi kameran.

  12. Kommelluksia olisi hyvinkin voinut sattua ellei mieheni huolehtisi vakuutuksistamme…itse olen niiden kanssa ihan toivoton ja joskus aikaan ennen lapsia muistinkin (jos muistin) aina lomamatkaa edeltävänä päivänä puuttuvan matkavakuutuksen ja hätäpäissäni sitten maksoin itseni kipeäksi pikavakuutuksista. Viime reissulla kaksi lapsistamme sairastui, joten vakuutukset olivat paikallaan ja korvasivatkin kaiken ?

  13. Tämä oli hyvä postaus! Itse olen sellainen rähmäkäpälä että minulla on oltava kaikki mahdolliset vakuutukset mahdollisimman pienellä omavastuulla. Ja ovat tulleet tarpeeseenkin, milloin murtuneen sormen tai rikkoutuneen kännykän takia. Suurin moka oli se kun onnistuin peruuttamaan auton takapuskurin lyttyyn työpaikan autotallissa (jjjep), onneksi oli täyskasko sillä pienellä omavastuulla niin tätäkin voi nyt jälkikäteen muistella naureskellen, muuten olisin varmaan nieleskellyt kyyneleitä korjaamossa kun loppulasku reilu 2.000€ iskettiin eteeni :D.

  14. Mä kans harrastin vuosia tuota että joka matkalle otin määräikasen matkavakuutuksen ja eihän siinä ollu mitään järkeä. Nyt keväällä otin vihdoin jatkuvan matkavakuutuksen ja tulihan se paljon edullisemmaks! Mitään ei oo onneks vielä reissuilla sattunut :)

  15. Niin tutun kuuloista :D

    Mä tajusin viime syksynä ennen yhtä reissua, että nyt on kyllä pakko ottaa jatkuva matkavakuutus, kun se aina unohtuu. Niinpä otin sen, mutta kun laskut tulee sähköpostiin, en aina muista maksaa niitä..

    Olin elokuussa lähdössä Italiaan, kun tajusin pari päivää ennen lähtöä, etten ihan hetkeen ollut maksanut matkavakuutuslaskua. Tarkistuksen jälkeen laitoin vakuutusyhtiölle vakuutussumman ja viivästyskorot, ja onneksi niin – puhelimeni nimittäin hajosi reissussa, ja ilman vakuutusta olisi tullut monen sadan lasku. Tästä lähtien lupaan laittaa laskut heti maksuun. :D

  16. Mulla on ollut matkavakuutus kaikilla reissuillani jatkuvana, mutta matkatavaravakuutusta ei.. Nyt hankin myös matkatavaravakuutuksen kaiken varalle.. Kommelluksia ei onnekseni ole sattunut, mutta matkavakuutus on hyvä olla kaiken varalta! Toivottavasti vakuutusta ei tarvitse kuitenkaan käyttää, vaan kaikki menisi aina hyvin, kuten tähänkin asti :)

  17. Mun epäonninen matkavakuutuskokemus ajoittuu kesään 2007, jolloin lompakkoni varastettiin Nizzassa Suomeen paluuta edeltävänä päivänä. :P Silloin kuuluin vielä vanhempieni vakuutuksen piiriin, ja harmikseni vakuutuksen omavastuuosuus oli niin suuri (150e), etten saanut vakuutuksesta mitään korvausta, sillä lompakossa olleen ajokortin ja käteisen yhteisarvo oli juuri vähän alle 150e. Lompakossa oli omassa välikössään 80e, jotka olin säästänyt kaverini vanhemmille bensarahaksi, sillä pääsin heidän kyydillään Kangasalta Helsinki-Vantaalle ja takaisin.. Kaverini yli-ihanat vanhemmat eivät kuitenkaan halunneet veloittaa minulta mitään – ja pääasia koko hommassa toki oli, ettei henkilövahinkoja sattunut vaikka materiaa menetinkin :) :) Tämän reissun jälkeen otin vakuutukset omiin nimiini, mutta onneksi mitään isompaa ei ole kuitenkaan sittemmin sattunut. :)

    P.S. Opiskelin itse aikoinaan Vaasassa, ja se on kyllä ihan huippu opiskelijakaupunki! Enjoy <3 :)

  18. Vakuutuksesta oli eniten hyötyä kun autoni hajosi keskellä yötä keskelle ei-mitään. Ilman kattavaa vakuutusta olisin joutunut itse maksamaan hinauksen, vuokra-auton ja junaliput ym. yhteensä monien satojen eurojen edestä! :)

  19. mulle ei oo onneks ikinä reissulla sattunut pahasti! enkä oo kolaroinut autollakaan tms. kun puhutaan vakuutuksista, ensimmäisenä mieleeni tulee poikaystävän ulkomaan matka vuosia sitten. kieltäydyttyään maksullisesta yöseurasta hän huomasi puhelimen lähteneen taskusta kyseisen naisen matkaan. puhelimen vieminen paljastui valvontakameran nauhalta, ja muistaakseni vakuutus korvasi uuden puhelimen.

  20. Olin lähdössä ensimmäiselle kunnon ulkomaanmatkalleni ja menin hankkimaan vakuutusta viime tingassa, minäkin kun muistin asian vasta muutamaa päivää ennen reissua. Matkani kesto oli 22 päivää, mutta vakuutuksen sai edullisesti vain kolmelle viikolle eli 21 päivän kestoiselle matkalle, ja koko matkan aikainen vakuutus olisi maksanut minulle moninkertaisesti enemmän. Otin siis riskin ja jätin viimeisen matkapäiväni vakuuttamatta, eikä onneksi mitään ikävää tapahtunut edes silloin – joskin se olisi ollut aivan minun tuuriani. Sittemmin otin jatkuvasti voimassa olevan kattavan vakuutuksen, eikä ole tarvinnut enää jännittää vakuutusasioita reissatessa.

  21. Minulla ei ole aina ollut matkavakuutusta, mutta asian pohtiminen nyt sai muuttamaan mieltäni: koskaanhan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Onneksi mitään kummempaa ei ole tapahtunut. Poikaystävältäni lainaama matkalaukku tosin kerran vaurioitui. Korvausprosessi olisi ollut melkoisen hankala ilman vakuutusta. Otin asioista kyllä selvää, mutta luovutin. Kävi ilmi, että koko laukku oli ostettu muutamalla eurolla kirppikseltä.

  22. Vakuutusasiat on kyllä hyvä olla kunnossa. Itse olen saanut matkan korvattua takaisin, kun olen ollut kipeänä, enkä pystynyt lähtemään ollenkaan :)

  23. Mulle tuli matkatavaravakuutus todella tarpeen muutama vuosi sitten kun olin ulkomaan reissulla ja lähdin uuden baarituttavuuden kanssa uimaan yöllä. Laukku jäi tietenkin rannalle ja se varastettiin sillä välin kun itse olin meressä. Todella typerää, mutta nuori ja tyhmä :D vakuutus korvasi laukun mukana menneet puhelimen, kameran, käteisen ja rannekorun. Henkkaritkin meni siinä mukana ja ei kun rikosilmoitusta tekemään seuraavana aamuna. Oli nolo soittaa äitille kaverin puhelimesta seuraavana päivänä…

    Kivaa syksyä! :)

  24. Hyvät vakuutukset on kyllä ihan must! Itselläni on koko ajan voimassa oleva matkavakuutus – se kattaa myös Suomessa reissatessa tapahtuvat vahingot :) Onneksi sitä ei toistaiseksi ainakaan ole tarvinnut käyttää. Mutta better be safe than sorry ;)

  25. Olin perheeni kanssa lomamatkalla Tunisiassa. Samana päivänä kun täytin matkalla 12, leukani alaosa alkoi turpoamaan. Luulin sitä ensin finniksi, kunnes leukani alla oli valtava patti. Vanhempien kanssa suuntasimme lääkäriin, johon oppaat neuvoivat ja vastaanotolla afrikkalainen dr. Mama tuikkasi pakaraani jonkin piikin. Melko huonolla englannilla selvisi, että olin saanut synttärilahjaksi jonkinlaisen mätäpaiseen, valokuvat tuolta synttäripäivältä ovatkin melko hupaisia! :D

    Onneksi oli kuitenkin matkavakuutus, ilman sitä en kyllä itsekään matkustaisi mihinkään! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *