Helsingissä

Tulin muutaman pikaräpsyn kera moikkaamaan täältä Helsingistä käsin. Tämä on ensimmäinen visiittini täällä nyt syksyllä vietettyäni muutaman viikon Vaasassa – kyllä olikin jo taas ikävä perhettä ja ystäviä! Ja niin mieletön syyskelikin oli vastassa, että ihana olla täällä nyt pidennetty viikonloppu :) Aamulla kellon soidessa epäinhimilliseen aikaan ehtiäkseni seitsemän junaan teki kyllä mieli painaa torkkua ja jäädä vällyjen väliin. Toisaalta tuo aamujuna on siitä hyvä, että reilu kolmetuntinen menee kuin siivillä, ehkä sitä on vielä niin unenpöpperössä.

Täällä sitä kuitenkin ollaan! Olen täyttänyt kalenteriani jo vaaralliseen tahtiin, ei muuten, mutta pitäisi ensi viikon yhteen rästitenttiinkin ehtiä jossain välissä lukea. Junamatkallakin kiinnosti kummasti paljon enemmän kandin teko kuin kuivakka työoikeuden perusteet ;) Noh, nyt täytyy vaan laittaa kandi sivuun seuraavan viikon ajaksi ja koittaa keskittyä tuohon tenttiin. Ja sitä ennen nauttia vähän tästä aurinkoisesta Helsingistäkin!

Helsingissä1 Helsingissä2 Helsingissä4 Helsingissä3

Kotiin tultuani pistin samantien Nespressoni päälle – kuinka kaipasinkaan tätä masiinaa! Haluaisin hankkia kahvikoneen Vaasaankin, mutta poikaystäväni on mustan kahvin suosijana vannoutunut Moccamaster -fani, joten en ole saanut häneltä hyväksyntää, heh. Kotimatkalla kipaisin myös Balmuirilta saadun ihanan syyspaketin, tämän sisältöön palataan sitten asukuvien muodossa. Halusin myös näyttää teille jo vilauksen uusista syysnilkkureistani, jotka mainitsin tilanneeni täällä. Laitoin popot heti tänään ensimmäistä kertaa jalkaan, kohta koejamaan näitä keskustaan!

Katsotaan miten bloggailu tulee sujumaan seuraavina päivinä, on nimittäin sellainen pieni pulma kuin netittömyys. Täällä ei jostain syystä toimi puhelimenkaan verkko ollenkaan, joten olen hyvin heikkojen yhteyksien armoilla. Joku kaverini joskus nauroi, miksi on enää olemassa sellaisia old school nettikahviloita (ainakin Vaasassa), kun kaikilla on tänä päivänä jo netti kotonaan. Nyt olisi kuulkaa sellaiselle tarvetta! :D Toivotaan kuitenkin parasta!

22 thoughts on “Helsingissä

    1. Se on Zarasta ehkä kuukausi takaperin ostettu, sellainen ohkainen villakangastakki :) Koitan saada takin kanssa asukuvia kehiin piakkoin!

  1. Hei! Kummasti kasvoi omakin motivaatio kandin tekoon, kun luin sinun olevan jo hyvässä vauhdissa :) oletko ajatellut yhtään avata aihettasi täällä blogin puolella?

    1. Heippa! Hei onpa kiva kuulla, että joku on siellä ruudun takana samassa tilanteessa :) Ja vielä kivempi jos sait täältä potkuakin! Aiheeni ei ole vielä ihan tarkalleen rajattu, mutta käsittelee psykologista sopimusta ja joustavaa työtä. Minusta super mielenkiintoista, joten on kiva kirjoittaakin aiheesta! Palaan varmasti kandiin vielä tarkemmin postauksessa, kun kerron opiskelukuulumisistani :) Tsemppiä sinulle kandin pariin!

  2. Tykkään näistä koti/sisustuspostauksista, mutta en pysy perässä että mitä sisustusta milloinkin esitellään… eli onko sulla siis oma kämppä sekä Vaasassa että Helsingissä?

    1. Kiva kuulla! Nämä ovat meidän Helsingin kodista, kuten tekstistä tuleekin ilmi :)

    1. Balmuirilla on kyllä niiin paljon ihania juttuja! Tuossa on Helsinki-huivi harmaana, sekä Milan-huivi uudessa vihertävän sävyssä :)

  3. En tiedä kuinka paljon oot blogissa avannut tätä 2 asuntoa ratkaisua, mutta sen verran kun olet voisitko kertoa tähän kun en oo sun blogia kauhean kauaan lukenut ja olen koittanut löytää postausta missä tästä kertoisit :-) Onko molemmat siis omistusasuntoja? Ajattelin vaan, että eikö oo aika kallista ylläpitää molempia varsinkin kun toinen on helsingistä. Ihana postaus niinkuin aina :-) Hyvää syksyä sulle!

    1. En valitttavasti koe tarpeelliseksi avata raha- tai varallisuusasioita täällä sen tarkemmin, kuuluvat mielestäni jokaisen henkilökohtaisiin asioihin. Toivottavasti ymmärrät linjan :) Kiva kuitenkin kuulla, että olet löytänyt tänne blogin pariin – kiitos ja hyvää syksyä sinullekin!

  4. Innolla odotan juttuja opinnoistasi! Aloitin yliopisto opinnot nyt syksyllä. Valmistuin amkk:sta pari vuotta sitten ja päätin viime keväänä jatkaa opintoja maisteriksi asti. Olen jo nyt huomannut kuinka erillaista opiskelu yliopistossa on ja tuntenut itseni välillä ihan nollaksi yhdellä vaikealla kurssilla :) Eli kaikki opiskeluvinkit, omat kokemuksesi opinnoista ja vinkit mm. tentteihin lukemisesta tulevat tarpeen! T. Petra

    1. Moikka Petra! Kiva kuulla, että siellä olisi kiinnostusta opiskelujutuille :) Ja että niin moni on samassa elämäntilanteessa siellä ruudun takana. Tuolta studies-kategorian alta löytyy enemmänkin opiskelujuttuja ja viime keväänä kirjoitin vähän enemmän juuri siitä, miten on vasta nyt alkanut löytää omaa tyyliä opiskeluun. Pian varmasti kirjoittelen syksyn kuulumisistani ja kandin tekemisestä, joten palailen sen kanssa :) Kiitos kivasta kommentistasi ja tsemppiä opintoihin!

  5. Hei, Nilkkurit ovat tosi kivannäköiset. Mitkä ja mistä ne ovatkaan? :) Parhaillaan etsiskelen syksyksi Juuri Niitä Oikeita Chelsea-tyyppisiä kenkiä, ja sinun uutukaiset kenkäsi näyttävät varsin sopivalta vaihtoehdolta. :)

    1. Heippa Hanna! Nämä on tilattu Booztilta, Vagabondin popot :) Ovat kyllä ihan superhyvät ja tuon terävämmän kärjen ansiosta mun mielestä tosi skarpin näköiset, ihan loistava ostos!

  6. Mun on aivan pakko kysyä tällaista hyvinkin oleellista asiaa. Minua on jo pidempään “häirinnyt” kun blogeissa näkyy näitä ihania kuvia täydestä kahvikupposesta, jossa on maitovaahtoa. Itselläni on lähes sama Nespresson kahvikone ja rakastan kahvia maitovaahdolla! Näissä kuvissa ihmettelen kuitenkin aina sitä, onko tuo kahvi oikeasti tuon näköinen heti kun se on kahvikoneesta valmistunut vai onko sitä sekoitettu? Nimittäin oma kahvikoneeni valmistaa kahvin niin, että mukiin menee ensimmäisenä maitovaahto ja vasta sitten itse kahvi, jolloin kahvista jää “läikkä” maitovaahdon päälle, eikä tuotos näytä yhtä herkulliselta. Toki hyvää se on silti :) Siis – voiko Nespresson koneilla valmistaa kahvia maitovaahdolla niin, että maitovaahto tulisi päällimmäiseksi? Vai oliko tätä(kin) kahvia sekoitettu ennen kuvan ottamista? :)

    P.S Blogisi ja sen kauniit kuvat ovat ihanaa luettavaa arjen keskellä! :)

    1. Hihi, pakko sanoa, että alun luettuani odotin sieltä tulevan jotain vakavaa, joten vähän tirskahdin! :D Ei vaineskaan, kyllähän kun kahvista puhutaan niin ollaan tärkeiden asioiden äärellä ;) Maitovaahtohan tulee koneesta ainakin latessa tosiaan viimeisenä, mutta itse aina sekoitan kahvia vaahtoineen lopuksi hieman. Ja jos en ole ihan väärässä, niin voisihan kahvin tehdä niinkin, että painaa erikseen ensin espresson pohjalle ja sitten erikseen päälle maitovaahdon, tekee siis manuaalisesti. Tällainen käsitys mulla ainakin on, täytyypä testata!

      Kiitos kaunis sanoistasi – te ja teidän ihanat kommentit olette mun piristys arjen keskellä! :)

  7. Hei, mistä tuo instassa näkyvä ihana poolo on peräisin? Ja kyselisin vielä tuosta burgundyn värisestä kynsilakasta minkä merkkistä? Mukavaa syksyä sinulle! :)

    1. Heippa S! Poolo on Ginatricotilta – asukuvaa sen kera luvassa pian :) Kynsilakka taas on Chanelin Accessoire, olen ostanut sen pari vuotta sitten, joten en ole varma onko yhä myynnissä, mutta kannattaa tsekata. Mukavaa syksyä sinullekin!

  8. Moikka! Onki sulla noista Vagabondin nilkkureista koko mitä yleensäkkin käytät? Kävin kookengässä sovittelemassa ja 38 on melko väljä, 37 puristaa taas ihan liikaa.. Onko vinkkejä? :)

    1. Heippa Veera! Otin näistä koon 36 kuten yleensäkin, ja ovat oikein passelit :) Toki tuossa voi olla aika kapea lesti terävämmän kärjen myötä, itselläni on aika pieni 36-koon jalka, joten sekin voi vaikuttaa. Jos 38 ei ole liian väljä, niin voithan laittaa pohjallisen, josko se auttaisi :) Nyt muutaman kerran näitä käytettyäni kengät hiertävät vähän toisen jalan kantapäästä, mutta nahka varmasti antaa myöden ja muotoutuu omaan jalkaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *