Diorshow Makeup

Hetki sitten sain kutsun päästä kokeilemaan Diorin Diorshow-meikkiä Stockmannille. Kuten jo mainitsin, en ollut koskaan ollut ammattimeikkaajan tuolissa, puhumattakaan siitä, miten monta vuotta olen vannonut Diorin nimeen monen meikkituotten kohdalla. Otin siis tilaisuuden avosylin vastaan! Perjantaina sitten istahdinkin Stockan Diorin pisteelle Kati Niemen meikattavaksi, ja olin aivan innoissani jo etukäteen. Esitin Katille toiveen kunnon näyttävästä silmämeikistä, sillä vaikka smokey eyen silloin tällöin juhlaan teenkin, ei minulla ollut ikinä ollut oikein intensiivistä silmämeikkiä. Kati kuunteli toiveitani ja ryhtyi heti tuumasta toimeen.

Diormakeup5 Diormakeup9 Diormakeup8 Diormakeup10 Diormakeup2

Dior lanseeraa kesäkuuussa uuden Diorshow-sarjan, joka pitää sisällään muun muassa uudet 5 Couleurs Designer -paletit, näyttävää jälkeä tekevän Diorshow -mascaran, vedenkestävän Proliner -rajauskynän ja niin edelleen. Katselin ihastellen uusien viisikkojen sävyjä, niistä löytyisi varmasti jokaiseen makuun ja tyyliin sopiva. Omistan itsekin yhden Diorin viisikon, joka on ollut käytössäni jo todella monta vuotta. Onhan näillä hintaa, mutta monipuolisilla sävyillä tulee varmasti käyttöä vielä vuosiksi eteenpäin!

Meikin edetessä mainitsin Katille, kuinka en ole ikinä kokeillut tummemman silmämeikin yhteydessä alarajausta. Tunnustin, että ripsien pidennysten myötä käytän hyvin harvoin edes ripsaria alaripsissä! Kati tarttuikin tähän, ja toiveestani ryhtyi työstämään upeaa intensiivistä, mutta kuitenkin pehmeää alarajausta. Tietysti lopuksi sudittiin vielä sitä mascaraa, nyt kerrankin! ;)

Diormakeup7 Diormakeup6 Diormakeup4

Ja tadaa! Mitäs sanotte Instagramissa jo nähdystä lopputuloksesta? ;) Peilistä katsoi kyllä alkuun todella vieraan näköinen tyttö, Katin sanoin meikkiin tunti sitten astelleesta Eloveenatytöstä ei ollut enää tietoakaan :D Etenkin tumma alarajaus tuntui alkuun todella rajulta, enhän tosiaan ollut tottunut käyttämään edes ripsaria. Pikkuhiljaa iltaa myöden totuin meikkiin kuitenkin koko ajan enemmän – olihan se mielettömän päheä! Ja jotain sellaista, jossa minua ei ole ennen nähty, mutta voisin hyvinkin kokeilla jotain vastaavaa kotona seuraavia juhlia varten. Koitinkin ottaa korva tarkkana talteen kaikki Katin vinkit meikin luomiseen, muutamia näistä alempana!

Diormakeup3 Diormakeup

* Voit pohjustaa silmämeikin valokynällä. Tämä niksi tosiaan toimi, eikä luomivakoihin kerääntyneestä luomiväristä ollut tietoakaan!
* Häivytys on kaiken A ja O! Luomivärien sävyt tulee häivyttää hyvin, jotta lopputuloksesta tulee pehmeä.
* Tee alaluomen rajaus sekä silmän limakalvolle että ripsirajaan, näin saat intensiivisemmän lookin. Pidä kajal myös mukana, jolloin voit vahventaa sisärajausta illan mittaan.
* Vahva silmämeikki vaatii hyvän meikkipohjan – pohja kannattaa myös tehdä viimeisenä, jotta tumma silmämeikki ei tehdessä varise sotkien pohjan. Minulle laitettiin Diorskin Nude Air -meikkivoidetta, joka oli ohuenohut, mutta tasoitti hyvin kirjavaa ihonsävyäni. Pohja myös pysyi hyvänä koko illan ja toimi myös kuivalle iholleni.
* Huultenrajauskynä tehostaa huulimeikkiä. Huulten rajojen lisäksi väritä kynää myös huulille, jolloin huulimeikin kuluessa esimerkiksi syödessä tai juodessa pelkät rajat eivät tule ikävästi esiin, koska väriä on levitetty tasaisesti myös huuliin. Huuliin levitetty rajauskynä pitää itse huulipunan myös paremmin paikallaan.

* Must have-hankinta on kuvissakin vilahtava Dior Rosy Glow -poskipuna, joka mukautuu jokaisen ihon sävyyn hieman eri tavalla ja luo luonnollisen punan poskille. Tämä onkin kuulemma miesten suosikki, koska sillä saadaan aikaan samanlaiset hehkuvat punaposket, jotka naisella on juuri sängystä herätessään. Vinkvink naiset! ;)

Ja viimeisenä vinkkinä, tiesittekö että ainakin Stockalla Diorin meikin saa kaupan päälle ostaessaan kolme vapaavalintaista tuotetta? Tämä oli minulle ihan uutta tietoa, enkä ole koskaan nähnyt tätä mainostettavan missään. Jos on siis Diorin hankintoja edessä sekä tarvetta ammattilaisen tekemälle meikille, niin kannattaa pitää tämä mielessä :) Kiitos vielä Diorille sekä ihastuttavalle Katille upeasta meikistä (ja rakkaalle ystävälleni kauniista kuvista!)!

Do you even recognize me in these pictures, haha? ;) A while ago I got an opportunity to try Diorshow makeup, and I was so excited about it, since I’ve never had a makeup done by a professional. I wanted to try something different from my everyday look, so I asked for a very intensive eye makeup. The result was definitely amazing, although it did feel odd to look yourself at the mirror at first. After getting used to it I really liked the makeup! I’m sure I will try something similar at home, when there’s the next party or some special night coming up :) Thank you again Dior for the opportunity!

Related posts

28 thoughts on “Diorshow Makeup

    1. Kiitos Pinja! Kati oli tosi taitava, saisipa tällaisen juhlameikin joka kerta tarvittaessa ;)

  1. Upeat meikki kerrassaan. Tiedatko, tuli tuosta alimmaisesta kuvasta mieleen, etta sinulle sopisi hurjan hyvin joku lyhyempi hiusmalli. Tiukka leukapituinen polkka tai jopa lyhyempikin. Jotain hiukan rohkeampaa.

    1. Kiitos Sanna, meikkaaja oli kyllä todella taitava! Voi, välillä kyllä ihastelen muiden polkkia, mutta en usko sen toimivan omassa ohuessa tukassani. Jos olisi vähän enemmän paksuutta, niin sitten ehkä voisi harkita :)

  2. Wau, onpa upea ja näyttävä meikki! Sopii sulle kyllä ihan mielettömän hyvin, vaikka ei sitä sun perustyyliä oliskaan. Joskus on vaan hyvä hypätä epämukavuusalueelle. ;)

    1. Kiitos Jaana! Ja näinhän se on, oli kyllä tosi virkistävää hypätä nimenomaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle :) Nyt on rohkeutta kokeilla vastaavaa kotonakin!

  3. Vautsi, tosi upea meikki! Juuri tuo rajaus alaluomella tuntuu tekevän selkeän eron. Itse en ole koskaan ollut meikattavana ammattilaisella, jäi ilmeisesti kammot teiniajoilta, kun kaverit kävivät ruotsinlaivalla meikattavina ja lopputulos oli aika jäätävät banaanivarjostukset ja siniset luomivärit. ;) Joskus olisi kuitenkin kiva kokeilla ja tuo mainitsemasi Diorin tarjous kuulostaa varsin hyvältä! Ainakin meikki on tosi onnistunut. :)

    1. Kiitos Janica, Kati oli taitava työssään :) Alaluomen rajaus tekee kyllä tosi paljon, jotenkin vain olen vierastanut sen kokeilemista, kun on tuntunut niin rajulta. Haha, ai kauhea mitkä traumat! :D Tuo Diorin tarjous on kyllä hyvä, tuotteetkin kun saa valita ihan itse. Voin ehdottomasti suositella Katia, aivan ihana ja kuunteli toiveitani hyvin!

  4. Ihan super upea ja näyttävä meikki! Itsekään en ikinä ole ollut ammattimeikkaajan meikattavana, ainoastaan ammattikoulussa stylistiopiskelijoiden meikattavana erilaiisiin näytöksiin :)
    Olisi kyllä huippua!

    Muutenkin olen tooosi huono tekemään minkäänlaisia erikoisia meikkejä, osaan ihan perus meikin tehdä :D Varsinkin luomet on mulle superhaasteelliset! Pitäisi ehkä käydä aina tylsinä päivinä harjoittelemaan ;)

    1. Kiitos Jessika! Oli kyllä kiva kokemus päästä ammattimeikkaajan tuoliin, sai kyllä niin erilaisen meikin mihin on itse tottunut :) Ja eikun vaan itsekin harjoittelemaan, ei sitä muuten opi kuin kokeilemalla ;)

  5. Ihan törkeen upeelta näytät! Tuo tumma silmämeikki sopii sulle kyllä niiin hyvin! Ihastelin kuvaa jo instagramissakin. Nyt kyllä kiinnostais itsekin käydä ammattilaisen tuolissa ja kokeilla jotain erilaista omaan hillittyyn meikkiin verrattuna :)

    1. Voi kiitos paljon Sari! Tästä sai kyllä rohkeutta kokeilla vastaavaa kotona itsekin, nyt kun on kerran testannut tummempaa silmämeikkiä :) Kannattaa ehdottomasti käydä ammattilaisen meikissä, jos tulee mahdollisuus eteen – on tosi virkistävää kokeilla jotain ihan omasta totutusta tyylistä poikkeavaa!

    1. Kiitos Anne kovasti! Aion kyllä ehdottomasti kokeilla saman tyylistä meikkiä joskus itsekin kotona iltamenoja varten, ainakin täytyy ruveta harjoittelemaan tuota alarajausta :)

    1. Kiitos Milla – Kati oli taitava! Poskipuna oli kyllä loistava, minä ainakin aina vähän vierastan liian vahvoja sävyjä, joten tuo on hyvä kun “mukautuu” jokaisen ihonsävyyn :)

  6. Wau upea meikki, näytät todella hyvältä ja sulle sopii hyvin tummempi meikki ;)

  7. Näyttävä meikki, mutta minun makuuni liian tumma. Pidän muutenkin enemmän luonnollisesta meikistä, itselleni en juhliinkaan laita tummaa meikkiä, en illallakaan. Tosin siinä tulee jo osaaminenkin (siis osaamattomuus, haha) vastaan. :D

    1. Luonnollinen meikki on enemmän minunkin makuuni, mutta oli mahtava kokeilla jotain ihan omasta tyylistä poikkeavaa :)

  8. Onko sinulla ollut ne ripsilisäkkeet koko ajan? Kun jossain vaiheessa puhuit, että otat ne vain kesäisin. Jos on, niin todella luonnolliset kyllä!! Kysyisin, että minkä pituista sinulle on laitettu ja mikäli tiedät, niin minkä pituista oma ripsesi on?

    Minulla oli nuo joskus muutama vuosi sitten, kun ne oli kovinta huutoa ja näin jälkeen päin katsottuna ne omani oli aivan liian pitkät, oma ripseni on kuulemma n. 10mm niin lisäkkeet oli pisimmillään 15mm, YÖK! Ne ripset olisi kuitenkin todella kätevät, koska olen mallia “laiska meikkaamaan, mutta haluaa näyttää huolitellulta”. Mietin, että saisiko niistä luonnolliset, jos ottaisi vaikka oman ripsen pituutta tai ihan max millin pidempää. :)

    Tulipas pitkä sepustus, on näköjään vähän sydämen asia nämä ripset! ;D Mutta meikkisi on todella hieno, näytät upealta! Kyllä ammattilaiset vain osaa! Itse olen monta kertaa yrittänyt mukailla häämeikkiäni, mutta ei vain taito ja välineet riitä, eikä siitä saa ikinä läheskään yhtä siistiä ja näyttävää!

    1. Otin pidennykset takaisin taas tuossa maaliskuun lopussa juuri ennen Espanjan matkaamme. Pidän siis aina puolen vuoden tai ainakin muutaman kuukauden tauon ottaen taas kesäksi takaisin, niin omat ripset saavat levätä :)

      Omien ripsieni pituutta en ikävä kyllä muista tai en ole tullut mitanneeksi, mutta kovin pitkät ne eivät kyllä ole. Minulle laitetaan useimmiten noin 11mm ripsiä, tietysti sekaan myös lyhyempiä sekä joskus esim. 12mm, usein tuo 11 on kuitenkin pisin. Kaarevuus vaihtelee P:stä J:hin, paksuutena taas pidennykseni ovat ohuimmat.

      15mm pituus kuulostaa kyllä tosi hurjalta! Ammattitaitoinen tekijä osaa varmasti katsoa juuri sinulle sopivat luonnollisen näköiset ripset, joten kannattaa antaa uusi mahdollisuus, jos kaipaa helppoja aamuja :) Niin ihanaa, kun ei tarvitse muuten meikata silmiä aamuisin, ainakin ripsarin laitto vie itselläni melkeinpä eniten aikaa.

  9. Oletpa saanut kehuja tosta meikistä. No kyllä mun mielestä olet nätimpi omantyylisenäsi Eloveena-tyttöjä. Näyttää jotenkin kovin tummalta. Tässä voi kyllä olla ongelmana se, että sulla olisi pitänyt olla juhlavaatteet ja kampaus, niin sillä lailla olisi näin tumma meikki sitten oikeassa asiayhteydessä. Blondilla on aina tärkeetä, ettei ole liian tumma meikki, kun sitten näyttää helposti kovalta. Mutta ihanalta näyttävät kaikki noi luomiväripaletit

    1. Makujahan on aina monia, siitä ei pääse yli eikä ympäri :) Tässä oli tarkoitus hakea nimenomaan tummaa ja tosi näyttävää silmämeikkiä, koska se poikkeaa niin siitä omasta tavallisesta meikkityylistäni. Edelleen kuitenkin näyttäydyn siinä tavanomaisessa Eloveena-lookissani ;) Mutta ihan totta, meikki olisi ehkä päässyt enemmän edukseen “oikeassa kontekstissa”!

  10. Ihana meikki sinulla! :)
    Kiva on välillä kokeilla meikeissä muutakin kuin tuttua ja turvallista :D
    Voiko tuonne Diorin pisteelle ketä tahansa mennä meikattavaksi? Pitääkö varata aika ja maksaako se?
    Aurinkoista kesän jatkoa! :))

    1. Kiitos! :) Nimenomaan, välillä on kiva kokeilla jotain ihan muuta. Kirjoitinkin tekstissä, että Diorin meikin saa ainakin Helsingin keskustan Stockalla kaupan päälle silloin, kun ostaa 3 vapaavalintaista tuotetta – kannattaa siis hyödyntää tämä jos on enemmän tuotteita ostoslistalla. Toki muutenkin on kenen tahansa mahdollisuus varata aika meikkiin, tässä suora numero Diorin Stockan pisteelle 09-121 3874, hinnasta en valitettavasti osaa sanoa. Voin kyllä suositella Dioria ja Katia lämpimästi :)

  11. Moikka! Voisitko suositella jotain kivaa kultaista kellomallia, sulla on niin hyvä maku! :) netistä löytyy niin paljon erilaisia, ettei millään osaa valita : D

    1. Heippa Maarit! Yksi omista suosikeistani on tämä Marc by Marc Jacobsin kello, http://www.shopbop.com/baker-watch-marc-by-jacobs/vp/v=1/1573041824.htm?folderID=2534374302055823&fm=other-brand&colorId=29109, joka minulta löytyy ruusukultaisena – tosi kaunis ja kevyt ranteessa! Toinen tämän hetkinen suosikkini taas on Tommy Hilfigerin mustalla kellotaululla varustettu näyttävä kello, näkyy tässä postauksessa viimeisessä kuvassa, https://jonnamaista.com.www37.zoner-asiakas.fi/2015/04/denim-leather/. Siinä siis pari omaa silmääni miellyttävää yksilöä, mutta löytyyhän noita tosiaan vaikka millä mitalla :)

Comments are closed.