Mixing It

Lisää lenkkariasuja! Ei hätää, luvassa on lähiaikoina kyllä muitakin asuja niille, jotka eivät lenkkaritrendille lämpene ;) Tässä kuitenkin kouluasua perjantailta, kun olimme vielä kertailemassa lauantaista tenttiä varten (joka muuten ei mennyt kovin hyvin, mutta ei auta kuin toivoa läpipääsyä!). Tähän asti olen yhdistänyt Rosheni lähinnä neuleisiin tai collegeihin, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain muuta. Moni teistä vastasi arvontakommenteissa innostuneen lenkkareiden yhdistämisestä klassisempaan tyyliin, ja sellainen sekoitus tästäkin asusta syntyi.

Bleiserit ovat olleet talven ajan kaapin perällä, mutta pikkuhiljaa niitä voi taas alkaa käyttää, tosin ei nyt sentään ilman päällystakkia vielä. Jotta asusta ei olisi tullut liian jähmeä peruspäivääni yliopistolla, vedin jalkaan kulutetut farkut sekä harmaat Nikeni, joiden avulla sai heti rennompaa vibaa kokonaisuuteen. Asut kuvattiin tällä kertaa jälkikäteen vasta sunnuntaina (siitä rähjäinen lookini, hehe), jolloin hieman lämpimämmästä ja aurinkoisesta päivästä inspiroituneena heitinkin päälleni Zaran vanhat revityt boyfriend-farkkuni. Olipa muuten kiva kuvata pitkästä aikaa ilman takkia yllä, kun nyt taas tarkenee ilman syväjäätymistä – tulee vähän vaihtelua näihin asukuviinkin :)

Blazer / Zara
T-shirt / J.Crew
Jeans / Zara
Bag / Mulberry
Sneakers / Nike
Sunglasses / Ray-Ban (giveaway @Sunglassesshop)

Kuvien ottamisen jälkeen vaihdoin vain bleiserin collegeen ja farkut treenitrikoisiin, kun lähdimme ystäväni kanssa sunnuntaikävelylle. Vaasassa oli aivan mielettömän kaunis aurinkoinen päivä eilen, joten siitä kelpasi nauttia rannassa kävellen. Olin niiin yhtä hymyä paitsi auringosta, myös vapautuneesta fiiliksestä saatuani nyt tärkeimmät tentit tällä erää plakkariin. Tämän viikon perjantaina on kyllä vielä yksi tentti, mutta suoraan sanottuna siitä en nyt jaksa stressata ;) Aurinkoista maanantaita ihanat!

Here’s another outfit with my new Roshe Runs! Don’t worry, there will be some other outfits in the future as well, haha ;) This is what I was wearing on Friday, when I spent a few hours at the university studying for the exam on Saturday. I’ve usually combined sneakers with cozy sweaters, but this time I wanted to be a bit more playful and mix a little bit by pairing them with bootcut jeans and a blazer. Sporty sneakers are a great way to dress down a classic blazer! What do you think of the outfit? :)

22 thoughts on “Mixing It

    1. Nuo on kyllä kivat! Muistan miten pari vuotta sitten epäilin näitä sovarissa, mutta onneksi vein kassan kautta kotiin :)

  1. Aivan ihana asu! Mä olen vierastanut noita boyfriend mallisia farkkuja jo pitkään,en tiedä miksi, koska ne näyttävät kyllä kivoilta! kiitos sinun, pitää miun varmaan lähteä metsästämään ja sovittelemaan omiakin.. ;)

    1. Kiitos Jessika! Nämä ovat vähän tällaiset “nössö-boyfriendit”, koska eivät ole ihan niin löysän malliset – suosittelen vastaavia ;) Sitten vaan katsomaan kauppojen valikoimat ja sovittelemaan!

  2. Voi miten ihastuttava asu jälleen kerran :) ihania kuvia ♥ tästä lisää inspistä omaan pukeutumiseen !

    1. Ihana jos tykkäsit, kiitos Emilia! :) Kiva kun nyt on taas valoisampaa ja hieman paremmin aikaa, niin ehtii kuvatakin asuja pitkästä aikaa.

  3. Lenkkarit näyttääkin kyllä tosi hyvältä yhdessä bleiserin kanssa! Sun asut jaksaa aina vaan inspiroida, nyt himottaa saada boyfriend farkut!!! :D

    1. Hih, tosi kiva jos inspiroi – kiitos! Eikun sitten vaan farkkuostoksille, ainakin Mangossa on nettikaupan puolella ollut tosi hyvännäköisiä pökiä :)

  4. Hei, saako kysyä, mitkä arvosanat kirjoitit ylioppilaskirjoituksissa? Itselläni on hirveän epäonnistunut olo, kun tulossa on paljon omaa tasoa huonommat yo-paperit… :-/

    1. Hei Reetta, saa toki! Kirjoitin pitkän ruotsin E, äidinkieli E, terveystieto L, lyhyt matikka C ja englanti M. Itse korotin vielä englantia C:stä M:ään, koska olin siihen vähän pettynyt, ja matikankin kävin kirjoittamassa vasta valmistumisen jälkeen seuraavana syksynä. Ei se maailma siis niihin yo-kirjoituksiin kaadu, ja kuten sanottua, voit halutessasi niitä vielä korottaa jos ne jäävät sinua vaivaamaan :) Ylppärit toki auttavat ainakin joihinkin pääsykokeisiin lähtöpisteisiin, mutta ei ole mikään este pötkiä pitkälle vähän heikommillakin papereilla!

  5. Mun mielestä ihan täydellinen asu, varsinkin tuo farkkujen mitta on ihan täydellinen. Itse hankin juuri eka boyfriend-farkut ja nyt pitäisi oppia käyttämään niitä. Harmi muuten ettei töihin voi pukeutua näin- paitsi ehkä perjantaisin. :)

    1. Kiitos Alexandra! Eikun rohkeasti farkut jalkaan, muistan itsekin empineeni näitä pitkään (ja nämä ovat vielä vähän tällaiset istuvammat nössöpoikkikset ;) Sanopa muuta, olisi kiva yhdistää nämä vaikka siroihin korkoihin, mutta konservatiivisemmassa työympäristössä täytynee jättää risaiset farkut vapaa-ajalle :)

  6. Onpas tosi raikas ja pirteä asu! Kiva paita sulla tuolla bleiskan alla. Onko se lyhythihainen?

  7. Ihanan raikas ja keväinen asu. Tykkään kovasti. ♡
    Täällä luotetaan edelleen tennareihin. Nekin on ollut kiva kaivaa taas kaapista. Tänään olikin jo lämmin, vaikkakin täällä tuuli aika kovasti. :(
    Mukavaa viikon jatkoa ihana! :)

    1. Kiitos ihana! Täälläkin oli hirmu tuuli tänään (tosin ei se nyt mitään uutta ole Vaasassa ;), mutta uskalsin silti korkata jo kevättakin. Paljon aurinkoisia päiviä lisää toivoen! Mukavaa viikkoa sinnekin <3

  8. Ihana asu! Rakastuin noihin kenkiin… Kevät kyllä tekee jo tuloaan, jes! :)
    Saanko udella paljonko kengillä oli hintaa? Pahoittelut jos olet sen jo kertonut, mutta jumittaa tämä sivu (johtuen omasta puhelimesta) ja en pysty katsomaan :)

    1. Kiitos! :) Saat toki, nämä tilasin Stockalta, jossa lähtöhinta oli 20e muita paikkoja halvempi (eli 79e), käytin siihen vielä helmikuun edun, niin kengille jäi hintaa reilu 60e. Useimmissa paikoissa nämä kuitenkin ovat sen 99e.

  9. Moikka! Mitä kokoa Raybanin Clubmasterisi ovat? Tietääkseni niitä on kolmea eri kokoa ja tuolta netistä kun tuo koon valinta on hieman vaikeaa :)

    1. Heippa Salla! Omani ovat kokoa Large eli 51mm. Koko arvellutti kyllä itseänikin ja pelkäsin näiden olevan kasvoilleni liian suuret, mutta olikin ihan nappivalinta :)

  10. I love your outfit Jonna! You look really modern and i love it how you mix the blazer with the sneakers, a really nice twist. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *