Hair Product Tips

On vierähtänyt tovi siitä, kun olen viimeksi esitellyt teille mitään hiustuotteita. Nyt onkin aika korjata asia ja vinkata muutamasta tuoreemmasta tuttavuudesta kylpyhuoneen kaapissani! Hoitotuotteet ovat käytössäni aika vakioita vuodesta toiseen, mutta muotoilutuotteita tykkään vaihdella silloin tällöin.

Aloitetaan Balmainin Volume Mousse Strong -muotovaahdolla. Pitkään käytin föönauksen alla vain suihkemaisia tuuheuttavia tuotteita, mutta kampaajani myötä aloin pikkuhiljaa kallistua taas muotovaahtoihin. Anne käytti minulle viimeksi tätä Balmainin vaahtoa, jonka kävin nyt vihdoin muutama viikko sitten hakemassa Sokokselta tarjouksesta. Vaahto jättää hiukset ihanan ilmaviksi, eikä lainkaan tahmaisiksi, mikä mielikuva itselläni oli muotovaahdoista. Lupaa myös tuuheutuksen lisäksi hoitoa vaurioilta korjaavalla koostumuksellta – plussaa lisäksi tietysti yleellisestä mustavalkoisesta purkista!

Toinen kaverini tuuheutukseen on Kicksissä myytävä Proffsin Volume Powder eli hiuspuuteri. Tähän tutustuin vasta hetki sitten, joskin saman merkin kuivashampoo oli ollut käytössäni jo ikuisuuden. Hiuspuuteria sirottelen joko tujumman lopputuloksen saamiseksi suoraan tyveen, tai kevyemmin ensin kämmeniin ja sitten tyveen pöyhien. Puhtaan ja ilmavan tunnun hiuksiin taas saa Batisten klassikkokuivashampoolla, joka pelastaa myös ne uniset aamut, jolloin tulee torkutettua hiustenpesun yli. Saman merkin violettiputelinen XXL Volume Shampoo on käytössäni esimerkiksi huolettomiin ponnarikampauksiin, joihin tällä saa hyvin rakennetta. Tuote on kuitenkin aika tujua, joten omiin hentoihin hiuksiini tämä sopii parhaiten juuri sotkunutturoihin – ja ponnareihin.

Hopeatuotteet taas ovat blondille aina tarpeellisia. Olen kokeillut muutamia eri, tällä hetkellä käytössäni on shampoon sijaan Four Reasonsin Silver Mist -hopeasuihke. Minulla on tähän vähän viharakkaussuhde, sillä kosteisiin hiuksiin suihkutettava aine on hieman epäkäytännöllinen. Se on väriltään violettia, joten tällä on saatettu värjätä niin pyyhe kuin vähän kylppärin pintojakin, köh. Suihke kuitenkin kirkastaa sävyä ja taittaa pois keltaista, ainoa miinus tosiaan tuosta epäkäytännöllisyydestä. Olisiko teillä vinkata hyvistä ja tehokkaista hopeatuotteista vaaleatukkaisille?

Viimeisimpänä vielä KMS Californian blogin kautta saatu Hair Stay -sarjan kosteussuojasuihke, joka oli syyskeleillä ehdoton. Suihkautan tätä viimeisenä kevyen kerroksen tukkaan, jolloin se suojaa niin suoraa kuin kiharaakin tukkaa sadekeleillä. Ihan täyttä suojaa ei taida mikään tuote tuoda helposti kosteuden runtelemaan kuontalooni, sen olen jo hyväksynyt itsekin.. :D

Siinä muutama hiusvinkki! Löytyikö tuttuja tuotteita? Odotan muuten taas jo kovasti pääseväni kampaajani hoteisiin, toivottavasti ehtisin vielä maaliskuussa käydä Helsingissä freesaamassa tukkani kevätkuntoon!

It’s been a while since I’ve told you about the hair products that I use. My haircare products such as shampoo and conditioner stay pretty much the same, but every now and then I tend to vary the styling products. The newest one in my hair styling range is Balmain Volume Mousse Styling, which is a great product to volumize thin hair. Another favourite for that purpose is a Volume Powder from Proffs – it’s easy to use and creates a very effective and longlasting volume. Every woman should also have a bottle of dry shampoo for mornings when you accidentally snooze over your hairwash – my favourite at the moment is the original one from Batiste.

Silver products are familiar to all of us blondes, I think. In stead of a shampoo I’ve now used this Silver Mist from Four Reasons – it’s a great product although a bit unpractical as it might dye towels etc. Do you have any tips for silver products? Last but not least is a anti-humidity seal from KMS Califronia – a must-have on rainy days!

28 thoughts on “Hair Product Tips

  1. Tuo Four Reasons on täälläkin kovassa käytössä! Itse en ole huomannut sen kyllä sotkevan mitään, hassua :D Ehkä silmäni eivät vaan ole niin tarkat ;) Ja Batistet ovat parhaita laiskojen aamujen pelastajia. Yksi ehdoton on myös hiusöljy näin talvisin, kun hiukset ovat superkuivat :/

    1. Perus minä sottapytty olen onnistunut.. :D Ensimmäistä kertaa suihkutin kylpytakki päällä, jolloin se värjääntyi samantien, viimeksi pari iltaa takaperin taas yritin vielä olla supervarovainen ja puin kylpytakin vasta suihkuttamisen jälkeen, mutta kosteat hiukset valuttivat väriä. Äh! :D Hiusöljy on kyllä ihan must täälläkin!

  2. Toi Silver Mist on mullakin käytössä, suihkuttelen sitä yleensä hiusten kuivaamisen jälkeen, niin ei pyyhkeet värjäänny:) sitä ennen mulla oli saman merkin hopeeshampoota, jota kyllä suosittelisin enemmän kun tota suihketta!

    1. Kiitos vinkistä Lotta! Minusta kuulosti ohjeissa oudolta ajatukselta suihkuttaa tätä kuiviin hiuksiin (että jäisi jotenkin epätasaisiksi laikuiksi tms.), mutta täytyy ehkä kokeilla. Laitan myös shampoon korvan taakse :)

  3. Omiin vaaleisiin hiuksiini ehdoton suosikkini on KC Professionalin color mask sävyssä vanilla. Poistaa keltaisuutta ja muutenkin piristää hiusten väriä kivasti. Tämän tuotteen ansiosta en ole käynyt värjäämässä vaaleita hiuksiani vuoteen, sillä tämä piristää väriä kivasti ja nyt olen äärimmäisen tyytyväinen luonnollisen värisiin täysin omiin hiuksiini :)

    1. Minulla on joskus ollut joku Color Mask käytössä, mutten kyllä muista enää sävyä.. Täytynee antaa uusi yritys, kun tätä on näkynyt kehuttavan juuri muuallakin :) Kiitos vinkistä Katriina!

  4. Batisten kuivashampoot on kyllä huippuja! Mun mielestä niissä on hinta-laatusuhde todellakin kohdallaan! :)

  5. Koko kattaus täysin uusia tuotteita minulle, kiitos siis hyvistä vinkeistä :) täytyy ehdottomasti käydä ostamassa omat ja testata, tuuheutta ainakin tarvitsee aina hiuksiin !

  6. KC professionailin color maskin shampoo sävyssä pearl on ihan huippu vaalennetuille hiuksille!! En ole koskaan käyttänyt niin tehokkaasti keltaisuutta poistavaa tuotetta! Nimimerkki 5 minuuttia shampoo päässä koska “eihän nää yleensä juuri mitään auta” ja lopputuloksena helmiäisen violetti tukka vaaleiden raitojen osalta…

    1. Hahah, eikä! Itse asiassa nyt kun sanoit, niin muistan minulla olleen joku Color Maskeista ja vielä sen, kuinka en uskaltanut pitää sitä kauaa päässä :D Täytyy antaa sille uusi yritys, sillä ylempänäkin tätä kehuttiin. Kiitos vinkistä Inna!

  7. Sulla on aivan paras blogi! <3 Ensimmäistä kertaa kommentoin tänne vasta, vaikka olen lukenut blogiasi jo pari vuotta. Vinkiksi vaaleisiin hiuksiin Lorealin Shine Blonde shampoo. Kirkastaa vaaleita tosi hyvin tekemättä sellaista tunkkaista sävyä, jota perus hopeashampoot saattavat tehdä jos käyttää liian usein. Mielestäni huippu tuote! :)

    1. Voi vitsit, tulen aina niin iloiseksi kun joku “hiljainen” lukija ilmoittautuu! Ihanasti sanottu, kiitos paljon Emilia :) Kuin myös vinkistä, Lorealia kehuttiin alempanakin, joten täytyypä laittaa tämäkin korvan taakse!

  8. Jee näitä vinkkejä onodotettu, sillä meillä on aika samantyyppisen oloiset hiukset! Ainoa ero vain on se, että sulla ne on päivittäin laitettu paljon kauniimmin! ;) Mut tuo muotovaahto pitää ehdottomasti pistää kokeiluun! Onko se minkä hintaista? Itselläni on ohut lättätukka, johon tuosta voisi olla apua… Lisäksi innostuin viimeisestä tuotteesta kosteutta vastaan. Onko siinä jonkinlaista lämpösuojaa vai onko sitä tarkoitus suihkauttaa nimenomaan viimeiseksi kaiken käsittelyn jälkeen? :) Minulla tukka lähtee pörrööntymään ja taipumaan heti kosteilla sääolosuhteilla (ja niitä tässä maassa on PALJON!), joten olen etsinyt ongelmaani pelastajaa. Tällä hetkellä käytössä Paul Mitchellin vastaava, mutta kuten sanoit, ei täyttä suojaa tunnu saavan mistään tuotteesta! :D

    1. Hei tosi kiva kuulla! Ja kiitos kauniista kehusta, mutta näkisitpä vaan, miten usein hengailen Pikku myy-sotkunutturassani (tälläkin hetkellä :D).

      Muotovaahto oli muistaakseni jotain 21-23 euroa alennuksen jälkeen, normaalihintaa en nyt mitenkään muista! Sokokselta ja Emotioneista ainakin kuitenkin löytyy, luulisi että myös Stockalta. Tuossa ei ole lämpösuojaa, vaan ideana juurikin kaiken käsittelyn jälkeen ihan viimeiseksi suihkauttaa hiuksiin. Toinen vinkki kosteutta vastaan on Sebastianin Re-Shaper -hiuslakka, ihan paras! Se sisältää kosteussuojan, olen käyttänyt lakkaa jo monen monta pulloa :)

  9. Kc professionalin Color maskit on kyllä huippuja! Itse tykkään sekä silveristä että vanillasta. Paras hopeashampoo on ehdottomasti Lorealin expert sarjan silver. Pieleen menneen värjäyksen jälkeen sain kaiken keltaisuuden hiuksista pois näillä tuotteilla! Suosittelen :)

    1. Tässä tuli nyt monta hyvää vinkkiä! Lorealin hopeashampooseen en ole koskaan aiemmin törmännytkään, täytyy siis pitää tämä mielessä, sen verta tehokkaalta kuulostaa :) Kiitos Karoliina!

      1. Mulla kanssa käytössä Lorealin Shine Blonde sekä tuo Silver. Näistä mielestäni Shine Blonde on kevyempää kamaa, sillä pesen hiukseni miltei päivittäinkin aina välillä. Silveriä en ole päivittäin tohtinut käyttää. Mä siis pesen hiukset joka aamu, en vaan osaa lähteä töihin pesemättä niitä – sama ollut jo kouluajoista lähtien.. muistan kuinka silloin ei käytetty pipoja ja mä juoksin aina talvisin märät hiukset jäätyineinä bussiin… :)

        KC Professionalin Color Maskeja olen niinikään testaillut. Silver on ok, vanilla teki mun hiuksista liian tunkkaiset. Pearl-sävyn meinasin ostaa viimeksi – se kuulemma on huomattavasti tehokkaampi kuin mitä tuo silver (sanoi kampaajanikin), hiukset muuttuu hetkessä vaaleanpunertaviksi :) En toki ihan vaaleanpunaisia halua mutta mieluummin hieman siihen suuntaan taittavat kuin Pirkko Liinamaat.

        Kiitos tuosta Balmain vinkistä, pitänee käydä ostamassa ko. tuote! Mulla käytössä Tigin Bed Head Totally Baked -hiusmarenki, jota siis levitetään pyyhekuiviin hiuksiin ja föönatessa se jotenkin aktivoituu. Mikäli pitää sitruunamarengin tuoksusta (kuten minä) niin tuo on ihan jees tuote tuomaan volyymia ja muokattavuutta. Ainakin mun ohueen hiirenhäntään.

        Täältä myös pisteet Re Shaper -lakalle, jatkuvassa käytössä!

        ps. kiitos myös Rosherun-vinkistä. Meinasin tilata kengät Zalandosta mutta haa, Stockalta löytyi vielä sopiva koko edullisempaan hintaan :) Vaikka mä olenkin ballerinatyttö niin ehkä osaan noitakin joskus käyttää…

      2. Voi Marja, kiitos pitkästä ja kattavasta kommentista! Täytyy tosiaan pitää mielessä tuo Loreal, kiva kun sinulla oli kokemuksia näistä molemmista, sekä myös Color Maskeista. Kuule täällä toinen pakonomainen hiustenpesijä, lähes joka aamu pesen hiukset, ellei satu olemaan kahdeksan aamu tai kotipäivä, jolloin kuivashampoo ajaa asian ;)

        Hei kiva kun löysit vielä Roshet, Stockalla säästi kyllä pitkän pennin. Aivan varmasti pääset näiden makuun, itsekin vannoutunut ballerina- tai korkeintaan Converse-tyttö kun olen. Nuo harmaat ovat silti sirot ja naiselliset, joten ne on helppo parittaa asuihin!

        Ihanaa viikon jatkoa!

  10. Heippa Jonna!
    Itse olen käyttänyt raidoitettuihin hiuksiini KC Professional Color maskin sävyjä Vanilla ja Platinum sekoitettuna! :)
    Pakko tähän yhteyteen laittaa, että jos et ole testannut jo, niin kokeile Lumenen Nude Perfection meikkivoidetta! Ihan huipputuote :) Käytin ennen Chanelin Perfection lumiere velvet ja Lancomen Teint miracle meikkivoiteita, mutta tämä Lumenen Nude yllätti! Täydellisen sävyn lisäksi peittää ihon sävyerot, kestää ja on luonnollisen näköinen. :)

    1. Jestas kun näitä Color Maskeja on monta, on Vanillaa Platinumia ja Pearlia.. :D En yhtään muista enää, mitä itse olen testannut, sillä siitä on jo aikaa. Kiitos siis tästä sekä Lumene-vinkistä, googlailinkin heti, kun en ollut vielä tähän uutukaiseen törmännyt. Ainoa mikä mietityttää on sen soveltuminen normaalille tai rasvaiselle iholle, mutta tiedä vaikka se soveltuisi minunkin kuivalle iholleni. Kuulostaa ainakin lupaavalta!

      Aurinkoista viikon jatkoa, Sanna!

  11. Hei nää hiustuote-jutut on aina huippuja! Itse kun en oo löytänyt vielä yhtään mitään suosikkia, vaan pelailen aina sekaisin kaikkien kanssa :D Uusi kuviashampoo on minulla ostoslistalla, nuo normaalit vaaleat kun tuppaavat jättämään jälkensä tummaan tukkaani :( Ja tuota muotovaahtoa täytyy ehdottomasti kokeilla! Mullakin kun se mielikuva niistä vaahdoista että jättää limaisiksi ja tahmeiksi, jonka takia olenkin lopettanut niiden käytön.

    1. Kiva jos näistä tykätään! Itsekin olen monesti saanut hyviä vinkkejä muiden blogeista :) Oletko testannut Batisten tummille hiuksille tarkoitettua kuivista? Sellainen ainakin löytyy heiltä valikoimista, omaa kokemusta ei toki ole!

  12. Pakko oli tulla vielä kommentoimaan, kun niin moni oli hehkuttanut color maskia täällä, että itse oon tykännyt vielä sitäkin enemmän Crestolin Color Glossista (sävyssä helmenvaalea)! Ehkä vähäsen pehmeempi ja hellävaraisempi sävytenaamio ja mun päänahka sekä hiukset ei kauheena tykkää hopeashampoon käytöstä nii tää on ollu tosi hyvä kampaajan suosittelema pelastus! Löytyy kampaamoista ja meillä löytyy isommista prismoistakin ainaki!

    Plus joku aikaisemmin mainitsikin TIGIn hiusmarengin – yks ehottomasti mun lempparituotteista sekin! Eli kokeilemisen arvoinen! ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *