Our Hotel in Paris

Mieleisen hotellin löytäminen Pariisista tuntuu yhtä vaikealta kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Ei sillä, etteikö olisi tarjontaa, vaan päinvastoin, sitä on aivan liikaa! Ryhtyessämme etsimään hotellia reissua varten käytin varmasti tunteja eBookersin sekä Tripadvisorin selaamiseen, mutta mistään ei meinannut löytyä sopuhintaista, mutta viihtyisää hotellia hyvällä sijainnilla. Lopulta löysimme täysin tarpeitamme vastaavan hotellin kohtuuhintaan, joten nyt on laitettava vinkki jakoon teillekin! Josko tästä olisi hyötyä jollekin Pariisiin tulevaisuudessa matkaavalle :)

Kaiken etsinnän ja selailun jälkeen päädyimme Hotel Champs-Elysées-Friedlandiin, joka vaikutti Tripadvisorista luettujen kokemusten perusteella hyvältä. Hotelli osoittautui kuitenkin vielä paljon odotettua paremmaksi! Jo ensivaikutelma saapuessamme oli loistava meidän pyydettyä hieman aikaisempaa sisäänkirjausta – maksamamme huone ei ollut vielä valmis, joten meidät päivitettiin veloituksetta parempaan huoneeseen. Talk about some great service! Palvelu oli muutenkin alusta lähtien todella hyvää ja vastaanottovirkailija tarjoutui esittelemään meille kartan avulla lähes koko Pariisin antaen vinkkejä kivoista paikoista.

Itse hotelli oli aika pieni, mutta huoneet olivat todella siistejä ja vastaremontoituja. Pariisi on keski-eurooppalaiseen tyyliin tunnettu pienistä hotellihuoneista, mutta tämä meidän Superior Room oli varsin mukavan kokoinen ja tilava. Aamupalan söimme muina aamuina kahviloissa, mutta viimeisenä päivänämme testasimme hotellin aamiaista, joka oli yllättävän runsas – peukku siis sillekin!

Parasta hotellissa oli kuitenkin sen sijainti, joka oli hintaansa nähden superhyvä. Champs-Elysées-Friedland sijaitsee alle 10:n minuutin matkan päässä Riemukaarelta ja nimensä mukaisesti myös Champs-Élyséesille kävelee 10-15 minuuttia. Lähiseutu on mukavan vilkasta, muttei kuitenkaan ihan ytimessä kaiken keskellä, kaikkialle kuitenkin kävelee suhteellisen nopeasti. Emme itse asiassa käyttäneet julkisia kulkuneuvoja kuin lentokentältä tultaessa, muuten kävelimme kaikkialle hotellilta.

Hotellin läheisiltä kaduilta löytyi myös paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita. Meidän koko reissun paras ruokailulakokemus oli läheisessä Le Sens Unique -ravintolassa (47 Rue de Ponthieu), jossa söimme mielettömän hyvää ankkaa ja ostereita. Huh, tulee vesi kielelle pelkästä ajatuksesta! Tämä ulkoa päin kovin vaatimaton ravintola bongattiin myös Tripadvisorin kautta, joten sitä kannattaa kyllä hyödyntää matkustellessa.

Sellainen hotellilöytö, jota voin lämpimästi suositella! Jos tulisi Pariisiin vielä reissua eteen, niin ehdottomasti voisin mennä samaan hotelliin uudemmankin kerran :)

Earlier I promised to tell a bit more about our hotel in Paris. It seems impossible to find a great, midpriced hotel with a good location among all the many hotels in Paris. I used hours and hours searching for the one and reading through all the feedbacks on Tripadvisor. After all we ended up choosing this Hotel Champs-Elysees-Friedland, which was much better than we even expected! Since I know how difficult it is to find the perfect hotel on a reasonnable price, I thought I’d share my tip with you guys as well :)

The best thing about Champs-Elysees-Friedland is definitely the location. It’s only a ten minute walk from Arc de Triomphe and you can easily walk to almost anywhere from the hotel, we didn’t use the subway at all during our trip. The area is nice and there are plenty of cafes and restaurants nereby, using the Tripadvisor you can find amazing places (such as Le Sens Unique, 47 Rue de Ponthieu – highly recommended!). We were also very pleased with the great service of the hotel, the staff was always ready to help you and even keep you a guided tour on the map of Paris. All in all, I would absolutely go there again!

Related posts

22 thoughts on “Our Hotel in Paris

  1. Mahtavaa, hotellivinkit on aina parhaita :) Meilläkin kävi Pariisissa molemmilla reissuilla hyvä tsäkä hotellin kanssa. Tää pitää melkein ens kerralla testata :)
    Vitsit, on kyllä kova ikävä jo ehtinyt tulla Pariisia ja tietty siellä majailevaa Maijaa.

  2. Tämä vinkki täytyy laittaa kyllä korvan taakse! <3 Mulla on kaaaaauhea reissukuume ja Pariisi olisi kyllä yksi ihana vaihtoehto pienelle kevätreissulle.. :)

  3. Jes, tulipas hyvään saumaan tämä. Itselläni myös päälle kuukauden päästä reissu Pariisiin nimittäin! :)

  4. Pitääkin pistää korvan taakse! Matkoilla on aina niin hankalaa löytää hinta-laatu suhteeltaan hyvä, sekä mieluiten suhteellisen hyvällä paikkaakin oleva hotelli! Joten kaikki tälläiset vinkit tulee kylllä talteen! :)

  5. Hyvät vinkit täytyy aina laittaa jakoon! :) Pariisiin ehtii tulla kyllä ikävä nopeasti, tuskin jäi tämäkään viimeiseksi reissuksi!

  6. Kiva kuulla, eikun vinkki mieleen! Toivottavasti pääset lievittämään matkakuumetta, Pariisi ei olisi lainkaan huono vaihtoehto ;)

  7. Kiva kuulla! Minäkin yritin etsiä netistä vinkkejä, joten ajattelin että tästä voisi olla jollekulle hyötyä :)

  8. Kiitos Jonna sulle, ihana vinkki, ehdottomasti pistetään korvantaakse, josko sitä lähtisi vaikka Pariisiin tänä vuonna :)

    Mä olen muuten ihmetellyt, ja tämä ei siis koske sua tai tätä postausta vaan ihan yleisesti, että useasti, kun vinkkaillaan ihan mistä vaan palvelusta tai tuotteesta, niin hintaa ei kerrota, vaikka se on useasti juuri se olennaisin tieto lukijalle. Kyllähän hinnat löytyy kiinnostuneelle muualta netistä, mutta miksi sitä ei juuri koskaan kerrota suoraan postauksessa? Minusta se tuntuu vain jotenkin kummalta, saatan tosin olla aivan yksin tämän mielipiteeni kanssa :)

  9. Moikka Jonna! Toivoisin nopeaa vastausta, eikö dw kelloissa ole kuin hopea ja ns ruusukulta? Ei “keltakultaa”? :)

  10. Kiva kuulla! Hotellin löytäminen oli itselle sen verran työn takana, että mukava jos tästä on jollekulle hyötyä :)

    Ja ihan aiheellista ihmettelyä, tai ymmärrän mitä ajat takaa! Ehkä sitä useasti ajattelee, että asiasta ja hinnasta oikeasti kiinnostuneet voivat joko etsiä tiedon netistä tai sitten kysäistä sitä kommentissa. Tässä postauksessa hintatieto olisi tosiaan ollut vain hyödyllistä, mutta esim. jos on kyse vaikka jostain suuremmasta ostoksesta, en koe välttämättä tarpeelliseksi mainita hintaa kuin jos sitä erikseen kysytään. Ehkä siitä syystä, että raha yleisesti ottaen aiheuttaa usein paljon purinaa, joten hintoja on minusta turha ruveta vatvomaan postauksessa. Tämä siis tosiaan viiitaten vaikka lähinnä niihin kalliimpiin hankintoihin tms., eikä niinkään juuri tähän aiheeseen liittyen :)

    Ja vielä kun nyt tuli puheeksi, niin meillä kolme yötä maksoi 250e/nassu! Hotellin aulassa taas oli hintatiedot 300e/yö, joten riippunee kuinka ajoissa varaa ja vähän sesongista myös.

  11. Heippa! DW:n kelloissa on tosiaankin vain hopea ja ruusukulta. Itse olen kyllä käyttänyt huoletta myös keltakultaan yhdistäen, kun tuo reunus ei ole kuitenkaan niin hallitseva kellossa :)

  12. Heippa! Tuli tänään bussissa mieleen, kun kävit mutkan Pariisissa, niin kauhistuttaako lukea näitä nykypäivän uutisia kamalista terrori-iskuista ja panttivankitilanteista, kun juuri vierailitte paikanpäällä? Puuh, olen itse seuraillut kyseisiä uutisia ja ihmetellyt vain maailman menoa….:ss

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    Tia

  13. Heippa Tia! Voi kyllä, olen järkyttyneenä lukenut viime päivän uutisia.. Juuri tänään sanoin poikaystävälle, että nyt olisi varmasti ahdistavaa olla paikan päällä, kun turvatoimia on kiristetty ympäri kaupunkia ja tunnelma muutenkin jännittynyt. Ihan hirveää, ei voi kuin kauhistella miten paljon pahaa tämä maailma on täynnä :(

    Parempia uutisia toivoen, ihanaa viikonloppua sinullekin! :)

  14. Kiitos vinkistä! Meillä on suunnitteilla (haaveena :D) Pariisin matka jonakin kesänä. Minulle Pariisi näyttäytyy jonkinlaisena unelmien täyttymyksenä. Tänäänkin tuli leivottua ranskalaisessa hengessä macaronsseja, jotka jopa onnistuivat :D Pariisipostauksesi ovat olleet ihan huippuja matkakuumeeseen. Mukavaa tammikuuta!
    -Anni

  15. Eipä kestä, kiva jos tästä olisi tulevaisuudessa hyötyä! Pariisi on varmasti yhtä ihana kun haaveissasikin, ja hyvää kannattaa odottaa :) Macaronsit lievittävät vähän ikävää, hih! Pariisipostauksia vielä luvassa, joten pysyhän kuulolla :) Mukavaa tammikuuta sinullekin!

  16. You're welcome and thank you for getting back to me! I'll try to make translations in most of my posts :) Have a lovely weekend!

  17. Heippa, kiitos hotellivinkistä. Tuli semmoinen kysymys mieleen, että oliko/toiminko siellä wifi? :)

  18. Heippa Maria, eipä kestä! Ja hei tämä unohtuikin mainita postauksessa, Wifi oli ja erittäin toimiva sellainen :)

Comments are closed.