New In

Viime viikolla kirjoittelin takkipohdinnoistani ja kerroin havittelevani vaaleaa, hieman pidempää villakangastakkia. Sellainen olikin jo esillä itse postauksessa, sillä iskin silmäni tähän* Mangon kermanvaaleaan naisellisen malliseen takkiin. Booztilta tosin ei löytynyt pienintä kokoa, joten kipaisin tällä viikolla Sellon liikkeessä kokeilemassa takkia. Takki oli paljon paremman näköinen livenä ja näytti ihanan jämäkältä päällä. Kuten sanottua, olen todennut Mangon takkien laadun harmaan yksilöni kohdalla oikein hyväksi, joten toivotaan, että tässäkin on hinta-laatusuhde paikallaan.

Muuten asusta löytyy vanhoja tuttuja suosikkeja, kuten Lindexin Holly&Whyte raitapaitaa sekä Mulberryn Lily, mutta jaloissa on uudet popot. Olen käyttänyt jo kutakuinkin puhki neljä viisi vuotta sitten Zarasta ostamani klassiset mustat nahkasaappaat, ja joka talvi olen miettinyt uusien hankintaa. Syksylläkin kävin sovittamassa monia saappaita, mutta tänä vuonna ne ovat olleet hitsin piukkaa mallia. Omat pohkeeni eivät ole edes kovin suuret, mutta sain hädintuskin yksiäkään saappaita edes kiinni! Toiveeni nousivat kuitenkin korkealle bongatessani Fashionstorelta nämä Guessin* kauniisti kirjaillut ratsastushenkiset saappaat. Onneksi nämä myös vihdoin istuivat jalkaani, joten nyt saan vihdoin heittää edelliset puolirisaiset kengät pois!

Wool coat / Mango (here*)
Sweater / Lindex Holly&Whyte
Pants / Zara
Boots / Guess (giveaway @Fashionstore*)
Bag / Mulberry
Sunnies / Ray-Ban

Ja tosiaan, mikä ihana valo saatiin kuvien taustalle, kun pitkästä aikaa aurinkokin näyttäytyi sopivasti. Päivän hymyn nostattavin kommentti oli, kun siskoni neljävuotias tyttö ihasteli auringonpaistetta auton ikkunoiden takaa: “Oih, ihanaa! Voitaisiin mennä rannalle”. Voi kun voitaisiinkin ;)

*Mainoslinkki / Commercial link

26 thoughts on “New In

  1. Aivan älyttömän kaunis takki! Sopii sinulle täydellisesti :) Pitäisi itsekin hankkia uusia takkeja vanhojen rutkujen tilalle, ja vähän uudempien tummien takkien rinnalle :) Ja tuo Lily…… En vaan saa silmiäni irti siitä… Harmi että se on kyllä hyvinhyvin selvästi ulkona minun budjetista vielä vuosia :'( Rannalle meno toki olisi ihanaa, muta kelpaa kyllä tuo auringonpaiste tuollaisenaankin! Toivottavasti saadaan pian kokea uudestaan<3

  2. Täällä huutelee toinen samaiseen takkiin ihastunut :) Niin ryhdikäs ja vaalea väri tuo mukavaa vaihtelua noihin mustiin :) Ihanaa joulun aikaa Jonna <3

  3. Apua, miten kaunis ootkaan! Löysin sun blogin muutama päivä sitten ja rakastuin suuresti.. :) Hyvää joulua sulle!

  4. On muuten hassua miten saappaiden varret ovatkin useasti todella kapeita! Itselläni 37 jalka ja varmaankin sellainen aika keskikokoinen pohje, silti on työn ja tuskan takana löytää sopivat saappaat. Varsi kun vielä aina pienenee koon mukana, mikä on aika älytöntä. Vastaavasti monilla vaikkapa kokoa 40 käyttävillä voi olla kapea pohje, jolloin varsi jää taas ihan löysäksi kun 40 kokoisissa saappaissa se nyt sitten on aina niin iso! Saman merkinkin sisällä tilanne vaihtelee, joten ei voi siihenkään luottaa, että joltakin merkiltä löytyisi aina hyvät saappaat. Oh well, näitä naisten ongelmia :) Kauniit saappaat sulla kuitenkin :)

  5. Tyylikäs asu! :) Mulla on aina sama ongelma saappaiden kanssa… Ei meinaa mennä vetoketju kiinni! :/

  6. AIVAN ihana asu <3 Ja mites nää kuvat!!8) Super upeet <3 :) Voiskos ton valon tilata tänne Turkuunkin ;D
    Ihanaa Pariisia muru <3

  7. Sinun asut ja kuvat ovat aina todella upeita. :) Pidän siitä että olet klassisen tyylikös. En tykkää lainkaan näistä nykyajan muoti-ilmiöistä, lenkkarit yhdistetään niin suureen kamelinväriseen villakangastakkiin että hyvä kun koko tyttöä näkyy sieltä alta… :D Sinun asuissasi on aina sitä jotakin, mutta ne pysyvät klassisena. <3

    Ja vielä pitikin kysyä, että olisitko halukas tekemään postausta kuviesi muokkaamisesta? Ne ovat aina todella upeita? Sellaisen vähän tarkemman, muokkaatko joitakin tiettyjä sävyjä kuvissasi yms?

    Oikein rakkauden täyteistä ja ihanaa joulua sinulle Jonna!<3 Terveisin: Kaimasi :D

  8. Tosi tyylikäs asu! Olen seurannut sinua jos instagramissa pitkään, ja nyt vasta eksyin blogisi puolelle. Ehdottomasti alan lukemaan tätäkin säännöllisesti:)

    meshilina.blogspot.com

  9. Voi kiitos, tämä oli kyllä loistolöytö :) Lily on aivan ihana laukku, tosin maksaa tänä päivänä kyllä jo aika hurjan paljon noin pieneksi laukuksi.. Omani ostin tuolloin reippaasti halvemmalla hinnalla ja vielä kentältä, joten jos sinulla tulee joskus reissua Lontooseen niin tiedät sitten ajoittaa laukun hankinnan sinne – säästää sievoisen summan! :)

  10. Oi, takki on aivan ihana! Tosiaankin ryhdikäs malliltaan.. :) Samoin sinulle, toivottavasti ollut ihana joulu <3

  11. Voi kiitos kovasti Natalia! Onpa kiva kuulla, että olet löytänyt tänne – tervetuloa! :) Ja kuin myös, toivottavasti siellä on vietetty ihana joulu!

  12. Jep, ihan hölmöä! Itsekin kokeilin Piano-merkin saappaita tänä syksynä, kun ostin pari vuotta sitten täydelliset konjakinruskeani tuolta merkiltä. Tämän vuoden malli taas ei mennyt edes kiinni kunnolla, ärh. Onneksi nämä kuitenkin lopulta löytyivät :)

  13. Kiitoksia! No jep, ihmeen tiukkoja tekevät kyllä niistä! Tietysti on kiva, että varsi istuu ja on napakka, mutta en aina ymmärrä kenen pohkeisiin nuo on oikein tehty.. :D

  14. Voi kiitos kaima, tosi kivasti sanottu! Minuunkaan eivät aina kaikki muoti-ilmiöt iske, tai sitten lämpenen vaan erittäin hitaasti.. ;) Kiva kuitenkin kuulla, että meillä menee tyylin suhteen maku yks yhteen, makuja kun on niin monia!

    Ehkäpä voisin jossain vaiheessa tehdä jotain postausta kuvien muokkaamisesta. Minulla ei oikeastaan ole mitään tiettyä rutiinia, esimerkiksi näissä kuvissa olen vähän lisännyt sinisen sävyä, mutta sitä en tee kuitenkaan joka kuviin. Pääasiassa vaan kirkastan kuvia valottamalla lisää ja lisään kontrastia ja terävyyttä – ihan perusjuttuja siis!

    Kiitos ja toivottavasti siellä on vietetty ihana joulu <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *