Joululahja-arvonta

Kuten jo aikaisemmin hieman vihjailin, ei viimekertainen arvonta jäänyt joulukuun ainoaksi. Suureksi ilokseni saan nimittäin taas tehdä yhteistyötä Suomen vanhimman kellomaahantuojan Perkko Oy:n ja Lahjaideat.fi -sivuston kanssa. Saatattekin muistaa kesäisen yhteistyömme, jossa yksi onnellinen voitti itselleen tai rakkaalleen valitsemansa lahjan. Tällöin sain valita myös itselleni Marc by Marc Jacobsin ruusukultaisen kellon, joka on täydellinen siroon ranteeseeni. Jälleen olisi aika lahjoa, joskaan ei vain yhtä, vaan peräti kahta teistä sieltä ruudun takaa!

Kello tai koru on aina toimiva lahjaidea lähes jokaiselle. Tämän kaltaisessa lahjassa on ihanaa myös sen ikuisuus, läheiseltä ihmiseltä saatu koru ranteessa muistuttaa aina antajastaan. Oma ehdottomasti rakkain koruni on kultainen sormus, jonka sain äidiltäni ja isältäni ylioppilaslahjaksi muutama vuosi sitten. Sormus on sormessani aina ja sen unohduttua kotiin tulee heti orpo olo!

Perkko Oy perusti Lahjaideat -sivuston, jotta sopivan lahjaidean keksiminen voisi olla edes hitusen helpompaa. Lahjaideat -sivustolla on edustettuna monia merkkejä jokaiseen makuun, kuten Marc by Marc Jacobs, Michael Kors, Seiko, Paletti Jewelry, Diesel, Leijona ja monta muuta. Tuotteiden jälleenmyyntipisteetkin löydät kätevästi täältä. Sivustoa on täydennetty nyt taas näin joulun alla ja kyllä sieltä löytyikin monta ihanaa lahjaideaa, joista suosikkini kokosin alle.

Nyt kuitenkin teidän palkitsemiseen! Tällä kertaa kilpailu suoritetaan seuraavasti. Valitsette Lahjaideat.fi -sivustolta mieleisenne kello- tai korulahjan ja kerrotte kommentissanne, tulisiko se itsellesi vai jollekin läheisellesi lahjaksi. Pienenä vinkkinä: kannattaa perustella hyvin, sillä tällä kertaa jaossa ollessa kaksi palkintoa, menee lahja toiselle onnekkaalle arpomalla ja toisen taas valitsen minä. Jätä kommenttisi valitsemasi lahjaidean, toimivan sähköpostiosoitteen sekä nimimerkin kera sunnuntai-iltaan 14.12. klo 21 mennessä.  Innolla odotan pääseväni lukemaan osallistumiskommenttejanne :) Jälleen kerran toivotan hurjasti arpaonnea kaikille ja tietysti ihanaa viikonlopun alkua!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Yhteistyössä Perkko Oy & Lahjaideat.fi

271 thoughts on “Joululahja-arvonta

  1. Jos kerran saa valita aivan mitä vaan, niin sitten tämä:
    http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/paletti+jewelry+kultakorut/paletti+jewelry+amelie+sormus-k100-402kk

    Haluaisin antaa sormuksen pikkusiskolleni, jota elämä on kohdellut aivan liian rankasti. Vakava sairastaminen ja ehkä jopa loppuelämäksi pyörätuoliin joutuminen ei nuorelle naiselle tai kenellekään ole mikään helpoin juttu. Sormus olisi oikeastaan ainoa koru, joka ei häiritsisi missään arkipäivän jutuissa ja voisi kulkea mukana aina. Kultasormus kestäisi läpi elämän muistona isosiskolta. Meitä sisaruksia on vain me kaksi ja sisarus-suhdehan on elämän pisin ihmissuhde. Olisi ihana antaa tällainen lahja, joka varmasti olisi aina muistona ja kulkisi mukana. Paljon on yhdessä koettu tähän asti ja paljosta selvitty toinen toistemme tukena ja paljon on yhteisiä vuosia ja matkoja vielä edessäkin, vaikeuksista huolimatta <3

    Minna
    minnal@luukku.com

  2. Huheijaa! Voisin ottaa itselleni ihan minkä tahansa Paletin hopeakoruista, tai Only You Paveen koruista… Ehkä kuitenkin lahjoisin miestäni Fossilin tai Dieselin kellolla. Sitten voiskin ihan ite hyvällä omallatunnolla ostaa jonkun noista ihan itselle. Tai pyytää mieheltä :D
    -Leenu
    leenuliinukka(at)gmail.com

  3. Amelie sormuksen valkokultaisena antaisin iteselleni syntymäpäivälahjaksi… kun alat lukemaan viestejä klo.21.00—> 4h ja 20 min minusta tulee 45 vuotias. Ja tiedän että kaikilla vaikeat ajat nyt enkä ystäviltä enkä sukulaisilta odota kuin ihanan kovan rutistuksen. Ja se riittänee,(osalla lomautuslaput kädessä). Eli riittänee se halaus ja onnentoivotus. Mutta jos arpaonni joskus suosisi minua niin mikä olisi parempi päivä kuin oma syntymäpäivä <3 tanja.kravtsov@gmail.com

  4. Ihana arvonta ja ihania kelloja tuolla! Poikaystävä pisti tänään itselleen kellotilauksen menemään, joten nyt lahjoisin itsekkäästi itseäni MK:n ruusukultaisella (MK5799) kellolla. Tämä syksy on ollut sen verran rankka, ettei kovin itsekkäältä edes tuntuisi, vaan kerrankin on sellainen olo että ansaitsisin hieman hemmottelua. Huomenna koittaa ilmoittautuminen kevään kursseille, ja pahasti näyttää siltä että taas joutuu yötä myöden olemaan koululla. Onneksi edes joululomalla saa hieman levätä, mutta eiköhän pieni materialistinen ilo kummasti piristäisi…

    – Hansu / hassutellen@gmail.com

  5. Rakkaan äitini ranteeseen niin mielelläni pujottaisin kauniin Marc by Marc Jacobsin (MBM3197) kellon. Ihana väri ja vähän kimallusta! Juuri sitä mistä hän tykkää..
    Kädet ovat sairauden runtelemat ja aika-ajoin piuhojen peitossa joten tämä lahja voisi piristää ja ilahduttaa, onhan nainen aina Nainen, vielä 60+ vuotiaanakin <3
    margareta.korhonen@gmail.com

  6. Hei, tämä päivä on ollut skandaali tämän kello arvonnan vuoksi. Kerron sinulle nyt tosi tarinan!

    Päivä alkoi niin, että olin kaverini kanssa mökillä käymässä. Ulkona huiskien ajantajuni meni ja unohdin kännykkäni autoon. Noin klo 3 aikaan katsoin puhelintani ja siinä näkyi 10 vastaamatta jäänyttä soittoa ja 3 viestiä joissa luki: “Misssä olet?” ja “nyt on hätätilanne, tarvitsen kiireisesti apuasi, soita heti!”.

    Menin tietysti ihan paniikkiin. Yritin saman tien soittaa hänelle, mutta akkuni loppui, silllä olin kuunnellut koko automatkan musiikkia. Kotiin päästyäni sain kännykän laturiin ja soitin hänelle, että mikä hätäsi oli. Noin puolen tunnin ripityksen jälkeen (jossa kritisoitiin voimakkaasti puhelimeni käyttöä) hän vastasi, että ” netissä on semmoinen arvonta, jossa voi voittaa kellon ja sinunkin pitää siihen osallistua!”.

    Kaikki epätietoisuudesta ja huolesta syntyneet hikipisarat olivat siis vain pelkän nettiarvonnan syytä? Lisäksi myös kyseinen puhelu aiheutti muutaman ylimääräisen sydämen tykytyksen ja kirosanan.

    Joten, jotta vastaava ei enää koskaan toistuisi ainakaan kelloarvonnan suhteen, haluaisin antaa hänelle tämän kellon: http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/michael+kors/michael+kors+kello-mk8281 joululahjaksi.

    Ja kaikista hienpisaroista huolimatta, onhan hän kellonsa ansainnut <3 =)

    Hyvää kaikille! T. Markus
    markus_rissanen@msn.com

  7. http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/diesel/diesel+teraskello-dz1370

    Mahtava arvonta jälleen kerran Jonna! :) Valitsin dieselin teräskellon, tiesin heti, että haluaisin antaa sen joululahjaksi pikkuveljelleni. Olen aivan varma sen olevan mieluinen lahja :) Syy tähän on, että veljelläni on yksi rankimmista vuosista takana. Viime kesänä tuli vuosi täyteen intissä ja, koska hän kävi sen Tikkakoskella, emme ehtineet nähdä paljon sen aikana, Helsingissä kun asutaan. Hänen haluamaansa jatkopaikkaan oli 2. sisäänpääsypaikkaa alokkaille. Veljeni sekä 2 muuta alokasta jäivät yhden pisteen päähän pisterajasta, ketään ei otettu. Huomasin, että tämä harmitti häntä kovasti..Hän kuitenkin tsemppasi loppupalvelusajan kadehdittavan hyvin ja suoriutuikin RUK:in 3. parhaaksi. Täällä oli yksi maailman ylpein isosisko! <3 Sitten syksyllä veli sairastui keuhkokuumeeseen moneksi viikoksi, mikä tietenkin vaikeutti paljon yliopisto-opiskeluja.. Eikä tässä vielä kaikki, muutama viikko sitten porrastasanteelta hyppäyksen seurauksena todettiin magneettikuvissa kantakalvon repeämä.Niin huono tuuri ollut matkassa! Nyt sitten mennään kepeillä vielä ainakin ensi vuoden alkuun asti. En keksi ketään muuta, joka lähipiirissäni ansaitsisi tämän lahjan enemmän kuin veljeni! Ja olisi ihana päästä yllättämään hänet jouluaattona ja palkita hyvästä asenteesta niin monesta ikävästä asiasta huolimatta <3 Hyvää ja suloista joulun odotusta sinulle! :)
    -Tulppa
    tulppaa@gmail.com

  8. http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/marc+by+marc+jacobs/marc+by+marc+jacobs+kello-mbm1266

    MOIKKA,
    valitsin Marc by Marcin Jacobsin kellon sen simppelin tyylikkyyden perusteella, ja tällä kertaa suuntaisin lahjan itselleni, sillä olen tyytyväinen menneeseen vuoteeni. Olen ollut kova stressaamaan ja huolehtimaan ylimääräisistä asioista, mutta vuoden aikana olen oppinut eroon turhasta itsensä ruoskimisesta – siitä kiittävät sekä läheiset että minä itse! :)

    Emilia S.
    mousees_88@hotmail.com

  9. http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/paletti+jewelry+kultakorut/paletti+jewelry+korvakorut-k120-333t
    Nämä korvakorut olisi mummon pakettiin kiva laittaa,
    ne erityisen nätiksi paperilla kauniilla taittaa.
    Paketin päälle rakkaudella “mummolle” kirjottaisin,
    ja kuusen alle aarteen huolella piilottaisin.
    Kun jouluaattona aika pakettien avaamiselle ois,
    nämä korvakorut varmasti hymyn mummon huulille tois.
    Korvakorut kiitokseksi kaikesta hoivasta ja rakkaudesta mummolleni antaisin,
    korvakorut onnea ja iloa mummon korvissa päivittäin kantaisi!
    lantligadrommar@gmail.com

  10. Aika on pysähtynyt mulla tää,
    kun ei kellonani ranteessa enää nää.
    Kelloni rakkahin tippui,
    ja lopulta särkyi vuosi sitten.

    Tämän opiskelijatytön budjetti ei anna myötä,
    eikä ole ollenkaan aikaa tehdä työtä.
    Ylioppilaskirjoitukset lähenee lähenemistään
    eikä aikaa muuhun ole paljoakaan.

    Kellossa täytyy olla sitä tyyliä.
    Kellossa entisessä sitä tyyliä pyyli.
    Tässä kellossa http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/marc+by+marc+jacobs/marc+by+marc+jacobs+kello-mbm3105
    olisi sulaa naisellisuutta mulle.

    En tiedä sykkikö tää runo syöni nyt miten hyvin mutta toivottavasti tää matti myöhänen kerkee kisaan mukaan :) Tuo kello ois unelma mutta lukion abina ei ole varaa tuhlata ja hemmotella itseänsä kun rahat on opiskelijabudjetissa on tiukilla. Pienellä budjetilla lahjat saa hankittua justiinsa tuttaville ja muille mutta itsellä ei ole varaa hankkia mieluisia asioita. Kelloni tippui vuosi sitten lattialle ja uutta ei ole ollut varaa hankkia ja on orpo olo ollut ranteessa. Kellon saaminen auttaisi olemaan ajoissa joka paikassa ja suunnittelemaan ajan käyttöä kirjoituksissa. Olen ollut aina ahkera opiskelija ja keskiarvo on lukiossakin 9.4 , joten koulu on ollut aikalailla kaikkeni. Kello antaisi uutta tsemppiä ja puhtia elämään ja lukemiseen ainakin. Tuo ois hyvä ja laadukas kello joka ois hyvä sijoitus tulevaisuuteen :) annukka36@luukku.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *