Huivikokoelmani

Huivieni perään on kyselty, joten tässäpä vihdoin postausta minun pikkuisesta kokoelmastani. Rakastan kauniita syyshuiveja ja ne ovatkin yksi suosikkiasusteistani. Lähes kaikki huivini ovat täysvillaisia ja minulta löytyy niin yksivärisiä kuin kuvioitujakin. Huiveissa panostan määrää enemmän laatuun ja osa näistä onkin koristanut kaulaani jo vuosien ajan (kuten pian näette), sillä laadukas huivi kyllä kestää aikaa.

Aloitetaan niistä vanhuksista. Mulberryn klassisen syksyn sävyissä hehkuvan Check Scarfin ostin yläasteen kahdeksannella luokalla, siis pian jopa kahdeksan vuotta sitten. Huivi on yhä kuitenkin lukuisista käyttökerroista huolimatta hyvässä kunnossa lukuunottamatta hapsujen rispaantumista. Muistan tämän maksaneen silloin 80 euroa ja se oli hurjan suuri raha yläastelaiselle, mutta huivi on kyllä maksanut itsensä takaisin! Vaaleampi versio taas on kausisävy muutaman vuoden takaa, pidän kovasti sen hempeästä värimaailmasta.

Yksivärisiin huiveihin olen herännyt vasta parin viime vuoden aikana ostettuani ihan hätävarana kuvista puuttuvan H&M:n mustan huivin. Se on ainoa tekokuituinen huivini ja kustansi heräteostoksena huimat kymmenen euroa, mutta käytin sitä viime syksynä paljon! Gantin harmaa villahuivi on synttärilahja muistaakseni kolmen vuoden takaa ja sen sävy on yhä silmääni täydellinen. Huivin ainoa miinus on sen koko, sillä se on niin pitkä, että huivia saa kietoa useamman kerran kaulan ympärille.

Kuten sanottua, yksiväriset lämmittäjät ovat vieneet nyt sydämeni ja tänä syksynä täydensin huivivalikoimaani peräti kahden voimin. Acnen tummansinisen Canada-huivin tilasin Net-A-Porterilta alkusyksystä. Ihmettelin pitkään, miten yksi huivi voi aiheuttaa niin suuren buumin, kunnes sitten sain tämän oman käsiini. Se on tosiaankin täydellisen pehmeä ja ihanan muhkea käyden myös viltistä luentosalien viileydessä, joten kaiken hehkutuksensa arvoinen! Day Birger et Mikkelsenin kamelinruskean huivin tilasin sitten vastikään ja se vilahtikin juuri asussani täällä. Dayn huivikin on ihanan muhkea ja tämäkin 100% lampaanvillaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että Acne vie laadullaan voiton tästä mennen tullen.

Vielä kaksi puukuvioitua kaunotarta. Pari vuotta sitten ostettu viininpunainen Mulberryn Tree Wrap on yhä yksi kauneimmista omistamistani huiveista, hillitty puulogo toimii ja sävy on kerrassaan upea. Etsin huivia pitkään, kunnes se löytyikin Lontoosta Vuosi sitten huivista hurmioituneena hankin saman vaaleana Oatmeal-sävyisenä, mutta valitettavasti tämä on jäänyt liian vähälle käytölle. Sävyn suhteen tuli ehkä kuitenkin tehtyä hutiostos, sillä tämä tuntuu minun ihonsävylleni hieman liian punertavalta. Ilmeisesti minun on vain hyväksyttävä, etteivät muut kuin kunnolla ruskeaan taittavat vaaleat sovi ihonsävylleni, höh. Tämän aion siis myydä eteenpäin parempaan kotiin ja ajattelinkin kysyä ensin teiltä, josko jotakuta on jäänyt tämä sävy kaihertamaan. Jos löytyy huivista kiinnostuneita, niin pistäkäähän sähköpostia :) Huivi on myyty!

Sellainen pienoinen ja käytännöllinen kokoelma löytyy täältä! Huiveja tulee käytettyä syys- ja talviaikaan niin runsaasti, että on kiva kun on hieman valinnanvaraa. Toisaalta määrä on juuri sopiva, että kaikkia ehtii hyvin käyttääkin, eivätkä ne lepäile turhaan kaapissa tyhjänpanttina.

30 thoughts on “Huivikokoelmani

  1. Voisin olla kiinnostunut Mulberrystä!

    Kauniita huiveja kaikki :) minulla on tuo sama Gantin huivi ja se tosiaan on piiitkä. Acnen huiveja en ole missään edes hypistellyt, mutta vaikuttaa kaikesta hypetyksestä päätellen aika kivalta!

  2. Sulla on kyllä niin ihana huivikokoema! Kaikki aivan täydellisiä! ja noi kaikki huivit sopii sulle kyl tosi hyvin. Oi miten kauan toi mulberryn check scarf on sulla kestänyt ! :o ostin samaisen huivin tänä syksynä ja toivon kyllä että minullakin se kestäisi sen kahdeksan vuotta…
    Hyvää päivänjatkoa❤️

  3. Kattava kokoelma :)
    Minä ostin perinteisen Mulberryn ruutuhuivin joskus -90 luvun lopulla Stockkalta (myivät vielä silloin Mulberrya) ja maksoi jotain 150 mk eli noin 25 € !!! Myin sen sitten viime syksynä huutonetissä yli 100 €:lla ja ostin samanlaisen uuden, missä hivenen cashmerea.
    Minäkin ihmettelin tuota Acne huivin innostusta, kunnes ostin omani pari viikkoa sitten (en ihmettele enää)

  4. Hei paljon maksoist mulberryn Oatmeal-sävyisestä huivista ja paljon pyytäisit siitä :)
    -Hanna

  5. Ehdin valitettavasti myydä huivin jo sähköpostin välityksellä :) Gantin huivi on tosiaan vähän hankala saada sidottua kaulaan, mutta ihana se silti on. Ei kannatakaan mennä Acneja hypistelemään, ellet halua lovea lompakkoon.. :D

  6. Hih, olen kyllä minäkin tyytyväinen kokoelmaani :) Check Scarf on kyllä jo varsinainen vanhus, mutta hyvin on säilynyt kaikki nämä vuodet! Sinäkin saat huivista varmasti monien vuosien lämmittäjän.

  7. Sama täällä! Joskaan ihan kaikille heidän uusille malleilleen en lämpene, mutta nämä klassikot ovat kyllä ihania :)

  8. Jestas, jo on hintaeroa nykyiseen! :D Kuulostaa aivan uskomattomalta, hyvän tilin kyllä teit myymällä vanhan huivin. Nuo vanhemmat täysvillaiset ovat kyllä aika karhean tuntuisia verrattuna näihin, joissa on myös cashmerea. Heh, hauska kuulla että muillekin käynyt samalla tavoin Acnen huivien suhteen ;)

  9. Tosi kivoja huiveja! :) Hymyilytti kun huomasin jopa kolme samaa huivia löytyvän meiltä :) Acnen Canada on kyllä niin ihana, muhka ja lämmin, ei niitä tosiaan turhaan hehkuteta!

  10. Oi että miten ihana kokoelma!! Itsekin oon monessakin asiassa ottanut ton saman linjan että Less is More ja laatuun kannattaakin satsata määrää enemmän tietyissä asioissa!! :) Aikamoinen hintaero nykyään noilla huiveilla :D Vaikka nykyään ovatkin yli 50 % kashmiria. Vierailin meinaan lauantaina Fabiankadulla itselleni syntymäpäivälahjan oston merkeissä ja taisi olla toi Check tällä hetkellä hinnaltaan 215e.. Tosin en päätynytkään siihen huiviin vaan toiseen vielä enemmän oman näköiseeni ;)

  11. Kauniita ovat huivisi. :) Nautin niin paljon näistä sun kuvista, hyvälaatuisia ja hyvässä valossa otettuja. Mutta minulla oli kysymyskin: uusi villakangastakki pitäisi hankkia, osaatko suositella jotakin tiettyä mallia, joka sopisi yhteen vähän kaikenlaisen asukokonaisuuden kanssa? Pärjäisi sitten koko talven kylmimpiä pakkasia lukuunottamatta samassa takissa, sen verta pihi olen, etten montaa raaski ostaa.

    Mutta tosiaan tuntuu, että itse olen niiiin rajoittunut tässä asiassa, etten osaa katsoa yhtään sitä perus napit kahdessa rivissä-mallia pidemmälle, joten ehkä sulla ois jotakin vinkkiä antaa. Luotan makuusi, sillä tyylisi kolahtaa yhteen omani kanssa melkeinpä täysin.

  12. Heh, hyvä maku meillä ;) Canada on tosiaankin kaiken sen hehkutuksen arvoinen, tuo on täydellinen lämmittäjä kylmissä luentosaleissa!

  13. Näinhän se on, itselläni ainakin monet asusteet laukkuineen huiveneen noudattavat tätä linjaa :) Jep, huivin hinta on kyllä noussut hurjasti viime vuosien aikana, vaikka onhan tosiaan tuo cashmeren määrä lisääntynyt (omani on vieläpä täysvillainen). Mitähän ihanaa mahdoit ostaa itsellesi! :)

  14. Voi miten ihana kuulla! Minä taas rakastan kuvaamista, joten tämä lämmitti kyllä erityisen paljon mieltä, kiitos :)

    Takkiasiaan sitten, minua itseäni on viehättänyt ihan hurjasti kaikki A-linjaiset ja vähän viittamaiset, simppelit takit. Käytän omaa Mangon villakangastakkiani ylivoimaisesti eniten, jotenkin se vain miellyttää silmää vielä enemmän kuin klassiset nappiriviset kipparimalliset takit, jotka nekin ovat ihania. Esimerkiksi jotain tämän tyylistä, http://www.zalando.fi/benetton-villakangastakki-sininen-4be21p004-k11.html tai http://www.boozt.com/fi/fi/mango/funnel-neck-coat_9164844/9164847?navId=62159&group=brandwall. Mangon takkivalikoimat kannattaa muutenkin tsekata!

    Toinen suosikkimallini on duffelitakki, joka on vähän mielenkiintoisempi versio perinteisestä villakangastakista, vaikka varsin klassikko sekin. Sellainenkin sopii hyvin sekä siistimpien asukokonaisuuksien että vaikka tennareiden kanssa :) Tällaisia takkiajatuksia itselläni, toivottavasti sait tästä edes jotain inspiraatiota takin hankintaan!

  15. Upea huivikokoelma kyllä sinulla Jonna :) Juuri hyvänkokoinen ja tosi käytännöllinen!

    Ja voi kurjuuden kurjuus kun tuo Tree Wrap meni ohi minulta – nyt on kova kisa menossa huuto.netissä tuosta samaisesta yskilöstä, katsotaan josko onnistaisi ja saisin uuden keväthuivin :)

    Ihanaa loppuviikkoa sinne Suomeen! :)

  16. Ihania huiveja kaikki! Mulberryn Check scarf löytyy itseltänikin ja edelleenkin vuodesta toiseen se vaan on mun silmissä maailman kaunein huivi :) Tänä syksynä olen alkanut himoitsemaan myös viininpunaista Tree wrapia, alan vihdoin todella pääsemään sisään tähän viininpunaiseen väriin :D

    Mistä oot muuten hankkinut tuon ihanan puukorin?

  17. Se on todella kaunis, siinä vain sävymaailma on just eikä melkein. Viininpunainen on niin upea väri, ettei ihmekään että alat lämmetä, hih ;) Puulaatikko on Espoon Cobellosta ostettu, siellä on usein ihania erilaisia koreja, eikä tämä maksanut kuin hieman alle 20e muistaakseni :)

  18. Moikka! :) Sain tänä jouluna lahjaksi haaveilemani Mulberryn Tamara-huivin viininpunaisena ja jäin miettimään, että saamassani huivissa nuo puut ja takaosa ovat tummemman beiget kuin sinulla, niin tiedätkö onko niitä erillasia vai näyttääkö se vain kuvassa erilaiselta? Vai ovatko vain vuosien varrella muuttaneet väriä? Sain nimittäin juuri sinulta inspiraation tähän huiviin ja mielikuvissani se oli aina tuon värinen kuin kuvissasi :)

    1. Moikka Noora! Tarkoitat varmaan Tree Wrap -huivia? Nyt en osaa tarkalleen sanoa, kyllä noissa taitaa sävyt aina hieman muuttua joka vuosi, joten varmasti voi olla nykyään hieman eri väritys kuin tässä muutaman vuoden vanhassa huivissa :) Ihanan joululahjan olet saanut!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *