Meet Lily pt. II

Minulla on käynyt useimpien laukkuhankintojeni kanssa kunnon pulla. Olen nimittäin onnistunut hankkimaan kaikki Mulberryni jollain ilveellä aina halvemmalla, milloin outletkylästä tai lentokentältä – kerran vieläpä juuri ennen hinnannousua, huh! Mahtava tuurini jatkui, haaveilin nimittäin jokin aika sitten erään laukkukandidaatin perään valitellen kuitenkin sen huimaa hintaa. “Josko vaikka kesän alennusmyynneissä tärppäisi?” kirjoitin toiveikkaana. Ystävällinen lukijani vinkkasikin nähneensä Medium Lilyn US-puolella jo startanneissa kesäaleissa, joten jäin into piukeana kärkkymään alennusten alkamista myös täällä koto-Suomessa.

Perjantaina ihana Anne huikkasikin Instagramissa alejen alkamisesta ja tämän himoitsemani laukun olevan alennuksessa. Olin kuvitellut alennusmyyntien käynnistyvän vasta juhannuksen tienoilla, joten säntäsin sitten heti töistä päästyään kiireen vilkkaa Fabianinkadulle! Siellä minua odotteli Deer Brown-sävyinen, ihanan herkullinen karamellinruskea Medium-kokoinen Lily 30%:n alennuksella varustettuna :)

Nyt on mustalla pienellä Lilylläni kaveri! Rakastan Lilyn yksinkertaista muotokieltä, kätevää läppää ja kaunista olkaketjua. Tämän uuden tulokkaan väri taas – voi huokaus! Deer Brown on mahdottoman kaunis luonnossa, muistan ihastuneeni siihen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Lontoossa nähtyäni katukuvassa eräällä tyylittärellä Del Reyn. Miellän tämän eritoten kesälaukuksi, sillä en omistakaan muita vaaleita laukkuja, mutta onneksi Grainy Print-nahka kestää kuulemma hyvin hankaliakin sääoloja. Laukkua uskaltaa siis huoletta käyttää sateellakin arasta väristä huolimatta.

Ei riemulla rajaaa kun uusi laukku olalla, hih! Minulla on usein tapa yhdistää laukun hankinta johonkin saavutukseen tai muistoon, joten tämä olkoon palkintona itselleni ensimmäisestä oman alan työpaikasta. Siinäpä siis minun huikea alelöytöni ja samalla laukkukokoelman uusin tulokas! Onko joku muukin tehnyt jo hyviä löytöjä? :)

69 thoughts on “Meet Lily pt. II

  1. Voi miten ihana kuulla, että olet ollut jo noin pitkään matkassa mukana – kiitos kauniista sanoistasi! Vaikka tosiaan, kenenkään elämä ei ole täydellistä – tuo viisaus kannattaa aina muistaa :)

    Tunnustan olevani tosi huono petaamaan sänkyä, turhan usein se jää aamulla luonnontilaansa lakanat mytyssä eikä päiväpeitosta tietoakaan :D Voisin kyllä kuvata makuuhuonetta joku päivä ja näyttää minun versioni nopeasta ja simppelistä petauksesta :)

  2. Tämä on kyllä ihana! On kiva, kun pääsee hankkimaan jotain haaveilemaansa :) Toivottavasti sinäkin saat toteutettua haaveesi!

  3. Hih, voiei! Lilykuume on aina paha, kahden kuumeen kokemuksesta tiedän ;) Ja tottakai, laitan idean heti korvan taakse! Tykkään tehdä aina näitä “what's in my bag”-tyyppisiä postauksia, joten ihmeessä voin toteuttaa samaisen myös tästä :) Kiitos kiitos ja oikein ihanaa alkavaa juhannusta sinne!

  4. Mitä luulet lörpistyyköhän laukun nahka? Kun itse tykkään jämäkistä laukuista ja olen miettinyt medium lilyä mustana, mutta en ole uskaltanut ostaa jos pehmenee liikaa.

  5. Oih, niin ihana <3 Olen alkanut nyt viime aikoina vähän kallistumaan tuohon samaan väriin, mutta kokoa en vieläkään osaa päättää. Toisaalta tykkäisin pienemmästä Lilystä, mutta tuo medium näyttää jotenkin paljon ryhdikkäämmältä. Huoh.

    Olen Mulberryn nettisivuilta nyt tiiraillut tämän alen aikaan Lilyjä, mutta en ole saanut päätettyä, että mitä mä haluan tehdä. Aaaargh. :D Eli nyt niitä plussia ja miinuksia kehiin! Small vai medium? Apuaaa. :D

  6. Pitäiskö mun jotain provikkaa pyytää vinkistä ;)? Noh, ei sentään! Upeaa, että toiveesi toteutui! Mullehan kävi itselle köpelösti, että jäin ilman pienempää Lilyä :(. Ehkä se tulee jostain vastaan…?

  7. Kerrassaan upea uutukainen! Itsellä tämä ihanankamala laukkukuume, ja olen viime viikot pyörinyt tiiviisti Mulberryn sivuilla, musta medium lily on nyt se the laukku. Olisin kysynyt vielä tuosta hihnasta, pysyykö hyvin olalla?

    Blogisi on Jonna ihana piristysruiske tähän kaiken kiireen keskelle. Ihanat kuvat ja sitä ihanemmat ja inspiroivat asukuvat. Kommentointi vain on jäänyt vähäiselle, tällä hetkellä rakennuspuuhat imevät oikeastaan kaiken “ylimääräisen” ajan. Vierailulla tulee kyllä käytyä lähes päivittäin :)

    Tulevissa asukuvissa tulee varmasti näkymään tämä uusi ihanuus, katsotaan koska tulee oma klikattua kotiin ;)

    Ihanaa ja toivottavasti lämmintä ja aurinkoista kesän jatkoa!

    -Kirsi

  8. Hmm, itselläni ei tietysti ole tästä Grainy Print-nahasta entuudestaan kokemusta, joten en osaa täysin sanoa – ainahan se nahka hieman elää. Nahka on kuitenkin itsessään todella paljon jämäkämpää kuin esim. mustan Lilyni Soft Spongy-nahka, joten uskoisin sen säilyttävän muotonsa ainakin paremmin :) Nahka on myös siitä kiva, että laukku pysyy hyvin muodossa, vaikka ei olisikaan kovin täynnä.

  9. Hih, vaikeita valintoja! Tämä medium on kyllä jotenkin vähän ryhdikkäämpi ja “skarpimpi”, miellän itse pienen Lilyn hieman casuaalimmaksi, mikä johtuu tietysti varmaan myös nahan erilaisuudesta. Hitsit, vaikea sanoa kyllä! Medium ei näytä minusta yhtä hyvältä crossbodyna kuin Small ja on hieman kömpelömpi kantaa näin, toisaalta taas medium sopii hyvin hihna kaksinkerroin taitettuna olalle ja käsivarrellekin tarvittaessa. Medium tietysti vetää sisäänsä paljon enemmän tavaraa kaikkea aina vesipullosta sateenvarjoon ja kalenteriin, joten omien tarpeiden mukaan kannattaa miettiä :) Tsemppiä, jään mielenkiinnolla seuraamaan kumpaan päädyt ;) Ihanaa viikkoa kaunokainen!

  10. Hahah, ehkä! :D Isot kiitokset vielä sinulle ihana, kun vinkkasit! En olisi osannut odottaakaan tämän värin ja koon tulevan aleen, joten vinkistäsi osasin varautua odottelemaan. Eikä, voi ei miten harmi! Kannattaa pitää silmät kuitenkin vielä auki nettikaupan suhteen, josko laukkua vielä ilmestyisi sinne esim. palautuksina :) Peukut pystyyn!

  11. Ihanakamala laukkukuume tosiaankin, vieläpä kallis sellainen.. :D Medium Lilyä voin kyllä tähän astisen käytön myötä kehua niin paljon, olen omastani aivan hurmioissa! Hihna pysyy minusta kyllä hyvin, ainoastaan kumartuessa luiskahtaa helposti alas, mutta muuten pysyy tosi hyvin ja tuntuu tukevalta olalla.

    Teidän kommentit ne vasta piristäviä ovatkin, kiitos sinä ihana! Mukava kuulla, että olet siellä ruudun takana kiireestä huolimatta :) Mitä parhainta kesän jatkoa sinullekin ja tsemppiä rakennusmyllerryksen keskelle! Lopputulos se sitten varmasti palkitsee. Tulehan kertomaan, jos päädyt klikkaamaan laukun kotiin ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *