Kello tai koru lahjaksi?

Olen aina rakastanut lahjojen antamista. Kukapa meistä ei mielellään vastaanottaisi myös itse kivoja lahjoja, mutta nautin suuresti läheisteni ilahduttamisesta. Se tunne, kun tiedät hankkineesi saajalle jotain erittäin mieluista, etkä millään malttaisi olla jo paljastamatta yllätystäsi ja näkemättä toisen ilmettä! Minulla on usein tällaisessa tilanteessa vielä ärsyttävä tapa höpötellä lahjasta etukäteen ja antaa pieniä vihjeitä.

Aina ei kuitenkaan mielessä välttämättä olekaan mitään ideaa ja päänsä saa miettiä puhki keksiäkseen oikean lahjan juuri hänelle. Uskon, että joku muukin voi sanoa olleensa joskus samassa tilanteessa.

Sainkin aiheen tiimoilta hyvin mieluisan yhteistyöehdotuksen Suomen vanhimman kellomaahantuojan Perkko Oy:n taholta! Perkko Oy on perustanut kevään ja kesän lahjapulmia varten Lahjaideat.fi-sivuston, jonka alle on kerätty niin kauniita kelloja kuin kimaltelevia korujakin. Sivuston brändejä löytyy aina Michael Korsista, Emporio Armanista ja Seikosta Marc By Marc Jacobsiin sekä Leijonaan. Valikoima olikin varsin mieluinen minulle, joten saadessani valita sivustolta mieleiseni ei päätös ollut helppo.

Rosekultainen kello on ollut hankintalistallani pienen ikuisuuden. Eräs kandidaatti päätyi kerran kotiinkin asti, mutta lähti kuitenkin harmikseni eteenpäin ystävälleni kellon rannekkeen oltua pienennyksestä huolimatta auttamattoman suuri miniranteeseeni. Siitä lähtien olen aina silloin tällöin miettinyt uutta yritystä, joten tämä osui loistavaan saumaan!

Lahjaideat-sivustolta harkitsin niin Michael Korsin kuin Marc by Marc Jacobsinkin kelloja. Tällä kertaa päädyin kuitenkin jälkimmäiseen pohtien vielä hieman massiivisemman ja siromman kellon välillä. Lopulta valintani kohdistui tähän Baker Watch-malliin, jossa yksinkertaisuus ja sirous olivat kovasti mieleeni. Kello oli luonnossa vieläkin kauniimpi ja ruusukullan sävy aivan täydellinen – kello tuntui myös mukavan keveältä ranteessa.

Tässä siis minun uusi kellokaunokaiseni, mutta arvatkaapa mitä! Perkko Oy halusi ilahduttaa myös yhtä teistä – tai kenties ystävääsi tai parempaa puoliskoasi vapaavalintaisella lahjalla Lahjaideat.fi-sivustolta. Kerro siis, minkä lahjan valitsisit sivuston valikoimista itsellesi tai rakkaallesi ja jätä samassa sähköpostiosoite sekä nimimerkki. Jätä kommenttisi sunnuntaihin 8.6. klo 21 mennessä ja onnettaren suosiessa voit voittaa valitsemasi unelmiesi lahjan! :) Eikun rutkasti arpaonnea toivotellen!

Yhteistyössä Perkko Oy / Lahjaideat.fi

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

I’ve been meaning to get myself a rosegold watch for such a long time now. Actually I once bought one, but it was way too big for my small wrist after all, so I sold it to my friend then. Ever since I’ve been dreaming about finding the right one for me, so when I got a suggestion for co work with the oldest Finnish watch importer I didn’t hesitate for one second. 

It wasn’t an easy choice, but I decided to go with this simple yet elegant Baker Watch from Marc by Marc Jacobs. I’m absolutely in love with this! Thank you for Perkko Oy :) Unfortunately the giveaway is only valid for my Finnish readers!

418 thoughts on “Kello tai koru lahjaksi?

  1. Valitsisin tuon ruusukultaisen ihanuuden itselleni!<3
    Laura/laura.elorinne@gmail.com

  2. Olen ehkä tylsä, mutta valitsisin saman kellon kuin sinä Jonna. Tämä kaunis ja klassinen valinta täyttäisi huutavan kellotarpeeni! -Lumia

    luma@luukku.com

  3. Erittäin kaunis kello, sopii sinulle! Sama ongelma on minullakin monen rannekorun, kellon ym. kanssa, tahtovat olla liian löysiä ;) Jos arpaonnisuosii ottaisin itselleni Seikon klassikon Women SRZ385P1, yksinkertainen muotoilu, minulle sopivat värit ja kaikenlisäksi edellinen kello lopetti yhteistyön, joten tämä olisi hyvä arkikello.
    Valoisaa kesää sinulle, parvekepostausta innolla odottaen.
    Anskari

  4. ar1426 tuotenimellä oleva kello. Tyylikäälle ihmiselle 50-vuotislahjaksi.
    x_unrated(at)hotmail.com

  5. Amelie timanttisormuksen,täytän 75 heinäkuussa,eikä ole timanttisormusta.

  6. Valitsisin Marc by Marc Jacobsin teräskellon mallin MBM3198 itselleni lahjaksi kuukausia kestäneestä yliopiston pääsykokeisiin valmistautumisesta ja töissä jaksamisesta. Olisin aivan innoissani jos arpaonni sattuisi kohdalle, sillä olen haaveillut uudesta kellosta jo iät ja ajat, ja tämä olisi täydellinen ajankohta saada uusi upea kello. :)

    http://www.lahjaideat.fi/tuotteet/marc+by+marc+jacobs/teraskello-mbm3198
    katariina.haapavaara@gmail.com

    -Kata-

  7. Marc by Marc Jacobs Teräskello MBM3198 olisi aivan ihana omaan ranteeseeni <3

    milla521(at)hotmail.com

  8. Valitsisin paletti jewelryn valkokultaisen Amelie timanttisormuksen K100-405VK.
    T. Magdalena (ongoing22@hotmail.com).

  9. Teräskronografi   DZ4209- ranneke ja kuori terästä- kellotaulun halkaisija: 51 mm- vesitiiviys: 50M

    Haluaisin ehdottomasti muistaa aviomiestäni ja kiittää hänen neljän vuoden panostuksesta siihen, että minä olen voinut hoitaa pienet lapsemme kotona. Ensimmäinen hääpäiväkin ensi kuussa koittaa joten arpaonnen suosiessa saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

    jenni.m.nieminen@gmail.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *