Sunnuntaileipomuksia

Voi nuppuset teitä – lämmin kiitos kaikista ihanista onnitteluista perjantaiseen postaukseen! Ihan mieletöntä, miten moni oli niin vilpittömän iloinen toisen, kuitenkin melkein tuntemattoman ihmisen puolesta. Kertoo teistä siellä ruudun takana paljon, vaikka kyllähän minä sen jo tiesinkin ♥

Useat olivat myös kiinnostuneet työvaatejutuista ja niitä on ehdottomasti luvassa, jahka ensi viikosta ehdin kaupoille asti! Nyt kuitenkin tähän sunnuntaihin, jolloin hemmotellaan maailman rakkaimpia äitejä. Nukuin itse pitkät makoisat unet, minkä jälkeen valtasin keittiön leipomuksia varten poikaystävän avustaessa vieressä. Eilen vielä niin siisti keittiö on nyt saanut kevyen jauhopeiton ja porkkanaraastekerroksen ylleen ;)

 Lattissima Pro saatu Nespressolta

Pohjan ollessa uunissa paistumassa ehdin tehdä itselleni täydellisen laten ja istahtaa sohvalle myöhäisen aamupalan kanssa. Idylli oli tästä rauhallisesta hetkestä kuitenkin pian kaukana tämän rähmäkäpälän kaadettua kirosanojen saattelemana kahvit pöydälle! En voi kuin taas todeta, että oli viisas veto teettää tuon käsittelemättömästä puusta tehdyn sohvapöydän päälle lasitaso… :D

Nyt kuitenkin kuorrutuksen tekoon – arvaatteko jo mitä täällä on tänään leivottu? Myöhemmin tänään kokoonnumme sitten koko perheen kesken kahvittelemaan. Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille sitä viettäville! :)

Related posts

12 thoughts on “Sunnuntaileipomuksia

  1. Toi keittiön välitaso näyttää tosi kivalta! Onko se mitä materiaalia ja onko päälle laitettu lasi (vai miten se on “suojattu”)? :) T. Petra

  2. Ihania kuvia… Niin rentouttavia. :-)
    Luulisin, että porkkanapiirakkaa leivoitte. ;-)
    Mukavaa sunnuntaita muru! ♡

  3. Hei! Minulla on parikin kysymystä. Ensinnäkin mulberryn alexasta. Miten laukun pinta käyttäytyy vesisateessa? :-) ja toinen on, että onko sinulla nyt ripsienpidennyksiä- ja jos on niin missä huollatat? :-)

  4. Kiitos – minäkin tykkään siitä kovasti! Tarkoitat varmaan välitilaa siis etkä keittiön tasoja? Välitila on laminaattilevyä ja ihan sellaisenaan ilman lasia, helppo pitää puhtaana kun voi vain pyyhkäistä lian :)

  5. Kiitos muru! Ja sitäpä juuri, porkkanakakulla herkutellaan siis taas seuraavat päivät :) Toivottavasti siellä on vietetty mukava viikonloppu <3

  6. Heippa hei, Laura! Mulberryn Alexa ei ole kyllä mikään sadesään laukku, nahka imaisee kosteuden itseensä ja vieläpä tuohon vaaleaan ruskeaan nahkaan jäävät pisarat helposti suojasuihkutuksesta huolimatta. Omassakin laukussani on nähtävissä pisarajälkiä, joten nykyään käytän sitä hyvin varovaisesti sateisella säällä. Pidennyksistä sitten, otin itse asiassa ripset juuri taas uudestaan – käyn eräällä naisella Pohjois-Helsingissä päin hänen kotonaan huollattamassa :)

Comments are closed.