Weekly Roundup

Kuluneella viikolla on ollut aikamoista haipakkaa – ensi viikolla on erään stressaavan ryhmätyötehtävän palautus, joten sen parissa ollaan väännetty monta tuntia. Näköjään arkeen palaamiseenkin on vielä totuttelemista ja olen välillä taistellut päiväunia vastaan vielä kahdeksan aikaan illallakin. Toisaalta taas aamuisin (muutaman torkutuksen jälkeen, kröhöm) olo on tuntunut tavallista virkeämmältä, liekö syynä tuo aivan mieletön auringonpaiste, josta ollaan saatu nauttia lähes joka päivä. Olen sellainen ihminen, että minuun vaikuttaa valo aivan hurjan paljon ja olenkin yhtä hymyä kirkasta sinistä taivasta katsellessa :) Toivottavasti tätä jatkuu vielä pitkään!

Raivasin viime viikon aikana kaikki vähänkään jouluiset koriste-esineet pois ja kuten täällä jo kerroin, on minulla meneillään aivan hirmuinen sisustusvimma! Olen potenut varsinkin aika kovaa tyynymaniaa ja voisin koristaa sohvan täpötäyteen erilaisia tyynynpäällisiä. Jotenkin tuntui, että koti kaipasi hieman freesimpää ilmettä, joten yksi aleista tilattu uutukainen löysikin jo paikkansa sohvannurkasta. Eräs tekijä on kyllä myös tuo valo – kotihan näyttää ihan erilaiselta pitkästä aikaa auringon kylpemänä!

Del Rey on kulkenut mukanani yliopistolla monena päivänä ja voi juku, että voikin laukku olla täydellinen. Rakastan sen joka ikistä yksityiskohtaa, mutta parasta tässä on myös sen keveys. Ehdottomasti yksi Soft Spongy-nahan etuja, sillä laukun voi helposti sulloa täyteen tavaraa ilman että siitä tulee mahdoton kannettava.

Ja vielä kurkistus viime päivien kotiasuuni. Ei ole mitään parempaa kuin tulla kotiin ja vaihtaa kiristävät vaatteet mukavampiin. Minulla tämä tarkoittaa yleensä pyjamahousuja, pehmoisia tohveleita ja näin pakkaspäivinä jotain mahdollisimman lämpimää yläosaa. Tämä Zaran supermuhkea neulehuppari on mitä parhain lämmittäjä, johon kääriydyn aina heti kotiin päästyäni.

Eilen taas hyppäsin pitkästä aikaa junaan ja matkasin viikonlopuksi Helsinkiin. Luvassa on tenttilukujen aloittelemista, hyvää ruokaa, rentoilua ja tietenkin Putous-katsomoa lauantaina! Viettäkäähän tekin oikein mukava viikonloppu :)

14 thoughts on “Weekly Roundup

  1. Täällä on myös pieni sisustusvimma… Pitäisi vain järkevästi ja rauhassa miettiä noita juttuja, ettei hutiostoksia tulisi. Onneksi viikonloppu on vapaa, voi rauhassa miettiä… ;-)
    Tuo Zaran neulehuppari on kyllä ihana! ♡
    Ja Del Rey… ♡
    Ihanaa viikonloppua! :-)

  2. Oih, tuo neulehuppari näyttää niin ihanalta ja lämpöseltä! Ja Del Rey….. En viitsi edes aloittaa sen kehumista.. :D Sen kun vielä joskus omaankin käyttöön saisi.. :) Mukavaa viikonloppua Jonna! Toivottavasti auringonpaistetta riiittää pitkään siellä!

  3. Sanopa muuta, on vähän sellainen “kaikki tänne heti nyt”- olo ;) Viikonloppu onkin hyvää aikaa miettiä sisustusjuttuja. Kivaa viikkistä sinnekin, en pääse yli miten ihanaa tämä auringonpaiste onkaan! :)

  4. Se on aivan mieletön, te tuskin siellä Espanjassa tarvitsette ihan näin paljon lämmikettä ;) Hih, Del Rey'hin olen kyllä ollut aivan äärimmäisen tyytyväinen! Oikein ihanaa viikonloppua sinnekin :)

  5. Olisin sellaista halunnut kysyä, että mitkä oli mielestäsi avainasioita siinä että teillä poikaystäväsi kanssa kesti parisuhde niin pitkän erossaolon noin nuorina vielä? Eikö ikinä tuntunut siltä kummastakaan että haluaisi olla yksin tai tapailla muita? Tai pelkäsitkö että niin kävisi? Oletko yhtään mustasukkainen hänen tapaamista muista ihmisistä ja saaduista tyttöpuolisista kavereista jne?

    T. Jenni – blogisi uskollinen lukija :)

  6. Yksi iso tekijä on varmasti se, että seurusteluvuosia oli takana jo useampia poikaystäväni lähtiessä ensimmäistä kertaa vaihtoon, suhde oli siis jo niin vankalla pohjalla. Ihan alkuaikoina olimme puolin ja toisin joskus mustasukkaisia, mutta vuosien myötä siitä on päästy, joten siinä mielessä erossaolo oli luottamuksen kannalta helppoa.

    Kun tiesi tämän olevan kuitenkin vain väliaikaista, niin sen voimin sitä sitten vaan jaksoi :) Luojan kiitos on nämä nykyajan keksinnöt – ilman skypeä tuskin oltaisiin pärjätty! Yksinoloa tai muiden tapailua en kaipaa, jotenkin tuntuu vaan niin luonnolliselta ja oikealta tässä ja nyt <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *