Aatonaatto

Tämä päivä menikin juostessa kiireessä paikasta toiseen. Arvatkaa vaan olimmeko iltapäivästä ostamassa vielä viimeisiä joululahjoja ihan vaan muutaman muun mattimyöhäisen kanssa ;) Noh, nyt ovat kuitenkin kaikki lahjat paketeissaan ja odottelemassa kuusen alle pääsyä huomenna. Tai oikeastaan pukin konttia, meille kun tulee ihkaoikea valkopartakin käymään!

Ostoksilla juoksentelun lisäksi kävin avittamassa äitiä huomisten tarjottavien kanssa sekä leipomassa myös siskontytön kanssa pipareita. En ole pariin vuoteen niitä leiponut saati koristellut, joten olin aivan innosta piukeana pursottelemassa kuorrutetta sekä ripottelemassa koristeita. Intoa taisi olla tädillä enemmän kuin tuolla nopeasti kyllästyvällä kolmevuotiaalla!

Mitenkäs tuo meidän “kuusi”? Kun ei oikeaa kuusta tänne jaksettu rahdata, niin kyllähän tuo pikkiriikkinen sypressikin asiansa ajaa! :D Löysin vieläpä Pentikistä niin suloisia pieniä lasipalloja, että onhan tuo aika hellyyttävä näky. Kuusen vierestä löytyy kasa läheisten paketteja sekä yksi vähän isompi murun mukana Hollannista tullut paketti minulta minulle. Olen malttanut pitää sen vielä piilossa kassissa kertaakaan kurkistamatta, mutta huomenna säntään kyllä heti aamusta avaamaan sen kääreistään!

Nyt Love Actually pyörimään sohvannurkkaan käpertymään, en voi vieläkään uskoa että tuo toinen on tullut kotiin ♥ Jos en ehdi enää huomenna toivottelemaan, niin mitä parhainta joulua ihanat!

I’ve spent my day rushing around and picking up the last Christmas gifts. Now all the gifts are finally wrapped and waiting for giving for my loved ones tomorrow. There’s also a present from me to myself – I haven’t even peeked inside the bag so I’m going to burst with excitement soon! Luckily there’s only one night left till Christmas ;)

It’s time to put Love Actually playing and curlp up on the sofa with my love. I still can’t believe that he’s finally home from abroad ♥ Just wanted to wish you all a Merry Christmas!

39 thoughts on “Aatonaatto

  1. Hyvää joulua myös sinne! :) ihanaa, että sait poikaystäväsi joulun alla kokonaan kotiin, oon niin onnellinen ja ilonen sun puolesta asian tiimoilta :).

  2. Oikein hyvää Joulua ja lämpöistä mieltä suloinen Jonna! Ihanaa hiljentyä Joulun viettoon rakkaiden kanssa ja niin hienoa, että olet saanut kultasikin pysyvästi vierellesi. Vuosikin lähenee loppuaan, joten kiitos sinulle valtavasti ihanasta blogistasi tämänkin vuoden varrella. Vaikka olen sinua paljon vanhempi, niin pidän valtavasti klassisesta tyylistäsi ja tavastasi kirjoittaa ja ottaa lukijat huomioon….ihan mielettömän upeista kuvista puhumattakaan:) Ihan joka päivä vierailen täällä vaikkakin olen laiskuri kommentoija….
    -monan mami-
    Ps…Minullakin on aivan samanlainen harmaa suuri pussukka kuusen alla. Oman vuosien, vuosien haaveeni, jota en ole itse raaskinut hankkia, toteuttivat rakas ihana tyttäreni yhdessä mieheni kanssa

  3. Oih taidan jo arvata mitä mulberryn kassista löytyy, olet selvästi ollut kilttinä! ;) Meiltäkin kuusen alta löytyy muutama lvn paketti, en millään malttaisi iltaan odottaa! Olen tietysti itse ensimmäisenä hereillä vielä 19-vuotiaanakin, joulupukin kuumaalinjaa ei vaan voi missata vielä tänäkään vuonna. Voi kuinka ihanaa Joulua Jonna!! <3 (Jos nyt sitten viimeisen kerran :DD)

    -S

  4. Voi vitsi miten sympaattinen pikku kuusi=D <3 Ja jännityksellä odotan mitä harmaasta kassista paljastuu;) Ihanaa joulua teille sinne!

  5. Kiitos paljon Laura, toivottavasti sielläkin on syöty masut täyteen ja nautittu läheisten seurasta :) Olen kyllä sanoinkuvaamattoman onnelinen, että poikaystäväni on vihdoin kotona – ihana että sinäkin myötäelät <3

  6. Hih, no eikös! Kassin sisältö paljastunee pian ;)

    Toivottavasti sielläkin vietettiin ihana aatto, rentouttavaa joulupäivää <3

  7. Kaunis kiitos toivotuksista ja mitä ihaninta joulupäivää sinne <3 Joulussa yhdessäolo on kyllä kaikista parasta ja kaiken sen kiireen ja hössötyksen jälkeen on ihana vain rauhoittua.

    Tiedätkö, sait sanoillasi aikaan valtavan hymyn täällä päässä! Kiitos oikein paljon, olen ihan otettu kehuista :) Ja voi miten ihanaa, että Pukki toteutti vuosien haaveesi tänä vuonna! Täytyypä urkkia Monalta, että mitä he oikein sinulle hankkivat :)

  8. Tarkkaa summaa en ole kyllä laskenut. Meillä ei ole tapana ostaa hirveän arvokkaita lahjoja, mutta kun perhe on tänä päivänä sen verran suuri, tulee lahjoja ostettua määrällisesti paljon :) Sydämellistä joulun aikaa sinnekin!

  9. Kilttinä on tosiaan taidettu olla ;) Oi että, mitä ihanaa pukki toi? Kuuma linja oli täälläkin auki aaton aamuna, hih! Toivottavasti teillä on ollut ihana joulu <3

  10. Sen agendanhan pukki toi jonka kävinkin itse ostamassa, sekä roundcoinpurse zippy coin pursen ja kosmetiikka laukun! Pukki kyllä tuntee mun maun ;) Ihana joulu tosissaan saatiin viettää, ensimmäinen yhdessä vietetty joulu poikaystävän kanssa. <3

    -S

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *