Laukkupohdintaa

Jokin aika sitten sain lukijalta toiveen esitellä laukkukokoelmani, laukkutyttö henkeen ja vereen kun olen! Olen kuitenkin esitellyt tämän pikkuperheeni aika tarkalleen vuosi sitten, minkä jälkeen lisäystä on tullut vain yhden laukun muodossa. Innostuin kuitenkin kaivelemaan arkistoista kuvia näistä yksilöistä, lähinnä taka-ajatuksena kartuttaa myös itselleni tätä kokoonpanoa.

Olen nimittäin potenut viime aikoina pienoista laukkukuumetta, joka nostaa päätään aina silloin tällöin. Pitkään aikaan sellaisesta ei olekaan kärsitty, vaikka ei sillä ettenkö tasaiseen tahtiin ihastelisi kuola valuen muun muassa Pinterestin haavekansiotani. Olen kuitenkin ollut aivan erityisen tyytyväinen kaapissani majaileviin laukkuihin, eikä alkukesästä viimeisimmän hankittuani mielessäni ole ollut mitään tiettyä säästökohdetta.

<

Kurkataan nyt kuitenkin sinne kaappien kätköihin, josta ei tosin pitäisi ilmestyä teille mitään yllätyksiä. Valikoimani on omasta mielestäni aika kattava, sieltä löytyy kaikkea niin arkeen kuin juhlaankin, niin hieman pienempää kuin tilavampaakin laukkua eli jokaiseen tarpeeseen. Yläriviltä löytyy Mulberryn klassinen Bayswater, samalta merkiltä ihastuttava musta Lily sekä kassialman paras ystävä Louis Vuittonin Neverfull GM. Kahdelta viimeiseltä riviltä taas Longchampin Roseau, Mulberryn Regular Alexa, LV:n Speedy 30 sekä Pochette Monogramina sekä MICHAEL Michael Korsin juhlavampi Wesbter Clutch.

Olen hieman pohtinut, että pitäisiköhän sitä myydä jossain vaiheessa seuraavan hankinnan alta jokin laukku pois, etteivät kaapit pursuaisi ihan yli äyräiden. Olen vain äärimmäisen huono luopumaan mistään ja jokaiseen näistäkin olen onnistunut luomaan jonkin naurettavan tunnesiteen :D Toisaalta haaveissani siintää musta isompi arkilaukku, joka olisi nykyistä näppärämpi kantaa, toisaalta taas löydän itseni aina vaan unelmoimasta Monogram-vahvistuksesta isomman laukun muodossa.. Haaveistani kuitenkin lisää ihan omassa postauksessaan!

Mites te muute laukkutytöt siellä ruudun takaa, oletteko tyytyväisiä kokoelmiinne tällä hetkellä vai siintääkö unelmissa jokin tietty? ;)

A while ago I got a request from my reader if I could make a post about my bag collection. I’ve made one quite pricisely a year ago, and there has been only one addition since that. Anyhow, I ended up looking for some old photos of my bags to consider about the collection myself, too. My little bag family consists of the classic Mulberry Bayswater, the charming Lily, Louis Vuitton Neverfull GM, Longchamp Roseau, Mulberry Alexa Regular, LV Speedy 30 in Damier Ebene and Pochette in Monogram and last but not least MICHAEL Michael Kors Webster Clutch.

I’ve been really happy with my collection for a long time now and there hasn’t been any spesific bag on my mind, but lately I’ve found myself dreaming of a new one. Although I’ve been thinking that I should probably sell forward one of these to get a new one, so that my home wouldn’t be full of bags! I’ll tell you more about my dreams later, but now I would like to hear about your cravings. Are you happy with your bag collections at the moment or is there some bag on your mind? ;)

58 thoughts on “Laukkupohdintaa

  1. Livenä en ole tätä Epi versiota nähnyt, ens kuussa tarkoitus piipahtaa liikkeessä, niin pakko hypistellä. Kuvissa ainakin kiva, ja omat Neverfullit on ollut niin ahkerassa käytössä, tykkään niin tuosta mallista.

    Jep, jep, juurikin tämä huivi :) Oli rutkasti tuuria matkassa. Ja vihdoin tämän etsintä päättynyt.

  2. Kiva kuulla Neverfullin hyviä puolia! Tarvitsisin myös tilavaa lentolaukkua kun näyttää siltä, että tätä Lontoo-Helsinki väliä tulee lennettyä jokseenkin usein, joten siihenkin laukku varmaan soveltuisi!

    Tuosta Ebaysta täytyy vielä vinkata sen verran, että itse olen Ebayn kanssa todella paljon luottavaisempi kuin esim. huuto.netin kanssa. Ebayssa kaikki ostokset tehdään Paypalin kautta, joka takaa, että saat rahasi takaisin jos osatamasi tuote on kadonnut matkalla/väärennös/rikki/väärä tuote. Huuto.netissä on pakko luottaa toiseen henkilöön – mitään laillisia takeita ei ole. Itselleni kerran kävi kamala tilanne pari vuotta sitten kun ostin Ebaysta Mulberryn Bayswaterin ja saatuni sen käsiini tajusin sen olevan väärennös – taitava sellainen, mutta väärennös joka tapauksessa. Ei muuta kuin kiikutus Mulberryn liikkeeseen, jossa laukku tosiaan todettiin väärennökseksi. Laukku lähetettiin Mulberryn kustantamana Engalntiin arvioon ja viikkoa myöhemmin tuli tosite, jossa se todettiin kirjallisesti väärennöksiksi. Skannasin tämän paperin Paypalille ja seuraavana päivänä napsahti rahat (postikuluineen kaikkineen) takaisin Paypal-tilille. Pari viikkoa myöhemmin ostin toisen (aidon) Baysin (joka tosin sekin on jo ehtinyt vaihtaa omistajaa). Eli vaikka Ebay saattaa vaikuttaa pelottavalta, mielestäni homma toimii paljon turvallisemmin juuri tuon Paypalin ansiosta! Suosittelen ehdottomasti siis kokeilemaan – joskus sieltä voi löytää todellisia aarteita! :)

  3. Sulla on kyllä toimiva pikku perhe!:-)<3 Aaah vitsit kun mulla on oikeesti kokoajan laukkukuume....aina silmiin osuu uutta himoittavaa :p Varsinkin täällä Lontoossa kun tarjonta on niiiiin runsas,ja kadulla kävelee kokoajan vastaan mitä ihanampia yksilöitä :-))

  4. Näin talvea vasten kotiutan ihanan ikonisen speedyn, damier ebene kuosissa myös ;) taidan kyllä päätyä itse kokoon 35! :) Uskoisin että agendaan tulen olemaan tyytyväinen, ihanahan sellainen kaunotar on aina laukusta kaivaa! Ihanaa viikonloppua Jonna! <3
    -S

  5. Kiitos paljon, ihana varmasti sinunkin kokoelmasi ;) Pradan ottaisin myös mieluusti kokoelman jatkoksi jonain päivänä, voih!

  6. Kiitos murunen! Ja voi pojat, mikä ihana uusi perheenjäsen paljastuikaan sinun keltaisesta kassistasi!!

  7. Sulla on hirmu kiva ja monipuolinen kokoelma, vähän saman tyyppinen kun mitä itseltänikin löytyy :). Tällä hetkellä löytyy 6 Vuiskaa, 3 Korssia ja Mulberryltä Lily ja pari vintage kaunotarta. Kotiutin juuri shopbopilta Rebecca Minkoffin mini mac laukun ja ai että kuinka siitä tykkään. Seuraavana hankitalistalla olisi Phillip Limin Pashli satchel, mutta se edellyttää jonkun olemassa olevan kaunottaren joutumista myyntiin :/. Todennäköisesti neverfull azurini. Shopbopille olisi vielä alekoodikin, mutta kuinka ollakkaan medium kokoiset mustat Pashlit on loppu :(.

    Mulla kävi muuten huono tuuri MK:n selman kanssa, josta repesi klenksu, johon kantohihna kiinnitetään irti. Teen laukusta reklamaation ja jos saan rahat takaisin, ostan tilalle varmaan Alexan kun olen hiukan tyytymätön laukun laatuun. Jännä nähdä mitä sun haavelistalta löytyy :).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *