Kävikö pahasti?

Törmäsin eilen Saara Sarvaksen Sano yksikin syy, miksi et auttaisi-postauksen kautta Lily-yhteisössä ja muualla sosiaalisessa mediassa kiertävään kampanjaan. Harvemmin tällaiset blogeissa kiertävät kamppikset tai haasteet innostavat, mutta tämä meni niin kertakaikkisen tunteisiin, etten voinut olla tarttumatta ja kantamatta omaa korkeani kekoon.

Kävikö pahasti?- kampanja sai alkunsa Rosannan postauksesta, jossa hän kertoi bussissa sattuneesta tapauksesta, jossa kukaan ei nostanut takamustaan auttaakseen keskelle käytävää kaatunutta vanhusta. Tekstin luettuani olin järkyttynyt, vihainen ja ehkä vähän surullinenkin. Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä viimeistään tässä kohdassa: “En voi kuvitellakaan, kuinka nöyryyttävältä tuntuisi maata avuttomana keskellä likaista käytävää naamallaan ilman kenekään apua. Ihmisten tuijottaessa. Minulta olisi ainakin tullut itku.” 

En kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten tuollaisessa tilanteessa toimiminen ei ole jokaiselle, etenkin joukolle aikuisia ihmisiä täysin itsestäänselvää. Viime viikolla lähtiessäni yliopistolta kotiin näin tien vieressä makoilevan hieman rähjäisen miehen tyhjä pullo kirkasta kourassaan ketarat levällään. Myönnän, että minulle itselleni olisi iso kynnys mennä auttamaan tässä tilanteessa, joten olin positiivisesti yllättynyt, kun ympärille oli jo kerääntynyt joukko nuoria miehiä tarkastamaan tilannetta. Täytyisi ensi kerralla itsekin muistaa vaikka sitten sen turvallisen välimatkan takaa kysyä, “Onko kaikki ok?” ja tarvittaessa soittaa hätäkeskukseen. Tämän bussitapauksen luettuani olen iloinen myös siitä, että vuosi pari takaperin mummini kaaduttua pahasti jalkakäytävällä, oli tällöin heti paikalla useampi nuori nainen nostamassa häntä ylös ja soittamassa apua.

Läheiseni tietävät, kuinka jaksan itse aina peräänkuuluttaa hyvien käytöstapojen perään, etenkin niiden pienten arkisten tilanteiden kohdalla. Tietenkään aina ei voi huomata kaikkea ja olisi tekopyhää sanoa auttavansa itse aina ja joka kerta, mutta kyllä – voin sanoa pyrkiväni olemaan avuksi muille mahdollisimman usein. Jään usein pitämään ovea auki ihmisille, erityisesti jos huomaan takaani tulevan vaikka lastenvaunujen kanssa liikkuvan, useat kerrat olen myös auttanut vaunullisia pois junasta. Pyrin myös aina tarjoamaan paikkaa täydessä kulkuvälineessä vanhuksille tai vaikka liikuntarajoitteisille. Viimeksi Helsingissä käydessäni seisoin täpötäydessä junassa ja vieressäni horjui vanha rouva – ja niin, istumapaikat olivat kaikki varattuja. Lopulta eräs nainen ainoana koko vaunussa huikkasi penkiltään, “haluaisiko rouva paikan“, ja minun oli pakko hieman kääntyä hymyilläkseni tälle naiselle. Sitten on vielä ne todella pienet arkiset asiat, kuten ruokakaupassa sen kapulan laittaminen omien ostosten jälkeen. Se ei vie montaa sekuntia, mutta helpottaa huomattavasti takanasi olevaa asiakasta (kuin myös sinua itseäsi, kun tämän kyseisen henkilön ei tarvitse hyppiä ylitsesi ja tulla iholle ottaakseen sen pirun kapulan).

Tulipas päästettyä runosuoni valloilleen ja avauduttua… Toivon todella, että jokainen teistä siellä ruudun takana reagoi tähän kampanjaan jotenkin, mieluiten tietysti jollain konkreettisella teolla arjessa. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, toisten auttamisesta tulee hyvä mieli itselleenkin! Ja niin tulee muuten myös kiitoksen saamisesta, joten samassa yhteydessä muistuttelisin myös kohteliaan kiitoksen tärkeydestä :)

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille kivaa torstaita!

Sorry for no translation this time! :)

53 thoughts on “Kävikö pahasti?

  1. jep.voin sanoa,että kokemusta on ja ihan tosi konkreettisella tasolla.tästä on aikaa jo 8v.,mutta silti.rautatietorilla,eli metro asemalla.eräs mies oli lyyhistynyt maahan kenenkään huomioimatta mitenkään.aikaa oli kuitenkin jäädä töllistelemään kädet taskuissa.menin ja kokeilin miehen pulssin.sydän oli pysähtynyt ja aloitin,välittömästi sydän hieronnan,eli elvytyksen.oli hytötyä ensiapukurssista.jouduin elvyttämään n 5 min kunnes tuli lääkäri ambulanssi.kuitenkin myöhemmin kuulin,että mies oli selviytynyt ja että hänellä,oli tukos sydämmessä.oloni huippu hieno,kun pystyin todella auttamaan.mies olisi kuulema kuollut ilman elvytystäni

  2. Voi kauhistus, aiheutit täällä päässä ihan kylmät väreet tarinallasi.. Todella hienoa, että menit auttamaan tilanteessa ja vielä upeampaa on se, miten toimit! Tuollainen ei varmasti ihan hevillä unohdu mielestä, sentään pelastit toisen hengen. Huh, onneksi on sinun kaltaisiasi ihmisiä vielä tässä maailmassa <3

  3. kaikkein pahimmalta tuntui,erään miehen lausahdus vieressä,kun laskeuduin miehen luo hän tokaisi”.humalassa se on kuitenkin”.olin sen elvytyksen jälkeen,niin spagettia,kuin olla voi.se oli tosi raskasta.en jaksanut tuon lauseen sanoneen mieheen jäädä kommentoimaan,enkä edes katsonut,oliko hän vielä siellä.mutta mielessäni kiehuin.ajattelin,että onneksi kaikki ihmiset eivät ajattele samoin.se olisi ollut toden näköisesti ollut sen mies paran kohtalo?tekisin sen kaikille,jos apua tervitsee.olemmehan kaikki läheisiä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *