Kurkistus kotiini

Olette jo kovasti toivoneet lisää kuvia kodistani! Paljon on täällä järjestelty paikkoja kuntoon ja puunattu, mutta samalla paljon on vielä kuitenkin kesken. Eilen oli niin upean aurinkoinen päivä ja asunto oikein kylpi valossa, että innostuin kuvaamaan teille muutamia yksityiskohtia. Varsinaista kotipostausta saatte vielä odotella jonkin aikaa, mutta tässä pieni kurkistus kotiini :)

Paljon niitä kaipailemiani beigen ja vaalean eri sävyjä, sekä tummaa puuta tuomaan hieman kontrastia. Pähkinän värinen ruokapöytä, joka toimittaa useimmiten myös niin työ- kuin meikkipöydänkin virkaa, on yksi suosikkielementeistäni täällä. Pieneen tilaan oli vaikea löytää sopivan kokoista pöytää (kiitokset siskolle löydöstä <3) ja tämänkin mahtuminen hieman jännitti, mutta se olikin just eikä melkein. Tuon ääressä on jo nautittu aamukahvit, bloggailtu, vietetty teehetkiä ja käyty yöllisiä keskusteluja aamuviideltä pienen yöpalan kera, hih.

Keittiöni on aika pikkuinen, mutta riittää oikein mainiosti yhden hengen kokkailuja varten. Tämän lisäksi ruokatila sekä olohuone ovat samaa tilaa, makuuhuone taas on erillinen. Olen yrittänyt ripotella samoja elementtejä ympäri kotia, joten esimerkiksi rottinkia löytyy monien yksityiskohtien muodossa. Rakastan kaikenlaisia koreja ja säilytysratkaisuja, löysinkin juuri ennen lähtöäni Cobellosta lehtiä varten kivan valkoisen laatikon, joka sopii TV-tason viereen kuin nakutettu. Pentikin pieni rottinkikori taas löysi paikkansa yöpöydän tasolta. Noissa laatikoissa on vaan se huono puoli, että sinne tulee helposti sysättyä kaikkea epämääräistä “mille ei vielä ole paikkaa”… :D

Tältä näyttää siis rakas kotikoloni, jossa olen nyt parin viikon ajan asustanut. Muutamia täältä puuttuvia juttuja ovat vielä mm. verhot, sekä päiväpeite, erityisesti jälkimmäisen löytäminen 120 senttiselle sängylle on osoittautunut hankalaksi.. Vinkkejä hyvistä paikoista otetaan vastaan!

You’ve been asking a lot for more photos of my new apartment. I’ve been organizing and cleaning here much lately, but there’s still a lot to do, until it’s finally ready (or even close to that!). Yesterday I got excited taking some detail photos to show you guys, and here’s what it looks like :) I’ve been living here for two weeks now, and it really feels like a home already!

75 thoughts on “Kurkistus kotiini

  1. Kiitos murunen! Sellaista mukavan pehmeää fiilistä olen tänne hakenutkin, vielä kyllä kaipaisin ripauksen lisää, hmm, sitä jotain ;) Sohvapöytä on Riviera Maisonin, pitkän haaveilun jälkeen pääsin sen vihdoin omaan kotiin hankkimaan!

    Finlaysonia vinkattiinkin ylempänä myös, täytyy tutkailla heidän valikoimiaan :) Kotinne näyttää ihanalta ainakin Instagram-vilauksen perusteella! Kyllä se sisustuskärpänen sieltä vielä pian puraisee, etenkin kun nyt syksyn tullen on ihana myysailla kotona :)

  2. Voi kiitos Än! Onpa ihana kuulla että tämä on näköiseni, ja vielä kivempaa jos sait tästä ripauksen inspistä :) Mukavaa viikonloppua!

  3. Jes, onneksi on tosiaan Stockan verkkokauppa ;) Yritin katsella aikaisemmin jo Villa Stockan sekä Decor Stockan valikoimia, mutta ainakaan tuolloin ei osunut silmään. Ehkä kivoja yksilöitä on vasta tulossa, kiitos vinkistä :)

  4. Heippa! Voi miten kiva kuulla, että olet pysynyt mukana matkassa jo noinkin pitkään :) Erityisen ihana on aina myös tietää, että teitä löytyy sieltä ruudun takaa niin eri ikäistä porukkaa, mahtavaa!

    Elloksen nettikauppaa olenkin tarkkaillut ahkerasti etsimieni tekstiilien toivossa. Siellä on vain niin valtavan laaja valikoima, että sen haravoinnissa menee tovi, hih! Kiitos siis vinkistä, jatkan etsimistäni sieltä :) Mukavaa viikonloppua!

  5. Se on minustakin niin suloinen! Tapetti oli täällä jo entuudestaan, enkä pistä sitä ollenkaan pahakseni :) Pidän myös siitä, että se hieman taittaa valoa, eikä siis tule esiin niin selvästi joka valossa ja on täten aika hillitty.

  6. RM:n vähän olisin jo veikannutkin ;) Tuo samaisen merkin kolmikerroksinen “keksipurkki” on ollut ties kuinka kauan wanties-listalla, ehkä poikkean Kantriinassa kun seuraavan kerran eksyn sinne päin keskustaa!

    Ja voi kiitos! Eiköhän se tästä pikku hiljaa, koska iltaisin tulee vietettyä enemmän aikaa näissä neliöissä kuin kesällä! ;-) Bongailin muuten tosi nättejä päiväpeittoja myös Ellokselta, etenkin Zara Homella muutama hurmaava.

  7. Aivan todella upealta näyttää, luonnonvärejä ja yhteensopivia juttuja! Tuonne kelpaa fuksiriennoista palata! :)

  8. Tuo olisi kyllä väriltään hyvin lähellä sellaista mitä etsin! Olet kultainen kun vinkkasit, kiitos :)

  9. Voi kiitos kovasti! Mikään ei kyllä voita omaan sänkyyn pääsyä piitkän illan jälkeen ;)

  10. Ah kiitos, tiistaina suuntaan mieheni kanssa espoon cobelloon, toivottavasti näyttää hyvältä myös livenä :)
    Uskallanko udella hintaa? Liikutaanko alle 500€ vai yli? Budjetti on onneksi joustava :) (mies huomannut miten vaativa olen maultani ja yleensä jos hyvä löytyy niin se ostetaan!)

  11. Verkkokaupassa ei ainakaan ole kaikkia Stockan päiväpeitteitä. Toivottavasti löytyy se sopiva pian :)

  12. Heippa Heini, se on ihan kuule Ikeasta! Hemnesin sivupöytä tarkemmin sanottuna, todella näppärän kokoinen ja söpökin vielä :)

  13. Hih, ihastuin itse tähän siskoni kodissa ja ajattelin sen sopivan niiin hyvin myös omaani ;) Lasipurkki on minusta söötti, tosin jotenkin kummasti tuo ylin kerros tuppaa aina tyhjentymään nopeiten.. :D

    Kiitos vinkistä! Elloksen valikoimia olenkin tutkaillut ahkerasti viime aikoina, täytyy katsoa jos sinne laittaisi tilauksen pian menemään :)

  14. Noniin, loistavaa! Kannattaa muuten soittaa liikkeeseen, minä etsin omaani ensin Petikon myymälästä, mutta heillä se oli vaan tilattavana. Espoossa oli juuri sopivasti yksi kappale, mutta tietysti jos asialla ei ole kiire etkä tarvitse sitä heti mukaan :) Hinta oli juuri piirun verran alle 500, 479e.

    Uskon, että ihastut tuohon myös livenä! Minä rakastuin pöytään nähtyäni tämän siskoni kodissa, odottelun ja säästämisen jälkeen se komeilee nyt vihdoin omassanikin :)

  15. Aivan ihanasti sisustettu! Tuolla kelpaa kyllä asustella :) Täällä ruudun toisella puolella katson kuolaillen kaiken noiden ihanien sisustusjuttujen perään. Tuo värimaailma on todella nätti, kuten moni onkin sanonut niin ihanan pehmeän näköinen. Itselleni haaveilen samaa värimaailmaa sitten omassa asunnossani. Mistä tuon söpön sokeripurkin olet onnistunut löytämään? :)

  16. Todella kaunista ja Jonnamaista! Toista oli oma opiskeluaikainen kotini heheheh, ei siitä sen enempää ;D Onneksi edes hieman on edistytty..

  17. Ihana Cherrynen kun pidit oikein kommenttimaratonin <3 Kiitos paljon muru! Niin ja, on sitä kuullut kauhutarinoita ihan näistä nykyajankin opiskelukämpistä, joten niitäkin yhä löytyy :D

  18. Voi kiitos paljon ihana! Viihdyn kyllä kotikolossani paremmin kuin hyvin :) Sokeripurkki on Pentikin, minulla se tosin toimittaa tällä hetkellä teepurkin virkaa, hih. Samaa sarjaa löytyi monta eri purnukkaa, alemmalla hyllyllä majaileekin kahvipukki :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *