Something New for Fall

Hetki sitten kirjoittelin syksyn haavehankinnoistani postauksessa Craving for Autumn. Yksi näistä oli uusi syyshuivi Mulberrylta, olen metsästänyt jo jonkin aikaa vaaleaa kaunista yksilöä. Joku saattaa muistaa, että omistin Mulberryn Tamara-huivin sävyssä Plaster Pink, mutta myin sen eteenpäin jo viime syksynä. Sen vaaleanpunaiseen taittava sävy ei sopinut ihonsävyyni ollenkaan ja huivi sai aivan liian vähän käyttökertoja, onneksi se löysi pian uuden kodin. Garderobiini jäi siis vaalean keveän huivin mentävä aukko…

Uudet Tree Wrap-huivit ilmaantuivat verkkokauppaan jokin aika sitten ja katselin sivusilmällä sävyä Oatmeal, joka ei kuitenkaan ihan aiheuttanut sydämentykytyksiä nettikaupan kuvissa. Kävin Fabianinkadun liikkeessä toissa viikolla ystäväni kanssa muissa aikeissa katselemassa ja pyysin myyjää vilauttamaan samalla tätä kaunotarta. Sävy oli luonnossa just eikä melkein sellainen kuin toivoin – täydellinen beige! En kuitenkaan tuolloin sännännyt paperikassin kanssa ulos liikkeestä, vaikka kovasti mieli tekikin, vaan jätin huivin vielä harkintaan.

Lopulta minulla kävi aikamoinen tuuri ajoituksen suhteen, sillä ystäväni sattui juuri olemaan Lontoossa. Tiesin hänen lentävän Heathrow’n lentokentän kautta, joten pyysin häntä vilkaisemaan Mulberryn liikkeen huivitilannetta. Tämä kaunokainen löytyi kuin löytyikin sieltä ja mikä parasta – 60 euroa halvemmalla kuin mitä siitä olisi pitänyt pulittaa maissa! Jihuu, yläfemmat muiden alehaukkojen kanssa ;)

Minulta tosiaan löytyy Tree Wrap viime vuodelta viininpunaisena ja olen tykännyt sen materiaalista kovasti, hento tunnusomainen puukuvio on myös mieleeni. Huivi on 100% merinovillaa, mutta kuitenkin huomattavasti ohuempaa ja keveämpää matskua kuin merkin klassikkovillahuivit. Tämä käy siis loistavasti myös alkusyksystä, kun paksu villanuttu tuntuu vielä vähän tukalalta. Pidän sävystä aivan valtavasti, sitä tosin oli vaikea saada vangittua kuviin oikeanlaisena, ehkä toinen kuva vastaa eniten väriä luonnossa. Kyllä nyt sopii jo vähän odotella viileneviä ilmoja :)

A while ago I told you about some of my cravings for autumn. Among those was a new scarf from Mulberry. I’ve been looking for a beige scarf after selling my Tamara scarf last year and this Tree Wrap in Oatmeal really took my heart. I had a perfect timing, my friend was visiting London and I asked her to check the Mulberry store at Heathrow airport. Luckily they had it there and I managed to get the scarf 60 euros cheaper than here in Finland. I’m really happy with my new purchase, can’t wait to wear it :)

Related posts

59 thoughts on “Something New for Fall

  1. Hih, pahoittelen rakkauden aiheuttamista ;) Suomessa huivilla on hintaa 215e, omani sain tosiaan n. 60euroa halvemmalla punnan kurssin sekä lentokentällä pois napsaistun alvin myötä.

  2. Sävy kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa livenä, koska siitä saa silloin ehdottomasti parhaan käsityksen :) Toivottavasti saat omasi pian, tämä sopisi kyllä neidin kaulaan niin hyvin että! ;) Kivaa reissua!

  3. Hih, toivotaan! :–)

    Piti muuten kysyä, että kuinka noin paljon edullisemmin sai Heathrow’n kentältä? Tuollainen hinnanalennus kun on jo aika tuntuva! Täältä kentältä ostaessa saisi “vain” sen 10% alennuksen, vaikka onhan sekin jo hyvä ja siksi vähän mietin ensin pitäiskö ostaa “riskillä” ;) Mutta järkiini tulin ja päätin, että jos huivi todella on upea niin se 20e hintaa lisää ei siinä kohtaa hetkauta!

  4. Se riippuu tietysti punnankurssista aika paljon, huivin normaalihinta punnista euroihin on 191e, kun Suomessa hinta on 215, tuosta sitten vielä alvi pois. Olen ollut laskevinani, että noin 18% halvemmalla saa Heathrow'n kentältä ostettuna :) Kaikki laukkunikin olen sieltä hankkinut, esimerkiksi Lilyn kanssa säästin muistaakseni 100e nettikauppahintaan verrattuna.

  5. hmm, ei olisi kyllä enää paha lisä kun tällä hetkellä mietin, että pidänkö hugo bossin tilaamani huivin va palautanko sen, sillä kun on hintaa kuitenkin 179 euroa.. Onneksi voin pähkäillä ja huivilla on 30 päivän palautusoikeus, jos tulenkin toisiin aatoksiin ja käyn tuon hakemassa kotiin :-D

  6. Voi miten ihana huivi! Täydellinen väri nimenomaan ja merinovillaa, oiii.. Kiitos myös mahtavasta blogista. <3 Ja täytyypä muuten hakea tuo costume kaupasta kotiin! :)

  7. Oivoi, onneksi en tuota huivia sokkona ostanut kentältä. Harmistuin nimittäin suuresti huivia Berliinissä sovitellessa sen karheasta laadusta ja jotenkin kovasta pinnasta :-/ Tai ainakin omaan makuuni ja mielikuvaani se ei vastannut. Kuvista olin ajatellut sen olevan sileäpintainen ja pehmeä – höh! Sävy oli kyllä todella ihana, mutta kun ei natsannut niin ei natsannut :/

    Onneksi sieltä kuitenkin eräs toinen huivi-kaunotar sattumalta löytyi ja hups, tarttui vielä mukaankin ;–)

  8. Tää huivi on aivan ihana! Olen yrittänyt löytää sitä netistä vaikka mistä mutta ei ole tärpännyt:( Mulberryn sivuillakaan ei taida olla enää myynnissä kun ilmeisesti viime syksyn mallistoa :( Täytyy tyytyä varmaankin vaan ihailemaan :) Ei sulla sattuisi olemaan vinkkejä mistä tällasta kannattas vielä etsiä?

    Tosi kiva blogi sulla ja aivan ihania asuja!:)

Comments are closed.