Täydellinen kesäilta

Kesä on ollut tähän mennessä aivan mahtava, ja kuinka nopeasti se onkaan hurahtanut kohta jo elokuun puolelle! Vaikka kesästä ei saisikaan ottaa liikaa stressiä, on meillä ollut ystäväni kanssa jo talvesta lähtien muutamia suunnitelmia ja paikkoja, joissa haluamme kesän aikana käydä. Yksi näistä paikoista oli Punavuoressa sijaitseva Ravintola Tori, ystäväni korviin oli kantautunut huhu lihapullista, minä taas olin nähnyt herkullisen näköisiä kuvia hampurilaisannoksista.

Niinpä sovimme treffit torstai-illalle, ja meille sattui mitä ihanin sää. Olimmekin erityisen ilahtuneita saapuessamme paikalle Fredrikintorille ja huomatessamme ravintolan terassin, niin harvassa paikassa Suomessa on mahdollisuus nauttia lounasta tai illallista ulkona! Parkkeerasimme itsemme terassille, tilasimme lasit kylmää Cokista ja selasimme vesi kielellä ruokalistaa. Olen joskus maininnut hassusta tavastani katsoa aina ravintolan ruokalista etukäteen netistä, tälläkin kertaa olin jo valinnut itselleni annoksen. Lihapullat vaihtuivat annoskateuden pelossa myös ystävälläni purilaiseen.

Ja voi että, kyllä oli hyvää! Olin lukenut aikaisemmin kehuja paikan erinomaisen hyvästä kasvishampurilaisesta, mutta päädyin kuitenkin ottamaan lihaisamman version pekonilla höystettynä. Lihapullat ja kasvishampparit ovatkin meillä nyt oiva syy palata takaisin, niin paljon tykästyimme Torin autenttiseen tunnelmaan, että seuraava kerta on jo sovittuna :)

Ilta oli sen verran lämmin ja masussa vielä tilaa jälkiruualle, että poikkesimme kotimatkalla vielä Iso Roobertinkadulle Kippoon, joka on varmasti monille jo tuttu frozen yogurtistaan. Tämä oli myös yksi niistä Pakkokäydäkesänaikana-paikoista ja poikkesinkin tuolla herkuttelemassa jo muutama viikko sitten. Olen maistanut muutaman eri paikan jogurttijätskiä, ja Kipon annos vei omalla listallani oitis ykköspaikan! Kaikista  lisukevaihtoehdoista puhumattakaan, mansikoita, mustikoita, mangoa, valkosuklaata, pähkinöitä…

Kaiken syöpöttelyn jälkeen oli aika lähteä vatsat täynnä kotiin päin. Auringon painuessa hiljalleen talojen taakse mietin itsekseni onnellisena, kuinka tämä on ollut varmasti yksi parhaista kesistä! Vaikka emme ehtisikään ystävieni kanssa käydä kaikissa suunnittelemissamme paikoissa ja tehdä kaikkia juttuja, on takana silti jo monta ihanaa iltaa. Ja onhan tässä vielä rutkasti aikaa ennen suuntaamista uusiin maisemiin ja jääpähän sitten ainakin jo valmiiksi suunnitelmia ensi kesälle ;)

This has been such a great summer so far, and soon it’s already August. We’ve had some plans for the summer with one of my friends, there are many places we would like to go and things we would like to do during summer. One of them was visiting a restaurant called Tori here in Helsinki. On Thursday we finally had the time to go there and luckily the weather was perfect for sitting out on the terrace. I have a silly habit of always checking the menu beforehand, so I had already decided to take a delicious burger with some house fries. And it was so good – we’re definitely going back there some day!

Since it was still warm and there was enough room in our stomachs for some dessert, we went to Kippo for the best frozen yogurts in town. There are so many toppings to choose, I usually have mine with some strawberries, kiwis and white chocolate. After all that eating it was time to go home, feeling happy and full,  I thought that this has been one of the best summers :)

14 thoughts on “Täydellinen kesäilta

  1. Ihania kuvia jälleen. :-) Ja kyllä ruoka-annos näyttääkin herkulliselta. ♡
    Kun tulee Helsingissä käyntiä, pitää kyllä Kipossa käydä. Itse tykkään nimittäin kovasti Arnold'sin frozen yogurtista. ♡
    Ihanaa uutta viikkoa ihana!

  2. Kiitos Celina! Mums, ne oli kyllä niiin hyviä, en malta odottaa kasvisversioiden maistamista ;) Samoin sinne ihana! <3

  3. Kiitos paljon LeAnn :) Ehdottomasti kannattaa tehdä visiitti Kippoon! Kiva kun jugujädeä saa nykyään niin monesta paikasta, minäkin olen maistellut niin Ingmanin kuin Robert's Coffenkin versioita.

    Ihanaa viikkoa sinnekin! :)

  4. Ai että, nää sun kuvat on aina niin upeita! Ihanan kesäistä tunnelmaa, täytyy itsekin ottaa ilo irti viimeisestä lomaviikosta ja tietenkin lopuista kesän päivistä.

  5. Voi vitsit ei ole koskaan tullut käytyä vaikka asuimmekin n. kilsan päässä ko. paikasta. Nyt on vähän pidempi matka, mutta onneksi työt ovat vielä keskustassa ;) Täytyy ehdottomasti mennä jonain päivänä tarkemmin tutustumaan, sillä nuo hampparit näyttävät kertakaikkisen suussasulavilta! :)

    Maria / petitelivingmaria.blogspot.fi

  6. Moikka ihana! Hei tuohan on aivan loistava ravintolavinkki, KIITOS! Kasvishampparia täytyy ehdottomasti lähteä testaamaan jonain kesäiltana!
    T: Lola, joka myöskin on viettänyt ihan parasta kesää ikinä <3

  7. Voi kiitoksia, kiva jos kesäillan tunnelma välittyi ruudun toisellekin puolen, se oli tarkoituskin :) Oikein ihanaa viimeistä lomaviikkoa, nauti oikein olan takaa!

  8. Noniin, eikun vaikka työpäivän päätteeksi herkuttelemaan ;) Meidän on kyllä pian palattava tuonne ystäväni kanssa – kasvishamppari ja lihapullat odottelevat!

  9. Oi kun kiva jos vinkki oli mieleinen, kerrohan sitten miten kasvishamppari maistui :) Toivottavasti pääsen sitä itsekin pian mutustelemaan. Ihana kuulla teikäläisestä ja vielä ihanampaa, että sielläkin on ollut loistava kesä!

  10. Nam miten herkulliselta näyttää, tuolla on pakko päästä käymään! :)
    Kipossakaan en ole käynyt, joten sinne on myös päästävä, niin monesta blogista olen lukenut pelkkää hyvää siitä ;)

  11. Mullakin on ihan vesi kielellä, onneksi olemme suunnitelleet uutta visiittiä pian ;) Ja mars Kippoon herkuttelemaan, sitä on syystäkin kehuttu monessa paikassa! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *