How to Wear a Checked Shirt

Lupailinkin jo Ruutupaidan metsästys-postauksessa tekeväni jotain inspiraatiokollaaseja vaatekaappini uuden tulokkaan varalle. Mielessäni pyöri useampikin kokonaisuus, kuinka itse pukisin ruutupaidan niin arkisempaan kuin hieman siistimpäänkin menoon. Eikun Polyvore laulamaan ja inspistä kehittelemään!

Pukisin tällaisen rennomman vaatekappaleen esimerkiksi kultaisin napein koristellun  navybleiserin kanssa. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja kokonaisuus säilyy omannäköisenäni! Ranteeseen ripaus kultaa ja asusteisiin konjakinruskeaa, niin asu olisi valmis vaikka keväisenä päivänä kaupungilla kiertelyä varten :) Ps. Tahtootahtoo nuo Tory Burchin ruskeat Revat!

Ballerinakeleihin on kuitenkin vielä vähän matkaa, joten tässä hieman ajankohtaisempi talvisempaan tyyliin käypä asukokonaisuus. Ruutupaita sopisi näppärästi myös vaikka valkoisen neuleen pariksi, jonka alta kaulus saisi vilahtaa ja paidan hihat voisi kääräistä huolettomasti neuleen päälle. Jalkaan vielä mustat ratsastussaappaat ja nahkalaukku käsivarrelle.

Ajattelin pääasiassa pukevani ruutupaidan naisellisiin asukokonaisuuksiin, mutta kyllähän tuo nyt huutaa kaverikseen kevään tullen Converseja! Popot ovat muuten yhä alessa Spartoolla ja nyt kokojakin on täydennetty reippaasti :) Tämä rento asu ei kaipaa sen kummempia, kuin kevyen huivin kaulaan ja Ray Banit silmille!

Siinä tuli muutama mielessäni pyörinyt asukokonaisuus. Mikä iskee teihin eniten? Oma suosikkini on ehdottomasti tuo ensimmäinen ja se pääsee varmasti myös toteutukseen! Paita myytiin suurimmalta osin äkkiä loppuun Tommy Hilfigerin nettikaupasta, mutta Booztilla on yhä myytävänä samaa Hilfiger Denimin punaruutuista mallia, kuin myös tuota kollaasien yksilöä.

Linkit mainoslinkkejä

43 thoughts on “How to Wear a Checked Shirt

  1. Lempiasuni on myöskin ensimmäinen,mutta kaikki pukisin päälleni,hahah ;) Selailin postausta jossa olit linnanmäellä ja huomasin päälläsi ihanan raikkaan sini-valko raidallisen neuleen! Mistä olet ihanuuden löytänyt? Tai mistä voisin löytää vastaavan? Kiitos paljon jo etukäteen :)

  2. Kaikki on kivoja asuja,mutta kyllä tuo ensimmäinen iskee eniten! :) Nyt vaan konjakkiset Toryt tilaukseen;)

  3. Tuo keskimmäinen kokonaisuus miellyttää ehdottomasti eniten silmää, vaikka en mikään suuri ruutupaitojen ystävä olekaan. (Ja tässä kohtaa kannattaa käynnistää vedonlyönti siitä kuinka monen kuukauden päästä hihkun “löytäneeni” ruutupaidat, mulla tunnetusti kestää hieman lämmetä uusille asioille. :D)

  4. Oi miten kivoja yhdistelmiä! Mulla löytyy jo yksi ruutupaita mutta haluaisin ehdottomasti vielä toisenkin :)

  5. Voi, miten ihania kollaaseja! Itsekin olen etsiskellyt täydellistä ruutupaitaa, katsotaanpa, mistä se tulee vastaan! Aurinkoista sunnuntaita Jonnalle!

  6. Muistatko, mistä noi kakkos kollaasin mustat saappaat on? :) Ne on täydelliset!

  7. Hih, kiva kuulla että pidit! :) Sinivalkoraitainen neule oli löytö Mangosta viime kesänä, kurkkasin nettikauppaan ja siellä oli alessa enää beigevalkoraidallinen :/ Enkä ainakaan vielä nähnyt uusissa mallistoissa vastaavia, mutta voihan niitä vielä lähemmäs kesää tullakin? Jos olet valmis panostamaan neuleeseen enemmän, niin huomasin Zalandolla Gantin raitaneuleen :) http://www.zalando.fi/gant-neuletakki-valkoinen-ga321i01l-550.html

  8. Samoilla linjoilla siis sielläkin ;) No voi kun tekisi jo mieli, mutta neiti kuponkihaukka odottelee Shopbopille alekoodia.. :D Edellisestä on jo aikaa, joten luulisi sellaisen pian tulevan taas!

  9. Meni minullakin tovi lämmetä näille, alkuun ruutupaidat herättelivät vaan kantriviboja meikäläisessä.. :D Mutta never say never, niin sitä vaan voi kääntää vielä kelkkansa ;)

  10. Kiitos Jonanna, kiva jos tykkäsit :) En ole aikoihin väkertänyt Polyvorella mitään ja nyt innostuin taas toden teolla! Hih, ykkösen asusteet ottaisin minäkin mielelläni kaappiini ;)

  11. …Minä olen se, joka odotteli omaa ruutupaitaansa Hilfigeriltä muutama postaus sitten kotiin saapuvaksi. Tänä aamuna tilasin T.H:n kahdet kengät, ballerinat ja ratsastussaappaat, värit päinvastoin kuin noissa sun kuvissa, muuten tosi samantyyliset. Kun näin sun kollaasin loksahti suu taas auki. :) Varsinkin kun minäkin olen Jonna. En tosin läheskään yhtä kaunis kuin sinä ja ikääkin paaaallljon enemmän. :)

  12. Mukava jos sinuunkin iski pieni ruutupaitakärpänen näiden myötä ;) Toivottavasti löydät mieleisen!

  13. Kiitos Reetta, kiva kuulla että iski! :) Jos eteeni tupsahtaisi joku edullinen kiva versio, niin voisin ehdottomasti minäkin hankkia toisen!

  14. Kiitos Marjukka! Odotan innolla, miten sinä yhdistäisit ruutiksen :) Miten niitä onkin niin vaikea löytää?

    Aurinkoista sunnuntain jatkoa sinnekin, tänään on ollut aivan mielettömän upea keväinen päivä!

  15. Heippa kaima! Hyvä maku sinulla, hih ;) Joko olet saanut paidan kotiin asti, jos olet niin mitä pidit? :) Voi kuulostaa todella hyvältä, etenkin TH:n ratsastussaappaita olen monesti ihastellut! Myös preppytyyliset ballerinat ja wedge-sandaalit ovat mieleeni :)

  16. Jonna! Sait mut himoitsemaan tota kauluspaitaa jo kauan aikaa sitten ja nyt tää postaus… _mun on pakko_ tilata se kotiin ittelleni, se on niin rakkauspaita..

  17. Hihih, pahoittelen aiheuttamaani lovea lompakolle! Mutta hei, parempi että hankit sen nyt kun vielä oli kokoja, paitaa tullaan nimittäin näkemään täällä varmasti vielä rutkasti, sitten olisi voinut harmittaa jälkikäteen. Positive thinking ;)

  18. Totta! Nyt vaan oottelen, että paita tulis kotiin asti, meinasin jopa maksaa lisämaksua, että olisin saanut sen kotiin asti kannettuna, mutta maltoin mieleni :-D mutta mistäköhän toi ruskea laukku mahtaa olla? o: kun yhden löysin ja olin tilaamassa, mutta herjas mun korttia jostain ihmeen syystä, en tiedä johtuko siitä, että se on electron, eikä perinteinen visa O:

  19. Ihailinkin Pinterestistä juuri jotain tuon ensimmäisen asukokonaisuuden tapaista :) Toimii loistavasti! Pitäisi vaan vielä se ruutupaita löytää ensin ;) Kokeilin itseasiassa Suomessa sitä sinun TH:n ruutupaitaasi, mutta haluaisin semmoisen paidan, jossa punainen väri olisi hallitsevin. Ehkä semmoinen vielä jostain tulee vastaan!

    Toinen haave tällä hetkellä ovat nuo Ray-Banit, mutta en osaa millään päättää mustan ja ruskean linssin välillä! Vaikeita valintoja ;)

  20. Booztilla on ainakin minulla toiminut toimitus aina tosi näpsäkästi, joten varmasti saat paidan pian itsellesi! :) Tarkoitat varmaan ekan kollaasin laukkukaunokaista? Se on Mulberryn Alexa :) Höh, kurja juttu! Joissain nettikaupoissa tosiaan ei hyväksytä maksutavaksi Electronia, joten voi hyvinkin johtua siitä.

  21. Minustakin tuo on aivan ihana yhdistelmä, voi kun saisi sen jo päällekin! :) Hmh, miten niitä ruutupaitoja tuntuukin olevan niin vaikea löytää! Noo, yleensä jokin voi tupsahtaa eteen kun sitä vähiten odottaa, joten toivotaan että löydät vielä omasi :)

    Heheh, mulla on ratkaisu, ota molemmat ;) Ei vaineskaan, mutta itse koin tuon mallin omalle nassulleni niin passeliksi, että ensin hankin ruskeat ja seuraavana kesänä mustat linssit. Täydellisen kevyet nenän päällä ja onhan ne pirun hyvännäköisetkin! :)

  22. Hih, ostin juurikin nuo kyseiset Toryt viime viikolla Cottonilta! Ne on super ihanat :) Ja tosi kivat siksi, että logo on samaa nahkaa eli passaa niin kultaisten kuin hopeisten juttujen kanssa ;) Ovat takuuvarmasti ihana jalassakin, kunhan nuo kadut kuivuu – mustilla Revoilla kun tuli lähes koko viime kesä talsittua!

  23. Tilasin myös kerran Boozilta laukun ja se tuli tosi nopeesti kotiin, piti myös kotiuttaa valkonen neule h&m:stä, että pääsen pukemaan sen kauluspaidan kanssa! :-D huh, mulberry taitaa olla aika kallis merkki :-( taidan tyytyä vielä etsiskelemään jostain hieman halvempaa, vaikka kyllähän laadusta kannattaa aina maksaa :-)

  24. Mun oli pakko käydä klikkaamassa paita koriin, niin kiva se oli sun päällä (eri asia on sitten sopiiko se itselle).
    Löytyy kollaasien vaatekappaleita omasta kaapista, kiitti vinkistä miten paitaa voi sitten yhdistellä, jos se ompi sopiva, toivottavasti! Ruutupaitaa kun ajattelin kevääksi etsiä, toivottavasti se olisi tässä.

    Itsellä olisi listalla mustat Toryn revat, nudet kultaisilla logoilla jo löytyy :)

  25. Voii, pieni kenkäkateus nostaa täällä päätään! Himoitsen noita konjakinruskeita, kun edelliset ovat jo ihan roskiskunnossa parin kesän jäljiltä. Mietin itsekin taas Cottonilta tilaamista, mutta kuponkihaukkana odottelen alekoodia Shopbopille.. :D Ja aivan varmasti popot ovat yhtä ihanat jalassa kuin mustat sisarensakin, kyllä niillä kelpaa talsia sitten kuivilla kaduilla! :) Aurinkoista alkavaa viikkoa sinne!

  26. Voi onpa kiva kuulla, että paita lähti tilaukseen :) Aivan varmasti sopii sinunkin yllesi, odotan innolla miten sen yhdistelisit!

    Ooh, löytyykö kenkäkaapistasi ne viime kesäiset nudet kultaisilla logoilla varustetut? En raaskinut ostaa niitä sillon, kun olin juuri hankkinut mustat ja ajattelin niitä olevan vielä tänäkin vuonna myynnissä. Vaan eipä ole, pöh :/ No, onneksi mustia klassikkoja on aina myynnissä niin saat sinäkin omasi :) Aurinkoista uutta viikkoa, Kirsi!

  27. Noniin, paita pääsee sitten heti tositoimiin kunhan kotiutuu ;) Kiva jos sait näistä inspiraatiota! Toivottavasti ruskea laukkukin vielä löytyy :)

  28. Tykkäsin kyllä kovasti. Oon pienikokoinen ja sieltä löyty pari helmeä lasten osastoltakin, oon kyllä tosi tyytyväinen. Nyt vaan odottelen niitä kenkiä, vaikka vielä en pääsekään ballerinoja tositoimissa testaamaan. :)

  29. Täytyy tehdä postaus kun paita on saapunut :)

    Juu ne löytyy ja oli ehkä kesän käytetyimmät. Viime kesänä mietin mustien ja näiden väliltä, ja onneksi päädyin sitten nudeihin, kerta niitä ei enään ole myynnissä. Onneksi tosiaan mustia löytyy.

    Kiitos ja kuin myös Jonnalle aurinkoista viikon alkua!

  30. Minulla oli mielessä myös tuo Shopbop ja alekoodi, mutta sitten Cottonilla oli enää yksi pari ja se minun koossa niin ei auttanut ;)

    Ihanaa viikkoa sinullekkin!

  31. Jahuu, tilasin tänään asokselta nuo Conversen tennarit! Olivat alennettuina myös siellä, vink vink, jos joku tarvitsee. Nimittän Spartoolta olivat koot taas lopussa (ainoastaan 41-43 kokoja jäljellä)
    Ihanaa, kiitos kivasta blogista ja inspiraatiosta!
    t. Mapsi 43vee ;D

  32. Jeei, mahtavaa! Huomasin itsekin eilen, että Spartoolla oli taas enää jäljellä isoja kokoja, joten tosi kiva kuulla että löysit kuitenkin omasi :) Nyt vaan odottelemaan keväisempiä säitä ja kuivia katuja, niin pääsee popot käyttöönkin ;)

    Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi ja mukavaa viikonlopun odotusta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *