Wearing My New Ankle Boots

Jos yhtään katselee läpi syksyisiä asukuviani voi huomata, etten oikein ole nilkkurityttöjä. Ratsastushenkisiä saappaita sen sijaan rakastan ja kuljenkin niissä lähes syksystä aina kevääseen ja ballerinakeleihin saakka. Tämä on kuitenkin johtunut pääosin siitä, ettei kaapissani yksinkertaisesti ole juurikaan nilkkureita. Olen ikuisuuden ajan yrittänyt löytää simppeleitä, sekä arkeen että juhlaan sopivia mustia nahkaisia popoja ja tadaa – nyt tärppäsi!


Takki / Gant
huivi / Mulberry
laukku / Mulberry
farkut / Zara
nilkkurit / Wonders

Kerroinkin jo aikaisemmin tilanneeni nämä Guessin nilkkurit testiin, mutta korko oli minulle hivenen liian kapoinen, sillä kenkien tuli sopia hyvin myös arkikäyttöön. Etsintä siis jatkui! Olin kuullut pelkkää hyvää Wondersin kengistä ja pyörittelin erästä mallia ostoskorissani pidemmän aikaa, ovatpa ne tainneet esiintyä joskus täälläkin kollaaseissa. Lopulta pistin kenkulit pitkän pähkäilyn jälkeen tilaukseen Spartoolle ja jäin innolla odottelemaan niiden saapumista. Neiti alehaukka oli innoissaan, sillä sain hyödynnettyä paitsi joulukuun alekoodin, myös Spartoolta synttärilahjaksi saamani 10:n euron alennuksen ;)

Paketin saapumisen jälkeen hihkuin riemusta, nilkkurit täyttivät kaikki kriteerini! Tukeva, hieman paksumpi mutta silti siron näköinen korko, laadukkaan oloista nahkaa ja mikä parasta, kengät ovat todella mukavat jalassa. Tepastelin niillä tänään ensimmäistä kertaa kaupungilla ja nimi Wonders ei ole ihan tuulesta temmattu! Suuri plussa tulee myös kenkien pohjista, kerrankin ei tarvitse heti suunnata suutarille, sillä pysyin pystyssä jopa näillä superliukkailla keleillä.

Kävimme poikaystäväni kanssa katsastamassa tänään pikaisesti alennusmyynnit, mutta poistuimme kumpikin tyhjin käsin. Toisaalta ihan hyvä niin, vaatekaappi onkin aika hyvällä mallilla ja vaatisi päinvastoin läpikäymistä :) Nyt viikonlopun viettoon, huomenna tosin on vielä töitä, mutta tänään illemmalla on tiedossa peli-ilta perinteisten lautapelien parissa! Mukavaa perjantaita!

Linkit mainoslinkkejä.

27 thoughts on “Wearing My New Ankle Boots

  1. Itsekin kokeilin noita nilkkureita jossain vaiheessa ja oli kyllä tosiaan supermukavat. Noi wondersit on kyl yleensäki ihanat esim niiden balleriinat on ihanan tuntuiset jalassa :)

  2. Kuinka pitkä tuon lilyn olkain on? tarkoitan sillä tavalla päästä päähän ja ei kaksinkerroin vain noin kun kuvassakin pidät laukkua olalla. Mulla on rebecca minkoffin mini mac ja se on n. 109cm pitkä. Mietin että onkohan sama..

  3. Bongasin nuo samaiset kenkulit Alexan blogista jokin aika sitten ja olin jo menossa klikkailemaan niitä kotiin, mutta taas oli tietysti oma kokoni jo loppunut noista :/ Harmitti kyllä kovasti kun Alexakin noita kehui, että ovat ihan super hyvät jalassa ja näyttävätkin niin kivalta. No, pitää toivoa, että noista vaikka ensi syksynä tulisi lisää kokoja :) Itsekään en ole juuri koskaan nilkkureita käyttänyt, mutta pikkuhiljaa nekin on alkaneet houkuttamaan :)

  4. Hyvännäköiset nilkkurit! Mulla ois taasen hakusessa samantyyliset, mutta juurikin sillä epäkäytännöllisellä kapeahkolla korolla :]

  5. Ihanan kauniit nilkkurit ja sopivat asuunkin :) Jouluna tuli pelattua lautapelejä ja muistin kuinka ihania ne voivatkaan olla. Ihanaa peli-iltaa teille!

  6. Ihan pakko kysyä (en halua mitenkään loukata) mutta ihmettelin vain blogiasi selaillessa että mistä ihmeestä sulla riittää rahat tollaseen elämään parikymppisenä?? kaikki tuotteet kalliita merkkituotteita ja vielä matkustelua yms :O

  7. Jep, baltsuista olen minäkin kuullut paljon hyvää :) On kyllä ihana, kun korolliset kengätkin voivat olla mukavat jalassa!

  8. Voi kökkö, huono tuuri sinulla :/ Nyt tosiaan näyttivät kaikki pienet koot olevan loppu, mutta voihan noista tulla vielä palautuksia? Kannattaa kurkkia niitä vielä Spartoolta ja pistää vaikka kokovahti myös :) Ja voisithan käydä katsomassa, josko noita saisi vaikka Stockalta tai muista nettikaupoiista? Toivottavasti saisit vielä omasi! :)

  9. Hih, vaihteeksi tosiaan näin ;) Minua näkee hyvin harvoin korollisissa kengissä arkena, mutta ehkä nyt ryhdistäydyn sen suhteen! Kiitos Marianna <3

  10. Sitten kannattaa kurkata nuo Guessin kaunottaret ;) Mielettömän nätit ja tyylikkäät, korko vain oli tosiaan liian kapoinen.

  11. Kiitos Heidi :) Sanos muuta, lautapelejä pelataan ihan liian harvoin! Meillä oli eilen vähän kinkkisempi peli kokeilussa ja meinasi itku tulla turhautumisesta :DD Paketissa luki vielä, että sopii kahdeksasta ikävuodesta eteenpäin, katinkontit!

  12. Siis voi luoja sulla on niin ihania vaatteita ja asusteita. <3 Ja osaat ne niin hyvin aina yhdistää :) Mukavaa loppuvuotta <33

  13. Oon aina pitänyt ratsastushenkisistä saappaista ja nyt nähtyäni niitä sun blogissa yhdisteltynä ihaniin asuihin, en voi olla haaveilematta niistä. :)Harmi että halvimmatkin saapppat on aika hintavia.

  14. Voi kiitos Victoria, oletpa kovin herttainen! :) Ihanaa loppuvuotta sinullekin ja vielä hienompaa uutta vuotta!

  15. Kiitos Aino kivoista sanoistasi :) Huivi on kyllä elämäni parhaita ostoksia monen vuoden takaaa, sopii aina kaikkeen!

  16. Onpa kiva kuulla, että olet saanut täältä inspiraatiota! :) Tottahan tuo on, nahkasaappaat ovat yleisesti ottaen aika hintavia, mutta omat saappaani ovat kestäneet kovaa käyttöä vuodesta toiseen, joten näen ne sellaisina, joista viitsii maksaa. Jopa Zarasta kolmisen vuotta takaperin ostamani mustat nahkasaappaat ovat edelleen hyvässä kunnossa, pohjia vain on uusittu :)

    Kannattaa kurkata Spartoon alennusmyynteihin, siellä on esimerkiksi minultakin löytyvät Geoxin tummanruskeat nahkasaappaat -40%! Jos sieltä vaikka löytäisit jotkin kivat ratsastussaappaat :)

  17. Heippa:)

    Saanko kysyä sen verran, että millä kameralla kuvaat? Tai oot varmaan sen johonkin tainnut jo kertoakin.. :) ja toinen kysymys: miten saat asukuvasi noin todella tarkoiksi? Ihailtavaa!:) Itse taistelen asukuvieni kanssa aina. Käytössäni on laadukas järjestelmäkamera ja ammattilaistason objektiivi. Olen kokeillut vaikka mitä asetuksia, mutta millään en saa talvisäällä näin tarkkoja asukuvia. Lisäätkö jollain kuvankäsittelyohjelmalla näihin tarkkuutta lisää? :) Jos lisäät, niin voisitko mitenkään kertoa, että millä ohjelmalla:) Kiitos ihan hirmuisesti vastauksesta jo etukäteen. Ihanaa päivänjatkoa ja suuret kiitokset näin upeasta blogista!<3 Olet tyttö suurella sydämmellä!:)

    -Tyttönen:)

  18. Nilkkurit hankin itsekin muutama viikko sitten ja olipahan pakko kommentoida postaustasi ihan siksi, että samaiset Wondersit ostin, mutta ruskeana… tai ainakin näyttävät melkein samalta mallilta (M-6652)? Omani tilasin Brandosilta eli mallimerkinnät voi olla vähän erilaisia… Aivan supermukavat sekä pehmeät jalassa eikä jalat väsy vaikka koko päivän kävelisi. Olen parantumaton matala korko/lättäpohja -kengillä kävelijä eli korkkarit eksyvät jalkoihini äärimmäisen harvoin joten kerrankin voin vain itsekin suositella jotain ;) (tää ei ole mikään maksettu mainos vaan onnellisen, sopivat kengät löytäneen, lukijan suositus ;))

  19. Heippa ihana!

    Toki saa kysyä, kameroista höpöttelen aina mielelläni :) Kuvaan Olympuksen E-PL5-minijärkkärillä, joka on suuri rakkauteni! Löydät lisää kamerasta selailemalla tuota sivupalkissa löytyvää Valokuvaus-tägiä. Hmm, suurin kunnia kuvien laadusta menee kyllä ehdottomasti kameralleni ja valovoimaiselle 45mm-objektiiville, lisään ihan vain hitusen tarkkuutta ja kontrasteja Photoshopin Elementsillä. Kokeile hämärällä talvisäällä kuvatessa nostaa herkkyyttä eli ISO-arvoa vaikka jonnekin 600, josko se auttaisi yhtään :)

    Kiitos itsellesi kauniista sanoistasi ja siitä, että luet juttujani siellä ruudun toisella puolen <3 Mahtavaa uudenvuoden aattoa! :)

  20. Hih, voin yhtyä täysin kommenttiisi! Minäkin valitsen lähes poikkeuksetta jalkaani mahdollisimman mukavat, lättäpohjaiset kengät, joten on erittäin harvinainen näky nähdä minut arkena korollisissa popoissa ;) Näillä ihanuuksilla kuitenkin tepastelee mielellään! Ja kiitos vinkistä, että noita löytyy myös Brandokselta, eräs lukijani nimittäin kaipaili omaa kokoaan ja ohjasin hänet sinne :)

    Mahtavaa uudenvuoden aattoa sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *