Lahjojen paketointia ja ripaus joulumieltä

Huh, nyt kaikki lahjat ovat vihdoin paketeissaan ja voin keskittyä rauhassa joulun odotteluun :) Minkänäköisiä paketteja tänä vuonna sitten oikein jakelen?

Minulla oli selvä visio, minkälaiset paketit haluaisin tänä jouluna läheisilleni antaa. Luovuin tosin siitä visiosta jo aikaa sitten, kun haluamiani tarvikkeita ei tuntunut millään löytyvän! Löysin kuitenkin Sinellistä täydellistä viininpunaista satiininauhaa ja haaveilin sen yhdistämisestä mattakultaiseen paperiin, joka sitten saatavuusvaikeuksien myötä vaihtuikin Akateemisesta kipaistuun voimapaperiin ;) Lopulta tästä kaikesta syntyikin oikea sillisalaatti ja joukossa on paketteja niin hopeisella ja valkoisella nauhalla, satiiniruseteilla ja muutamia hopeiseen paperiinkin kääräistyjä lahjoja.

Tärkeintä on kuitenkin niiden sisältö, minusta oli taas kerran ihana keksiä läheisille lahjoja! :) Kuka muuten bongasi ylemmistä kuvista pakettien seassa pilkottavan pikkuruisen tontun? Se oli eilisen työpäiväni hymyn aihe! Eräs vanhempi rouva-asiakas totesi ruotsiksi kanssani asioidessaan minun olevan onnekas ja kaivoi laukustaan pussin. “Minulla on vielä yksi tonttu jäljellä!” Olin aivan äimistynyt, kuinka liikuttavaa, että joku jaksaa kaiken sen kiireen ja tohinan keskellä jakaa joulumieltä tuntemattomille ihmisille ♥

Pian kiiruhdan iltavuoroon, tsemppiä joulukiireisiin ja ihanaa keskiviikkoa :)

25 thoughts on “Lahjojen paketointia ja ripaus joulumieltä

  1. Jonna, blogisi on kyllä visuaalisestikin niin kaunis! Valokuvasi ovat kaikki kuin postikortteja, ihania ♥

  2. Voi, ihastelinkin näitä instagramissa! Todella kauniita! :) ihanaa, kun kaikki eivät kääri pakettejaan tylsiin punaisiin joulupukkipapereihin :D harmikseni tänäkin vuonna totean, että kauppojen tarjonta joulupapereiden suhteen on kyllä harvinaisen surkea! Olen etsimällä etsinyt tietynlaisia, mutta kai se on kohta minunkin tyydyttävä tonttuihin ja pukkeihin :D voi ei!

  3. Sitä piti vielä sanoa, että voi kuinka ihastuttavan huomaavainen teko tältä asiakkaaltasi! Tuollaisesta saa hyvän mielen pitkäksi aikaa! :)

  4. Oi, ihana pikkutonttunen! :) Ja kauniita paketteja olet saanut aikaan. Mä oon niin onneton rähmäkäpälä paketoinnin kanssa, että välillä meinaa nolottaa antaa niitä eteenpäin. :D Onneksi se ajatus lahjassa on kuitenkin se tärkein.

  5. Heh mun paketit on kääritty lähes tismalleen samoihin matskuihin ja juttuihin. JA myös juurikin siksi että en löytänyt materiaaleja mitä olisin halunnut, oli varmaan liian tarkka visio päässä.. :) Ihanaa joulunodotusta sinne!

  6. Mulla on kans muutama hopeinen paketti viininpunasella nauhalla, ei ehkä kaikista joulusin paketti, mutta aivan ihana väriyhdistelmä! Multa löytyy myös punasta paperia ja maailman ihaninta punavalkosta jotain poropeurahirvibambi-paperia :D

  7. Voi vinde, kommenttisi oli oikea päivän piristys! Minullekin visuaalisuus on muiden blogeissa ehdottoman tärkeää, joten kommenttisi kolahti oikein erityisesti :) Kiitos Noora <3

  8. Hih, kiitos! :) Mietin ihan samaa papereita metsästäessäni, kaupat ovat täynnä kaiken maailman kirkuvan punaisia örkkipapereita, mutta kauniita yksivärisiä on hankala löytää. Tosin jotkin kirjavatkin ovat mahdottoman söpöjä ja sisarusten lasten lahjat kääräisin tietysti sellaisiin ;) Toivottavasti löytyy jotkin silmää miellyttävät kääreet, Akateemisessa oli edes jonkin verran niitä yksivärisiäkin :)

  9. Heippa! MK:n korkoni olen ostanut Brandokselta, mutta ne näyttävät kyllä prikulleen samoilta kuin nuo! :) Korkkarit ovat jalassa aivan täydelliset, minulle tosin saisi olla hieman pienempi koko, mutta oikeassa koossa nuo istuvat kuin unelma. Ja kävely on helppoa, korko yllättävän tukeva ja platoo pehmentää mukavasti :) Ehdottomasti siis suosittelen!

    Ja kiitos vinkistä, en tiennyt että Zalando myy nykyään MICHAEL Michael Korsia, loistavaa! :)

  10. Eikö olekin suloinen :) Kiitos kaunis! Itse otin kyllä vähän turhankin vakavasti tuon paketoinnin, osan paketoin jopa uudestaan kun ei miellyttänytkään silmää, hih. Ja höpsistä, kuten sanoit niin ajatus on ehdottomasti tärkein ja ainahan löytyy kauniita lahjakasseja, jos tuntuu kovin epätoivoiselta ;)

  11. Ihanko totta, mikä sattuma :) Nättejä paketointitarvikkeita on kyllä kovin vaikea löytää, höh! Tai sitten tosiaan meillä oli liian tarkat visiot päässä ;) Rentouttavaa joulun aikaa sinnekin <3

  12. Minustakin yhdistelmä on aivan ihana! Ja onhan siinä ripaus jouluakin, vähän eri muodossa vaan ;) Voih, kuulostaapa suloiselta tuo jälkimmäinen!

  13. Puhun kyllä, en tietenkään ihan täydellisesti, mutta ruotsin kieli on aina ollut lähellä sydäntäni :)

  14. Ihania paketteja! Minulla on kaikki vielä paketoimatta! Jaiks! :D Itse haluaisin kanssa paketoida paketit kauniisiin materiaaleihin. Katselin jo aiemmin tiettyjä materiaaleja, mutta ne olivatkin jo menneet. Onneksi multa löytyy melkein yhtäkiva vaihtoehto paketointiin. Täytyy sanoa vielä, että ompa ollut ihana Rouva :)

  15. Moikka! Voisitko tehdä postauksen sun lempivaatteista (esim. lempikengät, -paita, -housut, -vyöt, -kellot, jne.) ja asioista jotka tekee sut iloiseksi? :-)

  16. Oih, todella kauniita paketteja! Täällä on yksi kateellinen, omat paketit ovat vähän sitä sun tätä :D Ja todella söpö tuo tonttukin, ihanaa että jotkut jaksavat antaa toisille hyvän joulumielen.

    Ja olen tietenkin lueskellut blogiasi, mutta on ollut vain niin vilskettä etten ole ehtinyt kirjoittelemaan :)

  17. kun laitan tän sun blogin suosikkeihin ja kun sitten painan sitä sieltä suosikeista niin se menee tohon “my letter to santa”-postaukseen eikä uusimpaan postaukseen. äh, olipa sekava selitys : D toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan, mutta mistähän tuo voisi johtua ? :o muissa blogeissa ei oo käynyt näin !

  18. Kääk! Toivottavasti pakettisi ovat jo paremmalla mallilla, vaikka eihän tässä vielä mikään hengenhätä ole ;) Rouvan ihana ele oli kyllä päiväni piristys ja jaksaa hymyilyttää edelleen :)

  19. Hih, kiitos suloisuus :) Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa! Ja kuten sanottua, ajatus noissa paketeissa on tietysti tärkein, vaikka olisikin vähän rutussa, niin ainakin on rakkaudella tehty ;)

  20. Höh, mikäköhän siinä on! En valitettavasti osaa sanoa, en ole muilla kuullut vastaavasta ongelmasta :/ Kyse on siis Bloggerista? Ettet ole ottanut linkkiä blogiini siitä My Letter To Santa-postauksesta, etkä yleisestä http://jonnamaista.blogspot.fi/ linkistä ? Tämä on ainoa, mikä minulle tulee mieleen, tule sitten kertomaan miten kävi! :)

  21. Mulle on käyny kans noin joskus ja johtuu just tosta mitä sä Jonna sanoit :)

    -Janscu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *