Voi Mulberry minkä teit!

Ehei, nyt ei suinkaan mietitä minkä laukun sitä ostaisi seuraavaksi, päinvastoin, mitä kaikkea ei voi ostaa! Mulberryn hinnankorotuksista on supistu muutaman viikon ajan, mutta kukaan ei vielä osannut sanoa, milloin se tapahtuu vai tapahtuuko ollenkaan. Moni epäili korotusten astuvan voimaan vasta vuoden lopussa, mutta suureksi järkytyksekseni huomasin nyt hintojen hypänneen yhtäkkiä aivan pilviin!

Voitteko uskoa, että monen laukun hinta on noussut tässä yhdessä yössä jopa huimat 150e? Esimerkiksi Lily, jonka ostin itse vain viikko sitten, maksaa nyt 155e enemmän. Klassikkolaukku Bayswaterin hinta taas on kivunnut jo huimaan tuhanteen euroon. Tamara-huivin kohtaloa pohdiskeltiin jo kommenttiboksissani aikaisemminkin ja sen hinta nousi 125:stä eurosta 200:n euroon. Sen sijaan klassikkohuivi Check Scarf rokottaa lompakkoa saman verran kuin ennenkin, mikä on aika jännä, kun on kuitenkin kyse niin suositusta tuotteesta.

Aivan törkeitä hinnankorotuksia! Kysehän oli siitä, että Mulberry siirsi ilmeisesti reklamaatiotulvien takia tehtaansa takaisin Englantiin ja näin ollen kustannukset nousivat, mutta että näin paljon. Toisaalta olen iloinen, että laukut tullaan taas tekemään Briteissä ja ostaja saa maksamalleen summalle vastinetta eli laatua, mutta joku roti nyt sentään!

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

87 thoughts on “Voi Mulberry minkä teit!

  1. Itsellä juuri Mulberryn laukku ostoslistalla ja sitä ei ollut välttämättä tarkoitus vielä ostaa. Turhauttaa ihan mielettömästi maksaa “turhaa”. Vuittonin hinnankorotukset eivät muistaakseni olleet olleenkaan näin pahoja, vaikka nekin tuntuivat. Tuon Tamara-huivin hinnankorotushan on mielettömän huima!

  2. Ärsyttää todellakin :D No tiedossahan tämä oli, muttei olisi vielä tarvinnut tapahtua :D

    Onhan se hyvä, että tuotteet tehdään Englannissa, mutta tavallaan ihan sama missä tehdas sijaitsee, jos vaan tuotteet valmistetaan huolella ja laatua tarkkaillaan…

  3. Siis minä katsoin viikonloppuna tuota Tamara huivia harmaana ja ajattelin, että hankinta olisi mahdollinen ensi kuussa koska hinta OLI 125 €, ei paha siis.

    Tänä aamuna menin kuolaamaan huivia ja luulin, että olen seonnut kun huivin hinta oli pompannut 200 €.

    Onneksi en ole seonnut vaan hintojen nousu onkin sitten tapahtunut noin salakavalasti.

    Minua harmittaa ja samalla kyllä vähän mietityttää uskaltaako inevestoida laukkuihin, niin paljon hinnat nousivat kuitenkin. Onneksi ehdit hankkia Lilyn ennen korotusta, sinäänsä hassua että nyt se on noin paljon kalliimpi kuin viikko sitten!

    Samaa mietin, että miksi Check Scarf on saman hintainen vielä, nouseeko senkin hinta vaivihkaa parin päivän päästä? :D

    Onneksi olen jo hankkinut Check Scarfin ja täytyy nyt kyllä miettiä tuota Tamaraa uudemman kerran.

    Tässä pauhaamisen lomassa voisin kertoa, että tämä blogi on todella ihana! Kaikki laukut ah! :)

    Hauskaa Joulun odotusta!

  4. Voi kurjuus :/ En olisi minäkään uskonut, että hinnankorotus tulisi näin yllättäen ja vieläpä näin valtavana! Niin, eikö Vuitton korota joka vuosi (vai kaksi kertaa vuodessa) muutaman kympin, ei sentään useampaa satasta!

  5. No sanos muuta, itsekin kuvittelin sen tapahtuvan vasta ensi vuoden puolella, saati sitten että olisivat korottaneet näin järkyttäviä summia!

    Niin, toisaalta esimerkiksi Lilyni “Made in Turkey” ei kuulosta läheskään niin houkuttelevalta kuin “Made in England”, mutta kukas sitä lappua katsoo, jos laatu on muuten hyvä :D Minua vaan ihmetyttää, että jos valmistus aikaisemminkin oli Englanissa, niin miksi se nyt maksaa niin valtavasti enemmän että pitää korottaa hintoja näin paljon :o Hmh, kumma juttu!

  6. Tuo tamara huivin hinnankorotus on ihan uskomaton! Onneksi kerkesin hankkia mini alexan ja tree wrap huivin jo. Taitaa jäädä bayswater ikuiseksi haaveeksi:/ ainoa vaihtoehto taitaa olla lentokenttä ja mulberryn alennusmyynnit.

  7. Tamaran hinnannousu on ihan huima, 75e suhteessa sen lähtöhintaan! Tosi harmi, ettet ehtinyt ostaa omaasi :/

    Lilyn kanssa kävi kyllä tuuri, muistan vielä todenneeni, että onneksi ehdin varmaan ostaa laukun ennen korotuksia uskoen kuitenkin, että korotukset tulisivat vasta ehkä ensi vuoden puolella. Jäi todella pienestä kiinni, kun vain viikko sitten sen ostin! Minulla ainakin meni kipuraja monen tulevaisuuden laukkuhaaveen kanssa tämän nousun myötä.

    Ostin oman Check Scarfini viitisen vuotta sitten ja silloin se maksoi muistaakseni 70e, että aika paljon on senkin hinta vuosien saatossa noussut! :D Toivottavasti se ei sentään enää nousisi. Ja hei Tamaraa kannattaa katsoa Huutonetistä, siellä on näkynyt niitä aina välillä ja omanikin myin siellä kuukausi takaperin. Toivottavasti saisit vielä omasi!

    Voi kiitos kehuista, ihana kuulla että tykkäät! :) Mukavaa joulun odotusta sinnekin!

  8. Tosi jännä, eilen just tein postauksen Mulberryn huiveista ja olivat vielä suurimmalta osalta 125e, nyt sitten sen 200e.. Aivan järjetöntä. Pitää ostaa kai mahd nopeesti se Check Scarf, jos sekin pompsahtaa yllättäen. Kyllä ainakin omalla kohdallani taitaa tarkoittaa sitä, että voin heittää hyvästit Mulberryn laukuille, kun en niitä ole aikaisemmillakaan hinnoilla pystynyt ostamaan..

  9. tilasin viime sunnuntaina ton tamara- huivin ja se oli ooneks vielä 125e!! ei olis ollu enää varaa ostaa ja sitä on nyt kesästä asti haaveiltu :D

  10. Voi ei, nytkö se jo tapahtui! Onneksi ehdin hankkia Bayswaterini ennen korotuksia:D Onhan se toisaalta kiva, että laukut tehdään Englannissa, olin vähän pettynyt huomatessani ensimmäisen Mulberryni olevan “made in China”, vaikka sen laadussa ei mitään vikaa olekaan! Olin miettinyt esim. Lilyn hankintaa joskus lähitulevaisuudessa, mutta en tiedä haluanko maksaa yli 700€ niin pienestä laukusta..Aika jännä, että esim. Dorset tote ja Effie hobo näyttävät kuitenkin olevan vielä saman hintaisia kuin aikaisemminkin.

  11. No sanos muuta, 75e:n nousu suhteessa sen hintaan on todella paljon :o Minulla taas Alexa taisi jäädä haaveisiin, ellei sitä joskus hankkisi kentältä. Sieltä tosin olen ostanut molemmat muutkin Mulberryni, hinta “maissa” on kirpaissut jo ilman näitä korotuksiakin :D Huhhuh, voi Mulberry!

  12. Voi kökkö, harmi että Tamaran hinta nousi ihan noin yhdessä yössä :/ Toisaalta näin talvea kohden Check Scarf onkin varmaan parempi hankinta, kannattaa tosiaan ostaa se mahdollisimman nopeasti, jos menevät ja nostavat senkin hintaa! Minulla jäi myös moni Mulberryn laukku haaveisiin, tähänkin astiset olen ostanut kentältä ilman veroja, mutta nyt hinnat kirpaisevat jo niin paljon!

  13. Huh mitä korotuksia! Oon vähän haaveillut tuosta Tamara-huivista, mutta ihan noin paljoa en siitä ehkä maksaisi. ;s

  14. Hui, onneksi ostit juuri Bayswaterisi! Ja samoja ajatuksia täälläkin, minunkin Lilyni on “Made in Turkey”, joka vähän särähtää korvaan, mutta toisaalta jos ja toivottavasti kun laatu on samaa, niin kukas sitä lappua katsoo. Aika uskomatonta ajatella, että viikko sitten maksoin omasta Lilystäni huimat 250e vähemmän vielä kun ostin sen kentältä. Voivoi Mulberry :(

  15. (siiri moi, en jaksa laiskana kirjautua omiin tunnuksiini näin aamusta)melko järkyttävät hinnan nousut kyllä kyseessä :s toi tamaran hintahan on melkeen tuplaantunut, onneksi ostin omani kesällä…ja bayswaterin hintakin on nykyään aika järjetön,kun miettiin mihin hintaan sitä muutama vuosi sitten sai…eräs kaverini taisi ostaa lentokentältä sen jollain 500e hujakoilla olevalla hinnalla…noh toivotaan tosiaan, että laatu nousee ! vaikka mulla ei ainakaan oo tähänkään asti ollut mitään nokan koputtamista omista mulberryistäni :-)

  16. Ou noooou ei tarvi shoppailla hetkeen Mulberryllä! :D Oiski vaan sillee, että laatu paranis nyt. Mulla nimittäin on tällä hetkellä mun Bayswater korjauksessa, koska sen sauma meni rikki ja se oli kuitenkin made in England. :S

  17. Ihan jäätävää suoraan sanottuna! Kun ostin viime talvena Tamaran, niin olin mielissäni, että hinta tosiaankin on kohtuullinen. Todella hurja hinnannousu, en tykkää yhtään! Ja muutenkin, en myöskään tiedä onko hintoja tarpeellista korottaa ihan noin paljon kerralla. Voi olla, että porukka säikähtää ja ennemminkin kaupanteko hiipuu. Mun mielestä ihan hassua juuri joulun alla pompsauttaa hintoja, voi olla että porukka ei ostelekaan joululahjaksi sitten niin paljoa. Esimerkiksi jos joku on ajatellut ostaa 125 euron Tamaran jollekin lahjaksi, niin kyllähän se budjetti menee sekaisin kun yht'äkkiä se onkin 200 euroa. Voi tylsyys!

    Ihanaa viikon alkua kuitenkin sinulle Jonna ♥

  18. Täytyy vaan matkustaa tästä lähtien EU:n ulkopuolelle tai käydä Lontoossa,hih;) Mini Alexankin hinta on jo 850€!!! En ikinä maksaisi niin pienestä laukusta noin paljoa..

  19. Hehhe oikeassa olet, ei se Made in China kyllä myöskään hyvältä kuulosta, mutta tosiaan kuka sitä lauppua katsoo :D

    Mietin myöskin ihan samaa, onhan tuotteet ennenkin valmistettu Englannissa, taitaa mennä nämä korotukset jonkun ison herran taskuun :D

  20. Totta ;D Ja ehkä täytyy jatkossa harkita Mulberryjen hankkimista käytettynä eBaysta tai Huutonetistä :) Huh, Mini Alexahan maksaa jo saman verran kuin Bayswater aikaisemmin!

  21. Moi Siiri ;) No sanos muuta, aivan järkyttävät! Uskomatonta, että nostavat hintoja noin paljon. Onneksi olen jo omat unelmalaukkuni ehtinyt ostaa, jos joskus Mulberryä vielä mielin niin täytyy ostaa käytettynä tai edes kentältä, kuten tähänkin asti :)

  22. No nyt kyllä ärsyttää! Ollaan ensi viikolla poikaystävän kanssa suuntaamassa Tukholmaan ja tarkoituksena oli sieltä ostaa tuo Tamara huivi harmaana, nyt meni kyllä suunnitelmat ihan plörinäks… Olisivat siellä Mulberryllä viikon päivät odotelleet! On kyllä hyvin mahdollista että Mulberry menettää noin rajuissa hinnan nousuissa asiakkaita. Onneksi sentään eivät nostaneet Check Scarfin hintaa, ei mene joululahja toiveet uusiksi :)

  23. No älä muuta sano! :D Jännä nähdä, miten nämä nousut vaikuttavat ihmisten ostamiseen. Voi ei, onpa sulla käynyt huonosti Baysin kanssa! :o Toivottavasti saisit sen pian takaisin, Mulberry kun taitaa olla tunnettu huonosta asiakaspalvelustaan reklamaatioiden saralla..

  24. Sitä minäkin ihmettelen, että miksi hintoja nostettiin noin valtavan paljon kerralla. Ja tosiaan, vielä joulun alla! Todella kurja juttu :/ Onneksi olet ehtinyt jo oman Tamarasi ostaa!

    Tylsistä uutisista huolimatta ihanaa uutta viikkoa sinnekin! <3

  25. Vuitton korottaa muistaakseni joka neljännes hintoja kympinpari, maksoin muutama vuosi takaperin Neverfullistani 420 tms ja nyt hinta on jo melkoin 600 kun viimeksi kävin!

  26. Itse eilen mietiskelin, että voisin yrittää tilata itselleni Lilyn joululahjaksi ennen hinnan korotuksia, mutta ajattelin kuitenkin pähkäillä muutaman päivän. Ei olisi kannattanut, sillä nyt sitä en ainakaan tule ostamaan :/ Sormet ristiin, että se olisi edes pienessä alessa joulun jälkeen…

  27. Jos on yhtään kauppatieteitä lukenut, niin yrityksen puolelta korotuksen ymmärtää. Pakko se tietty kate on saada joka laukusta, jolla maksetaan työntekijöiden palkat, verot ym ja voittoakin pitäisi osakkeenomistajille saada. En muista milloin Mulberry ulkoisti tuotantonsa, mutta kyllä siitä useampi vuosi on ja taloustilanne on muuttunut huomattavasti –> tuotantokulut nousseet.

  28. Nimenomaan juuri ennen joulua ne hinnat kannattaa nostaa, niin tehdään hyvin voittoa, vuoden sesonkiaika…

  29. Oho?! Lily on ollut haaveissa joten en oikein tiedä mitä tästä ajatella… onneksi ehdit omasi hankkia!

  30. Täällä muotimaailman uutiset kertoivat jo aiemmin keväällä että mm. Mulberryllä on paineita nostaa tuotteiden hintoja koska merkkiä ei enää tunnusteta luksusbrändiksi ja sen kalliimpien tuotteiden myynti on romahtanut valtavasti tästä syystä, sen verran tavanomainen näky Mulberryn laukku on nykyään katukuvassa. Burberryn kohdallahan tämä on jo juontanut firman tulosvaroitukseen ja ties mihin. Niin hassulta kuin se ehkä tuntuukin niin luksusmerkit eivät ole mielissään siitä että heidän edullisemmat tuotteensa yleistyvät niin että “kerma” joka firman pitää hyvissä talousasemissa ei enää heidän kalliimmista tuotteistaan innostu lainkaan. Mulberryn paluu Englantiin taasen on selkeää säästöä firmalle, monet firmat ovat lopettaneet tuotantonsa Aasiassa sillä siellä myynti on lähes kokonaan tyrehtynyt ja toisaalta kustannukset ovat osoittautuneet korkeammiksi kuin mitä ne ovat kotimaassa valmistettuina. Hinnat nousivat odotetusti juuri ennen joulumyyntiä:) Eli ei tässä mitään erikoista ole. Kannattaa seurata englanninkielisiä muotialan talousuutisia niin pysyy näistä ajantasalla.

  31. Kiitos vinkistä, taidankin mennä Huutonetistä katsomaan. Uteliaisuudestani kysyisin, että minkä värinen oli oma Tamarasi jonka myit? Edelleen mietiskelen värivaihtoehtoja :)

    Mietin Check Scarfia monta vuotta ennekuin ostin, hinta nousi vuosi vuodelta ja lopuksi päätin sen ostaa koska arvelin, että kohta summa on jo tähtitieteellinen.

    Tuli muuten mieleeni postaustoive noista sinun Mulberryn tulevaisuuden laukkuhaaveista? :) Ellei siis ihan nyt mennyt fiilikset kokonaan.

  32. En ollut niin perehtynyt asiaan ja luulin tuotannon siirtyneen vasta vuosi-pari sitten, kun laatuongelmista alettiin puhua. Vuoden alussa ostamani Bayswaterkin oli vielä Made in England, mutta nyt Lily on Turkissa tehty. Ja tietysti ymmärrän, että yrityksen on saatava tietyt katteet, mutta silti noin suuri korotus kerralla kuulostaa kuluttajan korviin hirmuiselta :)

  33. Ja minä olin pyytämässä mieheltäni joululahjaksi tuota Tamaraa :(
    En tohdi 200e sijoittaa huiviin, ennemmin sillä rahalla ostan jotain muuta. Voihan kurjuus!

    Salla

  34. No minä en kyllä ole lukenut, mutta kyllähän sen kuka vaan ymmärtää, että yrityksen täytyy kulunsa kattaa :) Tarkoitin lähinnä vitsillä tuon ;)

  35. Toivottavasti löytäisit omasi vielä :) Tamarani oli sävyä Plaster Pink, eli sellainen haalean vaaleanpunainen, joka ei minusta oikein sopinut kasvojani vasten, joten päädyin sen myymään. Se uusin Oak-sävy on todella kaunis, kuin myös harmaa :)

    Hmm, voisin kyllä harkita sellaisen tekemistä! Toisaalta tällä hetkellä kaukaisissa haaveissani on lähinnä Alexa, mutta jos niitä tulee vielä enemmän mieleen myöhemmin, niin voin keksiä jotain postausta :) Kiitos kuitenkin toiveestasi, niitä on aina kiva kuulla!

  36. Voiei miten huono tuuri! :/ No onneksi tosiaan check scarfin hinta ei noussut, joten ehkäpä voisit sitten ostaa sen Tukholmasta :) Mukavaa Tukholman reissua jo etukäteen!

  37. Eikä, ihan uskomattoman huono tuuri! :/ Ylempänä tosiaan todettiin, että on loogisinta nostaa hintoja ennen sesonkiaikaa, mutta en itsekään uskonut sen tapahtuvan näin nopeasti. En oikein tohdi uskoa, että perus-Lily olisi joulualessa, mutta ehkä sieltä löytyisi jokin muu vaihtoehto? :) Todella kurja juttu, äh!

  38. Höh, voi kuinka harmi :/ Minulla tosiaan kävi tuuri ajankohdan kanssa, en ajatellut vielä olevan edes kiire Lilyn hankkimisen suhteen!

  39. En tosiaan seuraa muotialan uutisia saati alan talousuutisia pahemmin :) Lontoossa ollessani kyllä kiinnitin ihan huomiota, kuinka yleisiä Mulberryn laukut ovat katukuvassa, vaikka niitä näkee Helsingissäkin, niin siellä ihan eri määrissä!

    Ja tietysti nyt kun ajattelee, niin on loogista että korotukset tulivat juuri ennen sesonkiaikaa, mutta en silti osannut uskoa korotusten astuvan voimaan näin pian! En ajatellut Lilynkään hankkimisen kanssa olevan mikään kiire, mutta pienestä jäi kiinni, etten joutunut pulittamaan suurempaa summaa.

  40. Minua tämä ärsyttää ihan suunnattomasti ja meni vähän makukin tuohon toimintaan, ymmärrän kyllä hinnankorotukset, mutta musta esimerkiksi Lilyn korotus on ihan tajuton, eihän tuo vastaa mitään normaaleja indeksikorotuksia. Lily oli haaveissa, mutta taidan valita toisen merkin laukun nyt. Hyvä, että ostit omassa ennen korotusta, itseäni harmittaa, mutta pahahan tässä on jälkeenpäin harmitella!

  41. Viime jouluna oli large lily alessa niin pitää yrittää toivoa jos perus lily olisi tänä vuonna ;) Oak sävyssä laukkua kyllä löytyy parilta nettisivulta vielä 620 e hintaan, mutta mustaa ei mistään :( Pitää toivoa että joku tuttu menisi Lontooseen ja sitten voisi Heathrowlta ostaa Lilyn, kun se nyt sitten siellä maksaa varmaan saman verran kuin vielä eilen normaalisti :D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *