Toukokuun ensimmäinen

Oioi, nyt on kyllä syöty herkkuja niin että napa paukkuu. Kuluneiden päivien aikana on tullut grillattua jo kolmesti, mutta voisin silti vielä vetäistä masuuni allaolevassa kuvassa näkyvän annoksen ;) Minä niiin rakastan grilliruokaa! Kunnon pihvi, täytettyjä sieniä, maissia, kasviksia, niistä on meikäläisen kesäruoka tehty!

Munkkeja emme ryhtyneet itse paistamaan (traumat yläasteen köksän tunneilta), joten lähikauppa pelasti tuoreilla munkeilla. On se muuten kumma, että vaikka ruokakaupat eivät ole kuin yhden päivän kiinni, niin silti sitä on paniikinomaisesti lähdettävä sinne huoltsikalle tungokseen muiden hätähousujen sekaan, kun aina jotain puuttuu… :D Tapahtuu joka kerta!

Piti myös puhaltaa yhdet vappukuplat ;)

Huomenna paluu arkeen, mutta eiköhän näiden päivien jälkeen taas jaksa istua kirjastossa. Onneksi säätiedotuksetkaan eivät ennusta vielä mitään toukokuun helteitä, niin ei haittaa istua neljän seinän sisällä nenä kiinni kirjassa ;D

8 thoughts on “Toukokuun ensimmäinen

  1. Heh, mä tein uhkarohkeana munkkeja, ja pilallehan me meni:D paistui pinnalta, mutta oli sisältä pelkkää taikinaa:D heitin kiukkusena kaikki suoraan roskiin ja tuulettelin sitten vihasena koko loppuillan rasvankäryistä kämppää.. Eli ens vuonna mekin ostetaan munkit ihan kaupasta!;)

  2. Oon jo pitempään miettinyt että asutko vielä kotona vanhempiesi kanssa vai asutko yksin/poikaystäväsi kanssa? :-)

  3. Voieii! :D Noh, yritit kuitenkin toisin kuin minä laiskiainen ;) Mulle on tosiaan jäänyt traumat niistä köksän tunneista, joiden jälkeen kaikki hiuksia ja vaatteita myöten tuoksahti rasvalta..

  4. Ei muuten haise rasva jos ei käytä rypsiöljyä vaan vaikka auringonkukkaöljyä :) Ja ihanan kuuloista tuo ruoka! Kesällä on kyllä ihan parasta ku voi grillaa :)

  5. Hei kiitos vinkistä! Ehkä mäkin voin sitten vielä joskus päästää irti traumoistani hih ;) Mmm grilliruoka on melkeinpä parasta koko kesässä! :D

  6. Millä sävyillä värjäät hiuksiasi ja käyt varmaan aina kampaajalla ettet kotona värjää? :) odotatko muuttoa omaan kotiin ? :) meinastko ostaa koiran vai muistanko väärin? :)

  7. Hmm, nyt en itseasiassa osaa yhtään sanoa! Hiukseni ovat aikamoista sillisalaattia, kun seassa on omaa väriä, talven aikana lisättyä tummempaa raitaa ja vanhaa vaaleaa raitaa.. :D Käyn kampaajalla muutaman kuukauden välein värjäämässä tyveä.

    Tokihan sitä usein haaveilee omasta kodista! Minulla ei kuitenkaan varsinaisesti ole vielä kiire muuttaa pois kotoa, tietysti jos opiskelupaikka irtoaa toisesta kaupungista syksyllä, niin sittem :)

    Koiran hankkimisessa on niin suuri vastuu, etten tule sitä tekemään vielä moniin vuosiin, joten sekoitat varmaan johonkin toiseen :) Siskollani on kaksi karvaturria, joten pääsen onneksi rapsuttelemaan ja halimaan niitä aika usein ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *