Asu 19.4 ja etsintäkuulutus

Huomenta ja kivaa perjantaiaamua!

Asuinspiraatiossani ei ole ollut kehumista kuluneen viikon aikana, kun olen ollut lähinnä vain kirjastolla. Parhaimmillani asustukseni on siis ollut kuulkaa verkkarit, huppari ja kokonaisuuden kruunaava tuulitakki, joten olen pysynyt kaukana asukuvista hih ;) Eilen kuitenkin liikuin jonnekin kirjastoa pidemmälle, kun kävin ostamassa veljenpojalleni 1-vuotislahjaa (ja köhköh ehkä jotain itsellenikin, mutta siitä lisää myöhemmin!).

Bleiseri / Zara
pusero / Zara
farkut / Zara
huivi / H&M
laukku / LV

Yleensä olen todella tarkka useamman kuosin yhdistelemisestä keskenään. Tällä kertaa rikoin kuitenkin vähän sääntöjäni ja puin kahta printtiä yhtä aikaa ;) Uskalsin myös laittaa ballerinat ensimmäisiä kertoja jalkaan! Pidemmille matkoille en kyllä vielä ihan tohtisi niissä tepastella, sen verran vilu tuolla ulkona vielä on, vaikka minulla oli ohuet sukatkin. Matkani oli kuitenkin vain autosta parkkihalliin ja sisälle, joten uskalsin vihdoin kaivaa ne kaapista jalkaan! Protestoin tätä kylmää ja kolkkoa säätä vastaan ;)

Kuten olen jo aiemmin kertonut, en ole mikään eläinprinttien suuri ystävä, mutta noin pienissä määrin olen kyllä tykästynyt leokuvioon. Olen metsästänyt huivia hieman erinäköisellä kuviolla, siinä toistaiseksi vielä onnistumatta. Zaran nettikaupasta löysin kuitenkin aivan täydellisesti mielikuviani vastaavan version (on muuten väritykseltään aika look-alike LV:n leohuivin kanssa!)

Tahtoisinkin tiedustella teiltä, onko joku sattunut näkemään tätä huivia kaupoissa? Eilen ei ainakaan Jumbossa näkynyt, mutta siitä on tosi kauan, kun olen esimerkiksi keskustan Zarassa viimeksi käynyt. Jos sieltä vaikka löytyisi joku ahkerampi shoppailija, joka osaa vastata. Olisin kovin kiitollinen näköhavainnoista! :)

Onneksi viikonloppu on taas täällä! Minulla on kaikkea kivaa ja rentoa ohjelmaa tiedossa, muun muassa huomenna juhlitaan niitä veljenpoikani 1v-synttäreitä ja sunnuntaina menen siskoni kanssa brunssille tai kahville tai jotain sinne päin ;) Minkälaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle? :)

PS. Onko jollain muulla ongelmia sisäistää uudistunut virtaviivainen Blogger vai olenko ainoa? :D

8 thoughts on “Asu 19.4 ja etsintäkuulutus

  1. En ainakaan eilen keskustan Zarassa tuollaista nähnyt, vaika katselin huivit läpi aika huolella:/ Voi olla, ettei ole vielä vaan tullut sinne? Ja mulla on tosiaan ongelmia ton bloggerin kanssa!:D En ole vieläkään vaihtanut sitä kokonaan, aina vain käynyt pari kertaa kokeilemassa.. En halua että se vaihtuu!:D

  2. Voi höh! En tiedä sitten, onko se jo vanhempi malli, kun on nettikaupassakin aika loppupäässä tarjontaa.. :/ Mutta kiitos kumminkin :) Löysitkö itelles sitä etsimääsi printtihuivia?

    No apua mulla Blogger vaihtui vaan yhtäkkiä ja tässä sitä nyt ollaan!! :D

  3. On vanhempaa mallia! ostin omani jo aikaa sitten :) hattuhyllylle se on saanut kyllä jäädä makoilemaan..

  4. Voi vitsit! Kiitos tiedosta, en sitten turhaan yritä metsästää sitä enää kaupoista :/ Jos sinulla makoilee se siellä hyllyllä pidemmänkin aikaa niin täällä olisi potentiaalinen uuden kodin tarjoaja hih ;D

  5. Eksyin tänään lukupäivän päätteeksi vähän kaupoille ja tottakai myös Zaraan. Ihan vahingossa vaan (heh ;D)! Bongasin sieltä tuon samaisen huivin, mutta siinä harmaana. En tiedä onko se sitten vanhempaa mallia ja jos ne sitten oli viimeisiä kappaleita, mutta voin yrittää joskus myöhemminkin vielä zaraan eksyessäni kurkata että jos tuosta vielä olisi tullut tuota toista väriä :)

    Yleensä en osaa mitään eläinkuoseja käyttää, mutta mäkin viime keväänä innostuin tuosta leohuivista! Omani löysin ebaysta ja se on juuri tuollainen LV look-alike :) Simppeleitten asujen ja tummien bleisereiden kanssa toimii just kivasti!

    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! :)

  6. Hih ihan vahingossa, se Zaran vetovoima on ihan omaa luokkaansa ;D Nimimerkillä eilen jouduin myös uhriksi! Ja hei kiitos kovasti sinulle, tosiaan se taitaa olla vanhempaa mallia kuten joku ylempänä kertoi :/ Äh, tuo olisi niiin täydellinen!

    Voi sinun huivisi on kyllä varmasti hurjan kiva :) Itsekin olen katsellut ebayn valikoimaa ja juurikin tuon sävyisiä yksilöitä, mutta kun olen niin tyrä tuon ebayn kanssa! :D

    Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua sinnekin <3

  7. Oot kyllä niin nätti!
    Toivottavasti löydät jostain samantapaisen huivin. :) Itsekkään en ole varsinainen eläinkuosien ystävä,mutta tuollaisen voisi ehkä kelpuuttaa. :D Se olisi helppo yhdistää moneen asuun.

    -Jatta

  8. Voi kiitos Jatta :) Juu, täytyy pistää etsintä käyntiin! Siihen mennessä tuo nykyinen saa kelvata ;) Sillä saa kyllä kivaa piristystä yksinkertaiseen asuun.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *