Kaivarin sunnuntaikahvit

Oiikein hyvää huomenta ja viikon alkua sinne ruudun toiselle puolelle!

Eilen suuntasimme poikaystäväni kanssa iltapäiväkahveille Kaivopuistoon Café Ursulaan. Sunnuntai on viikon ainoa varsinainen vapaapäiväni lukemisesta, joten olin aamusta hyvin harmissani ulos katsellessani. Taivas oli harmaa ja sieltä tuprutti pahimmillaan lumihiutaleita, juuri kun olin haaveillut kahvittelusta kauniina aurinkoisena kevätpäivänä. Lopulta totesin, että hitsi vieköön, tänään on vapaapäiväni, joten oli sää mikä tahansa, mehän menemme sinne Kaivariin!

Ja onneksi menimme :) Taivas aukesi juuri kun ryhdyimme tekemään lähtöä ja loppupäivä olikin sitten mukavan aurinkoinen. Emmekä olleet ainoat kevätsäästä nauttimaan tulleet, kahvittelemaan oli eksynyt liuta muitakin ihmisiä ja Ursula olikin ihan täynnä.

Tosiaan koska kirjaston penkille ei tule pahemmin laittauduttua, olen aina ihan innoissani laittamassa hiuksia kikkuroille ja bleiseriä niskaan, jos jonnekkin ihmisten ilmoille lähden ;) Nyt voisin kyllä kaivaa kaapista ne värikkäämmät vaatekappaleet esille, jospa innostuisin tekemään niistä teille jotain juttuakin lähiaikoina.

Herkulinen croissantti marmelaadilla ja iso lasillinen lattea, namnam!

Yritimme ottaa kahvittelun jälkeen kuvia ulkona ja noh, tässä tulos :D Aina ei mene kuvaaminen ihan putkeen, mutta tämä olkoon pienenä kevennyksenä näin maanantaihin ;)

Kivat päivänjatkot kaikille ihanille lukijoille! :)

Ps. En haluaisi olla tällainen sääreportteri, mutta 20 senttiä lunta, huhtikuussa, oikeasti?

Sunnuntaitunnelmia

Huomenta!

Selailin kuvakirjastojani ja törmäsin viimekesäiseen kuvaan siskoni uusimmasta perheenjäsenestä. Kuva on minusta niin hellyyttävä ja niin ainakin omia sunnuntaitunnelmiani kuvaava, että oli pakko laittaa se tänne :)

Hih, näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein leppoisaa sunnuntaita :)

Asu 30.3.

Moikka!

Eilisessä postauksessa luomani kuva siitä, kuinka kaikessa rauhassa valitsen vaatteita rekiltä ja asusteita ylleni, noh, se oli pelkkä illuusio :D Valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin kuvailemani kaltainen seesteinen hetki, minulla nimittäin tulikin ihan hirmuinen kiire lähtiessäni ja olin lähellä myöhästyä (Anteeksi S ;)). Minun olisi pitänyt ottaa tänne jälkeen-kuva vaaterekistäni, monta henkaria tyhjillään ja vaatteet ympäri lattiaa kuin pyörremyrskyn jäljiltä! Mitään asukuvia en siis ehtinyt nappaamaan ja ylleni vedin kiireessä lähes samanlaisen asun kuin viime viikonloppuna, pusero vain vaihtui toiseen. Ilta oli kuitenkin ihana, ruoka niiin hyvää seurasta puhumattakaan!

Koska varsinaisessa illan asussani ei siis ollut paljoakaan näkemistä, otimme kuitenkin tänään aamulla ennen kirjastoon lähtöä auringonpaisteessa kuvan ulkotamineistani, joilla lähdin eilen liikenteeseen :)

Takki / H&M
housut / Zara
huivi / Mulberry
laukku / LV
kengät / Vagabond
koru / Dimacci

Tykkään tuosta takista aivan älyttömästi! Se oli kyllä nappiostos, joten sitä tulee varmasti näkymään täällä kevään aikana vielä paljon :)

Jalkoihin pääsivät pitkästä aikaa saappaiden sijasta Vagabondin viime vuonna ostetut konjakinruskeat mokkanilkkurit. Niiden käyttö on jäänyt aika vähäiselle, joten täytyykin nyt korjata asia, ennen kuin on aika vaihtaa kevyempiin kenkiin ;)

Oikein mukavat lauantain jatkot! :)