Pastel Blue

Tällä viikolla on saanut jo korkata kevättakkikauden, jee! Olen kuluneiden päivien aikana pukeutunut niin trenssiin, nahkatakkiin kuin tähän pastelliunelmaanikin, ihanaa kun saa taas vähän uutta potkua asuihin. Ei voi kyllä valittaa tästä alkaneesta keväästä, kun kadut ovat olleet kuivia lumesta jo aikapäiviä sitten, ja lämpötilatkin lähentelevät parhaimpina päivinä jo kymmentä. Eilen tosin näin uutisissa otsikon jostain ihmeen takatalvesta, mutta sivuutetaan se nyt…

Maanantaina viiletin keskustassa menemään tässä vaaleansinisessä takissani – tosin pientä kerrospukeutumista vaadittiin, jotta Vaasan hyisessä tuulessa selvisi. Kyllä tämän korkkaamista olikin jo odotettu, sen verran paljon olen ihastellut pastellisävyjä nettikaupoissa. Usein tällaisten hieman erikoisempien vaatekappaleiden kohdalla miettii, mahtaako se jäädä yhden kauden jälkeen kaapin perälle, mutta onneksi tämän kohdalla ei ole sitä huolta :) Olen yhtä ihastunut takkiin kuin viime keväänäkin! Pastellisininen toimii hurjan hyvin konjakinruskeiden ja revittyjen farkkujen kanssa, mutta tässä tällainen tummemman sävyinen alkukevään versio!

Coat / Zara
Sweater / Zalando Collection
Shirt / Zara
Scarf / H&M
Pants / Mango
Bag / Mulberry
Sunglasses / Ray-Ban
Shoes / Depeche

I’m so happy that the weather’s getting warmer all the time, so that I can wear my lovely spring coats. This baby blue one was bought last year, and I still remember how I hesitated this at Zara back then. It looked so amazing with all the golden details, but would I really wear it – I thought. Oh boy, have I worn this! Needless to say that I haven’t regretted buying this even for a second ;) In my opinion it still looks both cute and stylish at the same time and baby blue is a surprisingly easy colour to combine. The coat will definitely be one of my favourites this spring as well!

Friday Mood

Tulin pikaisesti jakamaan perjantaifiilikset, jotka ovat sanalla sanoen HUIKEAT! Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja viikonloppu on edessä, mutta ennen kaikkea tänään on vihdoin ja viimein ohi viisi viikkoa kestänyt kammottava tenttirupeama. Upeasta säästä sai siis äsken nauttia kaupungilla pitkästä aikaa hyvällä omatunnolla ja ilman stressiä, joten kyllä on ollut hymy herkässä tänään. Sokerina pohjalla vielä viime lauantainen sijoitustoiminnan tenttini, joka meni kuin menikin peloistani huolimatta läpi!! Sivuainekokonaisuuteni oli tämän myötä hieman vaakalaudalla, joten iso kivi vierähti sydämeltä – HUH!

Sokerista puheen ollen – näin loistavan fiiliksen myötä on myös ihan ok käydä viikon toisilla kakkukahveilla, vai mitä? Ihanaa viikonloppua kaikille sinne ruudun toiselle puolen! :)

Just a quick hello to share my Friday feelings! The sun is shining and weekend’s about to start, but above all today I finally had my last exam! For the last five weeks I’ve been struggling with the exams and all the stress, but now I may relax for a while. How I’ve been waiting for this!! I was all smile today walking in the city, and I think I won’t stop smiling in a while. I also found out that I made it through the difficult exam I had on last Saturday – yey!! My great mood was enough a reason to have another coffee & cake moment for this week today, don’t you think? ;) Have a lovely Friday you all!

New In for Spring

Viime kertaisella Helsingin visiitilläni oli kiva päästä pyörähtämään kaupoilla, Vaasassa kun ei juuri koskaan tule käytyä missään. Vaikka tarjontaa olisi jonkun verran, niin jotenkin arki täällä koostuu kaikesta muusta, eikä kovin usein tule lähdettyä ihan vartavasten shoppailemaan. Halusin käydä perinteisten Zarojen ja Mangojen lisäksi Urban A:ssa, josta lähdin etsimään netissä silmäilemääni keväthuivia.

Tätä By Malene Birgerin yksilöä olin katsellut merkin nettikaupassa, ja se osoittautui luonnossa todella nätiksi! Väri on kaunis viileä vaalea – latte virallisen nimityksen mukaan – jolloin se sopii hyvin myös omia kasvojani vasten. Usein vaaleiden huivien kanssa kun on ongelmana sävy, tiedän että vähänkään liian punertava ei sovi minulle. Huivi on 100% villaa, mutta käy erinomaisesti keväthuivista keveytensä puolesta! Tykkäsin myös hurjasti kuvioinnista, joka tuo heti mielenkiintoa yksinkertaiseenkin asuun. Samaa huivia on tullut nyt näköjään myös Booztille*!

Ja tulihan siellä Zarassakin käytyä, josta löysin sieltä remontin seasta etsimäni kaltaiset farkut! Viime aikoina asuissani vilahtaneet kulutetut farkut alkavat kohta paljastaa jo liikaa, joten olen etsiskellyt uusia jo tovin. Revityt farkut ne vain kuuluvat kevätlookkiin ja tuovat kaivatun rennomman silauksen asuun kuin asuun :) Nämä sopivat tähän vuodenaikaan hyvin niin tennareiden kuin nilkkureidenkin kanssa, kesämmällä taas ballerinoihin tai korkoihin yhdistettynä. Voi kevät täällä ollaan jo niin innoissaan! Joko te olette tehneet kivoja kevätlöytöjä?

Nyt takaisin uppoutumaan kirjanpidon ihmeelliseen maailmaan ja ihastelemaan aurinkoa kirjaston ikkunoista ;) Kivat keskiviikon jatkot!

I’ve already done a few new purchases for spring! Last time visiting Helsinki we also went for shopping, which was fun since we don’t tend to do that much here in Vaasa. There’s a plenty of spring stuff in stores already and I’m so excited about it! I’d been looking for a light spring scarf and found this beautiful By Malene Birger scarf from their website. It was even more beautiful live at Urban A, so I couldn’t resist it. You can find the same scarf here*. And what’s spring without ripped jeans? My favourite jeans from Zara are starting to be even a bit too ripped, so here’s a pair of new ones! They’ll be perfect with sneakers, flats or heels – you name it. Have you already bought something for spring? :)

*mainoslinkki / commercial link