Enpä tiennyt kuusi vuotta sitten Vaasaan opiskelujen perässä muuttaessani, että tuo opiskelupaikka tulisi muuttamaan elämäni. Samaan aikaan kanssani opiskelut aloitti nimittäin eräs hurmaava nuori tamperelaismies, johon tutustuin paremmin saman kaveriporukan myötä ja meistä tuli ystäviä. Elämällä oli kuitenkin muita suunnitelmia, ja vuotta myöhemmin sain kutsua häntä poikaystäväkseni. Häntä, joka ihastutti positiivisuudellaan, huomaavaisuudellaan, huumorillaan, komeudellaan sekä paljasjalkaisen helsinkiläisen korvaan hellyyttävältä kuulostavalla Tampereen murteellaan (edelleen hymyilyttää joka kerta hänen sanoessa “vatta” tai “äite”). Häntä, johon ihastuin myös huomattuani kuinka paljon hän kunnioittaa omaa perhettään, miten hän jää pitämään aina ihmisille ovea auki tai kuinka hän saa minut aina nauramaan.
Vuodet ovat vierineet ja niihin on mahtunut yhteisten opiskeluaikojen lisäksi muun muassa etäsuhde niin ulkomailla kuin Suomessakin, muutto Tampereelle ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiin, pieni karvainen perheenjäsen sekä tietysti toukokuinen kosinta. Joka päivä joudun nipistämään itseäni siitä, että olen onnistunut löytämään vierelleni näin ihanan ihmisen. Ihmisen, joka kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä, osaa aina piristää tarpeen tullen ja on opettanut minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ihmisen, jolla on samanlaiset arvot, joka suukottaa ovesta lähtiessään ja joka on valmis tekemään kaikkensa läheistensä eteen. Ihmisen, joka kutsui ennen kosintaa vanhempani kahville pyytääkseen heiltä kättä tietämättä lainkaan, miten valtavan tärkeä ele se oli minulle. En osaisi kuvitella rinnalleni ketään muuta.
Hyvää viidettä vuosipäivää rakas – en malta odottaa, että sinusta tulee vuoden päästä aviomieheni <3
Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me