Category Archives: Personal

Elämäni parhaat viisi vuotta

Enpä tiennyt kuusi vuotta sitten Vaasaan opiskelujen perässä muuttaessani, että tuo opiskelupaikka tulisi muuttamaan elämäni. Samaan aikaan kanssani opiskelut aloitti nimittäin eräs hurmaava nuori tamperelaismies, johon tutustuin paremmin saman kaveriporukan myötä ja meistä tuli ystäviä. Elämällä oli kuitenkin muita suunnitelmia, ja vuotta myöhemmin sain kutsua häntä poikaystäväkseni. Häntä, joka ihastutti positiivisuudellaan, huomaavaisuudellaan, huumorillaan, komeudellaan sekä paljasjalkaisen helsinkiläisen korvaan hellyyttävältä kuulostavalla Tampereen murteellaan (edelleen hymyilyttää joka kerta hänen sanoessa “vatta” tai “äite”). Häntä, johon ihastuin myös huomattuani kuinka paljon hän kunnioittaa omaa perhettään, miten hän jää pitämään aina ihmisille ovea auki tai kuinka hän saa minut aina nauramaan.

Vuodet ovat vierineet ja niihin on mahtunut yhteisten opiskeluaikojen lisäksi muun muassa etäsuhde niin ulkomailla kuin Suomessakin, muutto Tampereelle ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiin, pieni karvainen perheenjäsen sekä tietysti toukokuinen kosinta. Joka päivä joudun nipistämään itseäni siitä, että olen onnistunut löytämään vierelleni näin ihanan ihmisen. Ihmisen, joka kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä, osaa aina piristää tarpeen tullen ja on opettanut minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ihmisen, jolla on samanlaiset arvot, joka suukottaa ovesta lähtiessään ja joka on valmis tekemään kaikkensa läheistensä eteen. Ihmisen, joka kutsui ennen kosintaa vanhempani kahville pyytääkseen heiltä kättä tietämättä lainkaan, miten valtavan tärkeä ele se oli minulle. En osaisi kuvitella rinnalleni ketään muuta.

IMG_4115 IMG_4114

Hyvää viidettä vuosipäivää rakas – en malta odottaa, että sinusta tulee vuoden päästä aviomieheni <3

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

Loppukesän luovuusblokki

Olen huomannut viime päivinä olevani jonkinlaisen luovuusblokin keskellä. Päässä pyörii ajatuksia ja ideoita, mutta ei ole kuitenkaan inspiraatiota ottaa härkää sarvista ja toteuttaa niitä sanoin tai kuvin. Läppäri on täynnä viikkojen ja jopa kuukausien takaisia kuvia, mutta en saa kirjoitettua mitään niiden kaveriksi. Puhumattakaan niistä kaikista vähänkään henkilökohtaisimmista postausaiheista, jotka palaisin halusta saada julkaistuksi ja jaettua teidän kanssa, mutta joita en vaan saa kirjoitetuksi kasaan. Normaalisti syksyä kohden pursun intoa ja inspiraatiota uuden luomiseen, joten on tullut sellainen hämmentynyt fiilis, että enhän minä ole tällainen.

Italia1

Olen yrittänyt rauhoitella itseäni, että kaikissa luovuutta vaativissa duuneissa tulee varmasti joskus hetkiä, kun tuntuu että luovuus ei oikein kukoista. Ehkä tässä vaiheessa vuotta ilmassa on jonkinlaista haikeutta kesän loppumisesta ja toisaalta epätietoutta siitä, mitä kaikkea syksy tulee tuomaan tullessaan. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen syksyn alkaessa en myöskään ole enää opiskelija, vaan ainoastaan täysipäiväinen yrittäjä. Ei sillä, että opiskelijastatus olisi vaikuttanut arkeeni hallitsevasti enää Vaasa-vuosien jälkeen, mutta silti jokin tuntuu erilaiselta. Uskon kuitenkin, että suurimpana taustalla tässä henkisessä blokissa on se, miten paljon olen ollut kotona Tampereella ja tehnyt töitä yksin. Kukapa sitä nyt saisi erityisemmin uusia ideoita tuijotellessaan omassa ylhäisyydessään samoja seiniä työpäivästä toiseen. Tai ehkä joku juuri saakin, ollaanhan me kaikki erilaisia. Pitkästä aikaa huomaan todella kaipaavani ympärilleni työyhteisöä tai ainakin useampaa kollegaa, joiden kanssa tehdä välillä yhdessä töitä. Katselen kaiholla helsinkiläisten bloggaajien yhteisöllistä toimistomeininkiä – miten ihanaa, että aina olisi vieressä joku, jonka kanssa sparrailla tai jonka kanssa kuvata yhdessä.

Tänään lähdenkin loppuviikoksi Helsinkiin ja nauroin poikaystävälleni näitä tuntoja hänelle purkaessani, että lähden inspiraatioretriitille. Oikeasti menen parin työjutun perässä sekä läheisten synttäreitä viettämään, mutta muutama päivä muissa maisemissa tulee kuitenkin tosi hyvään saumaan. Päiväni Helsingissä ovat huomattavasti aktiivisempia ja näen ystävien ja perheen lisäksi myös kanssabloggaajia ja asiakkaita, joten imen itseeni siellä aina uutta virtaa myös työn saralla. Ja toisaalta sellaisten hektisten ja super sosiaalisten päivien jälkeen nautin taas niistä rauhallisista kotitoimistopäivistä, tiedostan tarvitsevani molempia.

Uskon, että se inspiraatiota tursuava ja lähestyvästä syksystä voimaa saava minä vielä herää.

Ihomuutoksista ja niiden tarkistuttamisesta

Mietin ensin, kirjoittaisinko tästä, sillä terveyteen liittyvät asiat tuntuvat jotenkin tosi henkilökohtaisilta. Toisaalta, eihän tässä mitään salattavaa ole ja ehkä tämä voi toimia esimerkkinä myös muille siitä, miten kaikenlaisia ihomuutoksia kannattaa pitää silmällä. Omalla kohdallani oli onneksi tuuria ja kyseessä oli hyvänlaatuinen muutos, joskin kuitenkin varmuuden vuoksi leikkausta vaativa.

Kaikki sai alkunsa, kun kävin vuoden alussa lääkärillä näyttämässä minua vaivannutta ihomuutosta rinnassa. Olin itse asiassa näyttänyt sitä jo viime vuonna gynetarkastuksen yhteydessä toiselle lääkärille, joka kuitenkin sivuutti asian toteamalla, että niitä nyt on kuule kaikenlaisia. Hänen “lausunnostaan” huolimatta asia jäi mietityttämään kuukausien ajaksi ja halusin vielä oman mielenrauhan saamiseksi käydä uudelleen näyttämässä toisella lääkärillä. Tämän alkuvuodesta tapaamani lääkärinkin mielestä asia kannattaisi tarkistuttaa, joten varasin seuraavaksi ajan ihotautilääkärille, joka otti koepalan. Kuten todettua, koepalasta tosiaan selvisi että onneksi kyse oli hyvänlaatuisesta kasvaimesta, mutta se kannattaisi kuitenkin poistattaa. Sittemmin olenkin ravannut viime kuukausien aikana vielä varmuudeksi rintapolilla ultraäänessä, kirurgia tapaamassa, labroissa ennen leikkausta ja nyt eilen viimein itse leikkauksessa. Operaatio itsessään oli pieni, mutta paikka niin haastava, että leikkaus tehtiin kuitenkin nukutuksessa.

Nycikkuna

Nyt voin huokaista helpotuksesta, että leikkaus meni eilen hyvin ja olen jo ihan voimissani! Onneksi pitkän jahkailun jälkeen menin lopulta alkuvuodesta näyttämään muutosta toiselle lääkärille. Omaa ihoa kannattaa todellakin tarkkailla ja jos jokin muutos mietityttää, niin ennemmin käy näyttämässä ja saa mielenrauhan, kuin jää itsekseen vatvomaan turhan pitkäksi aikaa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa käy näyttämässä, niin sen parempi!

Se siitä pienestä terveyskertomuksesta – nyt toivotan ihanaa alkavaa viikonloppua teille <3