Category Archives: Personal

Birthday1

25 x en olisi uskonut, että..

…että näin 25-vuotiaana tuntuisi kuin ei olisi vanhentunut päivääkään. Muistan kun isosiskoni olivat tämän ikäisiä ja pidin heitä niin vanhoina ja viisaina.

…mistään ikäkriisistä ei kuitenkaan ole tietoakaan. Aina välillä ystävien kanssa tulee ikä puheeksi ja kriiseilyä vanhenemisesta, mutta minulle se ei oikeastaan aiheuta ahdistusta. Odotan päinvastoin innolla, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

…lähtisin ikinä muualle opiskelemaan. Niin vaan huutelin nuorena tyttönä joskus ihan ääneenkin, kuinka en ikinä voisi muuttaa Helsingistä opintojen perässä muualle.

…tällainen mammantyttö muuttaisi ensimmäistä kertaa omilleen 500 kilometrin päähän kotoa.

…löytäsin opiskelukaupungista nykyisen avopuolisoni.

…minua luultaisiin yhä silloin tällöin 16-vuotiaaksi ja kyseltäisiin kassalla papereita jopa ulkomailla Lidlissä kahden euron viiniä ostaessani. Ehkä olen tästä babyfacestä iloinen sitten joskus kolmenkympin paremmalle puolelle päästessäni :D

…sanoisin himoitsevani oliiveja, joita monta vuotta luulin inhoavani.

Birthday2

…yläasteaikainen tyttöporukkamme olisi kasassa vielä tänäkin päivänä – on harvinaista että ystävyyssuhteet säilyvät niin monien vuosien takaa!

…en muuttaisikaan opintojen jälkeen takaisin kotikaupunkiini Helsinkiin, vaan lähtisin rakentamaan elämää Tampereella.

…isäni lapsuudestani asti hokema fraasi “kaikella on tarkoituksensa” voisi pitää niin paikkaansa.

…selviäisin kursseista Vaasasta näin lyhyessä ajassa.

…mutta että gradun kanssa alkuun pääseminen voisi olla näin vaikeaa!! Kyllä minusta vielä joku päivä kauppatieteiden maisteri saadaan.

…reilu viisi vuotta sitten kokeilumielessä aloitettu blogiharrastus voisi poikia jotain pysyvämpää.

…perustaisin 22-vuotiaana toiminimen ja minusta tulisi yrittäjä, millä tiellä olen yhä muutaman vuoden jälkeenkin.

…olisin tähän ikävuoteen mennessä käynyt vain kerran Euroopan ulkopuolella.

…mutta että olisin saanut matkustaa kuitenkin näin paljon – olen siitä hurjan kiitollinen!

Birthday1

…se sama mammantyttö lähtisi vaihtoon (puntit toki tutisten) ja voisi jälkeenpäin sanoa puolivuotisen olleen yksi elämänsä hauskimmista ajoista.

…selviäisin 25 vuotta maistamatta kertaakaan tupakkaa – tuskin tulen siis ikinä maistamaankaan.

…olisin tähänä päivään mennessä täti jo seitsemälle pienelle kullannupulle, joista jokainen on niin rakas!

…voisin kutsua itseäni koiranomistajaksi ja herätä joka päivä tuon nappisilmän pusuihin.

…löytäisin parikymppisenä innostuksen urheiluun – teini-ikäinen minä kun ei meinannut syttyä mistään lajista vaikka kaikkea mahdollista tuli lapsesta asti kokeiltua.

…nuoresta epävarmasta teinitytöstä kasvaisi aikuinen nainen, joka osaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

…tunnistaisin itsestäni näin vanhemmiten niin paljon äidin ja isän piirteitä – kumpaiseltakin tiettyjä juttuja.

…olisin tänä päivänä samanlainen unikeko kuin aina ennenkin – terveisiä äidille, tytär ei ole muuttunut miksikään. Eiköhän se sitten viimeistään lasten myötä joskus muutu, hehe.

…viettäisin 25-vuotissyntymäpäivääni Tampereella meidän omassa yhteisessä kodissa.

Birthday3

Tästä on siis aika hyvä startata jälleen yksi ikävuosi <3

Related posts

Kahvila2

Miltä tuntuu muuttaa Tampereelle?

Postauksen otsikko on ollut varmasti yksi useiten kuulemiani kysymyksiä viime aikoina. Miltä susta nyt oikein tuntuu muuttaa Tampereelle? Kuulostaa kun tässä oltaisiin lähtemässä maailman ääriin, vaikka tosiasiassa kyseessä on vain parinsadan kilometrin etäisyys. Toisaalta pitihän ajatukseen silloin alussa itsekin tovi totutella. Olen kuitenkin asunut viime vuodet myös Vaasassa opiskelujen tiimoilta, joten mikään valtaisa shokki uusille kulmille muuttaminen ei ole. Tuntuukin, että suurin osa kysymyksen esittäneistä on itse asunut ainakin suurimman osan elämästään Helsingissä ja sieltä pois muuttaminen tuntuu edes ajatuksen tasolla mahdottomalta. Muistan itsekin yhä ajat ennen opiskeluita, kun taisin sanoa ääneenkin kuinka en voisi muuttaa muualle, mutta niin sitä kummasti ajatusmaailma avartuu vuosien myötä.

Tämä alkusyksy on vielä pienoista ravaamista kahden kaupungin välillä, kun molemmilla on työjuttuja Helsingissä, mutta olen kuitenkin ehtinyt jo tutustua uuteen asuinkaupunkiimme. Olen käynyt koiralenkeillä lähimaastossa ja ihastellut uusia maisemia. Yrittänyt olla eksymättä ja käyttänyt ahkerasti puhelimen navigaattoria, minä ja minun huono suuntavaistoni. Olen käynyt lähikukkakaupassa, fiilistellyt miten ihana asuinalueemme on ja sanonut käsi päivää naapureille. Luonut omia arkirutiineja, jotka alkavat tuntua jo aika kivoilta.

Kahvila1

Kuten aikaisemmin mainitsin, ei uuteen kaupunkiin muuttaminen ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan liittyy siihen omalla kohdallani myös vähän pelkoa. Se mikä muutossa ja kotiutumisessa nimittäin eniten jännittää on oman tukiverkon muodostaminen ja pelko yksinäisyydestä. Vaikka minulla onkin kokemusta uusille kulmille muuttamisesta, oli opiskellessa lähtökohta niin täysin eri, ettei sitä oikein voi verrata. Kauppisopiskelut Vaasassa aloittaessani olivat kaikki samassa tilanteessa ja oli ikään kuin pakko muodostaa uudet verkostot, joten se oli suhteellisen helppoa. Joskin oli niitä yksinäisyyden tunteita uusista kavereista huolimatta alkuaikoina välillä sielläkin. Nyt poikaystävän työn perässä tänne muuttaessani ei itselläni kuitenkaan ole ennestään oikein mitään “kiinnekohtaa” kaupunkiin – toki Tampere on lunastanut paikkansa sydämessäni seurusteluvuosiemme myötä, mutta ystäväni ja perheeni ovat kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Uusi työympäristö voisi helpottaa ja aluksi mietinkin jonkin osa-aikatyön hakemista sitä ajatellen, että tutustuisi ihmisiin, mutta lopulta totesin gradun, blogityön ja vielä jonkin toisen työn olevan turhan vaativa yhtälö.

Onneksi en ole kuitenkaan ihan puilla paljailla täällä, vaan niin poikaystävän kuin blogin myötäkin täältä löytyy muutamia tuttuja. Myös yksi parhaista ystävistäni opiskelee täällä ja asuu lähes naapurissa, mutta tietysti sitä toivoo löytävänsä tällaisia hyviä ystäviä useampia. Olenkin rohkeasti pyytänyt täällä asuvia puolituttujakin lähtemään joskus kahville, ja ilahtunut suuresti jonkun toisen ehdottaessa treffaamista. Uuteen kaupunkiin muuttaessa ei parane jäädä odottamaan, että ihmissuhteet syntyisivät itsestään, vaan on otettava härkää sarvista ja oltava aktiivinen. Harva pahastuu pyynnöstä lähteä kahville, tai jos sattuu pahastumaan, niin hänen menetyksensä, hehe.

Kahvila2

Tietysti Tampereelta on ikävän yllättäessä lyhyt matka Helsinkiin ja siellä tulee varmasti käytyä tiuhaan joka tapauksessa, mutta olisihan se kivempaa, että arki Tampereella olisi mieleistä kaikin puolin. Luulen myös, että tulen graduprojektin lähtiessä käyntiin viettämään paljon aikaa yliopiston kirjastollakin, niin ehkäpä uusia tuttuja löytyy ajan myötä sieltäkin. Avoimin mielin siis ja oma-aloitteisuutta kehiin! :) Aihe on varmasti ajankohtainen näin syksyn kynnyksellä myös monille opiskelut toisaalla aloittaville – löytyykö sieltä ruudun takaa uuteen kaupunkiin muuttaneita ja samoja fiiliksiä läpikäyviä?

Related posts

Asenne1

Syksyn uudet tuulet

Ihanaa maanantaita! Aloitetaan tämä viikko eräillä jännittävillä uutisilla, joiden kertomista olen jo hetkisen odotellut. Mielen päällä on nimittäin ollut viime aikoina ja etenkin viime viikkoina jotain, mistä en ole vielä hiiskunut täällä sanaakaan.

Asenne1

Tässä opiskeluvuosieni aikana sekä erityisesti nyt opintojen alkaessa tulla Vaasan päässä päätökseen olen useaan otteeseen täällä blogin puolellakin todennut, miten paljon odotan takaisin kotikaupunkiini asettumista. Helsinkiin paluu on ollut meillä molemmilla poikaystävän kanssa jo pitkään ajatuksissa – sitten kun Vaasan aika on ohi voisimme toteuttaa haaveemme ja hankkia yhteisen asunnon täältä keskustasta. Näyttävine huonekorkeuksineen ja leveine ikkunalautoineen. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin on ajatellut, vaan matkaan voi tulla yllätyksiä.

Alkuperäisistä itsestäänselvyydeltä tuntuvista suunnitelmista poiketen emme sittenkään syksyllä asetu kokoaikaisesti Helsinkiin. Poikaystävävälleni kävi nimittäin niinkin upeasti, että hän saa syksyllä vakituisen työpaikan Tampereelta. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä on mieletön tilaisuus tässä elämänvaiheessa! Pohdittaessa tätä mahdollista vaihtoehtoa jo kevään aikana jännitti ajatus aika lailla – olinhan jo niin vahvasti asennoitunut siihen, kuinka opiskeluaikani jälkeen voisin palata takaisin rakastamaani kaupunkiin ystävien sekä läheisten luo. Voinkin myöntää, että työpaikan varmistuttua olin tietenkin sen kaiken suunnattoman ilon ja ylpeyden ohella myös pikkuisen ahdistunut. Mitäs nyt sitten?

Asenne1

Jonkin aikaa asiaa kypsyteltyäni tunsin kuitenkin oloni typeräksi ja itsekkääksi. Tampere on monta sataa kilometriä lähempänä kuin Vaasa, joten kahden kaupungin välillä eläminen helpottuisi huomattavasti. Lisäksi Tampereesta on tullut seurusteluvuosiemme aikana minullekin rakas olisiko se siis sittenkään niin ahdistava ajatus? Ennen kaikkea tärkeintä minulle olisi kuitenkin olla tämän oman pikkuperheeni lähellä – viime kuukaudet erillään ovat sujuneet yllättävän helposti, mutta tottakai asuisin mielummin saman katon alla samassa kaupungissa, etenkin kun se olisi minunkin osaltani mahdollista. Aloin pikkuhiljaa päästä irti asenteestani ja saada perspektiiviä asioihin. Tampere rupesi kuulostamaan oikeastaan aika kivalta.

Onneksi olen tosiaan itse siinä tilanteessa, etten ole vielä sidottu minnekään ja tämän hetkinen työ kulkee helposti mukanani minne menenkin. Kaikki ovet ovat siis avoinna ja poikaystävän töiden perässä muutto on siltäkin osin mahdollista. Vähän turhankin avoinna, sillä olen vielä ihan kahden vaiheilla mitä tulen itse tekemään syksyllä – teenkö gradua alta pois vai hakisinko harjoittelupaikkaa, vai olisiko työharkan aika vasta keväällä. Eikä edes mennä sellaisiin kysymyksiin kuin että miltä alalta harjoittelua etsin tai mitä jos sellaista ei löydykään Tampereelta vaan vaikka Helsingistä. Niitä ehtii pohtia sitten myöhemmin.

Asenne5

Sellaista jännää siis tiedossa tulevalle syksylle, iiik!! Kuten sanottua paljon on pitänyt järjestellä päässä asioita, mutta nyt palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja muutos tuntuu oikealta tähän hetkeen. Ja jos kaikki menee hyvin, saamme Tampereelta mitä ihanimman uuden kodinkin, mutta siitä lisää myöhemmin. Siellä olisi muuten ne leveät ikkunalaudatkin.

PS. Ei kuulosta yhtään huonolta, että syksystä eteenpäin Pyynikin munkit ja siivet ovat aina saatavilla. Mustaa makkaraa sen sijaan en tamperelaistumisesta huolimatta lupaa vieläkään maistaa. 

Kuvaus & editointi: Sam Jämsen
Meikki: Saara Sarvas

Related posts