Category Archives: Personal

Kroatia2

Vähän hukassa

Mainitsin jo jokin aika sitten luonnostelleeni postausta tulevaisuuden urasuunnitelmista (tai oikeastaan niiden puutteesta) ja aihe sai teiltä runsaasti kannatusta. Oman suunnan löytäminen on pyörinyt viime kuukausina päässäni jatkuvasti, tämäkin postaus on nähnyt luonnoksissa päivänvalon ensimmäistä kertaa kesäkuussa. On nimittäin sellainen fiilis, että on pikkuisen hukassa. Kirjoitinkin hieman aiheesta jo lähes vuosi sitten paljon kommentteja kirvoittaneessa Tulevaisuuden pohdintaa -postauksessani, johon moni tuli kertomaan samoista tuntemuksista, joten ajatusten yhä jyllätessä päätin taas kirjoittaa niitä hieman auki. Epätietoisuudesta, kun ei tiedä mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.

Kirjoittaessani tuon dramaattisen ajatuksen ääneen rupeaa väkisinkin samalla naurattamaan, kysehän on loppupeleissä pienestä asiasta ja maailmassa on aika monta suurempaa murhetta kuin minun urapolkuni. Olenkin itsekin yllättynyt, miten paljon asia vaivaa minua – toisaalta olen luonteeltani sen verran suunnitelmallinen ihminen, ettei sinänsä mikään ihme, että suunnitelmien avoimuus ahdistaa. Reilu vuosi sitten kuunnellessani kesätöissä lounaalla opiskelijatutun puheita siitä, kuinka hänen ei enää tarvinnut palata takaisin Vaasaan, totesin miten mahtava tilanne kaikkien ovien ollessa avoinna. Nyt samassa tilanteessa ollessani mietin kuitenkin välillä, miten helppoa olisi, kun nyt olisi vaikka vielä yksi vuosi jäljellä tuota autuan vapaata ja huoletonta opiskelijaelämää.

Kroatia1

Kuten moni teistä ihanista tuolloin alkuvuodestakin postaukseen tsemppasi ja kommentoi, on ihan turha tässä vaiheessa stressata, sillä asiat menevät aina lopulta niin kuin pitääkin. Kaikella on tarkoituksensa – siihen olen aina uskonutkin. Toistin lausetta myös päädyttyäni aivan extempore hakemaan kesällä erästä todella kiinnostavaa harjoittelupaikkaa syksylle, vaikka niin ei todellakaan ollut alunperin suunnitelmissa. Ehkä juuri siksi paikka ei minulle auennut, ei vaan ollut tarkoitus. Ja vaikka ensin tottakai ärsytti, tuli lopulta kuitenkin helpotuksen tunne. Harjoittelu olisi nimittäin ollut Helsingissä, joten tämä syksy olisi ollut huonoin mahdollinen aika sille graduineen Tampereineen päivineen. Halusin kuitenkin hakea, sen tekemättä jättäminen olisi varmasti ärsyttänyt vielä enemmän.

Ja toisaalta jotain hyvääkin – tuo traineepaikka nimittäin antoi pikkuisen kipinää siihen, mikä minua voisi kiinnostaa. Kuten alkuvuodesta kirjoitinkin, on HR aiheuttanut aika ajoin opiskellessani epävarmuutta, lähinnä siksi ettei alasta ole käytännön kokemusta lainkaan. Tuo kyseinen hakemani HR:n harjoittelu kuulosti kuitenkin mielenkiintoiselta ja tuntui lohduttavalta saada edes vähän kiinni omista haaveista. Toki mieli ehtii varmasti muuttua vielä sataan otteeseen ja olen tietysti avoin kaikenlaisille mahdollisuuksille. Stressasin myös alkuun, mahtaisiko täällä Tampereella olla kiinnostavia alan harjoittelupaikkoja pääkaupunkiseudun tarjonnan ollessa kuitenkin niin paljon laajempaa, mutta sivusilmällä työpaikkailmoituksia selaten olen voinut huomata huolen olleen turha. Kevät tosin on täysin auki, kun tiedän työstäväni silloin vielä graduakin, mutta eiköhän kaikki tästä vielä ajan mittaan selkene.

Kroatia2

Nyt siis eikun nokka kohti uusia pettymyksiä haasteita! Tällä hetkellä viimeistelen tosiaan yhtä etäkurssia ja teen gradua, tämän työn ohella tietenkin. Näiden eksyneiden fiilisten iskiessä yritänkin aina muistuttaa itseäni, miten onnekas olen siinä mielessä, että vaikkei harjoittelupaikkoja ole vielä plakkarissa, on minulla kuitenkin tämä elantoni tuottava ihan mieletön työ. Uskon, että jokaiselle on olemassa oma polkunsa eikä ole yhtä ainoaa oikeaa sellaista. Otankin ehkä turhan usein paineita siitä, miten pitäisi oletusarvoisesti tehdä. Kuten kesällä, kun aloin pohtia jättäväni kesätöiden haun ensimmäistä kertaa vuosiin ja keskittyväni yrittäjänä toimimiseen. Mutta kun minun “pitäisi” kerätä lisää oman alani kokemusta ja mennä kesätöihin. Päätös oli kuitenkin yksi parhaista, harvoin sitä voi tässä vaiheessa työllistää itse itsensä, joten siitä oli otettava ilo irti. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hullulta, että olen miettinyt mitä muut ajattelevat, mutta ei se ihmismieli aina toimi rationaalisesti. Tämä ehkä opettikin luottamaan enemmän omaan intuitioon oikeista päätöksistä. Täytyy vaan uskoa siihen, että aika näyttää ja elämä vie kyllä eteenpäin! :)

Related posts

Birthday1

25 x en olisi uskonut, että..

…että näin 25-vuotiaana tuntuisi kuin ei olisi vanhentunut päivääkään. Muistan kun isosiskoni olivat tämän ikäisiä ja pidin heitä niin vanhoina ja viisaina.

…mistään ikäkriisistä ei kuitenkaan ole tietoakaan. Aina välillä ystävien kanssa tulee ikä puheeksi ja kriiseilyä vanhenemisesta, mutta minulle se ei oikeastaan aiheuta ahdistusta. Odotan päinvastoin innolla, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

…lähtisin ikinä muualle opiskelemaan. Niin vaan huutelin nuorena tyttönä joskus ihan ääneenkin, kuinka en ikinä voisi muuttaa Helsingistä opintojen perässä muualle.

…tällainen mammantyttö muuttaisi ensimmäistä kertaa omilleen 500 kilometrin päähän kotoa.

…löytäsin opiskelukaupungista nykyisen avopuolisoni.

…minua luultaisiin yhä silloin tällöin 16-vuotiaaksi ja kyseltäisiin kassalla papereita jopa ulkomailla Lidlissä kahden euron viiniä ostaessani. Ehkä olen tästä babyfacestä iloinen sitten joskus kolmenkympin paremmalle puolelle päästessäni :D

…sanoisin himoitsevani oliiveja, joita monta vuotta luulin inhoavani.

Birthday2

…yläasteaikainen tyttöporukkamme olisi kasassa vielä tänäkin päivänä – on harvinaista että ystävyyssuhteet säilyvät niin monien vuosien takaa!

…en muuttaisikaan opintojen jälkeen takaisin kotikaupunkiini Helsinkiin, vaan lähtisin rakentamaan elämää Tampereella.

…isäni lapsuudestani asti hokema fraasi “kaikella on tarkoituksensa” voisi pitää niin paikkaansa.

…selviäisin kursseista Vaasasta näin lyhyessä ajassa.

…mutta että gradun kanssa alkuun pääseminen voisi olla näin vaikeaa!! Kyllä minusta vielä joku päivä kauppatieteiden maisteri saadaan.

…reilu viisi vuotta sitten kokeilumielessä aloitettu blogiharrastus voisi poikia jotain pysyvämpää.

…perustaisin 22-vuotiaana toiminimen ja minusta tulisi yrittäjä, millä tiellä olen yhä muutaman vuoden jälkeenkin.

…olisin tähän ikävuoteen mennessä käynyt vain kerran Euroopan ulkopuolella.

…mutta että olisin saanut matkustaa kuitenkin näin paljon – olen siitä hurjan kiitollinen!

Birthday1

…se sama mammantyttö lähtisi vaihtoon (puntit toki tutisten) ja voisi jälkeenpäin sanoa puolivuotisen olleen yksi elämänsä hauskimmista ajoista.

…selviäisin 25 vuotta maistamatta kertaakaan tupakkaa – tuskin tulen siis ikinä maistamaankaan.

…olisin tähänä päivään mennessä täti jo seitsemälle pienelle kullannupulle, joista jokainen on niin rakas!

…voisin kutsua itseäni koiranomistajaksi ja herätä joka päivä tuon nappisilmän pusuihin.

…löytäisin parikymppisenä innostuksen urheiluun – teini-ikäinen minä kun ei meinannut syttyä mistään lajista vaikka kaikkea mahdollista tuli lapsesta asti kokeiltua.

…nuoresta epävarmasta teinitytöstä kasvaisi aikuinen nainen, joka osaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

…tunnistaisin itsestäni näin vanhemmiten niin paljon äidin ja isän piirteitä – kumpaiseltakin tiettyjä juttuja.

…olisin tänä päivänä samanlainen unikeko kuin aina ennenkin – terveisiä äidille, tytär ei ole muuttunut miksikään. Eiköhän se sitten viimeistään lasten myötä joskus muutu, hehe.

…viettäisin 25-vuotissyntymäpäivääni Tampereella meidän omassa yhteisessä kodissa.

Birthday3

Tästä on siis aika hyvä startata jälleen yksi ikävuosi <3

Related posts

Kahvila2

Miltä tuntuu muuttaa Tampereelle?

Postauksen otsikko on ollut varmasti yksi useiten kuulemiani kysymyksiä viime aikoina. Miltä susta nyt oikein tuntuu muuttaa Tampereelle? Kuulostaa kun tässä oltaisiin lähtemässä maailman ääriin, vaikka tosiasiassa kyseessä on vain parinsadan kilometrin etäisyys. Toisaalta pitihän ajatukseen silloin alussa itsekin tovi totutella. Olen kuitenkin asunut viime vuodet myös Vaasassa opiskelujen tiimoilta, joten mikään valtaisa shokki uusille kulmille muuttaminen ei ole. Tuntuukin, että suurin osa kysymyksen esittäneistä on itse asunut ainakin suurimman osan elämästään Helsingissä ja sieltä pois muuttaminen tuntuu edes ajatuksen tasolla mahdottomalta. Muistan itsekin yhä ajat ennen opiskeluita, kun taisin sanoa ääneenkin kuinka en voisi muuttaa muualle, mutta niin sitä kummasti ajatusmaailma avartuu vuosien myötä.

Tämä alkusyksy on vielä pienoista ravaamista kahden kaupungin välillä, kun molemmilla on työjuttuja Helsingissä, mutta olen kuitenkin ehtinyt jo tutustua uuteen asuinkaupunkiimme. Olen käynyt koiralenkeillä lähimaastossa ja ihastellut uusia maisemia. Yrittänyt olla eksymättä ja käyttänyt ahkerasti puhelimen navigaattoria, minä ja minun huono suuntavaistoni. Olen käynyt lähikukkakaupassa, fiilistellyt miten ihana asuinalueemme on ja sanonut käsi päivää naapureille. Luonut omia arkirutiineja, jotka alkavat tuntua jo aika kivoilta.

Kahvila1

Kuten aikaisemmin mainitsin, ei uuteen kaupunkiin muuttaminen ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan liittyy siihen omalla kohdallani myös vähän pelkoa. Se mikä muutossa ja kotiutumisessa nimittäin eniten jännittää on oman tukiverkon muodostaminen ja pelko yksinäisyydestä. Vaikka minulla onkin kokemusta uusille kulmille muuttamisesta, oli opiskellessa lähtökohta niin täysin eri, ettei sitä oikein voi verrata. Kauppisopiskelut Vaasassa aloittaessani olivat kaikki samassa tilanteessa ja oli ikään kuin pakko muodostaa uudet verkostot, joten se oli suhteellisen helppoa. Joskin oli niitä yksinäisyyden tunteita uusista kavereista huolimatta alkuaikoina välillä sielläkin. Nyt poikaystävän työn perässä tänne muuttaessani ei itselläni kuitenkaan ole ennestään oikein mitään “kiinnekohtaa” kaupunkiin – toki Tampere on lunastanut paikkansa sydämessäni seurusteluvuosiemme myötä, mutta ystäväni ja perheeni ovat kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Uusi työympäristö voisi helpottaa ja aluksi mietinkin jonkin osa-aikatyön hakemista sitä ajatellen, että tutustuisi ihmisiin, mutta lopulta totesin gradun, blogityön ja vielä jonkin toisen työn olevan turhan vaativa yhtälö.

Onneksi en ole kuitenkaan ihan puilla paljailla täällä, vaan niin poikaystävän kuin blogin myötäkin täältä löytyy muutamia tuttuja. Myös yksi parhaista ystävistäni opiskelee täällä ja asuu lähes naapurissa, mutta tietysti sitä toivoo löytävänsä tällaisia hyviä ystäviä useampia. Olenkin rohkeasti pyytänyt täällä asuvia puolituttujakin lähtemään joskus kahville, ja ilahtunut suuresti jonkun toisen ehdottaessa treffaamista. Uuteen kaupunkiin muuttaessa ei parane jäädä odottamaan, että ihmissuhteet syntyisivät itsestään, vaan on otettava härkää sarvista ja oltava aktiivinen. Harva pahastuu pyynnöstä lähteä kahville, tai jos sattuu pahastumaan, niin hänen menetyksensä, hehe.

Kahvila2

Tietysti Tampereelta on ikävän yllättäessä lyhyt matka Helsinkiin ja siellä tulee varmasti käytyä tiuhaan joka tapauksessa, mutta olisihan se kivempaa, että arki Tampereella olisi mieleistä kaikin puolin. Luulen myös, että tulen graduprojektin lähtiessä käyntiin viettämään paljon aikaa yliopiston kirjastollakin, niin ehkäpä uusia tuttuja löytyy ajan myötä sieltäkin. Avoimin mielin siis ja oma-aloitteisuutta kehiin! :) Aihe on varmasti ajankohtainen näin syksyn kynnyksellä myös monille opiskelut toisaalla aloittaville – löytyykö sieltä ruudun takaa uuteen kaupunkiin muuttaneita ja samoja fiiliksiä läpikäyviä?

Related posts