Category Archives: Personal

Haaveet1

Viisi mieleenpainuvaa viime vuodelta

Ehkä olette jo kyllästyneitä kaiken maailman listauksiin ja vuosikatsauksiin, mutta lupaan tämän olevan vihoviimeinen vuotta 2017 koskeva postaus! Sitten katseet kohti tulevaa. Minusta oli kuitenkin kiva tehdä pieni kertaus menneeseen ja miettiä edellisen vuoden kohokohtia. Hassua miten ensituntumalta ajattelin viime vuoden olleen kovin tasainen, kunnes hetken mietittyäni tajusin menneisiin kuukausiin sisältyneen suuriakin muutoksia ja virstanpylväitä.

Haaveet1

Välimatka

Lähes koko puolivuotisen kevätlukukauden asuimme poikaystäväni kanssa erillään minun viimeistellessä opintoja Vaasassa ja hänen ollessa työharjoittelussa Tampereella. Välimatka tietenkin harmitti, mutta kaikkeen osaa tarvittaessa asennoitua ja sopeutua. Ja onhan sitä eletty pikkuisen pidemmänkin välimatkan kanssa vaihdossa ollessamme, joten eihän tuo Tampere-Vaasa etäisyys ollut lopulta  matka eikä mikään. Tuntuu että tästä olisi kulunut jo pitkä aika, mutta muistan miten sitä aina laittoi iltaisin hyvänyön viestejä ja odotti yhteisiä viikonloppuja – niiden voimilla jaksoi taas olla arjen erillään. Nyt ei onneksi tarvitse enää nukkua öitä yksin tai herätä ilman toista vierellä, vaan voi nauttia niistä parhaista pienistä arkisista hetkistä joka päivä <3

Yhteinen asunto ja Tampereelle muutto

Edellisestä päästäänkin loistavalla aasinsillalla ehkä vuoden merkittävimpään muutokseen, kun poikaystävän harjoittelu poikikin vakipaikan Tampereelta. Tämä tarkoitti maisemanvaihdosta luonnollisesti myös minulle ja ensimmäisen yhteisen asunnon hankkimista! Alkujännityksestä huolimatta olen viihtynyt Tampereella aivan hurjan hyvin ja uskon tämänkin kokemuksen vaan kasvattavan. Tänne muutettuani olen kuullut monta kertaa jonkun sanovan, kuinka hän ei voisi ikinä asua muualla kuin Helsingissä, mutta ehkäpä se tekisi jokaiselle näin toteavalle ihan hyvääkin pikkuisen avartaa. Tietysti on hetkiä kun ikävöin perhettä ja ystäviä toivoen olevani siellä missä hekin, mutta onneksi etäisyys on lyhyt ja Helsingissä tulee ravattua muutenkin usein. Tampere tuntuu jo kodilta lähikauppoineen, lenkkireitteineen ja kuntosaleineen kaikkineen. Se “moro” tosin ei vielä kaupan kassalla tai naapureita tervehtiessä oikein luonnistu.

Vuosi täysipäiväisenä yrittäjänä

Ensimmäistä kertaa vuosiin en hakenut kesäksi muita töitä, vaan päätin keskittyä yritykseni pyörittämiseen. Töitä olen tietysti tehnyt bloggaamisen saralla yrittäjänä koko ajan myös opiskeluideni ohella, mutta kesäisin olen tehnyt blogin lisäksi useampana vuotena myös “oman alani” töitä. Mietin aivan liikaa, miten minun pitäisi oletusarvoisesti tehdä ja mitä muut ajattelisivat, jos en menisikään oman alani töihin kuten muut opiskelijat. Nyt en voi kuin ihmetellä, että miksi soin niin paljon painoarvoa tällaisille mietteille – ehkä viime vuosi opettikin luottamaan yhä enemmän omaan intuitioon päätöksistä. Viime vuosi oli taloudellisesti yritykseni paras, joten päätös oli epäilemättä oikea! Olen myös ylpeä siitä, että tein läpi vuoden paljon töitä vieden samalla kuitenkin maisteriopintojani koko ajan aikataulussa eteenpäin.

Vaasan jättäminen taakse

Tämä vuosi oli ikimuistoinen myös siinä mielessä, että jätin opiskelukaupunkini Vaasan taakse. Ihan uskomatonta, vastahan oli syksy 2013, kun aloitin jännittyneenä fuksina ensimmäisen vuoteni Vaasan yliopistossa. Vaasaan lähteminen oli yksi elämäni parhaita päätöksiä ja koen vuosien antaneen minulle todella paljon – kokemuksien ja henkisen kasvun lisäksi mukaan tarttui läjä uusia hyviä ystäviä sekä tietenkin tuo avopuoliso. Maisterikurssit ovat nyt kasassa (kahta etänä suoritettavaa kurssia lukuunottamatta) ja jäljellä on enää gradu. Vuosi 2018 olkoon sitten valmistumisen vuosi, näin on ainakin tavoitteena!

Kesähetket

Kesä yleisesti ottaen jätti mieleen monta kivaa muistoa, kuten ihana Kroatian matka, uuden kodin kanssa puuhailu (poikaystävä tosin ei niinkään muistele lämmöllä maalaushetkiä auringon paahtamassa kämpässä :D), useat ystävien täyteiset mökkiviikonloput sekä perinteinen juhannus Orivedellä, jäätelöhetket Kaivarinrannassa, reunion Marseille-tyttöjen kanssa Köpiksessä, huippuhauskat tuparit ja tietysti festariviikonloput. Viime kesänä olin jopa kaksilla festareilla ja menetin Ruisrock -neitsyyteni! Sekä Flow että Ruissi olivat aivan mielettömän hauskoja viikonloppuja – molemmille festareille on todellakin päästävä jälleen ensi vuonna!

Haaveet2

Loppupeleissä viime vuoteen mahtuikin paljon kaikenlaista, ja juuri nyt fiilis tulevasta on ihan mielettömän hyvä – ties mitä kaikkea vuosi 2018 tulee pitämään sisällään. On sellainen kutina, että vuodesta tulee edeltäviäänkin upeampi! Mitkä olivat teidän kohokohtia tai jotain erityisesti mieleen jääneitä juttuja viime vuodelta?

Related posts

Leo2

10 asiaa, joita et vielä tiennyt minusta

1. Persoonallisuustestit ovat minusta kiinnostavia ja usein myös ihmeen paikkansapitäviä. Yliopistossa pariinkin otteeseen tehdyn Myers Briggsin testin mukaan persoonallisuustyyppini on ESFJ – kirjaimet tulevat englannista sanoista extraversion, sensing, feeling ja judgement. Persoonallisuustyypin mukaan olen sosiaalinen, menevä ja lojaali, suurimpana haasteenani herkkyys. Aika osuva, etten sanoisi :D

2. Olen joissain asiossa aika pelkuri. Pelkään etenkin pimeää, en niinkään sisällä ollessani, mutta en tykkää liikkua illan tullen yksin ulkona. Yritän päästä tästä eroon, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Minä olen myös se, joka pyytää myöhään illalla kotiin käveleviä ystäviä laittamaan viestin, kun he ovat turvallisesti perillä!

3. Tämän olen saattanut joskus ohimennen mainita, mutta olen ollut vanhainkodissa kesätöissä. Olin tuolloin 16- tai 17-vuotias ja olin kesätyöstäni niin iloinen! Työskentelin ruotsinkielisten muistisairaiden vanhusten osastolla ja työtehtäviini kuului pääasiassa pitää heille seuraa, viedä ulos kävelemään ja auttaa askareissa. Tämä oli kiva kesäduuni!

Leo2

4. Marin sanoin, olen ihminen jolla on aina kaikkea mukana ja olen hyvin varustautunut. Minulta kannattaa kysyä purkkaa, särkylääkettä, nenäliinaa tai muuta tarpeellista. Muistan miten jo nuorempana kaverit nauroivat, kun jossain ulkona kesäiltana juhliessa laukustani löytyi kaikkea vessapaperirullasta eväisiin.

5. Outoa mutta totta – olen aina ollut fiiliksissä lentokoneruuasta. Nykyään niitä tosin on harvemmin lennoilla, mutta silloin kun ruoka vielä kuului joka lennolle odotin tarjoiluvaunun saapumista kuin kuuta nousevaa. Mistään makuelämyksistähän harvemmin on kyse, joten älkää kysykö, miksi niistä olen niin innoissani :D Ihan yhtä into piukeana otan kuitenkin nykyään myös vastaan sen ilmaisen kahvikupillisen.

6. Olen aina elänyt autuaassa uskossa, kuinka en ole ikinä (kopkop koputan puuta!) naarmuttanut tai kolhinut autoa mitenkään. Tainnut myös retostella sillä joskus ääneenkin. Järkytys oli suuri, kun vanhempani muistuttivat kuinka joskus nuorena kortin juuri saatuani olin peruuttanut heidän autonsa rekan puskuria päin. Parempi pysyä siinä omassa ruusuisessa mielikuvassani.

7. Blogia perustaessani pian lähes kuusi (!!) vuotta sitten olin siitä häpeissäni ja pelkäsin, mitä ihmiset ajattelisivat saadessaan tietää bloggaavani. Ystäväni muisteli juuri, kuinka en ollut kertonut heille blogista, vaan he löysivät sen muuta kautta. Itse en muistanut tätä lainkaan ja olin ihmeissäni, miten olen voinut olla niin epävarma, etten ole edes parhaille ystävilleni kertonut. Noh, onneksi kuitenkin perustin! Tänä päivänä tilanne on päinvastainen ja vaikka en yhäkään tuo blogia usein itse ilmi muuten kuin kysyttäessä, niin juttelen bloggaamisesta niin tuttujen kuin puolituttujenkin kanssa mielelläni.

Leo1

8. Videovuokraamosta irttareita ostaessani karkkipussini maksaa aina lähes viisi euroa. Siis VIISI euroa. Syytän painavia karkkeja, siitä sen täytyy johtua. Ei vaan, ostan aina ison pussillisen ja syön sitä monta päivää, parhaimmassa tapauksessa pussin pohjalta löytyy jotain vielä viikon jälkeenkin.

9. Kalapuikot ovat salainen paheeni. Niitä on joskus pakko ostaa pakastimeen, mutta haaveilen silti kalapuikoista kouluruokana. Ehkä pakko iskeä Tampereen yliopistolle seuraavan kerran, kun menussa on kaliksia.

10. Moni minua ei niin hyvin tunteva aina hämmästyy, miten rajua kieltä suustani pääsee tosipaikan tullen, muuten kun olen aika hillitty tyyppi. Jotain säheltäessäni tai jonkin paikan satuttaessani kaikki mahdolliset kirosanat tulevat putkessa, tai puolestaan ratin takana ollessani kanssa-ajajat saavat kuulla kunniansa mitä karmeimpien saatesanojen kera.

Related posts

Kroatia2

Vähän hukassa

Mainitsin jo jokin aika sitten luonnostelleeni postausta tulevaisuuden urasuunnitelmista (tai oikeastaan niiden puutteesta) ja aihe sai teiltä runsaasti kannatusta. Oman suunnan löytäminen on pyörinyt viime kuukausina päässäni jatkuvasti, tämäkin postaus on nähnyt luonnoksissa päivänvalon ensimmäistä kertaa kesäkuussa. On nimittäin sellainen fiilis, että on pikkuisen hukassa. Kirjoitinkin hieman aiheesta jo lähes vuosi sitten paljon kommentteja kirvoittaneessa Tulevaisuuden pohdintaa -postauksessani, johon moni tuli kertomaan samoista tuntemuksista, joten ajatusten yhä jyllätessä päätin taas kirjoittaa niitä hieman auki. Epätietoisuudesta, kun ei tiedä mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.

Kirjoittaessani tuon dramaattisen ajatuksen ääneen rupeaa väkisinkin samalla naurattamaan, kysehän on loppupeleissä pienestä asiasta ja maailmassa on aika monta suurempaa murhetta kuin minun urapolkuni. Olenkin itsekin yllättynyt, miten paljon asia vaivaa minua – toisaalta olen luonteeltani sen verran suunnitelmallinen ihminen, ettei sinänsä mikään ihme, että suunnitelmien avoimuus ahdistaa. Reilu vuosi sitten kuunnellessani kesätöissä lounaalla opiskelijatutun puheita siitä, kuinka hänen ei enää tarvinnut palata takaisin Vaasaan, totesin miten mahtava tilanne kaikkien ovien ollessa avoinna. Nyt samassa tilanteessa ollessani mietin kuitenkin välillä, miten helppoa olisi, kun nyt olisi vaikka vielä yksi vuosi jäljellä tuota autuan vapaata ja huoletonta opiskelijaelämää.

Kroatia1

Kuten moni teistä ihanista tuolloin alkuvuodestakin postaukseen tsemppasi ja kommentoi, on ihan turha tässä vaiheessa stressata, sillä asiat menevät aina lopulta niin kuin pitääkin. Kaikella on tarkoituksensa – siihen olen aina uskonutkin. Toistin lausetta myös päädyttyäni aivan extempore hakemaan kesällä erästä todella kiinnostavaa harjoittelupaikkaa syksylle, vaikka niin ei todellakaan ollut alunperin suunnitelmissa. Ehkä juuri siksi paikka ei minulle auennut, ei vaan ollut tarkoitus. Ja vaikka ensin tottakai ärsytti, tuli lopulta kuitenkin helpotuksen tunne. Harjoittelu olisi nimittäin ollut Helsingissä, joten tämä syksy olisi ollut huonoin mahdollinen aika sille graduineen Tampereineen päivineen. Halusin kuitenkin hakea, sen tekemättä jättäminen olisi varmasti ärsyttänyt vielä enemmän.

Ja toisaalta jotain hyvääkin – tuo traineepaikka nimittäin antoi pikkuisen kipinää siihen, mikä minua voisi kiinnostaa. Kuten alkuvuodesta kirjoitinkin, on HR aiheuttanut aika ajoin opiskellessani epävarmuutta, lähinnä siksi ettei alasta ole käytännön kokemusta lainkaan. Tuo kyseinen hakemani HR:n harjoittelu kuulosti kuitenkin mielenkiintoiselta ja tuntui lohduttavalta saada edes vähän kiinni omista haaveista. Toki mieli ehtii varmasti muuttua vielä sataan otteeseen ja olen tietysti avoin kaikenlaisille mahdollisuuksille. Stressasin myös alkuun, mahtaisiko täällä Tampereella olla kiinnostavia alan harjoittelupaikkoja pääkaupunkiseudun tarjonnan ollessa kuitenkin niin paljon laajempaa, mutta sivusilmällä työpaikkailmoituksia selaten olen voinut huomata huolen olleen turha. Kevät tosin on täysin auki, kun tiedän työstäväni silloin vielä graduakin, mutta eiköhän kaikki tästä vielä ajan mittaan selkene.

Kroatia2

Nyt siis eikun nokka kohti uusia pettymyksiä haasteita! Tällä hetkellä viimeistelen tosiaan yhtä etäkurssia ja teen gradua, tämän työn ohella tietenkin. Näiden eksyneiden fiilisten iskiessä yritänkin aina muistuttaa itseäni, miten onnekas olen siinä mielessä, että vaikkei harjoittelupaikkoja ole vielä plakkarissa, on minulla kuitenkin tämä elantoni tuottava ihan mieletön työ. Uskon, että jokaiselle on olemassa oma polkunsa eikä ole yhtä ainoaa oikeaa sellaista. Otankin ehkä turhan usein paineita siitä, miten pitäisi oletusarvoisesti tehdä. Kuten kesällä, kun aloin pohtia jättäväni kesätöiden haun ensimmäistä kertaa vuosiin ja keskittyväni yrittäjänä toimimiseen. Mutta kun minun “pitäisi” kerätä lisää oman alani kokemusta ja mennä kesätöihin. Päätös oli kuitenkin yksi parhaista, harvoin sitä voi tässä vaiheessa työllistää itse itsensä, joten siitä oli otettava ilo irti. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hullulta, että olen miettinyt mitä muut ajattelevat, mutta ei se ihmismieli aina toimi rationaalisesti. Tämä ehkä opettikin luottamaan enemmän omaan intuitioon oikeista päätöksistä. Täytyy vaan uskoa siihen, että aika näyttää ja elämä vie kyllä eteenpäin! :)

Related posts