Category Archives: Personal

Kahvila2

Miltä tuntuu muuttaa Tampereelle?

Postauksen otsikko on ollut varmasti yksi useiten kuulemiani kysymyksiä viime aikoina. Miltä susta nyt oikein tuntuu muuttaa Tampereelle? Kuulostaa kun tässä oltaisiin lähtemässä maailman ääriin, vaikka tosiasiassa kyseessä on vain parinsadan kilometrin etäisyys. Toisaalta pitihän ajatukseen silloin alussa itsekin tovi totutella. Olen kuitenkin asunut viime vuodet myös Vaasassa opiskelujen tiimoilta, joten mikään valtaisa shokki uusille kulmille muuttaminen ei ole. Tuntuukin, että suurin osa kysymyksen esittäneistä on itse asunut ainakin suurimman osan elämästään Helsingissä ja sieltä pois muuttaminen tuntuu edes ajatuksen tasolla mahdottomalta. Muistan itsekin yhä ajat ennen opiskeluita, kun taisin sanoa ääneenkin kuinka en voisi muuttaa muualle, mutta niin sitä kummasti ajatusmaailma avartuu vuosien myötä.

Tämä alkusyksy on vielä pienoista ravaamista kahden kaupungin välillä, kun molemmilla on työjuttuja Helsingissä, mutta olen kuitenkin ehtinyt jo tutustua uuteen asuinkaupunkiimme. Olen käynyt koiralenkeillä lähimaastossa ja ihastellut uusia maisemia. Yrittänyt olla eksymättä ja käyttänyt ahkerasti puhelimen navigaattoria, minä ja minun huono suuntavaistoni. Olen käynyt lähikukkakaupassa, fiilistellyt miten ihana asuinalueemme on ja sanonut käsi päivää naapureille. Luonut omia arkirutiineja, jotka alkavat tuntua jo aika kivoilta.

Kahvila1

Kuten aikaisemmin mainitsin, ei uuteen kaupunkiin muuttaminen ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan liittyy siihen omalla kohdallani myös vähän pelkoa. Se mikä muutossa ja kotiutumisessa nimittäin eniten jännittää on oman tukiverkon muodostaminen ja pelko yksinäisyydestä. Vaikka minulla onkin kokemusta uusille kulmille muuttamisesta, oli opiskellessa lähtökohta niin täysin eri, ettei sitä oikein voi verrata. Kauppisopiskelut Vaasassa aloittaessani olivat kaikki samassa tilanteessa ja oli ikään kuin pakko muodostaa uudet verkostot, joten se oli suhteellisen helppoa. Joskin oli niitä yksinäisyyden tunteita uusista kavereista huolimatta alkuaikoina välillä sielläkin. Nyt poikaystävän työn perässä tänne muuttaessani ei itselläni kuitenkaan ole ennestään oikein mitään “kiinnekohtaa” kaupunkiin – toki Tampere on lunastanut paikkansa sydämessäni seurusteluvuosiemme myötä, mutta ystäväni ja perheeni ovat kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Uusi työympäristö voisi helpottaa ja aluksi mietinkin jonkin osa-aikatyön hakemista sitä ajatellen, että tutustuisi ihmisiin, mutta lopulta totesin gradun, blogityön ja vielä jonkin toisen työn olevan turhan vaativa yhtälö.

Onneksi en ole kuitenkaan ihan puilla paljailla täällä, vaan niin poikaystävän kuin blogin myötäkin täältä löytyy muutamia tuttuja. Myös yksi parhaista ystävistäni opiskelee täällä ja asuu lähes naapurissa, mutta tietysti sitä toivoo löytävänsä tällaisia hyviä ystäviä useampia. Olenkin rohkeasti pyytänyt täällä asuvia puolituttujakin lähtemään joskus kahville, ja ilahtunut suuresti jonkun toisen ehdottaessa treffaamista. Uuteen kaupunkiin muuttaessa ei parane jäädä odottamaan, että ihmissuhteet syntyisivät itsestään, vaan on otettava härkää sarvista ja oltava aktiivinen. Harva pahastuu pyynnöstä lähteä kahville, tai jos sattuu pahastumaan, niin hänen menetyksensä, hehe.

Kahvila2

Tietysti Tampereelta on ikävän yllättäessä lyhyt matka Helsinkiin ja siellä tulee varmasti käytyä tiuhaan joka tapauksessa, mutta olisihan se kivempaa, että arki Tampereella olisi mieleistä kaikin puolin. Luulen myös, että tulen graduprojektin lähtiessä käyntiin viettämään paljon aikaa yliopiston kirjastollakin, niin ehkäpä uusia tuttuja löytyy ajan myötä sieltäkin. Avoimin mielin siis ja oma-aloitteisuutta kehiin! :) Aihe on varmasti ajankohtainen näin syksyn kynnyksellä myös monille opiskelut toisaalla aloittaville – löytyykö sieltä ruudun takaa uuteen kaupunkiin muuttaneita ja samoja fiiliksiä läpikäyviä?

Related posts

Asenne1

Syksyn uudet tuulet

Ihanaa maanantaita! Aloitetaan tämä viikko eräillä jännittävillä uutisilla, joiden kertomista olen jo hetkisen odotellut. Mielen päällä on nimittäin ollut viime aikoina ja etenkin viime viikkoina jotain, mistä en ole vielä hiiskunut täällä sanaakaan.

Asenne1

Tässä opiskeluvuosieni aikana sekä erityisesti nyt opintojen alkaessa tulla Vaasan päässä päätökseen olen useaan otteeseen täällä blogin puolellakin todennut, miten paljon odotan takaisin kotikaupunkiini asettumista. Helsinkiin paluu on ollut meillä molemmilla poikaystävän kanssa jo pitkään ajatuksissa – sitten kun Vaasan aika on ohi voisimme toteuttaa haaveemme ja hankkia yhteisen asunnon täältä keskustasta. Näyttävine huonekorkeuksineen ja leveine ikkunalautoineen. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin on ajatellut, vaan matkaan voi tulla yllätyksiä.

Alkuperäisistä itsestäänselvyydeltä tuntuvista suunnitelmista poiketen emme sittenkään syksyllä asetu kokoaikaisesti Helsinkiin. Poikaystävävälleni kävi nimittäin niinkin upeasti, että hän saa syksyllä vakituisen työpaikan Tampereelta. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä on mieletön tilaisuus tässä elämänvaiheessa! Pohdittaessa tätä mahdollista vaihtoehtoa jo kevään aikana jännitti ajatus aika lailla – olinhan jo niin vahvasti asennoitunut siihen, kuinka opiskeluaikani jälkeen voisin palata takaisin rakastamaani kaupunkiin ystävien sekä läheisten luo. Voinkin myöntää, että työpaikan varmistuttua olin tietenkin sen kaiken suunnattoman ilon ja ylpeyden ohella myös pikkuisen ahdistunut. Mitäs nyt sitten?

Asenne1

Jonkin aikaa asiaa kypsyteltyäni tunsin kuitenkin oloni typeräksi ja itsekkääksi. Tampere on monta sataa kilometriä lähempänä kuin Vaasa, joten kahden kaupungin välillä eläminen helpottuisi huomattavasti. Lisäksi Tampereesta on tullut seurusteluvuosiemme aikana minullekin rakas olisiko se siis sittenkään niin ahdistava ajatus? Ennen kaikkea tärkeintä minulle olisi kuitenkin olla tämän oman pikkuperheeni lähellä – viime kuukaudet erillään ovat sujuneet yllättävän helposti, mutta tottakai asuisin mielummin saman katon alla samassa kaupungissa, etenkin kun se olisi minunkin osaltani mahdollista. Aloin pikkuhiljaa päästä irti asenteestani ja saada perspektiiviä asioihin. Tampere rupesi kuulostamaan oikeastaan aika kivalta.

Onneksi olen tosiaan itse siinä tilanteessa, etten ole vielä sidottu minnekään ja tämän hetkinen työ kulkee helposti mukanani minne menenkin. Kaikki ovet ovat siis avoinna ja poikaystävän töiden perässä muutto on siltäkin osin mahdollista. Vähän turhankin avoinna, sillä olen vielä ihan kahden vaiheilla mitä tulen itse tekemään syksyllä – teenkö gradua alta pois vai hakisinko harjoittelupaikkaa, vai olisiko työharkan aika vasta keväällä. Eikä edes mennä sellaisiin kysymyksiin kuin että miltä alalta harjoittelua etsin tai mitä jos sellaista ei löydykään Tampereelta vaan vaikka Helsingistä. Niitä ehtii pohtia sitten myöhemmin.

Asenne5

Sellaista jännää siis tiedossa tulevalle syksylle, iiik!! Kuten sanottua paljon on pitänyt järjestellä päässä asioita, mutta nyt palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja muutos tuntuu oikealta tähän hetkeen. Ja jos kaikki menee hyvin, saamme Tampereelta mitä ihanimman uuden kodinkin, mutta siitä lisää myöhemmin. Siellä olisi muuten ne leveät ikkunalaudatkin.

PS. Ei kuulosta yhtään huonolta, että syksystä eteenpäin Pyynikin munkit ja siivet ovat aina saatavilla. Mustaa makkaraa sen sijaan en tamperelaistumisesta huolimatta lupaa vieläkään maistaa. 

Kuvaus & editointi: Sam Jämsen
Meikki: Saara Sarvas

Related posts

Bloggaus3

Blogien aitoudesta (tai sen puutteesta)

Viime viikkojen aikana moni bloggaaja on ottanut osaa keskusteluun blogien aitoudesta, tai lähinnä sen puutteesta – aiheeseen ovat tarttuneet muun muassa Hertta, Marjukka ja Piret.  Blogit ovat liian kiiltokuvamaisia, kuvat viimeiseen pikseliin asti hiottuja ja järjestetään kuvausreissuja ulkomaille, jotta saadaan uutta kivaa materiaalia. Pohdinta on tuttua itsellenikin ja olenhan myös kirjoittanut aiheesta jo aikaisemmin useampaan otteeseen, viimeksi esimerkiksi täällä miettiessäni samojen vaatekappaleiden näkymistä. Se keräsi myös paljon kommentteja teiltä ja moni antoi palautetta, kuinka on vaan hyvä juttu, että blogissa näkyy niitä aitoja inspiraatiota antavia asukuvia.

Tunnistan siis kanssabloggaajien mietteet ja ajatukset. Olen nyt kirjoittanut blogia viiden vuoden ajan, ja blogimaailma on kyllä mennyt etenkin parin viime vuoden aikana ihan huimaa vauhtia eteenpäin. Katson kauhuissani ensimmäisten vuosien postauksiani, joiden joukossa näkyy niitä legendaarisia sovituskopeissa kuvattuja asuja ja muita huolettomia puhelinräpsyjä. Lukijoita oli kuitenkin jo tuolloin kiitettävästi, joten eipä ne tuntuneet seuraajakuntaa haittaavan. Vuosien mittaan paitsi omat taidot ovat karttuneet on myös taso kuitenkin kivunnut yhä ylöspäin, jolloin kynnys julkaista laadullisesti heikompaa materiaalia on kasvanut. Samassa pitäisi jatkuvasti kehittyä ja pysyä mukana aallonharjalla – keksiä uusia juttuja, tehdä podcasteja tai aloittaa vloggaaminen. Entä jos kameralle kaduilla höpöttely ei tunnu omalta jutulta, jääkö blogi jälkeen jos ei pysy mukana kehityksessä vaan pysyy omalla linjallaan? Nostan hattua esimerkiksi Alexalle, joka on ottanut vloggaamisen haltuun ihan täysin ja tuottaa aivan mieletöntä matskua!

Bloggaus3

Allekirjoitan sen, että perinteiset ja arkiset lifestyle- sekä höpöttelyjutut ovat pitkälti kadonneet monista isommista blogeista. Osa kuitenkin yhä taitaa senkin, esimerkiksi Marianna on minusta ihana esimerkki siitä, miten blogi on pysynyt hurjasta suosiosta huolimatta laadukkaana mutta kuitenkin kotikutoisena sisältäen myös näitä höpöttelypostauksia. Sen perusteella mitä olen lukenut lukijoiden kommentteja näistä aihetta käsittelevistä postauksista, ovat ne arkiset jutut juuri niitä mitä eniten kaivataan. Olen pyrkinyt pitämään tällaisia kuulumisjuttuja säännöllisesti mukana kuvioissa omassa blogissani, mutta olen kuitenkin huomannut, että ne ovat usein myös vähiten kommentoituja postauksia.

Monesti olen todennut, kuinka en jaksaisi kirjoittaa blogia pelkästään itselleni, vaan saan kaikista eniten virtaa teidän vuorovaikutuksesta ja kommentit motivoivat. Kommentointi ylipäätään on vähentynyt blogeissa todella paljon – alkuaikojen postauksissani saattoi helposti olla jopa 70 kommenttia, vaikka postaus ei mitään sen erikoisempaa käsittelisikään. Onhan se toisaalta kuitenkin ymmärrettävää, etenkin kun blogien lukeminen on siirtynyt yhä enemmän mobiiliin, jolloin itsellänikin tulee harvoin rustattua puhelimella kommentteja blogeihin. Ja toisaalta eipä sitä lukijana ole aina mitään sanottavaakaan, miksi sitä siis väkisin jotain rustaamaan. Mietinkin, olisiko tänne kiva jokin sellainen sydän -nappi (kuten esimerkiksi Lily -portaalissa), jolla voisi kätevästi kertoa tykkäävänsä postauksesta, mutta ei kuitenkaan aina tarvitsisi ruveta kirjoittamaan kommenttia? Näin saisin minäkin silti aina jotain palautetta tekemisistäni – olettehan se yleisö jonka palaute minulle merkitsee.

Bloggaus2

Toinen paljon lukemieni postausten kommenteissa ajatuksia herättänyt aihe on kaupalliset yhteistyöt, joiden myötä jotkut kirjoittivat hylänneensä niitä harrastavat blogit kokonaan. Minua aina tällaisiin kommentteihin törmätessäni ihmetyttää, mikä niissä yhteistöissä on niin vastenmielistä? Omassakin blogissani on kaupallista sisältöä – välillä tiheämpään kuten nyt keväällä on ollut ja välillä taas harvemmin. Itsenäisenä, mistään portaalista riippumattomana bloggaajana palkkioni kertyy juuri näistä kaupallisista postauksista, jotka ovat vain murto-osa niistä keskimäärin reilusta 25:stä postauksesta joita kuukausittain tuotan. Saan valita yhteistyöni aina itse ja koen, että ne myös antavat lukijoille jotakin ekstraa sisältöön. En olisi esimerkiksi ilman yhteistöitä ehkä rohkaistunut tekemään viime aikoina niin paljoa reseptijuttuja, jotka ovat kuitenkin teiltä saamani palautteen perusteella osoittautuneet blogin jopa yhdeksi suosituimmaksi aiheeksi. Tietenkään kaikkia ei voi aina miellyttää, mutta onneksi yksittäisen postauksen voi jättää lukematta, jos se ei osu yks yhteen omien mielenkiinnon kohteiden kanssa.

Tulipas nyt ajatuksenjuoksua ja tekstiä syntyikin enemmän kuin alunperin kuvittelin. Suhtaudun itsekin hieman ristiriitaisesti tähän – toisaalta koen vuosien myötä löytäneeni oman tapani tehdä ja tiedän esimerkiksi juuri niiden samaistuttavien asukuvien uppoavan teihin, toisaalta taas valehtelisin jos sanoisin etten ota minkäänlaisia paineita muiden bloggaajien tuotoksista. Kaiken oman pohdintani jälkeen minua kuitenkin kiinnostaisi kuulla myös teidän ajatuksianne aiheesta – mitä fiiliksiä tämä blogien aitouskeskustelu herättää teissä lukijoissa? Entä minkälaista sellaista nimenomaan aitoa sisältöä te kaipaisitte enemmän – minun blogiini tai ylipäätään blogimaailmassa? Kuvat taasen eivät liity aiheeseen millään lailla, mutta ainakin ne on otettu old schoolisti jalustan ja kaukolaukaisijan kanssa ilman ammattikuvaajaa.

Related posts