Category Archives: New in

From Me to Me

Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo Insta Storyjeni kautta bonganneet, mitä hankin itselleni syntymäpäivälahjaksi. Eikös tällainen puolipyöreä 25:n ikä ole ihan suvaittava syy lahjoa itseään, hehe. Saanen esitellä – Guccin GG Marmont Minin!

Gucci Marmont Mini

Marmont alkoi vilkkua täällä kollaaseissani loppukesästä, niin punaisena kuin mustana samettisenakin. Pitkään mietinkin samettisen ja nahkaisen välillä – googlailin kokemuksia, katselin Youtube-videoita ja etsin kuvia molemmista. Samettisesta kantautui kuitenkin korviini aina silloin tällöin huonoja kokemuksia, moni kertoi materiaalin olevan arkaa ja ketjun jättävän siihen nopeasti painaumia, se myös kerää pölyä itseensä eikä ole mikään paras vaihtoehto sadesäälle. Laukun tulee kuitenkin omassa käytössäni kestää, enkä jaksaisi jokaisen käyttökerran jälkeen piilottaa sitä varjellen dustbagiinsa. Niinpä päädyin nahkaiseen, jonka uskon olevan enemmän rahansa arvoinen ja kestävän aikaa. Ja olen niiin tyytyväinen päätökseeni!

Mini-kokoon taas päädyin, koska halusin mustan sekä arkeen että juhlaan sopivan nahkalaukun kultaisilla yksityiskohdilla. Tämän myötä vaihtoon lähtee kaksi vanhempaa laukkuani ja yksi syistä, miksi korvasin tällä Mulberryn Lilyni on mukava ketjuhihna. Ketju kun alkaa painaa ikävästi olkaa laukun ollessa vähänkään täydempi, mutta tässä on ratkaistu ongelma nahkaosalla. Olenkin jotkin laukkumallit hylännyt nykyään suorilta käsin nähdessäni, ettei ketjuun kuulu nahkaosaa, sillä se tuo tosi paljon mukavuutta.

Gucci_Marmont_Mini2 Gucci_Marmont_Mini4

Kaunis tapaus, eikö! Tykkään ihan hurjasti Marmontin teksturoidusta nahasta, antiikkikultaisista yksityiskohdista ja laukun monipuolisesta mallista. Mini on jo todettu tosi hyväksi, pienestä koostaan huolimatta se vetää sisäänsä juuri kaiken tarvittavan. Ehkä teen tästä jonkin perinteisen what’s in my bag-postauksen tai esittelen tarkemmin videolla, laukkuvideota suosikeistani kun on kovasti syksyn aikana toivottu :) Pitäisi nyt vaan hitsi vie ottaa itseä niskasta kiinni ja tarttua siihen kameraan – en ikinä opi kuvaamaan ja editoimaan videoita jos en edes yritä!

Related posts

Patent Leather Boots

Kiiltonahka on tänä syksynä ollut erityisen pinnalla ja tulipa tässä hankittua jotain kiiltonahkaista omaankin kaappiin. Syksyn pähein kenkäpari on nimittäin tässä! Nämä Zaran viininpunaiset nilkkurit vilahtivat eräässä kollaasissani, ja muutamia päiviä niitä siinä tuijoteltuani pistin kengät tilaukseen. Kaapissani oli yksinkertaisia asuja piristävien värillisten kenkien mentävä kolo. Emmin kyllä mahtaisiko tuo kiiltonahan ja viininpunaisen yhdistelmä olla luonnossa mauton, mutta saatuani paketin käsiini ei tarvinnut enää epäillä!

Nilkkurit ovat vieläkin kivemmat kuin nettikaupan kuvissa ja kaiken lisäksi todella hyvät jalassa, leveän ja tukevan koron ansiosta näillä jaksaa huoletta tepastella. Omistan itse asiassa muutamatkin Zaran kengät, jotka ovat super mukavat jalkaan ja säilyneet hyvinä kovasta käytöstä huolimatta. Kengissä olen muuten aika pihi – siinä missä laukut ovat heikkouteni, niin kalliita designerkenkiä ei minun jaloissani pahemmin näy ja vähänkään suurempien kenkähankintojen kohdalla kyttään aina alennuksia. Voisinkin itse asiassa tehdä postauksen lempikengistäni! Nämä popot taas tulevat näkymään pian asupostauksessa :)

Patent_leather_boots2 Patent_leather_boots

Related posts

Over the Knee Boots

Syksyn tullen kauppoihin rantautuu taas kaikkea ihanaa ja tekisi mieli laittaa koko garderobi uusiksi. No ei nyt sentään, vaatekaappi on onneksi jo entuudestaan hyvällä mallilla ja nyt ei mielessä olekaan mitään must-hankintoja tulevaa varten. Jotain uutta on kuitenkin tullut hankittua! Menin yhtenä päivänä Zaraan palauttamaan housuja, joiden käyttötarpeesta en ollut kuitenkaan niin vakuuttunut, ja ajattelin säästäväni viisikymppiä parempaan tarkoitukseen. Noh, liikkeestä poistuessa silmäni kuitenkin osuivat saapaspariin, jota olin katsonut aiemmin netissäkin. Jos nyt vaan huvikseni kokeilen.

Kerrankin ylipolven saappaat, joiden varsi ei ulotu omalle ei niin pitkälle varrelleni huimiin korkeuksiin vaan juuri siihen polven yli kuten kuuluukin. Lisäksi sukkamaisen mallinsa ansiosta ne ovat ympärykseltään tarpeeksi tiukat ja istuvat hyvin. Olin myös haaveillut otk-bootseista pienellä arkeen soveltuvalla korolla ja hitsi, nämä olivat kaikessa komeudessaan täydelliset! Kympin jäin miinukselle tällä housujenpalautusreissullani, mutta ei harmita, saappaat ovat superkivat vaikka näin neulemekon kanssa tai viileämmillä ilmoilla farkkujen kera. Love love love!

Boots1 Boots2

Every fall I’m about to go crazy when stores are full of all things beautiful! Almost wanting to renew my whole closet, haha. To be honest the situation is already quite good in my wardrobe so I don’t actually need much for this season. Couldn’t say no to this pretty pair of over the knee boots though! I was returning trousers to Zara and thought I would save the fifty euros for a better purpose, but ended up buying these instead. I just love the height, which is for once suitable for someone not that tall like me, and how they fit perfectly. I bet I’ll be wearing these a lot this fall!
Photos: Viena K / Edit by me

Related posts