Category Archives: Beauty

Kosmetiikka4

Viisi kauneussuosikkia

Kosmetiikka4

Kasvojeni iho ei ikinä rusketu, joten siltä osin turvaudun usein itseruskettavaan pientä päivetystä kaivatessani. Uusimpana kokeilunani on ollut monessa paikkaa jo hehkutettu Eco by Sonyan Face Tan Water. Tämä päivettävä on nerokas, sillä se vain pyyhkäistään iholle vanulapulla kasvoveden tapaan. Inhottavia rajoja on siis lähes mahdotonta saada aikaiseksi, eikä ole myöskään huolta pistävästä itseruskettavan hajusta. Lopputuloksena kaunis päivetys, jonka vahvuutta voi säädellä sen mukaan kuinka usein kasvovettä käyttää. Miinusta korkeasta hinnasta (40€:n tienoilla), mutta tavara on onneksi riittoisaa.

Kosmetiikka1

Ra-kas-tan Lancômen Énergie De Vie -sarjaa, johon tutustuin jo viime kesänä. Nyt on menossa toinen pullo tätä Liquid Care -hoitonestettä, joka toimii kuivallekin iholle tarvittaessa sellaisenaan ajaen sekä seerumin että päivävoiteen virkaa. The Smoothing & Plumping Water-Infused Cream -päivävoide sen sijaan on sarjan uutuus ja tämän koostumus on kivan kermainen, mutta kuitenkin kevyt iholla. Kaikkien sarjan tuotteiden tuoksu on nimensä mukaisesti ihanan energisoiva, tulee hyvä fiilis jo pelkästään siitä!

Kosmetiikka3

Kesästä huolimatta ihoni osaa yhä kenkkuilla kuivuuden suhteen sille päälle sattuessaan, joten ekstrakosteuttajat ovat tarpeen. Tykkään käyttää pois huuhdeltavien naamioiden sijaan yöksi jätettäviä, ja tämä Diorin uusi Extra Plump Smooth Balm Mask on omiaan tuomaan iholle kosteutta ja heleyttä. Tässäkin on ihana aprikoosin tuoksu!

Kosmetiikka2

Ja kosteutuksesta kun tuli puhe, niin vielä oodi Estelle & thildin Sparkling Citrus Bloom Body Oilille. Olen itse asiassa saanut tämän kokeiltavakseni jo aikoja sitten, mutta tartuin kaapin perälle jääneeseen pulloon vasta nyt. Sana body oil arvelluttaa aina ensin lähmäisen mielikuvan kera, mutta tämä onkin kaikkea muuta! Öljy levittyy hyvin iholle ja jättää sen superpehmoisaksi pitkäksikin aikaa – tämä oli pelastaja ihoni alkaessa kuoriutua ja hilseillä rusketuksen kaikotessa. En voi kuin soimata itseäni, etten ole ottanut tätä käyttöön jo aikaisemmin!

Kaikki tuotteet saatu testiin / Sponsored products

Related posts

Lancome6

Meet Monsieur Big

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Lancôme

Pidempään blogia lukeneet luultavasti muistavatkin, että olen aina säännöllisin väliajoin koukuttanut itseni ripsien pidennyksiin. En tosin ikinä ole pitänyt pidennyksiä yhteen putkeen puolta vuotta pidempään, kun alan aina lopulta muutamien kuukausien jälkeen kaivata luonnollisuutta (ja sitä silmien hieromista ja vapaasti vasten tyynyä nukkumista). Olen kuitenkin kuluneiden vuosien aikana ottanut räpsyttimet aina vähintään kesälomareissuille ja niin suunnittelin tälläkin kertaa alunperin tekeväni – kunnes kuvioihin astui eräs herrasmies nimeltä Monsieur Big

Lancome4 Lancome6

Lancôme nimittäin lanseerasi uutuusripsivärin, joka kantaa vaatimattomasti hieman jopa mahtailevaa nimeä Monsieur Big. Moni vannoo Lancômen klassikkoripsivärien nimeen, joten uskon että tällekin uutukaiselle tulee olemaan kysyntää. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota tyylikkääseen mustapinkkiin puteliin, jossa on Lancômen taattua luksushenkeä pienellä leikittelevyydellä varustettuna. Kauniin pakkauksen lisäksi Monsieur Big lupaa muun muassa tekevänsä ripsistä supertuuheat, näyttävät ja yön pikkutunneille asti siisteinä kestävät – mitäpä muuta sitä nainen ripsiväriltään toivoisi.

Lancome2 Lancome5 Lancome3

Mistä sitä tosiaan tunnistaa sen oikean? Olen pienen elämäni aikana kokeillut kymmeniä eri maskaroita, joten tiedän että sen täydellisen yksilön löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Minä kaipaan ripsiväriltä ensinnäkin toimivaa harjaa, jolla saa aikaan näyttävän lopputuloksen, mutta joka ei kuitenkaan ole liian kömpelön kokoinen ulottuakseen lyhyimpiinkin ripsihaituviin ilman sotkua. Toisekseen mustan värin on oltava tarpeeksi syvä, mutta se ei saa kuitenkaan tuhria yläluomia päivän aikana, mikä aina osoittautuu omassa käytössäni ongelmaksi. Kolmannekseen maskaramassaa on pystyttävä kerrostamaan helposti juuri halutun lopputuloksen saamiseksi – arkimeikkiin hieman kevyempää, iltamenoihin taas ripsissä saa olla jytyä.

Aikamoiset kriteerit meikäläisellä siis, mutta Monsieur Big on osoittautunut nimensä veroiseksi. Ennen kaikkea vihdoin tärppäsi vesiliukoisen, kulmaluuta päivän aikana tahraamattoman ripsivärin suhteen! Lisäksi mainitsemani kerrostettavuus on yksi niistä ominaisuuksista, joka tekee tästä uutuusmaskarasta loistavan – massaa pystyy harjaamaan lisää uudelleen ja uudelleen ilman että ripset paakkuuntuvat. Koostumus toimii minusta parhaiten kun maskaramassa ei ole vielä täysin kuivunut, joskin olen myös saattanut päivän päätteeksi kerrostaa väriä tyveen halutessani lisää intensiivisyyttä iltaa kohden. Intensiivisyydestä puheen ollen – kuvien meikki on Lancômen taitavan meikkaajan Inkan käsialaa, saisipa tällaisen juhlameikin aina tarvittaessa! Alempaa löytyy myös kevyemmällä silmämeikillä toteuttamani arkilook, jossa ripset pääsevät taivutuksineen päivineen vielä paremmin edukseen.

Lancome7 Lancome8 Lancome1

Mitäs sanotte, miltä Monsieur Big vaikuttaa? Testasimme ripsiväriä yhdessä ihanan Jennin kanssa ja pääsimme tämän tiimoilta myös toteuttamaan hauskan videon. Naurua riitti tätä kuvatessa, toivottavasti pieni pilke silmäkulmassa välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle ;)

Niin ja tosiaan, eipä ole paljoa pidennyksiä kaipailtu täällä reissussakaan!

Pictures of me: Jenni Rotonen
Video & Edit: Arttu Mustonen
Make-up: Inka Manninen / Lancôme

Related posts

Hiukset1

Fresh Hair

Jeejee, nyt on taas tukka kunnossa! Edellisestä kampaajakäynnistä ehti vierähtää muutama kuukausi, joten latvat alkoivat hapsuttaa jo siihen malliin, että oli korkea aika istahtaa Suvin penkkiin Korttelin Q Hairiin. Hiuksiani raidoitettiin hieman kauttaaltaan, niin sävystä saatiin viileämpi ja yleisilme vaaleni kivasti näin kesää kohden. Jos se kesä siis joskus suvaitsee saapua – en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kuten Pekka Pouta katsellesani ulkona tupruttelevaa lunta Kampin ikkunoista. Näiden kaikkien koettelemusten jälkeen kesästä on parempi tulla aivan törkeän lämmin ja aurinkoinen :D

Hiuksiin palatakseni – ai että tykkään lopputuloksesta, Suvi on super! Etenkin tämä viileämpi vaalean sävy on mieleeni, toivottavasti saan sen ylläpidettyäkin yhtä nättinä. Vähän mielessä kutkutteli taas myös ajatus hiusten reippaammasta pätkäisystä, mutta jänistin kuten aina. Onneksi jo pelkkä kuivien latvojen siistiminen tekee hiuksista freesimmät, ehkä vielä joskus uskallan leikata enemmänkin.

Hiukset1 Hiukset2

Shirt – Ginatricot (sponsored)

Kampaajan jälkeen treffasin keskustassa poikaystäväni ja käytiin lounalla (Hokun Teriyakilohi, ahh!) sekä pikaisesti parissa kaupassa kääntymässä. Loppupäivä menee sitten rennosti kotosalla ja lepo tekeekin hyvää, sain nimittäin raahauduttua tällä viikolla pitkästä aikaa salille ja nyt parin kovan treenin jälkeen kroppa on aivan juntturassa. Ajateltiin laittaa illalla joku leffa pyörimään, saa antaa leffasuosituksia ;) Kivaa iltaa!

I had a hairdresser appointment today, how I’d been waiting for that already! It had been three months since my last appointment so I had to get away with the root growth – not to mention the dry ends. The result is just the way I like it – I was hoping for a bit colder shade of blonde and I simply love it. Hopefully I’m able to maintain the shade as well! Now my hair feels fresh again :)

 

Related posts