Category Archives: Accessories

The Sunset Bag

Milanossa suunnistettiin heti ensimmäisenä päivänä Breraan, jossa sijaitsevat luksusliikkeet kuten Gucci, Chanel, Givenchy ja monet muut. Minun määränpäänäni oli kuitenkin Saint Laurent, sillä uusi laukkuhankinta oli ollut mielessäni jo usean kuukauden ajan. Kirjoittelinkin haaveistani alkuvuodesta täällä ja kartutin eri vaihtoehtoja. Etsinnässä oli musta, crossbody-mallinen laukku, jota voisi pitää myös tuplahihnalla. Saint Laurentin Sunset täytti kaikki kriteerini (ja oli useimpien teidänkin mielestä eniten minua), mutta laukkua ei ollut tuolloin isommassa Medium-koossa enää saatavilla ja kiiltonahkakin alkuun hieman arvellutti. Hopeiset yksityiskohdat taas sulautuivat minusta tähän poikkeuksellisen hyvin, vaikka yleensä kultaa suosinkin. Jäin kuitenkin nuolemaan näppejäni, koska pienemmän koon sijaan halusin nimenomaan sen Mediumin.

Jokin aika sitten huomasin, että Sunsetia oli tullut myyntiin mattanahkaisena ja isommassa koossa – halleluja! Meinasin jo laittaa tilauksen nettikauppaan, mutta halusin päästä hypistelemään laukkua luonnossa ollakseni varma hankinnastani, joten päätin odottaa Milanoon. Laukku tuntui liikkeessä sitä sovittaessani heti omalta ja tykkään krokonahasta sekä ketjuhihnasta hurjasti, ne tekevät siitä kivalla tavalla erilaisen kuin muut laukkuni. Kokeilin myös toista mallia kultaisin yksityiskohdin päätyen kuitenkin aina takaisin mallaamaan tätä olalleni. You seem to like that one – totesi myyjätär ja osui ihan oikeaan!

Saintlaurent_sunset_medium1

Sunsetissa on kolme osiota sekä takapuolella vielä yksi sivutasku, tavarat saa siis helposti järjestykseen laukkuun eikä tarvitse kaivella tarvitsemaansa pohjalta. Väliköt toki vievät hieman tilaa ja näin laukkuun ei mahdu ihan yhtä paljon tavaraa kuin esimerkiksi suht samankokoiseen Mulberryn Medium Lilyyni, mutta kaikki tarvittava sujahtaa sinne kuitenkin hyvin. Tämä taas on kuitenkin jotenkin sieppeämpi ja toimii itselläni paljon paremmin crossbodyna kuin edellä mainittu, ja laukkua voi myös kantaa niin pitkällä hihnalla olalla kuin tuplanakin. Ketjun päässä oleva nahkaosio taas lisää mukavuutta, kun ketju ei paina olalle.

Saintlaurent_sunset_medium3

Ah, se on mielestäni täydellinen ja juuri sellainen mistä haaveilinkin! Mitäs pidätte uutukaisesta? :) Pari asua tämän kanssa on jo kuvattuna reissusta, joten pääsette pian näkemään sitä enemmän myös in action. Niin ja hei – ihanaa pääsiäistä teille!

Related posts

In Search of A Black Shoulder Bag

Ei pääse koira karvoistaan, eikä laukkufriikki haaveistaan. Viimeiseen vajaaseen vuoteen mielessäni ei tosin ole ollut mitään laukkua hankittuani söpön pikkuisen Saint Laurentin Camera Bagin Pariisista matkamuistoksi, mutta nyt laukkukärpänen on alkanut taas pörrätä ylläni. Voi kun pääsisikin takaisin Galeries Lafayettelle, jossa kaikki merkit ovat edustettuna kätevästi saman katon alla!Laukut1

Mielessäni siintää tällä hetkellä musta, mieluiten keskikokoinen (tai jotain sen ja pienen väliltä) hihnallinen laukku. Olen todennut olalle menevien mallien olevan ehdottomasti käytännöllisimpiä, ja aivan erityisesti kaipailisin laukkua, jossa hihnan saisi tarvittaessa myös tuplana lyhyemmäksi. Tykkään hurjasti Mulberryn Medium Lilystäni, joka näkyy olallani esimerkiksi täällä, ja juuri jonkin sitä vastaavan haluaisin myös mustana. Koko on niin näppärä ja laukkua on helpompi kantaa lyhyemmillä hihnoilla, mutta mistä sellainen mustana?

Yllä muutama malli lähinnä antamassa osvittaa siitä mitä haen. Fendin 2Jours olisi koon puolesta hyvä, mutta tuplahihna puuttuu ja myös laukun avonaisuus arvelluttaa. Saint Laurentin Sunset taas olisi malliltaan juuri sellainen kuin haluaisinkin, mutta Small tai Medium -kokoa en ole juurikaan nähnyt myytävän ja laukkua on ainoastaan hopeisilla yksityiskohdilla. Mutta olisiko se oikeastaan edes huono vaihtoehto? Mitä enemmän tuota tuijotan sitä kivemmalta se alkaa näyttää hopeisista metalleista ja kiiltonahasta huolimatta! Chloélta sen sijaan uusi Mily löytyisi kultaisilla metalleilla ja oikeanlaisella hihnalla, mutten ole varma pidänkö noin massiivisesta lukosta, Faye taas ei ehkä ole kuitenkaan tyyliseni. Saa nähdä siis, löytyykö mielikuvieni kaltaista laukkua – ehkäpä keväällä Milanosta, jonne varasimme juuri lennot Marseillen kämppisteni kanssa ;)

Related posts

Love Tag

Yksi mieluisimmista joululahjoistani oli tämä poikaystävältäni saatu tanskalaisen Jane Koenigin Love Tag -kaulakoru, joka on koristanut usein kaulaani sen paljastuttua paketista. Olin katsellut korua jo pitkään – siinä on vaan jotain ihanan yksinkertaista ja tällaiset sirot kaulakorut nyt miellyttävät aina vuodesta toiseen. Niin kuin tuo toiseen laattaan painettu A:kin.

Koru1 Janekoenig2

Olemme asuneet poikaystäväni kanssa kohta kuukauden päivät eri kaupungeissa hänen töidensä takia. Toistaiseksi aikataulut ovat onneksi sallineet viikonloppuisin näkemisen, mutta viikot kuluvat pääsääntöisesti minulla Vaasassa ja hänellä Tampereella. On kieltämättä outoa, kun on tottunut nukahtamaan joka ilta toisen viereen ja keittämään aamuisin kahvit kahdelle yhden sijaan. Ehkä eniten onkin ikävä sellaisia pieniä arkipäivän hetkiä; yhdessä kaupassa käyntiä, iltapalahetkiä ja sitä että voi kotiin tullessa kertoa aina miten päivä on mennyt. Toisaalta näitä pieniä mutta merkityksellisiä hetkiä osaa taas arvostaa entistä enemmän. Juuri se arjen jakaminen maailman tärkeimmän ihmisen kanssa on kyllä ihan parasta!

Related posts