Toukokuussa…

Ihanaa toukokoon alkua ja vappupäivää kaikki te siellä! Miten teidän vappu sujui? Kuten aiemmin jo kerroin omista suunnitelmistani, tuli tämä vappu vietettyä Helsingissä opiskelukavereiden kanssa. Oli kyllä ihan hillittömän hauskaa, kiiitos tytöt parhaasta seurasta! Tänään oli vuorossa vielä brunssi samaisella porukalla ja herkkujen äärellä meni monta tuntia, Telmakin oli mukana apajilla (ja sai jackpotin kun kokonainen lihapulla tipahti sopivasti lattialle, haha!).

Tuntuu että vappu sekoitti arkirytmin kokonaan ja olen aivan ulapalla päivistä, nyt on yllättäen ihan sunnuntaiolo. En ole muutenkaan vielä oikein sisäistänyt, että nyt on todella jo toukokuu – ensimmäinen kesäkuukausi! Ihan siltä ei vielä tosin ulkona näytä tai tunnu ainakaan tänään, mutta minulla on vahva luotto, että toukokuussa tulee aina kesän ensimmäiset helteet ;) Tässä muutamia suunnitelmia, mitä on jo mielessä tämän kuukauden varalle.

Toukokuu1

Toukokuussa…

…on Antti Tuiskun keikka Hartwallilla, woop! Ostettiin liput hyvän ystäväni kanssa jo aikoja sitten, silloin tuntui että toukokuuhun olisi vielä ikuisuus, mutta kevät menikin ihan hujauksessa. En malta odottaa lauantaita, tulee varmasti niin hauska ilta! Täytyy ehkä fiilistellä biisejä vähän etukäteen, vaikka olen kyllä popittanut Ana Tudea etenkin automatkoilla jo ihan kiitettävästi :D

…on myös kaikenlaista juhlaa aina tupareista ristiäisiin ja Asennemedian uuden toimiston korkkajaisiin (onko tuo edes sana?). Ihanaa kun tulee kesä ja tuntuu, että tapahtuu kunnon herääminen talvihorroksesta.

…riittää kaikkien kekkereiden ohella kyllä myös rutkasti hommia, kun kuusta on tulossa koko tähänastisen kevään kiireisin ja samalla pitäisi tietysti myös edistää gradua eteenpäin. Kaikki työjutut ovat kuitenkin superkivoja, joten huippuja duuneja tiedossa!

Toukokuu2

…haluaisin mennä käymään ensimmäistä kertaa tänä keväänä mökillä. Heti kun asteet tästä vielä hieman lämpenevät, niin olisi ihana päästä mökille rentoutumaan, grillaamaan ja saunomaan. Pitääkin alkaa jo katsella vapaata viikonloppua tätä varten.

…täytyy käydä korkkaamassa Tampereen terassit, ainakin Ratinan yläilmoihin avattu uusi Periscope! Odotan muuten kuin kuuta nousevaa, että Laukontorin Paviljonki (eli Tampereen oma Löyly) avaisi ovensa – ennustan siitä kesän vakkariterassia.

…on yksi pidennetty viikonloppu -reissu, kun lähdetään loppukuusta meidän perinteisellä Marseillen tyttökolmikolla muutamaksi päiväksi Madridiin. Olen halunnut jo pitkään päästä käymään Madridissa ja vaihdossa yhdessä ollessamme tämä kohde jäi osalta meistä kokematta, joten nyt korjataan asia!

Toukokuu3

Robe & pajama – Lexington (sponsored)

…pitäisi tehdä oikein kunnon kevättyhjennys vaatekaapeille, se on nimittäin freesauksen ja läpikäynnin tarpeessa. Olisi tarkoitus laittaa kiertoon tai myyntiin sellaisia juttuja, joille ei ole ollut enää käyttöä, ja pakata samalla loputkin talvivarusteet kellariin. Ehkä kohta nimittäin jo uskaltaisi jo luottaa, ettei villakangastakkia enää tarvitse :D

Mitä suunnitelmia teillä on toukokuulle?

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

15 thoughts on “Toukokuussa…

  1. Oi, brunssit on aina niin ihania!

    Oli pakko tarkistaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta, että kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu, sillä olen jotenkin itse mieltänyt toukokuun kevätkuukaudeksi, vaikka loppukuussa saattaakin olla jo kesäisen lämmintä. :D Kaikkea minäkin jään miettimään.

    Joka tapauksessa ihanaa toukokuuta! :)

    1. No on, pitäisi useamminkin järkätä tällaisia kotitekoisia brunsseja porukalla!

      Voi tämä oli ihan vaan oma laskentani, ei ollut hajuakaan mitkä oikeasti ovat kesäkuukausia, mutta minulle toukokuu on aina jo kesäkuukausi :D Vaikka näköjään siis kevään puolelle vielä lasketaankin, hehe. Kuin myös ihanaa toukokuuta! ☀️

  2. Minunki pitäisi saada vaatekaappi kuntoon. Säilytyslaatikot yms. on jo valmiina, mutta täytteet laittamatta. :D Jos viikonloppuna saisi sen vihdoin hoidettua.
    Muuten toukokuu on pyhitetty pääsykokeisiin pänttäämiselle, sitten kesä voikin kunnolla alkaa.

    1. Kuulostaa tutulta, sama projekti ollut tässä jo jonkun aikaa työn alla ? Josko nyt viimein saisi vaatekaapin kevätkuntoon!

      Voi tsemppiä hurjasti pääsykokeisiin! Saako kysyä, mihin olet pyrkimässä? :)

      1. Hammaslääkis olisi unelma?hain kyllä muitakin samantyylisiä aloja. Toivotaan, että tänä vuonna nappaa✌️

  3. Ei oo totta, että tekin suuntaatte Madridiin! Musta on nimittäin tuntunut, että Suomesta hirveesti ei porukka reissaa sinne, että Barcelona on se ykköskohde. Mä oon nimittäin just ens viikolla suuntaamassa tyttöjen reissulle 4päiväksi Madridiin nauttimaan auringosta ja shoppailuista <3

    1. Hei huippua! ? Barcelonassa olen käynyt pari kertaa ja se on ihan kiva kaupunki, mutta ei ole saanut paikkaa sydämestäni samalla tavalla kuin muutama muu Euroopan kaupunki. Jännä nähdä siis millainen Madrid on, odotukset ainakin ovat korkealla! Olisi hei ihana jos haluaisit laittaa reissusi jälkeen jotain vinkkejä tulemaan ravintoloista tai kahviloista, jos löytyy jotain hyväksihavaittuja ? Ihanaa reissua jo näin etukäteen!

  4. Sulla on taas kaikkea kivaa tiedossa, ja mekin näköjään päästään taas katselemaan reissukuvia! ;)

    Vaatekaappi olisi aika käydä täälläkin läpi, etenkin se “ehkä joskus pidän” – hylly, josta todennäköisesti lähtee taas vaatetta veks…

    1. Reissujuttuja kyllä taas tiedossa! :) Minulla tuo vaatekaapin läpikäynti on aina ikuisuusprojekti, kun lykkään sitä koko ajan eteenpäin. Olen myös maailman huonoin luopumaan, mutta pitäisi kyllä karsia ihan rankalla kädellä.

      Ihanaa loppuviikkoa, Tanja!

  5. Moikka!

    Kivoja suunnitelmia sinulla toukokuulle! Et varsinaisesti kysynyt vinkkejä Madridiin, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella sinulle muutaman vinkin! Itse olen reissannut kaupungissa jo muutaman kerran ja ihastunut siihen täysin.

    * Parque Retiro ja Palacio de Cristal – aivan ihana puisto ja ”lasinen palatsi” lähellä Madridin keskustaa. Kannattaa googlailla ja tutkia, että sopiiko reissusuunnitelmiin. Itse tykkäsin kovasti!
    * Jos halua katsella Madridia yläilmoista käsin, kannattaa suunnata CentroCentro Cibeles ”kulttuurikeskuksen” kattoterassille, pääsymaksu on muutaman euron. Ihanat näkymät joko päivällä tai vaikka auringonlaskun aikaan. Tartan Roof – Azotea del Circulo de Bellas Artes kattoterassi on myös kiva paikka, pääsymaksu on muutaman euron ja drinkit kympin luokkaa, mutta paikka on mielestäni viihtyisä ja näkymät kaupungin ylle kivat! Näitäkin kannattaa tutkia Googlesta/instasta tarkemmin, että ovatko omantyylisiä ☺️
    * Palacio Real de Madrid on myös vaikuttava ulkoapäin, sielläkin kannattaa käydä! Lähellä palatsia on myös Templo de Debod, ”temppelin rauniot”, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa ja kuvailemassa.
    * Olen käynyt myös Reina Sofia museossa, josta tykkäsin. Esillä on muun muassa Picasson maalauksia. Jos haluaa siis lomalle pienen kulttuuri- ja taidepläjäyksen, on tuo museo kiva!
    * Ruokapaikoista suosittelen Oven -ketjun ravintoloita, joista saa ainakin maistuvaa pastaa! Vahva suositus munakoisopastalle ? Takos -ravintolasta saa älyttömän herkullisia pieniä tortilloja. Paikkaan on aina jono, mutta ehdottomasti jonotuksen arvoinen. Taberna El Chato puolestaan on viihtyisä tapas- ja viinibaari lähellä Solin aukiota. Viihtyisiä kahviloita löytyy paljon, itse pidän ainakin Celisiososta! Myös Restaurante Libertad 26 oli kiva paikka, siellä on ainakin maistuvat jälkkärit.
    * Ehdottomasti kannattaa kävellä rennosti ympäri keskustaa ja käväistä myös Gran Vialla, jossa on paljon kauppoja ja upeaa arkkitehtuuria.

    Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua ? Ihanaa reissua jo etukäteen!

    1. En kestä, KIITOS Kata! Ihan huippua, että jaksoit rustata näin pitkän pätkän ja laittaa vinkkejä, niitä itse asiassa kaipasinkin kun kaupunki ei ole itselleni lainkaan tuttu. Otan nämä siis ehdottomasti ylös ja laitan jakoon myös matkakumppaneilleni, niin voidaan jo fiilistellä etukäteen reissua ? Iso kiitos ja kivaa alkavaa viikonloppua!

      1. Kiva juttu, toivottavasti vinkeistä on apua! ☺️Yksi jäi vielä mainitsematta eli Madridin kauppahalli Mercado de San Miguel. Suosittelen! Toivepostauksena olisi kiva saada postaus kaupunkilomaan ja kesään sopivista asuista, sinulla on niin upea tyylitaju ?

  6. Minä metsästän uutta kotia tässä kuussa. Koko elämä pyörii asuntojen ympärillä lähinnä. Ja siinä samalla muuton. Niin vaikeaa, kun tietynlaisia asuntoja on tosi vähän tarjolla täällä päin nyt ja sitten vielä pitäisi tietysti pyydystää se just täydellinen eikä mitään ihan kivaa..

    1. Voi tsemppiä kovasti uuden asunnon metsästämiseen! Toivotaan että pian tärppää, se on sitten odotuksen arvoista, kun se oikea koti löytyy :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *